25.11.2011

MEP Mitro Repo vs isä Mitro

Toimiessaan papin tehtävissä oli isä Mitro minusta hyvä ortodoksisen kirkon mainos julkisuudessa. Vaikka en minäkään kaikesta hänen esiintymisessään pitänyt. Minua on aina vaivannut kovin pirteänä esiintyvät ihmiset ja minusta isä Mitro esiintyi sellaisena. Tekopirteänä kuten minulla on tapana sanoa.

Ortodoksisen kirkon pääsääntöhän on Suomessa edelleen, että päästäkseen papiksi on pappiskoulutuksen saaneen miehen oltava miehen oltava naimisissa. Piispaksi taas ei naimisissa oleva valita vaan hänen on oltava joko munkki tai sitten leskeksi jäänyt. Nykyinen arkkipiispa Leohan oli jäänyt jo aika nuorena leskeksi.

Tuo naimisissaolo yleisenä edellytyksenä seurakuntapapin viralle on järkevä. Pappi on niin läheisessä suhteessa naispuolisiinkin seurakuntalaisiinsa, että normaalille heteroseksuaaliselle miehelle voi houkutus "syödä kuormasta" käydä kovin suureksi.

En tunne ortodoksisen kirkon kanonista oikeutta, joten en osaa tarkkaan kertoa mikä on ollut naimattoman Mitro Revon kirkon sääntöjen mukainen tie seurakuntapastoriksi. Luostarien munkit on asia erikseen, mutta ei Mitro Repo ole käsittääkseni koskaan ollut luostarissa.

On ilahduttava lukea että häntä ollaan myös tukemassa MEP Korholan suunnalta. Vilkkaalle ja puheliaalle karjalaiselle on monen muun tavoin luontevaa lähestyä kanssaihmisiä myös fyysisesti. Valitettavasti sellaista pidetään meillä suomalaisessa kulttuurissa ahdistavana. Jos toinen osapuoli on nainen se tulkitaan liian helposti sukupuoliseksi häirinnäksi ja jos toinen osapuoli on mies saatetaan epäillä homoksi.

Isä Mitrona Mitro Repo näyttäytyi usein iloisena ja huumoria viljelevänä. Ja hän ymmärsi myös elämän nautintoja kuten hyvää ruokaa ja viinejä ja hienoja autoja. Vaikka hänen puheittensa aiheet olivat usein hyvinkin syväluotaavia paljastui niistä myös myhäilevä ymmärtämys myös inhimillisille heikkouksille. Myös seksille. Ehkä leikinlasku aroista asioista on joskus läsnäolleiden toimesta koettu liian seksistiseksi. Kenties?

Isä Mitron muhkeat ansiotulot kaikenlaisesta oheisbisneksestä on varmasti vaivannut montaa kadehtijaa. Erikoista sen sijaan on, että kun Isä Mitro yritti puolustautua, että ei hän sen ihmeempää ole tehnyt kuin Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius niin toisen toimet on hyväksytty Isä Mitron ei.

Suomen ortodoksisessa kirkossakin juonitellaan kovasti. Esimerkkinä totean tässä Valamon luostarin pitkäaikaisen johtajan, arkkimandriitta Sergein erottamisen tehtävästään.

Isä Mitronakin Mitro Repo joutui eräiden juonittelujen kohteeksi kun oli suhtautunut epäilevästi arkkipiispa Johanneksen rooliin rakentaa Eestiin Venäjän patriarkaattiin kuuluvan ortodoksikirkon rinnalle länsimielisempi Konstantinopolin patriarkaatin alainen ortodoksikirkko. Suomenkin ortodoksikirkko kuuluu nykyään Konstantinopolin patriarkaattiin. Muistikuvani mukaan Suomen arkkipiispa Johannes asettui jopa tuon kilpailevan eestiläisen ortodoksikirkon vt arkkipiispaksi. Arkkipiispa Johannes asetti Revon joksikin aikaa toimituskieltoon, eli häneltä kiellettiin papin tehtävien hoitaminen. Kummallinen kausaaliyhteys.

Mutta kimmokkeen kirjoittaa aiheesta sain kun Mitro Repo on nyt julkisesti pyytänyt anteeksi jos hän on tietämättään loukannut jotakuta. Kyllä siinä on minusta miehen teko. Eipä ole aikoihin kuultu, että suomalainen poliitikko pyytäisi anteeksi tekemisistään. Hieno teko.

Ettei kukaan ymmärrä väärin. En kuulu ortodoksikirkkoon.

4 kommenttia:

  1. Ortodoksisen kirkon pääsääntöhän on Suomessa edelleen, että päästäkseen papiksi on pappiskoulutuksen saaneen miehen oltava miehen oltava naimisissa.

    Ortodoksien periaate kuulostaa järkevältä. Mutta meille se on koulussa (yläaste, lukio, yliopiston uskontotieteen peruskurssi*) opetettu niin, että ortodoksipappi saa olla naimisissa [mutta mitään velvoitetta ei ole].

    Tuossa sinun esittämässäsi muodossa periaate vaikuttaa järkevämmältä.

    ----

    * Täsmennys: En ole uskontotieteen opiskelija, mutta kävin peruskurssin mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
  2. Suomalaisessa kulttuurissa on kai niin, että jos olutta on nautittu riittävästi, kaikenlainen halailu muuttuu hyväksyttäväksi olivatpa osapuolet sitten samaa tai eri sukupuolta.

    VastaaPoista
  3. Perinteisesti naimattomien pappien on oletettu antavan munkkilupauksen ja elavan sen mukaisesti. Tallaisia "selibaattipappeja" ei ennen ollut. Monet papit ovat antaneet munkkilupauksen leskeydyttyaankin. Munkin on kuitenkin elettava munkkilupauksen mukaisesti eli aika vaatimattomasti, ja siihen eivat kuulu Porschet eivatka mediassa riekkumiset. Joku roti sentaan pitaa olla. Tapaus Mitroa en mene kommentoimaan kun en tunne koko tyyppia, mutta aika raskauttavalta nuo raportit kuulostivat. Naita "selibaattipappeja" on alkanut ilmestya muidenkin maiden kirkkoihin (onneksi ei taalla Amerikassa). Kannattaa muistaa etta aina kun kirkossa on joku skandaali, melkein takuuvarmasti osapuolena on selibaattipappi - ei melkein koskaan naimisissa oleva pappi. Munkin vaatetus ja klobukki-paahine plus useimmiten pitkat ja sotkuiset hiukset & parta ovat sen taas sen verran silmiinpistavia etta ehka se ehkaisee vaarinkaytoksia.....

    Tallaiset selibaattipapit jotka eivat ole antaneet munkkilupausta ovat mielestani jonkin verran epailyttavia. Suomen ortodoksisen kirkon koulumateriaalit on sita paitsi kirjoittanut kirkon aariliberaalinen siipi, en laittaisi kovin paljon painoa materiaalille.....


    terv Kira

    VastaaPoista
  4. Ei minun kouluaikana (yli 50 v sitten) ortodoksiset uskonnonopettajat puhuneet selibaattipappeudesta mitään? Minulle ainakin opetettiin ortodoksisessa uskonnonopetuksessa että seurakuntapapiksi voidaan nimittää vain naimisissa oleva pappi. Pidin vuosikymmenet käytäntöä fiksuna. Ja vähentää papin tarvetta ryhtyä paimennettaviinsa eli ns syödä kuormasta.

    VastaaPoista