15.5.2012

Kansan oikeustaju verrattuna tuomioistuimien tuomioihin


Seuraan välillä mediassa nähtävää kansalaiskeskustelua jossa ollaan valmiit tuomitsemaan tai lynkkaamaan jostain rikoksesta vaikka kuinka ankarasti pelkästään jonkin lehtiuutisen perusteella. Kun seuraa jonkun iltapäivälehden keskusteluja aiheesta tai Suomi24 keskustelupalstoja en voi kuin järkyttyä kun huomaan miten hatarin tiedoin tuomiot ollaan valmiit antamaan. Jos noilla palstoilla kysyttäisiin niin varmaan kuolemantuomiot hyväksyttäisiin hurraten.

Nuo tuolla ahneudella kirjoittavat ovat usein sellaisia, jotka omasta mielestään ovat joko hyviä ja kunnon ihmisiä erotukseksi 'pahiksista'.

Viime aikoina on alkanut tuntua, että tuo kansan verenhimoisuus on tarttunut jo poliitikkoihin ja oikeusviranomaisiin  ja erilaisten rikostyyppien rangaistusten koventamista selvästi jo suunnitellaan erilaisissa lainvalmisteluinstansseissa ja toisaalta sitä koventamista vaaditaan sitenkin että rangaistusasteikkojen ylärajoja ryhdyttäisiin entistä enemmän käyttämään tuomioistuimissa vain jonkun yleisen trendin pohjalta.

Erityisen ihmeissäni olen ollut siitä, että eräissä rikostyypeissä suorastaan vaaditaan että ensikertalaisenkin tuomiot olisivat aina ehdottomia. Ja jotenkin olen ymmärtänyt, että ehdollista vankeustuomiota eivät nämä 'hyvikset' pidä rangaistuksena ollenkaan vaikka niihin saattaa sisältyä pitkäkin koeaika. Jopa eräät oikeustieteen professoritkin ovat esittäneet tuollaisia näkemyksiä.

Oi aikoja oi tapoja.



2 kommenttia:

  1. Filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel kirjoitti aikanaan esseen Kuka ajattelee abstraktisti?. Tuossa esseessä Hegel kiinnittää huomiota siihen, että mitä sivistymättömämpi ihminen on kyseessä, sitä todennäköisemmin tämä ajattelee pelkkien abstraktioiden tasolla. Siis esimerkiksi rikollisessa ei nähdä mitään muuta kuin se seikka, että tämä on rikollinen. Verenhimoiselta rahvaalta unohtuu että rikollinen on jonkun poika, aviomies, isä tai setä, ja että rikokseen sortuneessa ihmisessä ylipäänsä on paljon muutakin substanssia kuin abstrakti kategoria ('rikollinen').

    Hegel ajatteli että riittävä koulutus ja sivistys auttaisi ihmisiä ajattelemaan ja hahmottamaan konkreettisia tilanteita. Mutta kuten muutkin poliittiset liberalistit, Hegel taisi olla liian optimistinen. Nyky-Suomen koulutettu keskiluokka kun on aivan yhtä verenhimoista porukkaa kuin 1800-luvun alun saksalainen torirahvas. Ainakin näiden palstojen perusteella.

    Itse pidän vähän taukoa bloggaamisesta, kun tuntuu yhä vahvemmin siltä että useimpien kirjoittajien kohdalla kyse on lähinnä jonkinlaisen mielisairauden tai joukkopsykoosin muodosta. Blogeissa on aika sairaita juttuja, enkä usko, että kirjoittajilla lähtökohtaisesti olisi mukana yhtään sarkasmia tai itseironiaa.

    Tuntuvat olevan tosissaan.

    VastaaPoista
  2. SK viittaatko kenties esim. kirjoittajiin RM, MF, ja Kumitonttu?

    Suurin osa ihmisistä suhtautuu ymmärrettävästi uhriin myötätunnolla, ja tällöin usein unohtuu tekijän inhimillisyys. Ihmiset kuvittelevat itsensä tai läheisensä uhrin paikalle eivät niinkään tekijän.

    Uskon kostonhimon ja raakuuden kumpuavan tästä.

    VastaaPoista