Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä - eutanasiasta

Olen taas järkytyksellä lukenut miten toimittajatkin hehkuttavat eutanasia-galluppeja. Niiden mukaan melkein 80% kansasta kannattaa eutanasian laillistamista niillä tiukoilla reunaehdoilla joita on esitetty. Ikään kuin tuo olisi jo selvää pässinlihaa kuten sanonta kuuluu.

Niin minäkin.

Sain yllykkeen tämän aamun Ylen Aamu-TV jälkiviisaiden keskustelusta.  Minun yleensä arvostamani Kalle Isokallio sanoo erittäin osuvasti 5:44 minuutin kohdalla että rajaavaa lakia on juridisesti mahdoton tehdä koska kivun määrälle ei ole mittaustapaa (on kai niitä kokeiltu mutta ei mitään yleisesti käytössä olevaa ja toimivaa!) eikä täysissä järjissä olemiselle. Jännää oli että Jan Erola esitti kriteeriksi oikeustoimikelpoisuutta ja jankkasi moneen kertaan että onhan meillä oikeustoimikelpoisuuden määrittely onnistunut juridisesti. Siinä vaiheessa Kalle Isotalo heittikin, että silloinhan tuo eutanasiapäätös pitäisikin delegoida juristeille.

No sitten kantaa otti jo toimittajakin ja viittasi, että onhan aborttilakikin onnistuttu säätämään. Ja esitti ettei sellaisen lain laatiminen voi siten olla mitään rakettitiedettä.  Aborttilaki ei olekaan kyennyt hillitsemään abortin käyttöä jälkiehkäisyyn. Ehkä eutanasiaakin ryhdyttäisiin käyttämään perinnönsaannin nopeuttamiseen yms alunperin lakia mietittäessä täysin vieraiden päämäärien toteuttamiseksi. Eli väärinkäyttämiseksi.

Ja esimerkiksi silloin kun ollaan päättämässä jonkun oikeustoimikelpoisuudesta tai -kelvottomuudesta ei olla minkään peruuttamattoman kuolinpäätöksen. Päätös voidaan perua. Kuoltua ei voida kuitenkaan enää virhetilanteessa herättää henkiin.

Kirjoitin tuohon ylle haastavasti 'Niin minäkin'. Teoriassa kannatan avustettuakin armokuolemaa monilla tiukoilla reunaehdoilla varmistettuna. Mutta sitten elämänkokemukseni kertoo, että väärinkäytösmahdollisuudet ovat niin suuret ettei aukotonta lakia kyetä tekemään.

Noista kansan 80% jotka kannattavat eutanasiaa on melkoinen osa sinisilmäisen luottavaisia.

Loistavan kirjoituksen, vaikka kannattikin armokuolemaa, eutanasian vaaroista julkisen terveydenhuollon käsissä kirjoitti blogisti Tuukka Kuru otsikolla 'Eutanasia ja julkinen terveydenhuolto eivät kuulu yhteen'.

Lisäksi toinenkin elämänkokemukseni puoltaa armokuoleman vastustamista. Olen seurannut lainsäädäntöä jostain 1980-luvun puolesta välistä lukien ja havainnut järkytyksekseni, että kansalaisten oikeuksia, vapauksia ja yksityisyyttä on jatkuvasti kavennettu ja samalla lisätty poliisien, tuomarien ja yleensä virkamiesten valtaa meihin kansalaisiin ja lisätty myös kansalaisten erilaisia velvollisuuksia. Ja kaikki on tehty juonikkaasti. Aina kerrallaan pienin askelin. Ja sitten 1-2 vuoden kuluttua taas muokattu virkamiesystävällisempään muotoon.

Tuo tekniikka tehdä lakimuutokset pienin askelin oli Paavi Lipposen pääministerinä lainsäädäntöön, Voi kun en muistanut kirjata ylös mihinkään sitä hänen tokaisuaan missä hän tuon kertoi. Ja hän korosti miten sillä tekniikalla kansalaisten on paljon helpompi niellä isotkin epämieluisat muutokset. Eivät kahden tai kolmen kierroksen jälkeen edes tajua enää muutoksen suuruutta.

Selitys näille lainsäädäntötrendeille on hyvin yksinkertainen. Eduskunta on täynnä eri tasoisia ex-virkamiehiä kansanedustajina. Totta kai he haluavat helpottaa virkamieskollegoittensa työtä säätämällä virkamiehiä suosivia lakeja. Pääsevät vielä itsekin hyötymään jos joutuvat vielä palaamaan virkamiesuralle.