18.6.2012

Ikääntyminen

Minua on alkanut mietityttää miten eläkeläisistä ja 65+ ikäisestä väestä on tullut aivan kuin eri rotu aktiivi-ikäisten rinnalle. Oma syntymäpäiväni on taas muutamien päivien kuluttua enkä voi sanoa, että tuntisin itseäni jotenkin vanhaksi. En minä niin tyhmä ole että en ymmärtäisi ikääntymisen tarkoittavan samaan aikaan myös jäljellä olevan eliniän vähenemistä. Ja kai kaikenlaiset krempatkin iän myötä lisääntyvät.

Mutta sitä en ymmärrä, että koko ajan pitäisi korostaa miten eläkeläiset tarvitsevat sitä ja tätä ja ovat jotenkin joku erikoisryhmä.

Kirjoitin samanlaisia mietteitä vuosi sitten tässä blogissa enkä viitsi niitä kokonaisuudessaan toistaa.

Mutta on pakko toistaa parhaat näkökulma. Oma isäni piti 80-vuotispäivillään juhlapuheen, jossa ensimmäisen kerran sanoi, että kai hänen on nyt myönnettävä olevansa vanhus. Vaikka oli edelleen nuorekkaan oloinen ja pukeutui tyylikkäästi.

Toinen vastaava oli tämä (lainaus suoraan viimevuotisesta blogista) :
Vanhempi poikani kertoi juuri puhelimessa, miten vastikään pitkälti yli 90-vuotiaana edesmennyt (ex-)appiukkoni oli sanonut, että hän tunsi itsensä ensimmäistä kertaa vanhaksi silloin kun ensimmäinen lapsi pääsi vanhuuseläkkeelle.
 
Viime vuonna taisin laskea väärin kun kirjoitin, että tuohon menee aikaa vajaa 25 vuotta. Oikea luku lienee noin 20 v paikkeilla.

Aiheen kirjoittamiseen sain tänään kun huomasin matkaesitteiden hyllyssä R-Kioskilla ilmaisen lehden. Lehden nimi oli ProudAge ja alaotsikkona 'Koska olet arvokas' joka minusta kuulostaa aika kornilta. Kaikkihan me olemme arvokkaita. Vai pitääkö sitä jotenkin erikseen alleviivata että sen sanoman ymmärtäisivät eläkeläiset itsekin vai onkohan viesti tarkoitettu nuoremmille jos eivät arvosta eläkeläisiä ja vanhuksia. kannessa oli vielä Vol.2 merkintä että ilmeisesti on aika uusi julkaisu. Lisäksi kannessa oli kuvaus 'Asiaa vanhuudesta, vanhustyöstä ja asennemuutoksesta'.

Sisältö vaikutti toimituksellisesti korkealuokkaiselta. Painoasukin oli hieno ja sivuja 92 kpl. En ole vielä  lukenut kaikkia sivuja joten en ole havainnut kuka tuota julkaisua kustantaa. Mainoksia siellä oli kuitenkin kohtuullisesti.

Mutta jäi jotenkin ärsyttämään, että eläkeläiset ja vanhukset segmentoidaan omaan kuluttajakategoriaan. Kai se pitäisi vaan hyväksyä ja työntää jonnekin taka-alalle eikä turhaa ärsyyntyä. Jos vielä yrittäisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti