25.7.2012

Nykyajan ammatti - linssilude

Kesällä on usein aikoja ettei viitsi töllöttää televisiota. Sieltä tulee joko roskaa tai uusintoja. Tositelevisio-ohjelmat kuuluvat pääsääntöisesti minun mielestäni noihin roskaohjelmiin.Sitten on ohjelmissa kaikenlaisia visailuja ja parisuhdeleikkejä enkä niitäkään suuremmin arvosta.

Neuvostoliitossa ja vielä Venäjälläkin oli yhteen aika nuorten tyttöjen ihanneammattina ilotyttö eli prostituoitu. Siinä pidettiin kauniita ja seksikkäitä vaatteita, meikattiin ja elettiin high life'ia ja siitä sai "helposti" paljon rahaa. Sitten tuli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sellainenkin aika, jossa aivan kunnialliset pietarilaiset perheenäidit matkustivat linja-autolla Suomeen muutamiksi päiviksi harjoittamaan prostituutiota. Meillä Suomessa saattoi muutamassa päivässä ansaita rahasumman, joka vastasi monen kuukauden ansiota normaalityötehtävissä Pietarissa. Ja työttömyyttäkin oli samoihin aikoihin Pietarissa paljon. Satuin muutaman kerran käymään Helsingissä Hietalahden torilla juuri kun tuollainen linja-autolastillinen oli juuri saapunut Suomeen. Joskus myynti oli jo aloitettu jossain itä-Suomen kaupungin torilla. Surullista katsottavaa mitä naiset joutuivat tekemään perheensä elättämiseksi. Ja matkat oli tietenkin järjestänyt joku Pietarin mafiajoukkue, joka myös rahasti prosentit palkkioista.

No se varsinainen jutun aihe ei ollut pietarilaisnaisten prostituutio Suomessa. Mutta jos Venäjällä oli jossain vaiheessa tyttöjen haavelistalla ykkösammattina prostituutio niin meillä on varmaan vuosikausia ollut monella nuorella haaveena päästä julkkikseksi. Siinä näkyminen jossain televisio-ohjelmassa on varmaan helpottanut edistymistä 'uralla'.

Yksi irvokkain esimerkki on minun mielestäni ollut ohjelmaformaatti Big Brother mutta vastaavia on ollut joku 'suuri seikkailu' tai nuoret kauniit neidot jossain viidakossa kilpailemassa tyhjänpäiväisillä tehtävillä keskenään. Kun tuolla on viikkokaupalla ollut kuvaruudussa kirjoittavat sensaationälkäiset lehdetkin näistä ihmisistä ja sitten joku viihdeohjelma pyytää heitä vieraakseen. Jos on hyvää onnea pääsee tuollaiseen itse itseään ruokkivaan nousukierteeseen. Naisille voi julkisuustemppuihin jossain vaiheessa lisätä jossain televisio-ohjelmat teetetyt rinta-implantit. Tai sitten mutruhuulien (a la Julia Roberts) muotoilu Botoxilla. Lopputulos on joskus aivan järkyttävän näköinen. Kauniitkin naiset pilaavat hurmaavan ulkonäkönsä tuollaisilla tempuilla. Tekokynsiä, irtoripsiä ja hiusten pidennyksiä en enää laske kun ne ovat tulleet jo kovin yleisiksi aivan arkikäytössäkin.

Lapsen teko julkisuudessa, vaikkei sitä itse tekoaktia näytetäkään televisiossa porno-ohjelmana, on sekin jotenkin irvokasta. Periaatteena kaikki on kaupan julkisuuden vuoksi on ällöttävää minun mielestäni.

Nyt kun digiaikana kanavien lukumäärä on kovasti lisääntynyt voi päätyä toiselta kanavalta toiselle jos työt loppuivat. Ei ole enää pelkät ostajan markkinat  jossa vain Yleisradio tai MTV3 määrää tahdin. Tosin tuntuu siltä että Mainostelevisiolla ja Sanomilla on näppinsä pelissä melkein joka kanavalla.

Toisaalta käy sääliksi monia julkkiksia, jotka hetken nousukierteen jälkeen siivotaan jonkun kanavauudistuksen varjolla pois ohjelmistoista. Ja samalla tavoin kuin nousukierteessä oli lehdistön tukema kiihtyvä nopeus on paluu takaisin tavikseksi usein suorastaan syöksykierre.

Kilpailu-uran jättävillä huippu-urheilijoilla on joskus samanlaisia sopeutumisongelmia kun ei enää saakaan olla median paisteessa. Onneksi tätä urheilu-uran loppumista on urheilujärjestöjen toimesta ryhdytty suunnittelemaan etukäteen. Eri asia on jotkut miljoonatuloja nostavat NHL-jääkiekkoilijat ja kansainväliset formulakuljettajat.

Nuoret jotka osallistuvat taidoillaan  Idols tai Talent tyylisiin kilpailuihin voivat myöskin hakea esiintyvät artistin uran sijasta enemmän pelkkää julkkis-uraa. Mutta noiden ohjelmaformaattien kilpailuluonne karsii kyllä usein osaamiseltaan kaikkein huonoimmat. Tosin niitäkin alkaa jo tulla kohta kaikilta kanavilta. Alkaa tylsiä sellaistenkin kuuntelu ja katselu.

Laitoin tuolla edellä useaan lauseeseen täsmennyksen 'minun mielestäni', jotta kukaan ei turhaan kuvittelisi että uskon jotenkin kirjoittamani edustavan jotain totuutta. Minun mielestäni tuota minun mielestäni roskaa saa ihan vapaasti minun mielestäni levittää. Mutta mielipiteisiini minulla on silti oikeus. Ellei nyt sitten tätä luettaisi johonkin julkkisryhmään (kansanryhmänä!) kohdistuvaksi vihakirjoitukseksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti