19.8.2013

Pohjaton kaivo

Lehdistössäkin kirjoitellaan säännöllisin väliajoin "paperittomista maahanmuuttajista" ja miten meidän tulisi järjestää heidän terveydenhuoltonsa. Ongelma on moraalinen mutta myös taloudellinen.

Jos meille tulee jostain EU-maasta sen kansalaisia, jotka ovat paperittomia on kyse todennäköisesti Romanian tai Bulgarian romaneista. Minä en ymmärrä, ettei heille voida hankkia papereita heidän kotimaistaan, jotka sentään ovat EU maita. Romanian osalta meillä oli jopa yhteistyötä sillä tavoin, että Helsingissä oli romanialainen poliisi töissä jonkin aikaa.

Tiedän hyvin Romanian ja Bulgarian romanien huonosta kohtelusta heidän kotimaissaan. Mutta tiedän myös että jos vikaa on sysissä niin on sepissäkin. Molemmissa maissa järjestäytynyt rikollisuus on romanien hoidossa ja valvonnassa ja sen johdossa olevat eivät ole enää mitään kerjäläisiä vaan asuvat luksushuviloissa ja ajelevat mersuilla. Merkkejä on että Suomeen tulleet kerjäläisinä esiintyvät ovat osa tuota järjestäytynyttä toimintaa.

Vuosi sitten kirjoitin miten näiltä EU-kansalaisilta pitäisi voida edellyttää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Siis oman maan antamaa eräänlaista kansainvälistä sairasvakuutuskorttia, joka oikeuttaa saamaan kussakin EU maassa sen maan julkista sairaanhoitoa (ja jonka kustannukset veloitetaan ko kansalaisen kotimaasta).

En ymmärrä miksi meidän pitäisi luoda jotain erikoissäännöksiä vain siksi etteivät meille tulevat "paperittomat" ole kenties edes halunneet oman kotimaansa suomia dokumentteja vaan mieluummin liikkuvat papereitta.

Sanoisin hiukan, että oma häpeä. Se voi kuulostaa sydämettömältä mutta niin me täällä itsekin joudumme sopeutumaan järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.

Minä ajattelen kauhulla, että jos luomme oikein hyvät sairaanhoitomahdollisuudet niin sanan levittyä, se nimittäin leviää nopeasti noissa järjestäytyneissä joukoissa, me saamme tänne sellaisen lauman hoidettavia että meidän julkinen sairaanhoito räjähtää käsiin.

Tuntuu tylyltä sanoa tällaista mutta yritän vain olla realisti. Tietenkin jos haluamme parantaa kerrallaan koko ulkopuolisen maailman niin aloitetaan heti ja avataan rajamme ja kukkaromme kaikille halukkaille.

Neuvostoliittoon aikoinaan matkustettaessa kaikilla matkalaisilla piti olla oma matkavakuutus, jolla katettiin tapaturmien  ja sairauksien hoitokustannukset eikä oltu isäntämaan siivellä.

USA:ssa vaaditaan vieläkin, että osoitat rajalla sinulle olevan riittävästi varoja selvitä oleskelustasi USA:ssa.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus. Kyse on suurelta osin juuri byrokratioiden ahneudesta. Ne mielellään haluaisivat ajaa systeemin niin täyteen veroja ja maksuja maksamattomia asiakkaita, että systeemi romahtaa, joilloin ne voivat kiristää lisää resursseja ja työntekijöitä. Byrokratiat eivät välitä muille aiheutuvista haitoista, vain omasta kasvustaan. Lisäksi utopistisissa harhoissa elävät liberaalit, byrokratioiden hyödylliset idiootit, kannattavat aina kaikkea yhteiskunnan kannalta haitallista ja tuhoisaa, kunhan voivat esiintyä globaaleina hyväntekijöinä puhumalla tai kirjoittamalla koneella (he ajattelevat, etteivät itse joudu ongelmien, haittojen ja kulujen kohteeksi).

    VastaaPoista