4.1.2014

Olin sairaalassa joulunpyhät

Hyvää uutta vuotta 2014 tutuille ja lukijoille!

Minua alkoi joulukuun alkupuolella huolestuttaa kun sydänleikkauksesta toipuminen osoitti takapakin merkkejä. Aloin jo pelätä olisiko koko sydänleikkaus jostain syystä epäonnistunut.

Terveyskeskuksessa omalääkärini kuunteli sydäntä ja keuhkoja, otti verikokeita ja EKG:n. Ja lähetti Jorvin sairaalaan kardiologien hoitoon.

Minullekin kesti jonkin aikaa hahmottaa mitä oli tapahtunut.

Olin nousujohteisella toipumisuralla harventanut mm painon seurantaa enkä huomannut heti, että olin alkanut lihota. En minä oikeasti lihonnut vaan elimistöni oli alkanut kerätä nestettä vaikka kuinka söin nesteenpoistolääkkeitäkin. Mutta kun verenpaineeni oli laskenut toipumisaikana huolestuttavan alhaiseksi, tosin ilman oireita, olivat kardiologit puolittaneet sydämen vajaatoimintaan määrätyn sydänlääkkeen jonka jälkeen verenpaine nousi normaaliin arvoihin. Nesteen keräytyminen on tyypillistä sydämen vajaatoiminnassa ja tuollakin lääkkeellä oli ollut merkitystä. Annos oli pieni ja siten saattoi tuntua ettei sillä ollut suurempaa merkitystä.

Yksityiskohtien kertominen ei ole tässä tärkeää. Mutta näytti että jouduimme päivystävän nuorehkon lääkärin kanssa jonkinlaiseen arvovaltakiistaan. Minä olisin palauttanut lääkinnän entiselle tasolle koska korrelaatio vaikutti ja ajallisesti ja muutenkin ilmeiseltä vaikka annos olikin kieltämättä pieni.

Mutta olin viimeisen 3 viikon aikana ennen sairaalaan tuloa lihonnut noin 10 kg eikä se voinut johtua mistään tilapäisestä mässäilystä.

En minä ole lääkäri ja siksi oli vaikea argumentoida lääkärille havaintojani aiheesta, vaikka kuinka hyvin tunnistankin omia tuntemuksiani toipumisessakin. Mutta ennustin, että tällä systeemillä painoni vain jatkoi nousemista vaikka nesteenpoistolääkitystä lisättiin huomattavasti ja annettiin tehokkaasti suonensisäisesti.

Minun ennusteeni toteutui. Lihominen jatkui yhden kilon päivävauhtia. Eli viikonloppuna 3 päivän aikana lihoin yli 3 kg. Maanantaina, joulun aaton aattona, kierrolla kävi kardiologisen osaston kokenut johtava lääkäri, jolla oli malttia kuunnella minuakin. Ihmetteli huonoa hengitystäni sydänleikkauksen  jälkeen. Hoitosuunnitelman lääkitystä muutettiin heti. Tämä vähennetty sydämen vajaatoiminnan lääke palautettiin ennalleen ja nesteenpoistolääkitystäkin hiukan säädeltiin.

Laihtuminen, jos nyt nesteenpoistoa voi laihtumiseksi kutsua, käynnistyi heti. Seuraavan aamun punnituksessa oli lähtenyt jo 1 kg ja sama jatkui seuraavana päivänä.

Joulun jouduin olemaan sairaalassa mikä oli ymmärrettävää. Olihan uusi muokattu hoito alkanut purra vasta jouluaattona.

Muutaman päivän kuluttua minut siirrettiin toiselle osastolle suojaan ripulilta. Sain uskomattoman hauskat huonetoverit, joiden kanssa viihdyin mainiosti. Ja kannustimme kilvan toisiamme tervehtymään omista sairauksistamme.

Uuden vuoden aaton aattona pääsin kotiin jatkamaan hoitoa.

Tämän sairaalakierroksen opetus oli selkeä. Sinun on itse ymmärrettävä omaa lääkitystäsi ja eri lääkkeiden riippuvuussuhteita. Vain niin pysyt omien sairauksiesi erikoisasiantuntijana mikä ainakin minun mielestä näyttää erityisen tärkeältä jos haluat turvata itsellesi parhaan mahdollisen hoidon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti