Minulla on olut pidempään loppusyksyn, alkutalven alakuloa. Aina välillä olen onnistunut hetkellisesti piristymään mutta yleissävy on tuo alakulo. Ei mikään masennus vaan lievempi alakulo. Ehkä ne on vuoden alkupuolen vastoinkäymisten jälkimaininkeja vielä.
Avasin tänään tuoreen Suomen Kuvalehden nro 50/2007, luin pääkirjoituksen ja vihastuin. Aina välillä uskon että Suomen Kuvalehti osaisi olla jotenkin kriittinenkin mutta ei näytä osaavan. En viitsi sanoa mille pääkirjoitukset SK:ssa nykyään maistuvat tai haisevat. Alakulo muuttui nopeasti vihastumiseksi.
Pääkirjoituksen otsikko oli ”Mallin uudistus” ja kirjoitus alkoi sanoilla ”Pohjoismainen yhteiskunta yhdistää talouden tehokkuuden ja sosiaalisen huolenpidon tavalla, joka on tehnyt siitä esimerkin monille muille valtioille: näin voidaan toteuttaa oikeudenmukaisuutta, huolehtia perustarpeista ja saavuttaa kilpailukyky myös taloudellisesti”.
Kirjoitin tämän vuoden toukokuussa mielestäni havaitsemastani eutanasiasta olin siinä todistamassa miten arvovaltainen lääkäri yhteiskunnan kustantamassa sairaalassa aivan vakavalla naamalla puhui ”arvottomasta ihmiselämästä” ja ehdotti ettei sydämen pysähdystapauksessa olisi enää tarvinnut ryhtyä elvyttämään ja pyysi lähiomaiselta siihen lupaa. Kun lupaa ei tullut niin potilasta hoidettiin (=jouduttiin hoitamaan!) ja seuraavana päivänä melkein oli jo jalkeilla.
”Arvoton ihmiselämä” oli muuten natsi-Saksassa hyvin yleisesti käytetty ilmaisu jolla haluttiin seuloa yhteiskunnasta ei-toivotut jäsenet. Mutta en kirjoita siitä kun historiankirjat on siitä täynnä tietoa. Joka on kiinnostunut voi lukea sieltä tai sitten alkaa pitää silmät auki mitä meidän yhteiskunnassamme tapahtuu.
Kesän aikana on näitä insuliinisurmia kai tullut useampiakin esille.
Nyt on havaittu myös tuoreella väitöskirjatasolla että Suomi käyttää vanhuksiin psykoosilääkkeitä huomattavasti enemmän kuin muissa maissa. Vanhuksista tehdään lääkityksellä laitoksissa helppohoitoisia. Kemiallista tainnutusta. Asiasta kirjoitti myös jo Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajan Pekka Sauri.
Suomessa vanhuksia työnnetään kunnan vastuulta pois kilvan tiukasti kilpailutettuihin ja yksityistettyihin palvelu- ja hoitokoteihin.
Suomen Kuvalehden pääkirjoitus on irvokasta roskaa ja perusteetonta hymistelyä. Mitä meidän em kaltaisilla laitoskeskeisellä käytännöillä on yhteistä esimerkiksi Tanskan mallin kanssa, jossa vanhusten laitoshoidosta on voitu luopua lähes kokonaan. Pitkäjänteisellä työllä Tanskassa on voitu turvata vanhenevan väestön eläminen omissa kodissaan tarvittaessa enemmän tai vähemmän tukea saaden. Eli koko tukikäytäntö on rakennettu tämän palvelumallin ympärille. Meillä sen sijaan yksityistetään ja kilpailutetaan laitokset kuoliaaksi.
Meillähän tuntuu että on otettu käyttöön jo uudet ns newspeakiä olevat ilmaisutkin: perushoito (tarkoittaa arvottomat henkilöt joita ei ”kannata” hoitaa kovin hyvin) ja sitten tehostettu hoito, jonka piiriin pääsevät aktiivi-ikäiset ja/tai muuten tärkeät ihmiset. Taisin jossain haastattelussa lukea ettei sydämen siirtojakaan tehdä Suomessa kuin alle eläkeikäisille. Kaveri oli omilla varoillaan käynyt teettämässä tempun Espanjassa. No ehkä tämä on jo aika äärimmäinen esimerkki.
Kumpi näistä vanhustenhuollon malleista on se ”pohjoismainen malli” – tuo Tanskan malli vai tämä meidän suomalainen laitos- ja lääkekeskeinen? Vai onko ”pohjoismaista” se että on ylipäänsä jotain ja sitten muualla maailmassa kansalaiset jätetään heitteille vanhoina? On aikamoista tyhmää oman napaan tuijottamista ja kuvitella että ”on lottovoitto syntyä Suomeen”. Oli ehkä joskus 60-70 luvulla! Mutta nykyään tuollaisen ääneen sanominen on aikamoista tyhmyyttä. Ei muu Eurooppakaan mikään takapajula ole.
Luin taas miten puolustusvoimat ulkoistaa ja yhtiöittää jotain osia ja niistä tehdään valtion 100% omistamia liikelaitoksia. Eli ne ovat edelleenkin valtion omistamia mutta yhtiömuotoisia . Mikähän siinäkin mallissa paranee?
Kirjoitin julkishallinnon ulkoistuksista kritiikkiä ja siinä yhteydessä viittasin myös lainarahalla ja vuokralle rakennettujen moottoritiehankkeiden idiotiasta. Ja aah sieltähän tuli jo iltauutisista miten kohta eläkevaroja aletaan sijoittaa esimerkiksi moottoritiehankkeisiin kun ne varat tässä vuosikymmenien aikana on ehditty ensin hävittää.
Aina välillä alkaa tunta että asunko hölmölässä?
15.12.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ostin eilen mielenkiintoisen kirjan KIINALAINEN TIE TERVEYTEEN / Itsehoito-opas. Se käsittelee hyvin monipuolisesti ja myös ennalta ehkäisevästi ihmisen terveyteen liittyviä asioita.
VastaaPoistaEnsimmäistä lukua lukiessani tuli mieleen tämän juttusi alkulause alakulostasi! Oletko tutustunut kiinalaiseen kokonaisvaltaiseen terveydenhuoltoon? Sieltä löytyy monia hyviä ja pehmeitä menetelmiä, joita kuka tahansa meistä voi ottaa käyttöön ja edistää hyvinvointiaan.
Menetelmiä on joka lähtöön mutta tulipahan tämäkin kerrottua. Kannattaa lukea! Akateemisessa kirja maksaa 17,90 ja kirjoittaja on Tri Stephen Gascoigne
Kiitoksia vinkistä. Ei tämä alakulo ole kuitenkaan ainakaan omasta mielestäni mikään lääkintää vaativa sairaus.
VastaaPoistaTämä alakulo on ihan normaalia joskus ihmiselämään kuuluvaa. Ei voi aina olla aallon harjalla. Pitää vain osata arvioida omat voimavaransa, ettei luhistu taakan alla.
Mutta kun joskus kokee tätä niin osaa sitten aallon harjalla ollessa iloita siitä täysin rinnoin kun on vertailukohtia.
Kyllä itsekin olen ihmetellyt noita Suomen Kuvalehden kirjoituksia ja aiheen valintoja, ja aion lopettaa tilauksen kun seuraava laskutuskausi päättyy. Periaatteessa minusta on hyvä, että vanhustenhoitoon käytetään vähemmän voimavaroja kuin lasten ja nuorten. Ongelma vain on siinä, että näilläkin resursseilla pystyttäisiin tuottamaan eri laatuista ja tasoista hoitoa/palvelua. Eli kullekin tarpeen mukaan. Lisäksi näkisin, että vanhuksen hoitaminen on ensisijaisesti vanhuksen täysi-ikäisten lasten ongelma - ei yhteiskunnan.
VastaaPoistaKT sanoo kuten paraskin marxilainen "kullekin tarpeen mukaan" ;)
VastaaPoistaToisaalta taas KT:n näkemys "vanhuksen hoitaminen on ensisijaisesti vanhuksen täysi-ikäisten lasten ongelma" on hiukan vastakkainen.
Niin kaunista ja lämminhenkistä kuin tuo jälkimmäinen olisi sen toteuttaminen kirjaimellisesti voi olla Suomessa aika vaikeaa.
Olen kaksi kertaa elämäni aikana joutunut tekemään tuollaiseen asiaan liittyviä päätöksiä. Olen KT:n kanssa periaatteessa samaa mieltä lasten vastuusta, mutta molemmissa tapauksissa meidän järjestelmämme mahdollisti käytännössä vain yhden laitoshoidon ympärille rakentuvan hoitomallin.
Malli oli kaikille asianosaisille äärettömän vastenmielinen mutta vielä vuosien jälkeen olemme kaikki yksimielisiä että ei oikein muita vaihtoehtoja ollut realistisesti käytettävissä.
Teoriassa malleja olisi voinut olla vaikka minkälaisia, mutta taloudellis-teknisesti realistisia niistä ei valitettavasti ollut mikään muu kuin tämä laitospohjainen "suomalainen" malli.
KT kirjoittaa "näilläkin resursseilla" mutta ei sano tarkoittaako hän nykyisin samaan tarkoitukseen käytettyjä voimavaroja vai ylipäänsä meidän yhteiskuntamme nykyisiä voimavaroja, Suomihan on rikkaampi tänään kuin koskaan aikaisemmin.
Viiden lapsen isänä olen KT:n kanssa samaa mieltä lasten tärkeydestä. Mutta mikä on se peruste että vanhustenhoitoon pitäisi käyttää vähemmän voimavaroja kuin lasten ja nuorten hoitoon. Ei kai vaan mikään tuottoarvo?
Ja kokonaisuudessa vai per capita ja pitkällä vuosikymmenien tähtäimellä vai per annum?
Miksei KT samalla tavoin kuuluta täysi-ikäisten aikuisten velvollisuutta pääsääntöisesti huolehtia omista lapsistaan. Miksi yhteiskunnan pitäisi subventoida päivähoitoa ja koulutustakaan?
Kaikki vain raa'asti täyskatteelliseen hinnoitteluun, niinkö?
Nimenomaan olen sitä mieltä, että lasten ja vanhusten hoito on perheen sisäinen asia. Yhteiskunnan vastuu ei saisikaan olla päivähoidon ja koulutuksen rahoittaminen ainakaan näin laajasti, kuin nyt tehdään. Valitettava esimerkki on se, kuinka hanakasti ihmiset käyttävät väärin maksuttomia palveluita, kuten kouluruokailua. Minua hävettää, että nuoriso ylenkatsoo kouluruokaa kun samaan aikaan maailman lapsista iso osa ei käy koulua tai saa sellaista ruokaa, jota meillä koulussa tarjotaan. Minusta on vanhempien tehtävä huolehtia, että jälkikasvu pupeltaa koulussa murkinansa, johon kuitenkin paljon rahaa käytetään samaan aikaan kun vanhuksille ei riitä ruokkijoita vanhainkodeissa. Se on lyhyesti sanottuna resurssien hukkaamista, mikä on pitkälti seurausta siitä, että maksaja ei näe verovarojensa kohdistamista.
VastaaPoistaNäkisin sen monelta suunnalta tukevan sitä "perhekeskeistä" hoivaa, jota peräänkuulutetaan, että veroastetta laskemalla annettaisiin perheille mahdollisuus vaikuttaa varojensa kohdentamiseen. Sanot, että "taloudellis-teknisesti ei ollut reaalista" tehdä ratkaisuja vanhusten hoidon osalta toisin. Sanot myös, että Suomi on rikkaampi kuin koskaan, joten (valtion vastuulla) olisi huolehtia (korkean veroasteen yhteiskunnassa) näistä asioista. Itse näen, että juuri tämän ennen näkemättömän vaurauden takia perheet voisivat tehdä ratkaisuja omien valintojensa mukaisesti. En todellakaan moiti kenenkään ratkaisuja, enkä toivo muiden moitteita omiin ratkasuihini. Totean vain, että valintoja voi tehdä, ja että ne taloudelliset ja tekniset rajoitteet ovat jokaisen omia ratkaisuja. Tämä on herkkä aihe, enkä halua loukata enkä esittää korkeampaa moraalia tai mitään oikeaa näkemystä.
Vanhusten hoitoon tulisi mielestäni käyttää vähemmän varoja toisaalta "tuottoarvon" takia, koska rahan ollessa niukka resurssi, on tehtävä valintoja sen mukaisesti, ettei niukkoja resursseja haaskata. Tärkeämpi syy on kuitenkin se, että vanhemmat sukupolvet ovat aina tottuneet matalampaan elintasoon kuin nuoremmat, joten oikeudenmukaisuuden nimissä on mielekästä käyttää varoja vanhusten hoitoon vähemmän resursseja. Suurin osa ihmisistä toivoo lapsilleen parempaa (materiaalista) elämänlaatua, joten panostus lapsiin on siinäkin mielessä looginen ratkaisu. Kolmanneksi muistutan, että työssä käyvä ikäluokka on aina se, joka rahoittaa kaiken yhteiskunnallisen toiminnan. Vanhukset voivat säästää rahaa eläkepäivilleen, mutta kuten tiedämme, säästöillä ei ole mitään merkitystä, jos rahalla ei ole käyttäarvoa, minkä jokainen työssä käyvä ikäluokka sille tuottaa. Toisin sanoen, säästöillä ei ole merkitystä, jos säästetyt varat eivät tuota mitään.
Tarkastelemme KT:n kanssa samaa asiaa kahdenlaisesta näkökulmasta (liioittelen hiukan jotta erot havaitsee).
VastaaPoistaSanoisinko libertaari näkökulma: jossa verot on pienet ja kaikki käyttävät omia varojaan (niin, siis ne joilla niitä on!) itse haluamallaan tavalla.
Pohjoismainen hyvinvointivaltion malli: julkinen valta kerää korkeitakin verotuloja ja jakaa niitä sitten takaisin "yhteisesti sovitulla" tavalla.
Verovaroilla kustannettujen maksuttomien palvelujen ylenkatsomisesta ja väärinkäytöstä olen KT:n kanssa samaa mieltä. Jos noista samoista palveluista joutuu maksamaan niin suhtautuminen muuttuu yleensä heti.
Ajatus "työssä käyvä ikäluokka on aina se, joka rahoittaa kaiken yhteiskunnallisen toiminnan" on mielestäni virheellinen. Mitenkäs kumuloituneet pääomat?
Mutta työssä käyvä ikäluokka tuottaa kyllä erilaiset hyödykkeet ja sitten niitä jaetaan ei-tuottavillekin ihmisille. Raha ja markkinat on sitten vain se allokointiväline. Eikä lapsia ja vanhuksia ihan ilmankaan voi jättää ;)
Ei-tuottavien ikäluokkien merkitys ei olekaan taloudellisessa tuotannossa. Kas kuin muitakin arvoja tässä ihmiselämässä on. Mitenkäs se sanonta olikaan ettei ihminen elä pelkästään leivästä ...
Arvostan KT:n näkemyksiä, mutta näkemykset lähtevät aika hyvinvoivan ihmisryhmän ajatuksesta "perheet voisivat tehdä ratkaisuja omien valintojensa mukaisesti". Ne tekevät valintoja joilla siihen on mahdollisuus. Tämä ennen näkemätön vauraus ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Toisilla on vain enemmän vapausasteita noissa valinnoissaan kuin toisilla.
Aika ison vapausaste-eron muodostaa asumiskustannukset. Käytettävissä olevien tulojen määrä on aivan toista luokkaa niillä jotka ovat esimerkiksi perineet varallisuutta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat asuntonsa perineillä aivan eri suuruiset kuin niillä jotka eivät ole asuntojaan perineet.
Tpisessaääripäässä esimerkiksi toimeentulotuella elävillä ei ole paljon valintavaihtoehtoja mihin rahansa käyttävät. Vaikka miten veroastetta alennettaisiin niin valintavaihtoehdot eivät heillä vain lisäänny. Ja heitä on pääkaupunkiseudullakin melkein 50000 henkeä.
Tässä pitää viitata KT:n omaan mietelauseeseen:
"Ongelma on siinä, että monimutkaisiin asioihin pyritään antamaan yksi selitys, ja vaaditaan kaikkia muita hyväksymään se ainoana totuutena." Voi kun olisikin vain yksi totuus niin olisihan se maailma paljon helpompi jäsentää.
Eipä tuohon ole juuri lisäämistä mitä kirjoitit ja haluan vain täsmentää paria asiaa ihan vain selvyyden vuoksi. Ensiksi, niitä em. valintoja on tehty kun Suomi oli köyhempi, Suomea köyhemmissä maissa tehdään joka päivä ja sukupolven kuluttua ihmetellään jälleen samaa asiaa. AINA voi tehdä valintoja omien arvojen perusteella eikä se vaadi rahaa. Kuten olemme todeneet kumpikin tahoillamme, on muitakin tärkeitä elämän valintoja kuin raha - ihmettelen miksei sitä samaa ajatusmallia sovelleta tässä asiassa.
VastaaPoistaToiseksi selvennän, mitä tarkoitin, ettei "kertyneillä säästöillä ole merkitystä". Käytännössä raha - siis kulta, setelit tai muu luottamuksen mitta - toimii vain niin kauan kuin on luottamusta. Otan esimerkiksi tilanteen, jossa kaikki alle 65-vuotiaat kuolisivat. Tällöin juuri millään säästöön kerätyllä varallisuudella ei ole arvoa, koska se ei tuota mitään. TUOTTO antaa rahalle sen arvon. Jos varallisuus ei tuota, sitä ei ole järkeä ottaa vastaan myöhempää kulutusta varten, mikä on rahan toiminnallinen merkitys; rahahan vain korvaa säilyvyytensä ansiosta jauhot ja maidon. Jos itsekkäästi jokainen sukupolvi pitäisi omat säästöt itsellään (tai ylittää työtä tekevän väestön kohtuullisena pitämän tason), rahalle syntyy uusi toiminnallinen merkitys, jonka työtä tekevä väestö määrittelee niin, että eläkeläiset eivät pääse enää kiinni. Tuo oli yksinkertaistettu vertaus, mutta halusin vääntää asian oikein rautalangasta. Esimerkiksi käyköön 1970-luku, jolloin sinun ikäluokkasi (baby-boomers) amerikkalainen vastine valmistui työmarkkinoille. Amerikkalainen hallinto laittoi työmarkkinoiden imun tärkeämmälle sijalle kuin edellisen sukupolven jo säästämän varallisuuden. Eli inflaation tukema työllisyys ylitti tärkeysjärjestyksessä matalan inflaation antaman suojan sodan käyneen sukupolven jo säästöön saamille varoille.
Gunnar ja Alva Myrdal - sosiaalidemokratian lempilapset aikoinaan ajoivat 'positiivista' eugeniikkaa eli vajaaälyisten ja mielisairaiden pakkosteriloimista samanlaisella Newspeakilla. Hakusanoilla 'myrdal eugenics' aiheesta löytyy ihan tieteellisiäkin artikkeleita.....Eli ei tämä mitään uutta Skandinaviassa ole. Tästä on vain vaiettu vuosikymmenet.
VastaaPoista