Miksi yritykset muuttaisivat ulkomaille?

Olen vuosikausia lukenut uhkailuja ja nyyhkytarinoita yritysten ulkomaille muuttamisesta. Ja toinen vastaava uhkailu on, että meidän parhaat johtaja-ainekset muuttavat ulkomaille jos veroja nostetaan, bonuksia ja optioita rajoitetaan tai ei makseta riittävän isoja palkkoja.

Yksi irvokkaimpia väitteitä oli Myllykoski Oy:n omistajajohtajan väite:

'jos "demarijohtoista palkkapolitiikkaa" harjoitetaan lähtevät yritykset ulkomaille että saavat maksaa johtajilleen riittävästi.'

Kyllä ne lähtevät ulkomaille alentaakseen kustannuksiaan eikä lisäämään johtajiensa palkkoja.

Samanlainen esimerkki on kun väitetään, että jos meidän huippuvirkamiehille ei makseta riittävän hyvin ne lähtevät ulkomaille, missä heille maksetaan riittävästi. Ikään kuin suomalaisista johtajista kilpailtaisiin maailmalla verisesti toinen toistaan korkeammilla palkkatarjouksilla.

Minun mielestäni hyvä esimerkki oli Yleisradion toimitusjohtajan vaihto jonkin aikaa sitten. Uudelle toimitusjohtajalle maksettiin noin puolet enemmän palkkaa kuin hyvin hommaa hoitaneelle (minun mielestä!) edeltäjälle, Mikael Jungnerille.

Erityisen suurta tuhlaavaisuutta tuntuvat harrastavan yritykset joiden omistus on jotenkin hämärtynyt jonnekin taustalle tai valtion yritykset. Siellä usein koko toimintaa ohjaavat lähes omistajan ottein palkatut johtajat. Parhaina esimerkkeinä eläkevakuutusyhtiöiden johtajilleen maksamat megapalkat. Miksei samaan ryhmään voisi laittaa vaikkapa Fortumin. Sai siellä muutkin johtajat jättiläismäisiä bonuksia kuin Mikael Lilius.

Valtion yritykset on sitten oma lukunsa. Niiden ns omistajaohjaus on ilmeisesti jotain hyväveliverkoston ylläpitoa ja rahoittamista.

Yritysten muutto ulkomaille johtuu useimmiten ihan yksinkertaisesti siitä, että uusi sijaintimaa usein on matalan elintason ja halvan palkkatason kehitysmaa. Eteläinen naapurimaamme Eesti on myös houkutellut halvan palkkatasonsa vuoksi, mutta suuri tekijä on siellä myös meitä suomalaisia muistuttava kansanluonne. Osansa on myös ollut sillä, että Eestissä uskotaan olojen vakauteen. Samaa ei voi sanoa itänaapurista Venäjästä. Ja se on varmaan ollut suuri sinne etabloitumisen este.

Sitten on Intia, Kiina, Pakistan, Bangladesh, Thaimaa, Vietnam yms maat joissa kansa on pienipalkkaista ja työteliästä.

Meillä esitetään usein että meidän pitäisi saada palkkakustannuksiamme alennettua niin, että se oli kilpailukykyinen. Mutta siinä kerta kaikkiaan unohdetaan, että siihen me ei kyetä. Ei me kyetä kilpailemaan esimerkiksi Bangladeshin palkkatason kanssa. Ei tarvitse kuin vertailla elämisen kustannuksia siellä ja meillä niin ymmärtää ettei meillä palkkatason alentaminen 80-90% kerta kaikkiaan onnistu.

Eli meidän kilpailuasetelmaa on verrattava vastaaviin länsimaihin. On sitä tuotantoa muissakin länsimaissa edelleen.

Yritysten tukiaiset on jännä kokonaisuus. Käytäntöhän osoittaa että lähinnä hyvin pärjänneitä yrityksiä on tuettu. Joskus puhutaan tukemisen kohdentamisesta toisin mutta jokainen ymmärtää ettei huonosti meneviä yrityksiä kannata tukea. Sitten voikin kysyä, että olisivatko hyvin menestyneet yritykset menestyneet hyvin ilman tukiakin?

Tuilla houkutteleminen seutukunnalle tai maahan on yleistä. Esimerkiksi Irlanti rakensi valtavan määrän työpaikkoja tarjoamalla tukia, määräaikaisia verovapauksia ja -helpotuksia. Irlannin valttina oli kustannusten kehitysmaatason ohella kuitenkin länsieurooppalaiset ihmiset, joiden äidinkieli oli englanti. Monikansallisille amerikkalaisille yrityksille hyvä houkutin. Mikä lopputulos on ollut. Kun noiden huojennusten määräaika loppuu monet yritykset muuttavat sittenkin pois joko paikkoihin jossa on saatavissa taas uusia huojennuksia tai sitten muuten vain seudulle joka paremmin sopii toiminnalle. Irvokasta oli keväällä 2011 Irlannin tukipaketeista keskusteltaessa että muut Euroopan maat joilta tuota tukemista edellytettiin asettivat vaatimuksen että Irlannin verokilpailun heidän kanssaan pitää loppua eli Irlannin olisi pitänyt nostaa verojaan muiden Euroopan maiden tasolle. Ei muuten nostanut mutta tukiaiset hoidettiin silti.

Yritysten ja yritysjohtajien muutto ulkomaille on osa globalisaation tuomista jutuista. Meidän on vain niihin sopeuduttava. Johtajien muuttamisesta en olisi huolissani. Sellaista kilpailua suomalaisesta johtamistaidosta ei ole. Meillä kun ei kerta kaikkiaan ole mitään Harvardin veroisia kansainvälisiä huippujohtajien valmentavia yliopistoja. Mutta yritysten muuttaminen on huolestuttavampaa. Toisaalta kun yrityksiä muuttaa riittävästi vaikuttavat ne kohdemaissaan palkka- ja kustannustasoa nostavasti ainakin pidemmällä tähtäimellä ja se taas vähentää eroja. Mutta se tasoittava tähtäin on pitkä. Siinä välilläkin on tehtävä jotain ettei maamme näivety.

Ei minullakaan mitään patenttilääkkeitä ole. Eikä sellaisia edes ole. Mutta inhoan asian ympärillä tapahtuvaa kaikenlaista roskanpuhumista ja uhkailua. Usein vielä niin huonosti argumentoitua että panee suorastaan vihaksi.

Nyt kun kestävyysvajetta ollaan kuromassa umpeen olisi oivallinen tilaisuus karsia erilaisia yritystukia. Minä ainakin uskon että suurin osa niistä on hyödyttömiä.

Koijarit (en halua sanoa huijarit, koska osa heistä toimii ihan laillisesti!) on asia erikseen. He etsiytyvät joka tapauksessa kaikenlaisiin hämäräbisneksiä mahdollistaviin veroparatiiseihin. Mutta minusta tuntuu huolestuttavalta, että hallitusohjelmaa laadittaessa sekä kokoomus että RKP tuntuivat jopa vastustavan harmaan talouden vastaista taistelua. Kun ohjelmaluonnoksissa oli julistus että kotimaiset lähes anonyymin omistuksen sallivat hallintarekisterit estettäisiin he pyyhkivät yli nuo kohdat ohjelmasta. Nyt jo arvellaan ison osan suomalaistakin pörssiomistusta kanavoituneen ulkomaalaisille instituutioille tarkoitettuihin hallintarekistereihin.