31.8.2013

Arkipyhien siirto

Tämä on juoni siirto työnantajajärjestöiltä. Siirretään helatorstai ja loppiainen lauantaiksi.

Nyt alustavasti sovittu palkankorotus 20 €/kk on suomalaisten keskipalkoilla nopeasti laskettuna n 0,6%. Mutta kahden lisätyöpäivän taikominen vuosikalenteriin on kompensoi tuon reilusti. Mutta kun työpäivien lukumäärä muutenkin vaihtelee vuosittain ilman että joka vuosi palkkoja rukattaisiin tuo ei välttämättä aiheuttaisi mitään kompensaatiota. Onhan vain kyse kalenterin rukkaamisesta kirkon ja valtion yhteistoimin.

Tiedän yhden ison yrityksen jonka henkilöstöstä insinöörit laskivat joka vuosi työpäivien ja työtuntien lukumäärän. Kun en ollut siellä töissä en tiedä saatiinko työtuntien lisäyksestä joku kompensaatio kun oli kyse aika reilusta työnantajasta.  

5 kommenttia:

  1. Tuo on muutekin ollut aivan kummallinen asetelma noissa neuvotteluissa. EK on vittuillut useamman vuoden työntekijäpuolelle tuposta ja nyt muka päivässä saadaan tulosta aikaan ja pitkä sekä ennustettava työehtosopimus useammalle vuodelle. Nyt on ilmeisesti saatu lypsettyä kaikki irtonainen raha maasta ja sitä voidaan ruveta tekemään uudestaan konsensusmallilla. Uusi lypsykierros on EK:lla sitten parinkymmenen vuoden pääss.

    VastaaPoista
  2. Tosiasiassa suomalaiset yritykset ovat tiukilla palkkauksen kanssa. Suomalaisten palkat ovat nousseet jyrkimmin EU15-maista 2000-luvun aikana. Espanjalaisten ja kreikkalaisten palkat taas ovat korkeimpia EU15-maista.

    Muutenkin, jos työnantaja nähdään pelkkänä "lypsäjänä", niin ei hyvää päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa Miltton Friidman uskoa iltasatuihin hyväntahtoisista ja oikeudenmukaisista työnantajista :) Minulla on ollut ilo tavata ja tehdä töitä muutaman sellaisen kanssa mutta harvassa sattuvat olemaan. Siitä tuo näkemykseni. Ei mistään sosialistisesta maailmankatsomuksesta vaan realistisesta arkikokemuksesta.

      Poista
  3. @ Igor

    Millaiset työnantajat kohdallesi ovat sattuneet? Itse olen työskennellyt 11 eri työpaikassa yksityisellä sektorilla, eikä minulla ole muuta kuin hyvää sanottavaa työnantaja-työntekijä -suhteista.

    Kahdessa työpaikassa johtajat tekivät täysin mielettömiä päätöksiä, jotka koituivat lopulta firman kohtaloksi.

    Molempia näitä firmoja leimasi se, että niissä oli vain yksi omistaja, joka toimi samalla toimitusjohtajana. Eräänlaisia diktatuureja siis.

    Millaisissa tilanteissa sitten olet asioinut työnantajien kanssa? Oletko toiminut luottamusmiehenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut useammassakin tehtävässä myös työnantajan edustajana, toimarinakin. Vajaa 60 v iässä ryhdyin jopa ensin pyynnöstä luottamusvaltuutetuksi ja myöhemmin liityin liittoon ja ryhdyin luottamusmieheksi, kun työantajaa edustavat palkkajohtajat olivat jo savustamassa minua ulos. Enkä ymmärtänyt syyksi muuta kuin ikäni. Ammattitaitoni oli hiottu viimeisen päälle ja ajan tasalla mikä IT alalla oli tietenkin tärkeää. Jo 60 v korvissa ei huvittanut enää alkaa tarjota itseään työmarkkinoille sen verran kovaa on Suomessa ikäsyrjintä.

      Työuraa on takana yli 50 vuotta enkä ole laskenut niiden lukumäärää. Itsenäisenä yrittäjänä toimin yli 10 vuotta.

      Ei minullakaan ole useimmista työnantajistani mitään pahaa sanottavaa vaikken heitä kaikkia hirveän korkealle silti arvostaisi. Mutta turha etsiä näkemyksestäni jotain periaatteellista työläisvihaa kapitalistia kohtaan. Mutta joukkoon on mahtunut joitain helmiä, omistajajohtajia joita on aidosti kiinnostanut työntekijöiden hyvinvointi.

      Mutta näyttäisi olevan, että palkkajohtajat leikkivät jumalia, maksimoivat bonuksensa hinnalla millä hyvänsä eikä heitä kiinnosta shareholder value ellei se samalla kasvata omia bonuksia.

      Minä en kovin korkeaa arvosanaa antaisi Milttonin tavoin jostain diktaattorijohtajasta ja omistajajohtajasta joka mielettömillä päätöksillä tuhoaa firman.

      Poista