3.2.2014

Olli Rehn - Alden kärkiehdokas EU;ssa

Olen lukenut ihmeissäni, että asettaako EU:n puolueryhmittymät omia ehdokkaita?  Nyt jo 14 maan aldelaiset kannattavat uutisten mukaan Olli Rehniä Alden kärkiehdokkaaksi.

Siis mitä hä? Voiko muissakin maissa asettaa jotenkin suomalaisia ehdokkaita EU parlamenttiin? Ralliautoilija Ari Vatanen oli asetettu ehdokkaaksi Ranskassa ja ranskalaisilla äänillä hänet valittiinkin EU parlamenttiin. Mutta Olli Rehn ilmeisesti aikoo asettua Suomessa Keskustapuolueen ehdokkaaksi ja tuo "kärkiehdokkuus" on lähinnä jonkinlainen statuksen nosto. Vai asetetaanko hänet ehdokkaaksi jossain muussa EU maassa Vatasen tavoin? Jos kyllä niin missä?

Toinen näkökulma on uskollisuus omalle kotimaalle vs uskollisuus EU:lle. Suomesta valittu parlamentaarikko edustaa minun käsittääkseni Suomea ja hänen tehtävänsä olisi ainakin minusta ajaa suomalaisten etua EU:ssa.

Mutta jos Olli Rehn tavoittelee jotain komissaarin paikkaa niin pitää muistaa että komissaarit vannovat uskollisuuden valan EU:lle - ei omalle kotimaalleen, mistä heidät on valittu.

Eli kaiken kaikkiaan ihan omituinen konstruktio asettautua tuollaiseksi "kärkiehdokkaaksi" yhteiseurooppalaisella tasolla vaikka valitsijat tulisivat kotimaasta Suomesta.

3 kommenttia:

  1. En tiedä, onko Granpa nähnyt Guy Verhofstadtin kampanjavideon.

    http://www.youtube.com/watch?v=8AhTyRAnGAg

    Naurua voi olla vaikea pidätellä. Verhofstadt on federalisti, joka pyrkii EU:n komission puheenjohtajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole seurannut mutta kiitos vinkistä. Hyvä huumori olisikin paikallaan piristämään päivääni.

      Poista
    2. Kyllähän tuo Guy Verhofstadt vaikutti olevan tosissaan. Mutta ei minuun tehnyt vaikutusta. Oli ehkä liian tosissaan tehdäkseen minuun vaikutusta..

      Poista