23.6.2011

Taas yksi EK:n johtaja latelee pehmosia julkisuuteen

Ek:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen moittii valtion omistajaohjauksesta uudessa hallituksessa vastaavaa ministeri Heidi Hautalaa. En oikein ymmärrä mitä se moite koskee.

Pukkisen jutusta jää jotenkin sellainen käsitys että valtionyhtiöiden johtajan palkat pitäisi päättää jonkun muun kuin omistajan toimesta. Ei hän kuitenkaan sen tarkemmin yksilöi pitäisikö palkat esimerkiksi päättää jossain EK:n toverituomioistuinessa vai missä?

Sehän on selvä, että jos on kyse osakeyhtiöstä niin muodollisesti siellä käyttää korkeinta valtaa yhtiökokous. Jos valtio on suurin omistaja mutta ei ainoa niin silloin yhtiökokouksessa saatetaan joutua äänestämään. YHtiökokous valitse sitten hallituksen jolle on sitten delegoitu sille kuuluvat asiat. Ehkä myös toimitusjohtajan palkasta päättäminenkin. Mutta kyllä omistaja voi siihenkin ohjeita antaa kunhan vain noudattaa lakeja ja yhtiöjärjestystä.

Mutta eihän kenenkään ole pakko hakeutua mihinkään valtionyhtiöön pienipalkkaiseksi johtajaksi jos paremmin palkattuja johtajan hommia löytyy yksityisellä puolella. EK:ssako ne valtionyhtiön johtajien palkat pitäisi päättää? Eikö se omistaja päätä palkkaamiensa johtajienkin palkoista? Vai missä ne pitäisi päättää Pukkisen mielestä? Nämä EK:n johtohenkilöt on niin ihania puhumaan läpiä päähänsä.

1 kommentti:

  1. Soneran Relander ja Fortumin Lilius ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kovalla rahallakaan ei saada hyvää johtoa valtionyhtiöihin.

    VastaaPoista