Hyvinvointivaltiomietteitä

Olen saanut sairaalalaskut yli kahden viikon sairaalareissusta ohitusleikkaukseni. Siinä mukana oli ilmoitus että siellä tiedossa olevat maksut yhteensä ylittävät jo sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksukaton, joka on nykyisellään 636 euroa vuodessa. Eli nyt minulla on oikeus loppuvuonna saada  vapaakortilla vastaavat hoidot joko täysin maksutta tai hyvin pienellä korvauksella.

Vaikka blogiystäväni Kumitonttu vastustaakin tällaista ja aivan sumeilematta käyttää nimitystä 'häneltä ja monelta epäoikeudenmukaisesti ryöstetyistä verovaroista' minä pidän järjestelmää taas vuorostani oikeudenmukaisena enkä vain siksi että satun nyt tällä kertaa olemaan itse edunsaajana. Voin vakuuttaa, että monta kertaa verolippujani katsellessa olen kiroillen miettinyt mitä laillisia keinoja olisi omalta osaltaan välttää korkeaa verotusta. Mutta lopputulema on kuitenkin aina ollut, että kyllä me kuitenkin saamme vastineeksi hyvinvointivaltion meille tarjoamaa eräänlaista vakuutusturvaa elämän isojen riskien varalta.

Jotkut mielellään esittävät, että kaiken tuon olisi perustuttava vapaaehtoisuuteen ja pitäisi perustua yksityisten toimijoiden ratkaisuihin koska se heidän mielestään olisi apriorisesti kustannustehokkaampaa.

Kyllä minäkin näen meidän julkisella sektorilla jos jonkinlaisia epäkohtia, joita olisi syytä korjata ja kohentaa. En minä sentään ihan sokea apina ole.

Mutta. Elisessä Kauppalehdessä  31.11.2013 oli mielenkiintoinen Auli Maunon juttu Tukholmasta Sivulauseessa. Erös kaverini oli siittä laittanut kommentin Facebookiin. Valitettavasti en löytänyt siihen linkkiä Kauppalehden sivuille. Kannanotto on "Pääomasijoittajia ei pidä päästää koulujen tai hoivayritysten omistajiksi!" Sanat lausuu Ruotsin porvarillisen hallituksen varapääministeri Jan Björklund. Kansanpuolueen johtajan hän ei ainakaan ole sosiaalidemokraatti tai muukaan vasemmistolainen. Ja lisää: 'Nykyisen kaltaisilla pääomansijoittajilla ei ole asiaa hyvinvointisektorille' 'Suomihan tunnetusti tulee Ruotsin perässä muutamia vuosia. Taas joutuu nostamaan hattua jopa ruotsalaisille poliitikoille. Siellä ymmärretään minkälaisia palveluja ei ole oikein järkevää laittaa voitontavoittelijoiksi yhteiskunnan yksityissektorille. Minäkin kannatan ajatusta. 

Kuten blogiystäväni Kumitonttu huomauttaa niin hyötyvä osapuoli tietenkin kannattaa ja esittää sitten näkemyksenään, että  se on vain omaksi hyödykseen ryöstämistä. No niin se toki minunkin osalta on. Olen eläkeläinen ja ikäihminen ja todennäköisesti hyötyvällä puolella. Hän kun kannattaa vapaaehtoista järjestelmää jopa mahdollisesti omaksi haitakseen koska hän pitää sitä moraalisesti kestävämpänä ratkaisuna.

Moni nuorehko alle 50 vuotias hyvätuloinen edustaa samanlaista näkemystä, että jokainen on oman onnensa seppä ja varautukoon vapaaehtoisesti haluamiinsa riskeihin. Eli hyvin amerikkalainen malli.

Niinhän minullekin neuvottiin kun otin elämäni ensimmäistä henkivakuutusta. Sain asioida erään johtaja-asemassa olevan vakuutusmiehen kanssa ja hänen hyvä neuvonsa oli, että hyvässä asemassa oleva hyvätuloinen mies pystyy omalla sijoitustoiminnallaan turvaamaan noita riskejä kustannustehokkaammin kuin jos ottaisi vaikka vakuutusyhtiöltä jonkun säästöihin perustuvan vakuutuksen. Ja teinkin silloin riskivakuutuksen joka tarjosi hyvää vakuutusturvaa vain sen riskin varalta eikä maksut olleet mitenkään etupainotteisiakaan. Ja kun mitään rahastoivaa osuutta ei ollut oli vakuutus vakuutussummiinsa nähden suhteellisen edullinen  ja turvaisi perheelleni ja lapsilleni hyvän toimeentulon vahingon sattuessa.

Tuo itse sijoittaminen arvopapereihin yms meni ainakin minun kohdaltani täysin mönkään 1992-laman jälkeen js myin mm pankkiosakkeitani kun monet tuttavani, joista osa oli miljonäärejä suosittelivat realisointia kun niiden arvot olivat hiukan nousseet. Uskoin heidän neuvojaan ja myin hampaat irvessä luullen pelastavani omistukseni rippeitä yritysten kansallistamiselta. Katin kontit. Muutaman vuoden kuluttua osakemarkkinoiden elvyttyä havaitsin hävinneeni melkoisen rahakasan. 

Isän puoleiset venäläiset isovanhempani ja heidän esi-isänsä menettivät ensimmäisen kerran omaisuutensa Venäjän vallankumouksessa 1917 jouduttuaan lähtemään maanpakoon mukanaan matkalaukuissa vain rahat ja arvopaperit ja arvokorut. Kun raja sulkeutui menetti rahat ja arvopaperit arvonsa. Isovanhempani siirtyivät pakolaisina Suomen Karjalassa sijaitsevalle kartanomaiselle kesähuvilalleen. Sitten taas siellä oleva omaisuus meni seuraavan kerran kun Karjala menetettiin. Isoisäni ehti kuolla ennen sotaa ja isoäitini muutti Helsinkiin missä useimmat hänen lapsensa ja lapsenlapsensa elivät.

Eli kaikki kerätty maallinen omaisuus voi kadota hetkessä on tämän sukutarinan opetus minulle. En minä luota valtioihinkaan ja niiden tarjoamaan turvaan. Valtio voi muuttaa sääntöjään ja mullistukset voivat romuttaa kaiken. Siksi minulle on muodostunut hyvin tärkeäksi korostaa diasporassa  elävien juutalaisten tavoin lapsille kolmea asiaa: koulutusta, koulutuista ja taas koulutusta. Sillä pää sinulla on aina mukana olet missä tahansa niin kauan kuin henki pihisee eikä sitä giljotiinilla tai muulla sellaisella ole katkaistu. Ja muutenkin olen kasvatuksessa pyrkinyt sellaiseen, että lapseni olisivat kuin kissat. Pudottuaan he nuolisivat  haavansa ja nousisivat taas jaloilleen tai  kuin vieteriukko että aina heti pystyyn vaan uudestaan ja uudestaan.

No nyt kuntopyörän kimppuun. Kymmenen minuutin sessio tekee hyvää. Samalla voi hyvällä omatunnolla katsoa televisiotakin.