29.11.2013

Suojatut henkilörekisterit ja uteliaisuus

Vangit ovat keksineet alkaa itse valvoa, että rikosseuraamusviraston henkilöstö kuten vanginvartijat yms noudattavat lakeja, joilla rajataan sensitiivisten henkilörekistereiden käyttöä.

Tulee mieleen suhteellisen tuore vastaava henkilörekisterien katselu uteliaisuudesta. Mestarihiihtäjän Mika Myllylän asioita tunnuttiin ympäri poliisikunnan tutkittavan pelkästä uteliaisuudesta kun siitä muistikuvani mukaan sateli melkoinen määrä syytteitä. Ja selitykset henkilörekisterien asiattomalle katselulle olivat mitä ihmeellisimmät. Oli rekisterien käytön harjoittelua ja jollakin joku opinnäytetyö. Toinen toistaan mielikuvituksellisempia selityksiä joilla yritettiin jälkikäteen perustella oikeutus uteliaisuudelle.

Nyt tässä tapauksessa juttua on ryhdytty sotkemaan turvallisuuteen, joka liittyisi rikosseuraamusviraston henkilöstön vähentämiseen.

Tuo menetelmä sekoittaa laillinen ja laiton on virkamiehille yleinen. Itse olen törmännyt asiakirjojen julkisuussäädösten rikkomisessa vastaavaan. Muistaakseni eräässä väitöskirjatutkimuksessa sille oli annettu nimityskin. Taisi olla saastuttaminen. Julkisten asiakirjojen joukkoon sekoitetaan oikeasti salassapitoa vaativia asiakirjoja jolloin ne "saastuttavat" kokonaisuuden.  Sen jälkeen väitetään ettei näitä julkisia asiakirjoja voida antaa kun samalla paljastuisi salassa pidettävää tietoa. On tullut vuosien varrella testattua tuota asiakirjajulkisuutta ja se on joskus hyvin hankalaa virkamiehille, jotka yrittävät peitellä väärin tekemisiään. Ja keinot kiertää lakeja ovat ehtymättömiä.  

En minä halua puolustella vankeja  tai esittää että heitä pitäisi paapoa. Mutta ihan oikeassa he ovat jos yrittävät vaalia sitä pientä osaa yksityisyydestä joka heillä on laitokseen suljettuina enää jäljellä. Kyllä vankilatyöntekijöidenkin pitää noudattaa voimassaolevia lakeja. Ja mielestäni kun ovat tuolla lainvartijoiden puolella niin tinkimättä.

Pitäisi lainvartijoidenkin tietää ja ymmärtää, että jos säädöksissä on puutteita niin oikeusvaltiossa sitä varten on muutettava säädöksiä. Ja siihen saakka kunnes säädöksiä on muutettu on noudatettava voimassa olevia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti