29.11.2013

Valtio mukana asfalttikartellissa?

Mitä helvettiä! Valtio on käräjäoikeuden mielestä muka ollut mukana asfalttikartellissa. Siis valtio olisi ollut mukana itse itselleen vahingollisessa ja laittomassa touhussa? Kuka tai ketkä on siinä kartellissa käyttänyt valtion äänivaltaa - eihän valtio ole mikään hahmoton möhkäle vaan valtion äänivaltaa on käyttäneet virkamiehet ja luottamusmiehet ja viime kädessä ministerit. Ovat he sitten hyväksyneet kartellin ilman oikeutta tai muodollisesti hyväksymiseen oikeutettuina ei kai kukaan virkamies tai luottamusmies voi hyväksyä sillä tavoin rikosta, että sen tekijät olisivat sen jälkeen vastuusta vapaita? Tämä on ihan puppua!

Talouselämä lehden uutisessta:

'Oikeuden mukaan valtiolle "ei ole aiheutunut vahinkoa sellaisen toiminnan perusteella, jonka se on toiminnan tapahtuma-aikana hyväksynyt, johon se on osallistunut ja josta se on itsekin katsonut hyötyneensä"'

Siis häh, mitä? Poista sekin rangaistavuuden tai korvausvelvollisuuden jos idiootit valtion edustajat ovat kuvitelleet valtion siitä kartellista hyötyvän? Vai ovatkohan vain he itse hyötyneet kyseisestä järjestelystä.

Uutinen jatkuu:

'Oikeus sai korkeimman hallinto-oikeuden oikeudenkäynnin jälkeen "osittain uutta näyttöä" siitä, että Tielaitos ja Tieliikelaitos osallistuivat valtion töitä koskeneeseen kartelliin ainakin vuodesta 1998 alkaen. Lisäksi Tielaitoksessa tiedettiin kartellin olemassaolosta jo 1994 alkaen.

Korkein hallinto-oikeus totesi syyskuussa 2009, että Suomessa toimi valtakunnallinen asfalttikartelli vuosina 1994–2002.'

Lisää:

'Siihen, kuinka laajasti Tielaitoksessa tai Tieliikelaitoksessa tiedettiin kartellitoiminnasta,'

ja vielä:

'Siposen mukaan kartelliasioista tienneet tieviranomaiset, joita kuultiin oikeudessa, 'eivät ole enää missään paikassa töissä vaan eläkkeellä.'

Mitenkä valtio on hyväksynyt tarjouskartellin, joka on lailla kielletty? Ja ketkä ihmiset tuollaisen eksplisiittisen hyväksynnän ovat antaneet? Ja miten valtio on osallistunut tuohon tarjouskartelliin - onko joku allekirjoittanut esimerkiksi kartellisopimuksen? Ja miten valtio (ja taas ketkä ihmiset!!) on katsonut hyötyneensä tarjouskartellista?

Sitten on tuo mielenkiintoinen arvio: 'tiedettiin kartellin olemassaolosta'  Totta helvetissä minäkin tiesin. Mutta vaikea mennä syyttelemään jos ei ole näyttöä. KKO on syyskuussa 2009 vajvistanut kartellin toimineen 1994-2002. Yle uutisoi asiasta samaa.

Minä ymmärtäisin jos kartellin olemassaoloa ei olisi pystytty näyttämään toteen  mutta kun siitä on lainvoimainen päätös, Jos valtiolla on ollut edusmiehinään jotain rikolliseen toimintaan osallistuneita tai myötävaikuttaneita.

Otan karmeamman esimerkin: jos kyseessä olisi esimerkiksi murha rikollisena tekona ja jotkut valtion edustajat olisivat sen rikoksen oikeudettomasti hyväksyneet eikö silloin rikoksen tekijät enää olisi vastuussa?

Tämä on ihan bullshittiä  Tällä ratkaisulla mitä ilmeisimmin suojellaan joitain korkean tason päättäjiä jotka ovat edustaneet näissä asioissa valtiovaltaa.

Olin minäkin nuorena miehenä eräässä kartellissa mukana työnantajani määräämänä ja yritin muutaman kerran kertoa kartellissa jo aikaisemmin mukana olleille, että tämä on laitonta. Minulle naurettiin vain päin naamaa ja kerrottiin, että heillä on kyllä sellaiset voimat takana, että ihan turhaa huomautella.

Koko kilpailulainsäädännön  todellinen ja aito valvonta on ollut iät ajat ihan retuperällä. Muistan kun itsekin olin yhteydessä kilpailuasiamiehen virastoon 1970-luvulla kun Wärtsilä konserni käytti hyväksi määräävää markkina-asemaansa (käytännössä monopoliasema) repiäkseen huimia voittoja kotimaan markkinoilla  niin kilpailuasiamiehen virasto aika suoraan myönsi olevansa aika kädetön tekemään yhtään mitään eivätkä he muka omasta aloitteestaan voineet tehdä senkään vertaan. Eli minua yritettiin usuttaa tekemään todistamaton ilmianto heille. Ne enhän minä sellaiseen ansaan langennut, sillä sen seurauksenahan olisi ilmiannon kohde mitä suurimmalla varmuudella käynnistänyt massiiviset vastahyökkäykset minua vastaan. Minusta koko kilpailun edistäminen Suomessa  oikeudellisin ja laillisin keinon on pelkkä voimaton paperitiikeri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti