31.3.2009

Hyviä juttuja netistä - lähinnä blogeista löydettyä

Aina välillä vilkuilen mitä blogissani kommentoivat kirjoittavat ja löysin ihastuttavia juttuja. Seuraan tietenkin paljon muitakin blogeja eikä sivustollani oleva lyhyt Suosikkeja otsikolla oleva linkkilista ole ollenkaan ajantasainen.

Takkirautaa bloginsa nimenä käyttävä ruukinmatruuna aka Ironmistress on kirjoittanut pari hienoa analyysiä joihin on ihan pakko yhtyä. Ensimmäinen kirjoitus tai peräti kirjoitussarja koski aihetta reaalipolitiikan oppitunti osa 1, kakkos-osa tässä ja kaiken huipentuma osa nro III. Pitkiä juttuja mutta "herkullista" luettavaa.

Reaalipolitiikan oppitunnin 3. osa oli ihan erityinen minulle. Siinä oli hyvin kuvattu syy miksi luovuin Vihreästä liikkeestä, ainoasta puolueesta johon olin koskaan kuulunut. Sanoin aikoinaan monelle että liike-elämä on mielestäni rehdimpää kun ei sentään ihan koko ajan tarvitse vahtia selkäpuolta. Olen usein valinnut ravintolapöydässä nurkkapaikan ja käyttänyt villiä länttä metaforana - "ettei ammuta selkään". Nykyään voisi varotointa kuvata "ettei käy kuten politiikassa selkään puukotuksessa".

Mutta älkää ymmärtäkö väärin - vihreissä oli ja on paljon hyviä ihmisiä. Mutta Takkiraudassa kuvattuja poliitikolle tärkeitä ominaisuuksia siellä oli harvoilla.

Eräällä blogipalstalla olikin hyvää opinto-ohjausta ammatinvalinnalle. Siinä kuvattu nelikenttä oli vain hiukan rajoittunut kun siellä oli "älykäs - tyhmä akselilla" vain nuo ääriarvot. Tärkeä väliarvo kun olisi keskinkertaisuus mitä Takkirautakin reaalipolitiikan opeissa korostaa.

Ja sitten akseli ahkera - laiska voisi sekin sisältää jonkun väliarvon.

Ja sitten se moraalinen asteikko mikä taas tuli mieleeni kun näin tutun käsitteen chutzpah. On tullut jonkin verran perehdyttyä juutalaisiin ja heidän kulttuuriinsa ja uskontoonsa. Kas kun vanhimman tyttäreni puoliso on amerikanjuutalainen.

Nykyään seuraan Thunderbird nimisellä sähköpostiohjelmalla sähköpostieni lisäksi myös kymmeniä perinteisiä uutisryhmiä. Ja kätevimmäksi välineeksi blogistanin seuraamiseksi olen havainnut samaisen Thunderbirdin ns verkkosyötteiden seurantaosan. Eestiläinen maksuton Feedreader, joka asentuu suomenkielisenäkin, saattaa olla parempi mutta kun minulla tuo Thunderbird sähköposti on joka tapauksessa lähes jatkuvasti enemmän tai vähemmän auki työpöydällä ei tarvitse pitää useita ohjelmia käynnissä koko ajan.

Tähän analyysiin en sekoita Applen Mac'ia johon olen työni puolesta joutunut (vai pitäisikö sanoa päässyt) jonkin verran perehtymään. Ja jos joku ihmettelee tai sattuisi kyselemään niin on minulla myös Linux ollut käytössä jo vuodesta 1992. Siksi rohkenenkin käyttää itsestäni blogini otsikossa nimitystä "nörtti" - minä käytän sitä myönteisenä kuvaajana enkä välttämättä yhdistä siihen sosiaalisen rajoittuneisuuden sivumerkitystä. Jos sellaisia nörttejä tarkoitetaan nimitän minä heitä IT-ajan peräkammarin pojiksi. Käyttäisin hakkeri kunnianimitystä mutta kun suuri yleisö on sen median virheellisen nimittelyn vuoksi jo vuosia sitten alkanut samaista rikollisiin krakkereihin

1 kommentti: