Taistolaisuus

Muistan aikoinaan ihmetelleeni ns taistolaisuutta. Ostin muutaman kerran Tiedonantaja nimisen lehden jota joskus jopa kadulla kaupustelemallakin myytiin. Yritin ymmärtää mitä kyseisen aatteen kannattajat oikein ajoivat takaa. Jotenkin jotkut kuulemani lauseet ns taistolaisten sanomina eivät oikein mahtuneet minun ajatusmaailmaani. Ja vielä enemmän ihmettelin kun joukossa oli muutamia vanhoja koulukavereita, joita olin tottunut pitämään älykkäinä.

Tiedonantajan juttujen lukeminen oli ihan käsittämätöntä. Raamattukin oli enemmän järkeen käypää kuin Tiedonantajan jutut. Minun mielestäni jokaisen täysijärkisen ihmisen olisi pitänyt tuollainen tajuta. En voinut ymmärtää tuollaista sokeaa uskoa.

Työväenlauluista olen kyllä aina pitänyt kovasti vaikka ei ne mitään taistolaisten yksinoikeutta olleet. Kuutelen minä pääsiäisenä ortodoksisen liturgiankin vaikka en ole ns uskossa. Ja nykyään suren vappuna ettei työväenlaulut enää soi radiossa. Onneksi minulla on muutama levytys joilla voin ilahduttaa itseäni vappuna.

Matkustin ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa 1958 ja sen jälkeen lähes vuosittain, matkailualalla kun olin siihen aikaan töissä. Ihan mukavia matkat olivat ja hyvinhän siellä lännestä tulleet rahoillaan pärjäsivät. Arvostin suuresti sikäläistä korkeakulttuuria ja nautin siitä täysin siemauksin.

Ymmärsinhän minä että siellä oli meitä alhaisempi elintaso ja vapautta rajoitettiin jostain minulle ihan käsittämättömistä syistä. Kaikki oli omilla silmillä nähtävissä. Keskusjohtoisen suunnitelmatalouden tuhlailu ja tehottomuus oli silmiinpistävää. Ja se aivopesu jota siellä yritettiin harjoittaa oli käsittämätöntä sekin. Mutta osasin minä nähdä siellä ihan hyviäkin asioita.

Kun Neuvostoliitto hajosi niin muutaman kerran oikein mietin että nytkö sitten on asiat paremmin? Ja ymmärsin kun siellä eläkeläiset ja vanhat kommunistit pitivät mielenosoituksia vanhan menon puolesta. Vanhat kommunistit vain yksinkertaisesti aivopestyinä. Mutta eläkeläiset olivat todella hädissään mistä saivat leipänsä kun inflaatio laukkasi ja eläkkeiden maksut viivästyivät. Joskus kiteytin käsitykseni täällä Suomessa keskustelukumppaneilleni vertauksella "vapautta ei voi sivellä leivän päälle" eli mitä sillä tekee vapaudella jos ei ole varaa edes ruokaan.

Lueskelin Jukka Kemppisen blogista

"Vastaavasti on kiinnostavaa ja liikuttavaa lukea verkosta Anssi Sinnemäen luonnehdinta, jonka mukaan taistolaisuus oli hänestä, näkyvästi mukana olleena, kollektiivinen mielisairaus. ”Valmistauduimme siihen, että olisimme tottelevaisia, kun tulee tiukka paikka. Vallankumous. Annoimme itsemme käytettäväksi sellaiselle politiikalle, jonka tiesimme tekevän silloin paljon väärää. Tiesimme myös mitä se olisi voinut tehdä.”"

Hyvä jos nyt jälkeen päin on edes tuota mieltä. Mutta ne taistolaiset joiden kanssa 1970-luvulla asioista keskustelin olivat kuin fundamentalisti-uskovaiset. Täynnä sokeaa yksipuolista uskoa ja kiihkoa oman asiansa oikeutukseen. Eikä minkäänlaista epäilyäkään että siinä olisi ollut mitään väärää. Suoraan sanoen pidinkin heitä hiukan yksinkertaisina ja/tai aivopestyinä. Kyllä minäkin menetin muutaman kaverin kun uskalsin olla eri mieltä.

Eri mieltä olen ollut sitten koko elämäni ajan milloin mistäkin. Nuorempana se vaati enemmän rohkeutta ja itseluottamusta. Tässä 60+ iässä on jotenkin päivänselvää että voi rohkeasti olla mitä mieltä tahansa mistä tahansa asiasta. Harvoin minun täytyy miellyttää ketään mielipiteilläni. Totta kai yritän olla kohtelias ja hienotunteinen myös eri mieltä oleville mutta se ei tarkoita että minun pitäisi olla samaa mieltä.

Mutta olen kyllä myöntänyt (joskus jopa helpostikin) erehtyneenikin jos joku on onnistunut keskustelussa kääntämään käsitykseni vahvoilla argumenteilla. Ja aina silloin tällöin tuollaisia tilanteitakin on tullut eteeni.

Eli aikamoinen vastarannan kiiski olen ollut melkein koko ikäni.