23.6.2011

Loistava uusi julkaisu innostavasta työyhteisöstä

Työterveyslaitos on muutaman muun toimijan kanssa julkaissut kirjan 'Kohti innostunutta työyhteisöä'.

Selailin tänään netistä ladattavaa julkaisua pikaisesti ja vakuutuin että sisältö on täyttä +++ tavaraa. Tunnen yhden kirjoittajista ja tiedän että hän on loistava tuon osa-alueen ymmärtäjä ja osaaja. Minua on tuo henkilöstön innostaminen ja villitseminen aina kiinnostanut ja siksi perehdyin nytkin kirjaan.

En uskoisi kenellekään johtamisen kanssa vähääkään tekemisiin joutuneelle olevan epäselvää miksi työyhteisön pitäisi olla innostava. Olen kirjoittanut aiheesta aina välillä tässä blogissa. Usein silloin kun olen ilmiöön jotenkin törmännyt. Useammin olen törmäänyt työyhteisöihin, jossa ihmiset ovat väsyneitä, kyllästyneitä ja leipääntyneitä ja kertovatkin avoimesti vain olevansa rahan vuoksi siinä työssä. Jotkut työt (omista kokemuksistani matkailuala ja tietotekniikka) ovat sellaisenaan sen verran palkitsevia, että niiden tekijä saattaa olla itse innostunut vaikka työyhteisö olisi vähemmän innostava. Mutta niissäkin ympäristö tekee ajan mittaa kaltaisekseen. Innostus hiipuu ellei henkilö huomaa ajoissa vaihtaa työpaikkaa innostavampaan.

Kun pohditaan työurien pidentämistä niin ei siinä mikään pakko ole mikään tehokas lääke. Mutta innostava ja innostunut työyhteisö takuuvarmasti auttaa jaksamaan ja viihtymään töissä paljon pidempään. Tiedän tämän hyvin itsestäni. Olin suunnitellut jatkavani perinteisen 65 v eläköitymisiän jälkeen työssäni vielä muutamia vuosia mutta työilmapiiri oli johdon vaihduttua muutamia vuosia aikaisemmin muuttunut niin ettei enää voinut puhua kovin innostavasta työyhteisöstä niin huonoon suuntaan oli työilmasto kehittynyt muutamassa vuodessa. Siksi jäinkin eläkkeele joulukuussa 2010 noin 65,5 v iässä. Mutta ei niitä hyödytä tässä käsitellä. Lievää heräämistä kai siinäkin yrityksessä johto on kokenut kun viihtyvyysluvut alkoivat tehdä jo melkein pohjakosketusta. Jotkut johtajat olisivat kyllä sietäneet tulla vaihdetuiksi jo ajat sitten. Helpommalla olisi kuitenkin suunnan saanut vaihdettua vähän aikaisemmin. Signaaleja oli vaikka kuinka paljon jopa selvällä suomenkielellä mutta kun useimmilla johtajilla ei ollut kykyä kuunnella. Johtamisen taitoja sekin.

Olen joskus kuullut vastaväitteitä että kyllähän tuollainen innostava työyhteisö saattaa onnistua toimihenkilöpuolella jotenkin mutta ei se työntekijäpuolella enää toimisikaan. Eräs yritysjohtaja sanoikin minulle osuvasti että 'ei me ihmiset niin kovin erilaisia olla' ja tarkoitti että kyllä työntekijäpuolellakin oikeisiin kannusteisiin reagoidaan. Olen itse kokeillut tuollaista muokkausta työntekijäpuolella ja saanut sen toimimaan vaikka siihen aikaa menikin useampia vuosia. Sellainen oli kyllä suunnitelmakin koska tiesin ettei isoa liikkeessä olevaa laivaa hetkessä käännetä. Mutta mikä loistava työyhteisö siitä sen jälkeen olikin tullut. Eräästä minuun suuren vaikutuksen tehneestä vastaavanlaisesta yksilöllisestä esimerkkitapauksesta olen kirjoittanut tässä blogissa peräti useampaan kertaan, mutta tässä yksi niistä vielä aiheeseen sopivan otsikonkin alla 'Intohimo työhön'.

Minulla oli suuri onni ja etuoikeus saada kokea yli 50 vuotta kestäneen työurani aikana paljon intohimoa työhön ja innostavia työyhteisöjä jossa ikävätkin työt menettelivät. Yhteistä oli useimmiten kuitenkin hyvät johtajat (ellen sitten itse ollut siinä tehtävässä :) ja toisaalta oma asenne. Kaikilla ei ole ollut hyvää onnea.

2 kommenttia:

  1. Tuo ilmapiirin romahdus tapahtuu hetkessä, mutta sen rakentaminen kestää kauan. Suomen halutuin työpaikka -kilpailun ainakin pariin otteeseen voittaneessa yrityksessä pääsin aitiopaikalta seuraamaan reunan yli vaappumista ja sitä seurannutta vapaata pudotusta. Ihmisten itkua, spontaaneja raivonpuuskia ja yrityksiä polttaa alaisia loppuun. Ja jengi vaan paahtaa niska limassa kun kuvittelee, ettei saa mistään muuta duunia. Ylin johto kieltäytyy näkemästä tosiasioita ja viettää kriisipalaveria palaverin perään. Ei aikuisiksi ihmisiksi uskoisi. Saati että sellaisilla oli lapsia kasvatettavana. Liekö hankittu status-tarkoituksessa.

    VastaaPoista
  2. KT: Just noin. Romahdus on nopea mutta on siinäkin alkuvauhti ja alati kiihtyvä kierre. Ja uudelleen rakentaminen on hidasta. Siinä on nimittäin voinut jo henkilöstön innottomuuden vuoksi vahingoittua asiakassuhteet yms. Puolen - vuoden pudotus saattaa tarvita 2-5 vuoden ylösrakentamisen.

    Tuo johdon näön ja kuulon heikkous on yksi tärkeä poinbtti j aon ihan sama kuinka monta klriisipalaveri omissa porukoissa vietetään jos ei ole molemminsuuntaista yhteyttä sanoisinko vaikka "kenttään".

    Hyvä että olet nähnyt.

    Tuo status arvelusi on aika hyvä arvaus. Usein sillä tuntuu olevan ylisuuri merkitys.

    Luen paraikaa kirjaa Pekka Herlinistä, Koneen ruhtinaasta. Ei hän mikään esimerkillinen perheenisä varmaan ollut yms mutta kun katselin tänään vai eilen mediassa julkaistua Suomen rikkaimpien listää niin kyllä siinä oli ihan käsittämätön määrä varallisuutta keskittynyt Herlineille. Mutta mielenkiintoinen yritysjohtaja silti.

    Minä joskus nuorena johtajanplanttuna ihailin Pekka Herlinin tyyliä tehdä työtä sohvalla eikä missään ahdistavassa kirjoituspöydässä. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

    VastaaPoista