Eräs näkökohta suurkunnista

Asuin Kuopiossa lähes 10 vuotta. Ensin 1970-luvun lopussa, käväisin 12 vuotta Pieksämäen maalaiskunnassa  ja sitten uudestaan Kuopioon noin 10 vuodeksi. Sitten olikin jo aika palata pääkaupunkiseudulle.

Tuttavapiiriini kuului eräs nuorena eläkkeelle joutunut, jonka kanssa me vuosien saatossa ystävystyimme. Ei oikein voi sanoa päässyt eläkkeelle, koska sen verran kitkerä oli henkilön oma asenne.

Joskus 50 v iässä hän joutui pahoinpitelyyn ja sai sen verran pysyviä lisävammoja, että ei enää pärjännyt ihan 100% omin voimin ja omillaan. Avuksi löytyi palveluasuminen, mikä helpotti selviytymistä arjesta.

Mutta. Iso mutta oli, että Kuopion kaupunki oli keksinyt ostaa palveluasumisen palvelut yksityiseltä toisessa kunnassa toimivalta palvelun tuottajalta. Omalla pienellä työkyvyttömyyseläkkeellään ei tämä henkilö kyennyt ostamaan palveluasumista itse valitsemaltaan tuottajalta vaan oli sidottu sosiaalitoimeen monen muun pieneläkeläisen tavoin. Ja palvelun tuottaja oli löytänyt 54 km päässä olevasta autioituvasta naapurikunnasta tyhjillään olevan sopivan kunnallisen vuokratalon. Sen sai varmaan halvalla kun se oli tyhjä ja talon muuntaminen palveluasumiseen soveltuvaksi sai varmaankin yhteiskunnan tukea kun tiedossa oli muutama työpaikka tukihenkilöille, joiden palkkaamiseen varmaan siihenkin oli saatavissa yhteiskunnan tukea. Tyhjästä talostahan kunnalla olisi ollut vain menoja.

Mutta miltä tuntuu koko elämänsä Kuopiossa asuneesta joutua pakkomuuttamaan 54 km päähän omasta kotikaupungistaan? Kuopio on kuitenkin vielä sen kokoinen kaupunki, että esikaupungitkin ovat lähes kävelyetäisyydellä jos ei raatsi kulkea paikallisliikenteen linja-autolla. Ja tämä henkilö oli tottunut kävelemään kotipaikkakunnallaan pitkiäkin matkoja. Nykyisellään paikallisliikenteen kertalippu maksaa arkisin 3,20 euroa/suunta. Pikavuorolippu naapurikuntaan maksaa sen sijaan nykyään 14,60 euroa/suunta eli yli 4 kertaisen summan. Kävellen tuo 54 km matka kestäisi yli 9 tuntia yhteen suuntaan..
 
Ns kuukausilippu maksaa paikallisliikenteessä 59 euroa/kk mutta naapurikuntaa se maksaisi 121 euroa/kk.

Miettikääpä itse miten usein ajelisitte tuttuja tapaamaan kotipaikallenne esimerkiksi 800 euron takuueläkkeellä? Ja miettikää miltä tuntuisi asua paikkakunnalla, jossa ei tunne yhtään ihmistä? Muut palvelukodissa asuvat olivat enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia tai dementoituneita eikä siten tarjonneet samanlaista ystävyyttä kuin terveemmät niillä omilla kotinurkilla.

Havahduin tähän kun aloin ajatella jotain tulevaa suurkuntaa. Sinuthan saatetaan lähettää jonnekin syrjäkylälle asumaan halvalla kustannusten säästämiseksi ja vedotaan, että sinähän olet sentään omalla kotipaikkakunnallasi.

Tulee mieleen byrokraattien sydämettömyys kun 60 v avioliittovuoden jälkeen Helge Herala ja Marja Korhonen sijoitettiin kahteen eri palvelukotiin. Toista ei voitu sijoittaa samaan paikkaan kun se oli kalliimpi kuin mitä hänen sairautensa edellytti.  No tuo järjettömyys korjattiin kun asia nousi julkisuuteen ja oli kyse yleisön rakastamista tunnetuista näyttelijöistä. En tiedä onko tuosta järjettömyydestä johtunut, mutta uuteen vanhuuspalvelulakiin on erityisesti kirjattu avioparin oikeus asua yhdessä. Pitäisiköhän ministeri Guzenina-Richardsonille kertoa tästä toisesta kuvaamastani esimerkistä?