14.9.2012

Hyvä kirjoitus metropolialueen kuntaliitoksesta

Nyt perjantaina en ole käynyt vielä postilaatikolla hakemassa tuoretta Suomen Kuvalehteä. Mutta sähköpostissa tuli ote tuoreista kirjoituksista. Raflaavin oli otsikoitu: Mitä tulisi Suur-Helsingistä? "Maan valtavin konserni, jota on mahdoton johtaa" jonka oli laatinut arvostettu konsultti.

Olen ihmetellyt megalomaanista vimmaa panna kaikki pääkaupunkiseudun kunnat yhteen. Nehän ovat kukin yksitellenkin sen verran vahvoja, ettei niillä pitäisi olla alkuunkaan mitään samanlaista tarvetta kuntaliitoksiin tai yhteistyöhön kuin muilla pienemmillä kunnilla Suomessa. Tosin tekeväthän pääkaupunkiseudun kunnat mittavaa yhteistyötä nytkin kenenkään siihen pakottamattakin.

Loistava artikkeli vastasi minunkin käsitystäni. Ei suuruuden ekonomia ole mikään luonnonlaki joka ratkaisee kaikki ongelmat. Eli ei suurien kuntien yhdistäminen vielä suuremmiksi ole mikään ratkaisu ongelmille.
 
Huonosti työllistyvien maahanmuuttajien asuttaminen on Helsingille kallista. Siinä lienee suuri syy miksi Helsinki haluaa kuntaliitoksilla naapurikunnat mukaan vastuunkanto- ja maksutalkoisiin. Asuntoministeri Kiuru luennoi keväällä 2012 kuntauudistuksen Uudenmaan aluekierroksella metropolialueen yhdeksi sisällölliseksi painopisteeksi viidestä maahanmuuttokysymyksiä.

Eli pääkaupunkiseudulla on kuntaliitoksissa kyse muista tavoitteista kuin muualla Suomessa. Taisi jossain olla mainintakin että sosiaaliseen asuntotuotantoon pitää pääkaupunkiseudulla saada lisää entistä isompia asuntoja kun humanitaarisen maahanmuuton perheet ovat monin verroin isompia kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet 1-2 lapsemme kanssa. Noihin isoihin sosiaaliasuntoihin on varaa vain toimeentulotuella elävillä suurperheillä, jollaisia useat humanitaariset maahanmuuttajat ovat. Ei tavallisilla palkan nauttijoilla ole noihin asuntoihin varaa. Eikä asumistukikaan vastaa pääkaupunkiseudulla edes uusien sosiaalisten asuntojen vuokratasoa.

Eli maahanmuuton ongelmille tarvitaan vain lisää maksajia koska kalliiksi käyvä pakolaisvirta rasittaa eniten pääkaupunkiseudulla Helsinkiä. Maahanmuuttoonhan tunnutaan suhtauduttavan kuin väistämättömään luonnonilmiöön eikä tunnu että tehtäisiin mitään sen tai sen epäkohtien rajoittamiseksi.    
 
Aihe on arkaluontoinen ja päälle on helppo lyödä rasismi leima lopettamaan järkevä keskustelu.

Mutta tuo Suomen Kuvalehden kirjoitus kertoo myös senkin että kuntaliitoksesta syntyisi jättiläinen jonka hallinta olisi lähes mahdotonta. Uusi valtio valtiossa.
  

6 kommenttia:

  1. Juuri näin. Saman tien voidaan lopettaa kaikki kunnat ja eduskunta hoitaa niiden tehtävät.

    Jos viitsit, niin skannaa se artikkeli tänne. Itse lopetin SK:n tilaamisen kun Soininvaara alkoi kirjoittaa sinne kolumnejaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kirjoituksessa on heti alussa linkki itse tuohon juttuun, joka siis löytyy netistä sähköisessä muodossa:
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mita-tulisi-suur-helsingista-maan-valtavin-konserni-jota-on-mahdoton-johtaa?utm_medium=email&utm_campaign=SK+uutiskirje+vko+37&utm_content=SK+uutiskirje+vko+37+CID_a43b37c7c425fcab6e8248ecc1e26627&utm_source=Uutiskirje&utm_term=Lue+lis

      Poista
  2. Mutta onhan paakaupunkiseudun julkinen liikenne p*rseesta. Syy tahan on ollut kuntarajat. Esim. metro loppuu Espoon rjalle.

    VastaaPoista
  3. En osaa yhtyä väitteeseen, että pääkaupunkiseudun julkinen liikenne p:stä. Enkä ole havainnut että kuntarajat olisivat olleet esteenä julkisen liikenteen järkevälle järjestämiselle koko pääkaupunkiseudulle. Ainakin niiltä alueilta missä minä olen asunut Espoossa ja Kauniaisissa on yhteydet julkisilla olleet ihan OK. No ihan kaikkialle ei tietenkään pääse ihan suoraan vaan saattaa joutua vaihtamaan.

    En tiedä miksei metroa alunperin rakennettu Espooseen saakka. Aikamoista suhmurointiahan se koko projekti oli. Mutta ei se mihinkään Espoon rajalle pääty. Se päättyy paljon aikaisemmin Ruoholahteen.

    Ja nythän kuitenkin rakennetaan sitä länsimetroa ilman mitään kuntaliitoksiakin.

    VastaaPoista
  4. Eikös koko hommassa ole kyse verovarojen tasaisemmasta jakautumisesta ja järkevämmästä yhdyskuntarakenteesta. Eli yritetään ehkäistä sitä, että lapsiperheiden täytyy lähes pakosta muuttaa kehyskuntiin ja mamut ja pummit jäävät Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Anonyymi sitä mieltä, että jos metropolialueen kuntaliitos tehdään niin lapsiperheiden ei tarvitse muuttaa kauemmas kun asuminen tulee edullisemmaksi. Vai mitä oikein tarkoitat? Uskotko, että 'yhdyskuntarakenne' jotenkin järkevöityy pääkaupunkiseudun kuntaliitoksista ?

      Mutta lienet ihan oikeassa tuosta verovarojen tasaisemmasta jakautumisesta. Siitähän minäkin kirjoitin: Helsinki tarvitsee naapurikunnat maksumiehikseen. Eikä siinä ole ollenkaan kysymys samoista asioista minkä vuoksi muualla Suomessa halutaan kuntaliitoksia. Sinä lisäsit luetteloon pummit :) Kai niitäkin on.

      Poista