Isäni täyttäisi tänään 100 v!

Jos isäni vielä eläisi hän täyttäisi tänään tasavuosia eli 100 vuotta.

Sellaista tämä elämän kiertokulku on, että sukupolvet vaihtuvat. Mutta hienoa, että edes muistot elävät.

Isäni on antanut Suomalaisen kirjallisuuden seuran äänitearkistoon venäjänkielisen haastattelun minkälaista oli elää venäläisenä Suomessa 1930-50 luvuilla. Aina välillä verryttelen omaa unohtuvaa venäjäntaitoani kuuntelemalla niitä äänilevyjen lailla vaikkapa puhelimella (muunsin itse digimuotoon). Muistaakseni on 1,5 - 2 tunnin haastattelu,.

Niin. Yritin joskus hiukan opiskellakin venäjää yliopistolla. Aivan alkeet oli liian helpot mutta siihen se sitten tyssäsikin. Venäjän kielioppi oli ihan järkyttävä. Enkä minä koskaan saksankaan kieliopista pitänyt vaikka se oli paljon enemmän sääntöihin sidottua.

Kun äitini oli suomalainen oli kotikielemme suomi. Sisareni ei koskaan puhunut eikä ymmärtänyt venäjää mutta minä puhuin isän kanssa lapsena venäjää ja kävin muutaman vuoden venäläistä leikkikouluakin. Mutta ei se ollut helppoa 1950-luvun alun ilmapiirissä olla lapsena venäläinen ja niin venäjän puhuminen sai jäädä. Näin aikuisena harmittaa, että venäjän taitoa ei tullut murrosiän aikana ja jälkeen ylläpidettyä ja kehitettyä.

Hiukan samalla tavoin on käynyt saksankielen taidoilleni. Vaikka kävin saksalaista koulua, jossa opetuskieli oli saksa unohtui sen taito aika tavalla aikuisena työelämässä kun pääasiassa jouduin käyttämään englantia ja jonkin verran ruotsia. Venäjän taitoni ei ollut koskaan saksan tasoinen.

Saksalaisia lehtiä kyllä luen edelleen sujuvasti eikä kaunokirjallisuuskaan muodosta mitään suurta kynnystä. Mutta selvästi huomaa miten sanavarasto on muuttunut passiiviseksi.

Muistan joitakin vuosia sitten kun työpaikallani kävi saksalaisen sisaryhtiömme johtaja niin rehvakkaasti kerroin edustavani sitä sukupolvea, joka vielä osasi saksaa. Kolleganihan olivat minua 20-40 vuotta nuorempia. Mutta voi sitä tilannetta. En saanut suustani ulos kunnolla yhtään saksankielistä sanaa. Koko ajan mieleeni tuli englanti ja ruotsi ja minun oli heti alussa antauduttava ja myönnettävä että eipäs taida tulla mitään kun joutuu niin harvoin käyttämään.

Vanhoista koulutovereista joita olen tavannut saksalaisen koulun ajoilta sanoo suurin osa samaa. Koko työelämän ajan ovat pääasiassa tarvinneet englantia ja ruotsia ja saksan taito on ruostunut.

Olen muutaman kerran miettinyt, että pitäisi lähteä  muutamaksi kuukaudeksi Berliiniin, missä en ole koskaan käynyt. Luulen tietäväni, että ensimmäisten 1-2 viikon aikana kielitaito on pitkälle palautunut passiivisesta. Sen jälkeen olisikin varmaan nautinto oleskella Berliinissä, sillä ainakin minä pidän sitä uutena saksankielisen maailman Pariisina. Wienillä oli se asema mielessäni aikaisemmin vaikka pidinkin sikäläisiä hiukan liian vanhoillisina tapakulttuuriltaan.  No ei ne saksalaisetkaan mitään hirveän moderneja ole, myönnettäköön.

No tulipa jaariteltua aiheen vierestä. Mutta kielitaito oli aina isäni mielestä tärkeä taito. Ja ihan oikeassa hän olikin. Kuten niin monessa muussakin asiassa. Olen yrittänyt ottaa opikseni.