Pitääkö osata suomea että pääsee kansalaiseksi

Minulle oli yllätys kun kuuntelin venäjänkielisistä Ylen uutisista miten venäläiset osallistuvat Yki kielitutkintoon osoittaakseen tarvittavan suomenkielen taidon päästäkseen kansalaisiksi.

Eipä tarvitse. jos olet todistettavasti luku- ja kirjoitustaidoton tai sitten yli 65 vuotias sinua kohdellaan joustavammin. Luku- ja kirjoitustaidottomankin on pitänyt osallistua suomenkielen opetukseen ja hallitset ymmärtämisen ja puhumisen alkeet. Mitä tuolla nyt sitten tarkoitetaankin kun meillä kuitenkin on isot määrät julkisista varoista kustannettavia erilaisten eksoottisten kielien asiointitulkkeja.

Miesvaltaisessa muslimien machokulttuurissa riittää kun mies osaa joten kuten puhua ja kirjoittaa. Naisen tehtävät ovat pitää mies tyytyväisenä ja synnyttää jälkikasvua. Eikä kumpaankaan tarvitse luku- ja kirjoitustaitoa. Eikä hänenkään kai tarvitse suomea osata kuin vain siteeksi.

Kun olen viime aikoina ollut sairaaloissa aika usein on huomioni kiinnittynyt vastaanotolle tuleviin hunnutettuihin naisiin. Käsittämättömän usein heillä on mukana miespuolinen saattaja. Ilmeisesti  vahtina toimii aviomies, veli tai poikalapsi ja joskus asiointitulkki.

Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen aikuisella iällä voi olla todella vaikeaa jos muutenkin koulusivistys on puutteellinen tai sellaista ei ole ole lainkaan.

Ymmärrän venäläisten mielenkiinnon kielitutkintoon kansalaisuuden hakemiseksi. Heillä on kuitenkin jo kommunismin aikana ollut luku- ja kirjoitustaito mikä myös helpottaa kieliopintoja.

Suomalainen yhteiskuntamme perustuu nykyään myös naisten panokseen työelämässä. Ja kyllä sellaisiin valmiuksiin on välttämätöntä omata kohtuullisen suomen tai ruotsin taidon lisäksi myös luku- ja kirjoitustaito. Jos ei sitä omassa kotimaassa aikoinaan tarvinnut ei tarkoita etteikö se Suomessa olisi välttämätön taito.

Muuten nainen jää helposti pelkäksi kotiapulaiseksi, seksipalvelijaksi ja synnytyskoneeksi.

Olen viisi vuotta sitten kirjoittanut aiheesta blogissani. silloin olin ihmeissäni, ettei ihmisoikeusjärjestönä esiintyvä feministijärjestö Ihmisoikeusliitto ole ollenkaan huolissaan meille tulleiden musliminaisten valinnanvapaudesta vaan kantaa huolta lähinnä lestadiolaisäitien valinnanvapaudesta (Kouros oli järjestön toiminnanjohtaja tuolloin):

"Kouroksen mukaan nyt selvittelyn alle otettava asia on äärimmäisen haastava.

- Totta kai aikuiset ihmiset saavat päättää, jos he haluavat synnyttää paljon lapsia. Mutta onko ehkäisyä hyväksymättömissä vanhoillislestadiolaisperheissä kasvaneilla aitoa mahdollisuutta olla valitsematta ehkäisemättömyyttä? Entä onko tässä ideologisessa ympäristössä aitoa mahdollisuutta valita, jos esimerkiksi vaihtoehto olisi se, että yhteisö hylkäisi, Kouros pohtii."
Kyllä minä myönnän, että lestadiolaisten kritisointia tuskin leimataan rasismiksi, siksi sitä voi niin helposti harrastaa. Näyttää ikään kuin että jotain tehtäisiinkin ja se vuorostaan oikeuttaa jokavuotisiin valtionapuihin yms.

Mutta jos arvostelisit syytä maahan saapuneiden musliminaisten alistettuun asemaan hyökättäisiin   sinua vastaan rasismileimakirveellä ja vuotuiset valtionavut (ja sitten työpaikkasi!) olisivat vaarassa.

Hyvin Suomeen sopeutuneet  koulutetut ja sivistyneet maahanmuuttajat ovatkin julkisesti ihmetelleet, että miten voi olla mahdollista, että vielä 20 vuoden jälkeen Suomessa asuva maahanmuuttaja saattaa tarvita asioimistulkkia.

Kun tyttäreni haki Yhdysvaltain kansalaisuutta jokunen vuosi sitten ihmettelin kovasti vaatimustasoa. Vaikka hänellä oli peräti kaksi yliopistotason loppututkintoa ja sujuva englannin taito niin töitä piti tehdä, että sai tarvittavat tiedot ja valmiudet kansalaisuuden saamiseksi.

Muistan myös kun isäni haki Suomen kansalaisuutta  vuonna 1956 mitä kaikkea selvitystä piti tehdä anomuksen liitteeksi. Mutta oli se hienoa kun kotona oli tasavallan presidentti Urho Kekkosen omakätisesti allekirjoittama paperi kansalaisuuden myöntämisestä. Siihen aikaan oli niin juhlallista. Siihen saakka isä oli asunut Suomessa ns muukalaispassilla, jota myös Nansenin passiksi oli aikaisemmin nimitetty luojansa norjalaisen tutkimusmatkailijan mukaan. Näin sen jossain isän asiapapereiden joukossa mutta ne jäivät isän asunnon mukana luontevasti sisarelleni enkä tiedä onko se enää tallella. Joitain tuollaisia historiallisia juttuja olisi ollut kiva säilyttää sukupolvien yli.

Tällaista tänään mietteissä.