Kuuntelin tuossa Ylen iltauutisista taas Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilän nyt jo lähes mantraksi muuttunutta neuvoa miten valtion omaisuutta, lähinnä osakeomistuksia pitäisi myydä. Ja lopputulos olisi, että noista saisi myydessä saman verran kuin on arvioitu julkisen vallan vuotuisten kulujen ylittävän julkisen vallan tulot. Eli kyse on kestävyysvajeesta.
Yhtäkkiä sitä kuunnellessani minulle avautui ahaa elämyksenä oivallus, että tuohan on idioottimaista. Pidän kovasti vertailusta miten lapset talvipakkasella hankkivat hetkeksi lämmintä kun paleltaa. He pissaavat housuihin. Olen minäkin ollut pikku poika ja tehnyt sitä. Hetken aikaa on ihanan lämmintä kunnees alkaa paleltaa entistä enemmän kun lämmin pissa ehtii jäähtyä. Ja se tapahtuu nopeasti.
Jos ei tehdä mitään rakanteellisia muutoksia julkisen hallinnon ylipaisuneisiin kuluihin niin että ne jatkossakin pysyisivät nykyisen kestokykymme puitteissa auttaisi tuollainen omaisuuden kertamyynti helpotusta vain yhdelle vuodelle ja sitten seuraavana vuonna ei olisikaan enää mitään myytävää ja pitäisi taas turvautua lainoitukseen.
Moni on arvostellutkin julkisen vallan omaisuuden myynnistä. Erinomaisen kirjan aiheesta on kirjoittanut Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen. Kirja nimeltään Kansallisomaisuuden ryöstö. Barrikadi-sarja 13. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-36139-9 - tosi mielenkiintoinen.
Elämme masentavia aikoja. Ilahduttavaa oli lukea kuitenkin lukea professori Timo Vihavaisen blogikirjoitus Juho Kusti Paasikiven Silmämitta ajatuksista Venäjän suhteissa. Oli pakko taas todeta että näyttää Paasikiven viisaudet kovasti unohtuneen kun poliitikot kieriskelevät ns Nato-kiimassaan kuin järkensä menettäneinä. Onneksi mielipidekyselyt kuitenkin vielä paljastavat kansa ajattelevan toisin. Tosin ei meillä mitään turvaa ole siltä, että Yle ja Helsingin Sanomat alkaisivat johtavien poliitikkojen avustuksella käynnistää kansalaisten aivopesun. Ei siinä kauaa menisi kun kansa olisi jo saatu Natoon liittymisen puolelle. Nenästä vedettävää porukkaahan suuri osa Suomen kansasta tuntuu olevan. Sekin taisi olla yksi niitä Paasikiven aikoinaan tokaisemia mietteitä. Mutta tämä asia nyt ei liity enää tuohon otsikkoon.
29.3.2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Granpa, ehkä sinäkin jo myönnät, että Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on viime aikoina jonkin verran muuttunut. Tämä ei tietysti tarkoita automaattisesti sitä, että Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi nyt ja heti. Muutos on kuitenkin selkeä ja kaikki sen näkevät toisin kuin vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan.
VastaaPoistaToinen asia, johon toivoisin ymmärrystä, on Suomen poliittinen asema. Oliko Suomen ulkopoliittinen asema 1970- ja 1980-luvuilla jotakin, johon pitäisi pyrkiä vai pelkästään tilanne, johon oli jouduttu? Minusta tuolloiseen poliittiseen asemaan, jossa Suomi on alttiina Venäjän painostukselle, ei pidä pyrkiä vaan sitä pitää välttää, mikäli se vain on mahdollista.
Kansaa yritetään juuri nyt saada myötämieliseksi Natolle. Tästä kertoo uutisointi entisen Putinin avustajan lausunnosta, jossa Putinin väitetään sanoneen jotakin Suomen luontevasta asemasta.
Itse en luota Venäjän valtioon enkä sen tekemiin sopimuksiin lainkaan. Olen myös sitä mieltä, että Suomi selviää joten kuten, valitsi se kumman vaihtoehdon tahansa (NATO tai myöntyväisyyspolitiikka). Kysymys onkin siitä, mikä vaihtoehto on vähiten huono. Kummatkin vaihtoehdot ovat tavallaan huonoja.
Jos meilla ei ymmärretty tilannetta kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan niin sehän oli meidän sokeutta. Kyllä se turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö, kuten asetelmaa kutsut,oli minusta jo silloin nykyisen kaltainen.
PoistaKorostat ymmärrystä Suomen poliittiselle asemalle. Suurvaltana esiintyvän valtion kupeessa elämisessä on otettava huomioon geografia Pidän edelleenkin Paasikiveä suurena visionäärinä, jonka opetukset eivät hevillä vanhene. Vaikka tuntuu että sellaista illuusiota mielellään osa kansasta ja johtajista elättelevän.
Minäkin olisin varuillani minkä tahansa "vahvemman" kanssa tehtyjen sipimusten pitävyydestä. Siinä vaiheessa kun meitä vahvemmalla vastapuolella ei olisi enää hyötyö sopimuksesta sen luotettavuus haihtuu kuin tuhka tuuleen. Melkein sama onko läntinen suurvalta vai itäinen. Aste-eroja toki on demokratia-asteesta riippuen..
Onhan Leninin väitetty sanoneen: luottamus hyvä, kontrolli parempi. Mitä tuo kontrolli kulloinkin olisi on tärkeää.
En minä ole missään vaiheessa suosittelemassa sokeaa sinisilmäisyyttä. En mihinkään ilmansuuntaan. Mielläni siteeraan Augustin Ehrensvärdin tunnettua lausetta Suomenlinnan Kuninkaanportissa: (suomennettuna) 'Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun'.
On toinenkin suurvalta, jonka vaikutuspiirissä olemme, nimittäin EU. Voiko siihen luottaa sen enempää kuin Venäjään? Jos katselee eurokriisin hoitoa, niin sopimuksia on tulkittu vahvemman oikeudella miten halutaan. Olemme olleet mukana päättämässä, mutta onko tämä politiikka ollut meidän etumme mukaista? Onko EU:n Ukrainapolitiikka yhtään sen onnistuneempaa kuin eurokriisin hoitaminen? Kenen etua EU itse asiassa ajaa?
VastaaPoistaEn itsekään Venäjään luota, se on suurvalta ja ajaa omaa etuaan. Olennaista onkin, mitä se Suomelta haluaa. Pitää muistaa, ettei Venäjälläkään ole loputtomia resursseja. Jos se sitoo merkittävän osan joukoistaan muualle, niin vähemmän riittää meidän itärajamme taakse.
Sillä on paljon puolustettavaa, joten kai sille on ensisijaista, että Suomi ei aiheuta sille huolia. Jos Venäjän ja Naton välillä nyt puhkeaisi sota, niin ei kai se haluaisi myös Suomesta itselleen vihollista, vaan haluaisi Suomen pysyvän puolueettomana?
Olli on mielestäni oikeassa. Onhan EU todella omanlaisena suurvalta ja käyttäytyy sellaisen tavoin, vaikke ei suvereeni itsenäinen valrtio olekaan.Tuo Ollin viimeisin virke 'Jos Venäjän ja Naton välillä nyt puhkeaisi sota, niin ei kai se haluaisi myös Suomesta itselleen vihollista, vaan haluaisi Suomen pysyvän puolueettomana' edustaa näkemystä. jota minäkin pidän loogisimpana. Jos Merkel jo tarjoaa sotavoimiaan Baltiaan niin täällä on ainakin parasta sanoa "ei kiitos".
Poista