Arto Kytöhonka

Eräs työtoverini seurusteli 1970-luvulla runoilija-kirjailija Arto Kytöhongan kanssa. Arto oli uskomattoman hyvä tyyppi ja me ystävystyimme ajan myötä.

Arto taisi olla ensimmäinen kirjailija joka hankki tietokoneen tekstinkäsittelyyn jo 1980 alkuvuosina. En ole kuullut kenestäkään muusta kirjailijasta jolla jo niin aikaisin olisi ollut tietokone työvälineenään.

Olin varmaan osasyyllinen Arton tietokonehankintaan. Olin itse "hurahtanut" tietokoneisiin 1970-luvun loppupuolella ohjelmoitavien taskulaskimien ja ensimmäisten mikrotietokoneiden myötä. Itse asiassa vaihdoin kokonaan ammattia 33 vuotiaana, kun takanani oli jo n 18 v pitkä ura matkailualalla. Nyt olen kohta 30 vuota elättänyt itseni tavalla tai toisella tietokoneiden piirissä.

Vanhin tyttäreni oli opettelemassa luovaa kirjoittamista Mikkelin lähellä Otavan opistolla Arton vetämällä kirjoittajakurssilla. Kävin katsomassa tytärtäni siellä ja hehkutin samalla Artolle juuri markkinoille ilmestynyttä kannettavaa (oikeammin siihen aikaan raahattavaa) Osborne tietokonetta, sen ajan 8-bittisellä Z80 prosessorilla ja CP/M "standardi"-käyttöjärjestelmällä. Ja heitin ilmaan ajatuksen miten helppoa kirjoittaminen, oikolukeminen ja korjaaminen oli kun käytössä oli tekstinkäsittelyjärjestelmä. Tässä tapauksessa sen sain vielä tietokoneen mukana, sillä Adam Osborne oli keksinyt paketoida tietokoneen hintaan mukaan erilaisia hyötyohjelmia. Tekstinkäsittelyyn oli sen ajan ehdoton ykkösohjelma Wordstar. Taulukkolaskentaan oli käytössä ensimmäisen Visicalc taulukkolaskentaohjelman klooni Supercalc. Taisi relaatiotietokantanakin olla mukana Dbase II.

Takaisin Artoon. Arto asui siihen aikaan Hikiällä, Riihimäen lähellä vanhalla koululla ja minä noin 300 km päässä Pieksämäen maalaiskunnassa. Eräänä iltana puhelin soi. Artohan se siellä. Sanoi hiukan alistuneen tuntuisena "Minä ostin sen. Mitä minä nyt teen?" Olin aivan hämmästynyt. "Ai minkä?" "No sen tietokoneen mitä sinä sanoit."

Olin aivan järkyttynyt. Mies oli mennyt kauppaan ja ostanut noin vain tietokoneen kun olin hänelle sellaista innosta 1/2 tuntia pikavisiitin aikana hehkuttanut. Sain hirveän omantunnon pistoksen ja tunsin hirveää vastuuta, että olin houkutellut kaveria panemaan käytetyn pikkuauton hinnan tietokoneeseen eikä mies tiennyt miten sitä käytetään. Oli vain luottanut kaverinsa puheisiin.

Siitä alkoi muutaman vuoden pituinen kauko-ohjattu intensiiviopetus ja ohjaus. Siihen aikaan kaukopuhelut lankapuhelimella maksoivat lähes kymmenkertaisesti tämän päivän matkapuhelujen hinnan. Kyllä siinä meidän molempien puhelinlaskut kasvoivat.

Tosin ei kovin kauaa kestänyt kun osat vaihtuivat ja aloin jo kysellä Artolta neuvoja tekstinkäsittelyyn.

Arton opastus ja ohjaus oli minulle hyödyksi. Arto piti minut maan pinnalla sen suhteen, että ei kaikki ammattilaiselle itsestään selvä olekaan itsestään selvää loppukäyttäjälle. Samaan törmäsin toistakymmentä vuotta myöhemmin kun pidin tietokonekurssia kuvataiteilijoille ja käsityöläisille. Olin kuvitellut että käsillään työtä tekeville olisi tietokoneen hiiren käyttö helppoa, mutta kävikin päinvastoin. Sitä piti suorastaan tuntikaupalla harjoituttaa.

Takaisin Artoon. Kun olin oppinut hirveästi Artolta häntä pääasiassa puhelimessa opettaessani tajusin ehdottaa hänelle, että tarjoaisi itseään kolumnistiksi sen ajan tietokonelehdelle. Ja sen kolumnin ideana olisi antaa lehteä lukeville ammattilaisille palautetta miten näitä asioita näkee maallikko, tietokoneen hyväksikäyttäjä.

Arton kolumni oli kai aikamoinen menestys. Hiukan joskus murehdin, että olinko ehkä osasyyllinen siihen, että tietokoneiden kanssa askartelu ja niistä kirjoittaminen oli pois Arton kaunokirjallisesta tai runotuotannosta.

Havaitsin tänään googlettaessani (ihana verbi, mietiskelin mitähän Arton lapsille kuului) hakusanaa ”Kytöhonka” että Arto antoi ”vahingon” kiertää ja oli ollut kirjailija-kääntäjä Anita Konkalle neuvoja-opastajana tietokoneisiin. Oli kiva lukea Anitan Konkan arvioita Arton lahjakkuudesta ja jännä, että Arton Runeberg-runogeneraattori vieläkin jatkoi elämänsä. Arto taisi sen luoda yhdessä Pekka Tolosen akanssa joka siihen aikaan kirjoitteli tietokonelehtiin mm erilaisista tekoälysovelluksista.

Itse asiassa Arto tuli tänään mieleeni miten hän joskus 1980 loppupuolella eräissä vaikeuksissani oli ollut ainoa kuulijani kun ei edes perheeni minua kuullut tai ymmärtänyt. Selvittyäni vaikeuksista kiitinkin Artoa syvästi siitä, että itse asiassa hän oli se ainoa henkireikä joka onnistui pitämään minut hengissä ja järjissä pahimpien kriisien yli. Omalta osaltani yritin toimia Artolle samanlaisena tukijana ja kuulijana hänen kriiseissään. Mutta Arton itsemurha oli minulle sekä yllätys että järkytys. Olin kuvitellut Arton olevan onnensa huipulla, olihan hän muutamia kuukausia aikaisemmin mennyt naimisiin ja Arton omien sanojen mukaan silkasta rakkaudesta. Ja yleensähän nuo rakkauden onnen hetket kestävät 1-2 vuotta.

Podin pitkään jonkin asteista syyllisyyttä, että en ollut kyennyt ystävääni auttamaan ja etten ollut mitenkään aistinut hänen murheitaan.

Arto tuli voimakkaasti mieleeni kun olisin tänään kaivannut hänen kaltaistaan kuulijaa.