18.6.2007

Ekshibitionismi

En oikein tiedä mitä tarpeita tällainen blogin kirjoittaminen palvelee. Ekshibitionismiäkö? En tiedä miksi sitä muut tekevät kun en oikein tiedä miksi sitä itsekään teen.

Alun perin olin ajatellut kirjoittaa tietoteknikkaan liittyvistä asioista, mutta sitten oivalsin, että ne saattaisivat liikaa tangeerata työasioitani. Eikä niden paljastaminen julkisesti olisi välttämättä kaikilta osin ehkä ollut sopivaa ja joskus olisi saattanut vahingossa lipsahtaa joukkoon työnantajan yrityssalaisuuksiksi katsomia asioita.

Mutta vaikka näitä nettipäiväkirjoiksikin sanotaan en ainakaan minä näihin mitään järisyttävän intiimejä paljastuksia viitsisi kirjoittaa vaikka joskus jopa mieli saattaisi tehdäkin erityisesti tällä hetkellä avioeroasioita pohtiessani. Kyllä jonkinlainen julkisivu on "ekshibitionistilläkin" oltava.

1 kommentti:

  1. Eiköhän se riitä hyväksi syyksi, että kertoilee omia ajatuksiaan, ja minä muiden muassa saamme niistä virikkeitä. Ja kun antaa, niin myös saa. Kyllä tämä myös omia ajatuksia puhdistaa.

    Ikävä kuulla että olet eroaikeissa. Toivottavasti saatte asianne kuntoon, ettei henkistä energiaanne kuluisi ns. markan asioiden pyörittämiseen. Elettävä täällä on, niin mieluummin onnellisena kuin surullisena.

    Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Niistä knnattaa puhua läheisilleen ihan kuin sinun hyvissä kirjoituksissasi kerroit pomojen puhuneen työntekijöille. Mutta liian avoin ei kannata olla - kaikki mikä tänne on kerran julkaistu säilyy ikuisesti.

    VastaaPoista