Olen ollut lähes 50 vuotta työelämässä. Olen nähnyt jos jonkinlaisia johtajia.
Viime aikoina tuntuu aivan kuin kvartaalitalouden elämänarvoikseen sisäistäneet saneeraajiksi itseään kutsuvat johtajat olisivat lisääntyneet. He puhuvat usein juhlapuheissa miten henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara mutta käytännön teot ovat kaukana juhlapuheista. Ei ihmiset tyhmiä ole.
Joskus tuntuu että nämä itseään huippujohtajiksi kuvittelevat pitävätkin työntekijöitä vain koneiden kaltaisina korvattavina tuotannontekijöinä. Kyllä ihmiset sain aistivat ja sellaisilla työpaikoilla työnantaja työntekijä vastakkainasettelu on arkipäivää. Ja kyllä siinä kaikki aseet ovat työnantajalla.
Kauppalehden Pressossa oli lauantaina 16.06.2007 juttu otsikolla ”Kaikki maailman työnantajat ja duunarit: Sopikaa paikallisesti” Ja sitten ingressissä täsmennystä:
”Yhteiset tavoitteet, vahva luottamus ja hyvä tiedonkulku. Siinä avaimet paikalliseen sopimiseen. Kolme kokenutta pääluottamusmiestä kertoo, miten homma toimii.”
Mutta haluaako suuret saneeraajajohtajat kuunnella? Eihän valtansa täyteydessä rypevät pönäkät öykkärit voi ottaa neuvoja vastaan joltain pääluottamusmiehiltä.
Vahva luottamus syntyy vain luottamusta lisäävillä teoilla ja sen rakentamisessa puolin ja toisin voi mennä aikaa. Sen sijaan luottamuksen voi menettää nopeasti. Tiedän yritysjohtajia jotka kuvittelevat nauttivansa henkilökuntansa luottamusta pelkästään asemastaan johtuen eivätkä oivalla että siihen vaaditaan tekojakin.
Johdon ja henkilöstön luottamus syntyy pidemmän yhteisen taipaleen myötä. Olen ollut muutamassa sellaisessa yrityksessä mukana eri tehtävissä ja molemmin puolin, sekä työntekijänä että työnantajana.
Hyvä tiedonkulku oli yksi noista lehtikirjoituksen mainitsemista edellytyksistä paikalliselle sopimiselle. Siinäkin aivan liian monessa yrityksessä noudatetaan klassista periaatetta:
Oma kokemukseni on ollut juuri päinvastainen: hankalimmat, eri asioita kyseenalaistavat tyypit ovat usein olleet kaikkein parhaimpia esimerkiksi luovien ratkaisujen löytämisessä. Jees ihmiset toteuttavat mukisematta yritysjohdon tyhmimmätkin päähänpistot. Kas kun yritysjohtajatkin voivat erehtyä, moni ei vaan sitä itse ymmärrä tai myönnä. Olen eräälle johtajalle joutunutkin kerran näsäviisaasti sanomaan, että oikeiden ratkaisujen kriteeri ei voi olla pelkästään päätöksen tehneen lompakon paksuus. Aivan liian paljon on johtajia, jotka kuvittelevat korkeamman aseman takaavan paremmat päätökset tai suuremman asiantuntemuksen.
Muistan uraltani erää suurta liikkeenjohtaja leikkineen palkkatyö-toimitusjohtajan. Hän tuli entisen poispotkitun toimitusjohtajan tilalle omistaja-emoyhtiöstä. Hän oli omasta mielestään hyvin avoin henkilöstölle ja sen merkiksi hän piti aina työhuoneensa oven auki. Hän myös julisti, että kuka tahansa työntekijä saattoi milloin tahansa tulla hänen luokseen kun ovi on auki. Yrityksessä taisi siihen aikaan olla yli sata työntekijää. No eihän kukaan siitä ovesta rohjennut astua. Huvittavinta oli tämän toimitusjohtajan tästä vetämät johtopäätökset: Jos kukaan ei tule siitä ovesta kertomaan ongelmia ei yrityksessä voi olla ongelmia. O sancta simplicitas - Voi pyhä yksinkertaisuus http://fi.wikipedia.org/wiki/O_sancta_simplicitas.
Kyllä olisi kirveellä töitä monessa yrityksessä.
Itse olen ollut töissä yrityksessä jossa työntekijät ja yrityksen johto kykenivät sopimaan peräti tilapäisestä palkkojen alennuksesta pelastaakseen yhdessä työpaikkansa, eli irtisanomisten sijasta yrityksen johto valitsi palkkojen alennuksen. Se onnistui kun yrityksen johdon ja työntekijöiden välillä vallitsi luja keskinäinen luottamus. Kaikki tiesivät ja luottivat, että heti kun tilanne paranee palautetaan palkat ja edut vähintäänkin entiselle tasolle. Arvatkaa miten kävi?
Meni jonkin aikaa ennen kuin kehitys saatiin taas oikeille raiteille. Mutta heti kun se saatiin maksettiin korvaukset henkilöstölle takaisin korkojen kera.
Arvatkaa vielä uudestaan lisäsikö tämä vielä entisestään yrityksen johdon ja henkilöstön keskinäistä luottamusta?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti