Tupakoinin lopettamisesta

Kirjoitin muutama päivä sitten alkoholista. Kun nyt kirjoitan tupakoinnin lopettamisesta niin taitaa oikein olla tällainen paheiden jatkumo.

Sain yli 6 vuotta sitten aivoinfarktin, mutta selvisin siitä melko pienin vaurioin takaisin työkuntoon. Jos alun alkaen lääkärit olisivat osanneet tehdä oireiden perusteella oikean diagnoosin olisivat vauriot jääneet vieläkin pienemmiksi. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että vaikka aivohalvaus on yksi suurimpia kansansairauksia se ei oikein ole lääkärien hallinnassa, jos nyt mikään sairaus sitä voi ollakaan. Mutta jäljessä olemme olleet aivohalvauksien erikoishoidossa eurooppalaisesta hyvästä hoitokäytännöstä. Ja esimerkiksi aivoinfarkteissa niin tärkeän liuotushoidon saaminen pikaisesti on täysin riippuvaista missä päin tai missä kunnassa asut. Käsittääkseni Espoo (rikkaana kuntana) oli pitkään jäljessä muista Helsingin seudun kunnista liuotushoidossa. Tosin aivan viime aikoina tuntuu, että aivohalvauksiin erikoistuneita hoitokeskittymiä on vihdoinkin alettu perustaa ainakin suurille paikkakunnille.

Lääkärien mukaan tupakointi on merkittävä tekijä aivohalvauksissa.

Minun tupakointini loppui infarktikohtaukseen. Olen jälkeenpäin todennutkin rehellisesti, että ilman tuollaista ”kepillä opetusta” olisin tuskin kyennyt lopettamaan tupakointia. Niin kovana pidin riippuvuuttani ja/tai itseäni niin heikkona.

Olin 1 kk sairaalassa ja 3 kk toipumislomalla. Sairaalassa oli melko helppoa olla tupakoimatta. Toipumislomalla kävin akupunktiossa. Kun lääkärille valitin ja kerroin että muutamat sydäninfarktin läpikäyneet ystäväni olivat aluksi lopettaneet tupakoinnin, mutta sitten langenneet uudestaan jonkin ajan kuluttua. Fiksuja miehiä nämä molemmat tuntemani miehet. Miksi minä onnistuisin sen paremmin? Vaikka muu akupunktiohoito tapahtui lääkärin vastaanotolla hän sanoi, että hän voi laittaa korvaani pitkäaikaisen akupunktioneulan tupakanhimon estämiseksi. Sitä piti sitten painella aina kun teki tupakkaa mieli.

Toinen kikka, jonka itse kehitin. Kotimme parvekkeella oli ollut vedellä täytetty lasipurkki jonne käryävät tupakan tumpit laitettiin ja joka sitten joka kerta kannella suljettiin. Tupakan savuhan haisi vanhalle tupakkamiehelle houkuttelevalta. Itse asiassa se vieläkin haisee houkuttelevalta. Mutta tuo lasipurkki haisi kauhealta. Aloin haistella sitä joka kerta kun teki tupakkaa mieli. Se auttoi. Haju oli kuvottava eikä sen tupakka-vesi-uutteen ulkonäkökään mitään ruokahalua kiihottavaa ollut. Tehosi ainakin hetkellisesti. Eipä haistelun jälkeen tehnyt tupakka mieli.

Kerroin myöhemmin kikasta eräälle työtoverilleni, jonka vaimo on terveydenhoitaja ja pitää tupakanvierotusluentoja. Oli kuulemma hyvä lisä tupakanvierotusarsenaalissa.

Nyt olen ollut yli 6 vuotta täysin tupakoimatta. Läskejä kertyi vyötärölle aivan liikaa tupakoimattomuuden jälkeen.

Valitin eräälle lääkärille kerran, että mitä tämäkään on. Vaihdan yhden epäterveellisen (=tupakka) toiseen epäterveelliseen
(=liikalihavuus) elämäntapaan. Hän yritti hiukan minua lohduttaa ja vakuutti, että se on kuitenkin tupakointiin verrattuna vähemmän epäterveellinen.

En ole maistanut yhtään ainoaa tupakkaa aivoinfarktin jälkeen. Olen seurannut sivusta AA-liikettä ja sen periaatteita. Siellä korostetaan tietääkseni paljon sitä ensimmäisen ryypyn kohtalokkuutta. Alkoholi ei ole minulle ollut koskaan ongelma mutta olen oivaltanut, että tupakka oli.

Olin joskus havainnut miten tupakoimattomat ihmiset joskus ravintolassa ostivat tupakka-askin ja lankesivat polttamaan. Yhden, kaksi, ehkä koko illankin. Ja sitten seuraavana päivänä piti ”säästäväisenä” polttaa aski loppuun. Sitten kun aski loppui niin jatko tapahtuikin jo periaatteella: no vielä tämän päivän ja tuli ostettua jo toinen aski. Ja kierre oli valmis.

Alussa jännitti töihin mennessä entiset ns tupakkatauot. Oli ihan omituinen olo aina kun oli sopiva tauon paikka. Tupakalle menon sijasta käyskentelin käytävillä ja pihalla. Myös ensimmäinen ravintolakäynti tupakoivien työtovereiden seurassa tuntui etukäteen uhkaavalta. Siitäkin selvisin kunnialla. Sen verran voin toki tunnustaa, että kyllä ahnaasti haistelin tupakansavua. Mutta kun keuhkoni olivat jo tottuneet tupakattomuuteen seuraavan päivänä olo oli kyllä epämiellyttävä eikä se ollut pelkkää krapulaa. Nyttemmin en enää oikein viitsi haistellakaan tupakansavua, alkaa tehdä ihan pahaa hengityksessä.

Jaa, mistähän paheesta kirjoitan seuraavaksi? Vai aloitanko käsittelemään ns kuolemansyntejä?