Kielitaidosta ja koulutuksesta

Muistan 7 vuotiaana pikkupoikana itkeneeni kun isäni päätti laittaa minut kansakoulun sijasta Helsingissä saksalaiseen kouluun, jossa opetuskielenä oli saksa. ”Miks mä en pääse Puniksen kansikseen niinku muut kaverit?” oli itkun aihe.

Nyt 55 vuotta myöhemmin isäni sanat soivat vieläkin korvissani: ”Sitten aikuisena sinä puhut mitä kieliä haluat etkä vain niitä kieliä mitä osaat”.

En oikein koskaan saanut selvää mahdollisista muista syistä mutta ehkä venäläisillä emigranteilla oli joku kunnioittava suhtautuminen preussilaiseen kasvatukseen, koska minun mielestäni Helsingin saksalaisessa koulussa venäläisten emigranttienlapset tuntuivat olevan kovasti yliedustettuja.

Ja aika erikoista oli, että pari serkkuani kävi ranskalaista koulua ja yksi serkku venäläistä koulua ja sitten jotain muita emigranttiperheiden lapsia vielä englantilaistakin koulua.

Isä oli oikeassa kuten monessa muussakin asiassa. Kielitaito ja muu koulutus on pääomaa, joka kulkee aina mukanasi olet missä tahansa ja minkälaisessa vallankumouksessa. Kaikki maallinen omaisuutesi voidaan sinulta vielä mutta kaikki se mitä olet sijoittanut päähäsi kulkee alati mukanasi.

Olen täydentänyt sitä omalla kasvatusfilosofiallani. Haluan että lapseni ovat kuin kissat. Tuli mikä tahansa pudotus niin jos eivät suoraan aina osaisi tipahtaa jaloilleen osaisivat kuitenkin nopeasti kierähtää jaloilleen.

Kun omat lapseni olivat pieniä kävivät he Rudolf Steiner koulua. Itse olin kokenut saksalaisen koulun preussilaisen kurin ahdistavaksi, kun olin suomalaisessa lukiossa oivaltanut, että muitakin arvoja kuin pelkkä konemainen tehokkuus on olemassa. Kun lapseni ovat nyt aikuisia niin on aika yllättävä kuulla ettei heillä kovin mairittelevia muistoja olekaan koko koulusta. He olisivat halunneet kunnon teho-opetusta. Sääli, koska meidän vanhempien näkökulmasta Steiner koulu vaikutti kotoisan lämpimältä oppilaitokselta.

Kyllä minuakin muutama asia siellä joskus ärsytti. Osa opettajista oli selvästi ”valaistuneita” kuten me joskus vanhempainyhdistyksen porukoissa keskustelimme. Toinen ärsyttävä piirre oli kun jatkuvasti korostettiin miten koulussa oli ”karsimaton luokkayhteisö” eli mitään sisäänpääsy-älykkyystestejä ei käytetty sisäänpääsyn karsimiseen eli lahjoihin katsomatta kuka tahansa lapsi otettiin. Muutaman kerran totesin suivaantuneena näille hurskastelijoille, että kyllä tämä on eräänlainen eliittikoulu kuitenkin: ensimmäisen lapseni ilmoitin kouluun 11 kk vanhana ja hän pääsi enää vain 1. lk jonotuslistalle. Toisen ja kolmannen lapseni ilmoitin jo ennen heidän syntymäänsä. Ja jos sitten koulussa oli samaan aikaan yhdessä kolme lasta ei koulumaksutkaan aivan mitättömiä olleet etenkin kun peruskoulu oli samaan aikaan täysin ilmainen. Jos ei nuo lasten perhetaustaan liittyvät tekijät rajanneet kouluun tulevia lapsia niin ihmettelen.

No. Kyllä sen käytännössä huomasi vanhempainkokouksissa. Meillä oli tiivistä yhteistyötä opettajien ja vanhempien kesken ja monista tuli ihan hyviä tuttaviakin vuosien varrella. Aika vähän koulun oppilaita oli työläisperheistä ainakin niillä luokilla missä minun lapsiani oli. Minusta se oli sääli. Tosin kyllä todennäköisesti samanlaista rajautumista tapahtuu jossain Kulosaaressa jos verrataan johonkin Jakomäki-Kontulan peruskouluun. Tosin kyllä lapseni silti ainakin minun mielestä säilyivät kohtuullisen todellisuustajuisina.

Jos nyt olisin uudestaan laittamassa pieniä lapsia kouluun ja minulla olisi taloudelliset mahdollisuudet panostaa yksityiskouluun saattaisin uudestaan harkita vaihtoehtona saksalaista koulua.