6.9.2012

Kirjallinen huomautus ylinopeudesta

Minäkin olen joskus myöntänyt että kirjoitan useimmiten vioista tai epäkohdista ja paljon harvemmin kivoista asioista. Yritän nyt tehdä poikkeuksen.

Ajoin vajaa 2 viikkoa sitten pääkaupunkiseudun läheisyydessä Vihdintiellä. Olin jo varsinaisen taajama-alueen ulkopuolella ja tiellä oli pääsääntöisesti 80 km/h nopeusrajoitus. Mutta vähän väliä oli pikku taajamia ja niihin johtava risteys. Jossain oli nopeusrajoitusmerkki 60 km/h niin hyvissä ajoin mäennyppylän takana ennen kuin taajamaa edes oli näkyvissä. Eikä niistä taajamista kyllä visuaalisesti erottanut oliko ne kovin suuria vai kovin pieniä. Yleensä höllään kaasua automaattisesti kun näen lähestyvän risteyksen.  Peltipoliisin salamavalo räpsähti ja muutama sekunti sen jälkeen havaitsin lähestyvän risteyksen.

Mutta olihan siellä nopeusrajoitusmerkki 60 km/h kun paluumatkalla tarkistin. Eli olin minä varmaan sitten ajanut lievää ylinopeutta. Mutta kun muistelen kaikkia juttuja miten nollatoleranssi on otettu käyttöön jne niin kiroilin huolimattomuuttani ja huonoa onneani.

Kotona tarkistin netistä ja havaitsin, että rikesakko on 60 km/h alueella 85 euroa. Kiroilin, että nyt meni eläkeläisen kuukausibudjetti pieleen tuon vuoksi.

No, jäin odottamaan postissa rikemaksulappua ja minusta otettua kuvaa.

Toissa päivänä se sitten tuli. Jännittyneenä revin kirjekuoren auki ja voi sitä iloa kun kirjeen otsikkona oli 'Kirjallinen huomautus'. Säästyin siis tuolta rangaistusmaksulta.

Ai kuinka onnellinen olin ja totesin, että on tässä maailmassa sitten kuitenkin jotain kohtuuttakin. Nopeudekseni oli merkitty 65 km/h ja ylitys oli 60 km/h alueella sen verran lievä että selvisin huomautuksella. Mitattu nopeus oli silloin ilmeisesti ollut 68 km/h kun lasketaan poliisin soveltama 3 km/h varmuusvara.

Muistelen joskus ettei huomautuksiakaan saa olla rajattomasti. Ja valvonta-aika kai lienee 2 vuotta jonka jälkeen 'syntiluettelo' nollautuu.

Mutta iloinen olin. Ja kyllä nyt taas olen hiukan huolellisempi ainakin jonkin aikaa.

Edellisen kerran sain paljon suuremmat päiväsakot, mutta siitä on yli 10 v aikaa. Taisin silloin ajella yömyöhään jotain 140 km/h vauhtia  100 km/h alueella kun oli viikon työrupeaman jälkeen pääkaupunkiseudulla matka perheen luokse viikonlopuksi. Siihen aikaan ajoin yli 3 vuotta melkein 1000 km joka viikonloppu ja vietinkin autossa ajaen yhden ylimääräisen työviikon kuukaudessa. Taisin saadakin parina vuonna melkoiset sakot ylinopeuksista. Mutta kyllä ne kaasujalkaa kummasti rauhoittivat useiksi kuukausiksi.

Matkarääkki olikin sen verran kova että sain lievähkön aivohalvaukseen, josta selvisin takaisin melko hyvään työkuntoon 4 kuukaudessa. Ja tupakoinnin lopetin siihen paikkaan.

11 kommenttia:

  1. Tuo paikka missä tulit kuvatuksi on kyllä just niin v-mäinen paikka. Todellinen sakkorysä. Se kamera tulee niin nopeasti sen rajoituksen vaihtumisen jälkeen, että ilman jarrutusta vauhti ei ehdi laskea riittävästi.

    Jos joku syy tarvitaan liikkuvan poliisin lakkauttamiseen, niin tuossa on oikein hyvä. Pakko käyttää alligaattoria jos ajaa vähänkään tuntemattomilla alueilla, että saa varoituksen tutkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KT: Kiitos myötätunnosta. Vaikka kirjoituksen tarkoitus oli kertoa ilostani ja olla positiivinen niin juuri tuota ongelmaa yritin kuvata. Siinä mitattiin todellisuudessa enemmän autoilijoiden kuuliaisuutta kuin nopeutta alueella jossa on vaaratekijänä risteysalue. Juuri kuvaamallasi tavalla. En yleensä noissa nopeusrajoituksien jatkuvissa edestakaisin muuttumisissa painaa jarrua vaan yleensä löysään kaasua. Ellen ole alamäessä laskee nopeus aika nopeasti mutta ei näköjään riittävästi. Tosin aloin höllätä kaasua vasta kun näin risteysalueen. Itse nopeusrajoitusta en valitettavasti havainnut kuin vasta paluumatkalla.

      Tuo alligaattori-nimitys on mielenkiintoinen. Se varmaan tarkoittaa jotain navigaattoriin liitettävää peltipoliisi ohjelmaa. Pitää katsoa löytyykö Androidiin ja Googlen navigaattoriin, jota joskus käytän kun se nyt saatiin tännekin maailmankolkkaan. Heheh. Kun vajaa 30 vuotta sitten hankin (40-v lahjaksi itselleni) ensimmäisen ajokorttini oli voimassa 80 km/h nopeusrajoitus ensimmäisenä vuonna. Sain eräältä tuttavaltani silloin lahjaksi tutkanpaljastajan ja kyllä se minut muutamasta sakosta suojeli. Vaikka en mitenkään hurjastellutkaan. Eikä autossanikaan ollut kuin 1000 cm2 moottori niin maantiellä se oli kuitenkin ihan mukava 'kiitäjä' (keskikokoinen kaasunestejousitettu Citroen GS). Luovuin tuosta tutkanpaljastajasta heti kun ne julistettiin laittomiksi. Lainkuuliainen kun yritän olla.

      Poista
    2. Ei pidä ajaa ylinopeutta, niin silloin ei tutkanpaljastimia tarvitse. Tai perseen on kestettävä sakot. Tietenkin Kumis pesunkestävänä sosialistina on sitä mieltä, että valtionmaksamilla teillä saa ajaa niin kovaa kun haluaa kunhan on nettoveronmaksaja.

      Toivon edelleen, että jatkat ilman turvavöitä ajelua, kenties meitä onnistaa.

      Poista
    3. Niin Tomi, tutkanpaljastajat ovat nykyään lailla kiellettyjä. Minulleko toivotat jatkamaan ilman turvavyötä ajelua? Jos se oli olevinaan huumoria niin se oli huonoa sellaista. Jos taas olit tosissasi niin en ymmärrä mistä olet saanut päähäsi että ajelisin ilman turvavöitä? En ole voinut sellaisesta kirjoittaa kun käytän aina turvavyötä.

      Nopeusrajoitusten järkevyydestä tai järjettömyydestä voi ihan perustellustikin olla montaa mieltä. Hulluja kun mitkään rajoitukset estä ja vähemmän hullut ovat järkeviä ja sovittavat nopeutensa tilanteen mukaan ilman rajoituksiakin.

      Poista
  2. En vaan Kumikselle. Viestini oli kokonaisuutena Kumikselle.

    VastaaPoista
  3. Hehheh... Bielefeldin tappaja-ahven se näemmä jatkaa omaa linjaansa.

    VastaaPoista
  4. Tomi/KT: Se viesti oli huonoa huumoria oli se osoitettu kenelle tahansa. En halua jaella bannauksia blogikommenteissani mutta silti toivon kohtuullista asiallisuutta keskusteluihin. Ja huumorikin voisi olla selkeästi huumoriksi ymmärrettävää. Ymmärrän KT:n ärtymyksen mutta en pidä hänenkään Bielefeld-alkuista luonnehdintaa ihan asiallisena.

    VastaaPoista
  5. Eihän Tomi noissa vitsiä heitä, hän on tosissaan. Yhden kerran uskon maanis-depressiiviseen äkkipikaistuksissa päässeeseen lipsahdukseen, mutta olen poistanut kymmeniä kommentteja (viimeisin eilen), joissa hekumoidaan minun kuolemallani milloin milläkin veikeällä tavalla.

    VastaaPoista
  6. Tah, eilisessa komentissani, joka oli vastaus minuun kohdistuneeseen Kumiksen v8ttuiluun, en puhunut mitaan kumiksen tappamisesta tai kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomi: En tiedä mitä lause 'Toivon edelleen, että jatkat ilman turvavöitä ajelua, kenties meitä onnistaa.' tarkoittaa. Eihän se kirjaimellisesti puhu mitään kuolemisesta mutta voi siitä rivien välistä sellaistakin joku sisäpiiriläinen ymmärtää.

      Ylipäänsä. Jos joku jossain v*ttuilee niin pysykää siinä blogissa keskinäisine tappeluineen. Minä toivon että minun blogini kommenteissa pysytään erossa henkilökohtaisuuksista puolin ja toisin. Ainakin aikuisilta toivon sellaista.

      Poista
    2. Ok, pyydan anteeksi, sinulta. Kumis taannoin pauhasi Takkirauta-blogissa turvavyopakkoa vastaan, siita paatellen han ei turvavoita kayta.

      Poista