Sattuipa käymään viikko sitten keskiviikon ukkosmyrskyissä huonosti. Ajoin rankkasateessa rautatien alikulkutunneliin Kauniaisten keskustassa. Vettä tuli kuin kaatamalla ja ajoradalla tunnelissa oli paljon vetta. Taisi siellä olla mennyt edellä linja-auto, mutta en huomannut mitenkään arvioida sen perusteella veden syvyyttä.
No siinäpäs kävi. Tunnelin alimmalla kohdalla vettä oli todella paljon ja yritin painaa lisää kaasua. Moottori sammui, eikä sen jälkeen mikään hätävilkkuja lukuunottamatta toiminut. Olin tunnelin syvimmällä kohdalla. Tunnelin seinämiä katsomalla havaitsi veden pinnan vain kaatosateessa koko ajan kohoavan.
Kyllä siinä jonkinmoinen pakokauhu valtasi. Aluksi muistin ohjeet, että hukkuvasta autosta pitää päästä mahdollisimman nopeasti ulos ja aukaisin ovea, mutta sieltä oikein ryöpsähti vetta autoon sisään. Sain oven joten kuten suljettua. Eli vettä oli yli kynnyskoteloiden. Arvelin veden syvyydeksi yli 40 senttimetriä hurjimmillaan.
Tässä vaiheessa tajusin, että olihan minulla kännykkä ja soitin 112 hätänumeroon. Oli ruuhkaa mutta jäin jonoon. Hetken kuluttua sieltä vastattiin ja luvattiin lähettää apua, pitihän auto saada tunnelista pois.
Kun minulla oli tunnelin pohjalla hätävilkut päällä huomasivat muut autoilijat veden syvyyden autostani, olihan sitä pitkälti ohi puskureiden. Ja kaikki kääntyivät ympäri etsimään kiertotietä.
Kun poliisi ehti paikalle oli kaatosade jo laantunut ja veden pinta tunnelissa laski nopeaa vauhtia, mutta auto ei silti enää käynnistynyt eikä starttikaan pyörinyt.
Poliisit työnsivät auton pois tunnelista kun Lada oli kuitenkin sen verran kevyt. Onneksi poliisi keksi kysyä onko minulla kasko, en siinä hädässä edes ymmrätänyt siihen kuuluvan hinauksenkin. Ja kun minulla oli kasko tilasin hinurin vetämään auton jonnekin korjaamolle.
Korjaamolla sitten paljastui perjantaina että kone oli hörpännyt vetta sen verran joka sylinteriin, että se oli sitten entinen kone.
Diagnoosi oli joka tapauksessa musertava: entinen moottori.
Nyt viikkoa myöhemmin paljastui kaskovakuutuksen konnankoukku:
---------- lainaus -----------
Korvausvelvollisuuuden ulkopuolelle jäävät vahingot
Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut
- vedestä ajettaessa veden peittämällä tiellä tai alueella
---------- lainaus -----------
Siellähän se luki selvästi, sivuja ehdoissa oli yli 20. Eipä tuota voi selvemmin sanoa.
Kyllä tämä muutaman tonnin ylimääräinen lasku kruunasi kaikki kesän 2007 vastoinkäymiseni. KÄÄK.
29.8.2007
23.8.2007
Ministeri ehdottaa tietokoneäänestystä
No niin. Nyt meillä on ministeri joka aikoo tuoda meille tietokoneäänestämisen. Ehkä siihen vielä liitetään kännykällä äänestäminen – Nokia-maa kun olemme.
Italiassa viihtyvä nuorin poikani kertoikin, että kännykän yleisnimeksi Italiassa on muodostunutkin ”il noocchia” (toivottavasti oikea kirjoitusasu) ja lausutaan jotenkin ”il nookkia”
Olen viime vuonna kirjoittanut peräti kahteen kertaan tietokoneiden käytöstä demokraattisen maan äänestyksissä ja äänestysten väärentämisestä. Olen elättänyt itseäni tietokoneiden ohjelmoinnilla, ylläpidolla yms lähes 30 vuotta. Luotan tietokoneisiin suurin piirtein yhtä vähän kuin autoihin.
Kuka tästä tietokoneäänestyksestä oikeasti hyötyy? Mikä on tämän investoinnin takaisinmaksuaika – vai onko tämä tuollainen ars-pro-ars juttu, josta mitään taloudellista hyötyä ei odotetakaan? Pitäähän Suomessa johtavana tietoyhteiskuntana olla tietokonevaalitkin.
Huhuh. Ministeriraukka. Joku vetää ylähuulesta ja kovaa. Eikö meillä ole hyödyllisempia investointikohteita enää?
Italiassa viihtyvä nuorin poikani kertoikin, että kännykän yleisnimeksi Italiassa on muodostunutkin ”il noocchia” (toivottavasti oikea kirjoitusasu) ja lausutaan jotenkin ”il nookkia”
Olen viime vuonna kirjoittanut peräti kahteen kertaan tietokoneiden käytöstä demokraattisen maan äänestyksissä ja äänestysten väärentämisestä. Olen elättänyt itseäni tietokoneiden ohjelmoinnilla, ylläpidolla yms lähes 30 vuotta. Luotan tietokoneisiin suurin piirtein yhtä vähän kuin autoihin.
Kuka tästä tietokoneäänestyksestä oikeasti hyötyy? Mikä on tämän investoinnin takaisinmaksuaika – vai onko tämä tuollainen ars-pro-ars juttu, josta mitään taloudellista hyötyä ei odotetakaan? Pitäähän Suomessa johtavana tietoyhteiskuntana olla tietokonevaalitkin.
Huhuh. Ministeriraukka. Joku vetää ylähuulesta ja kovaa. Eikö meillä ole hyödyllisempia investointikohteita enää?
Eutanasia-mietelmiä mökiltä
Olin ulkomailla asuvan vanhimman tyttäreni (40 v) kanssa kesämökillä lähes viikon ja keskustelimme kaikenlaista. Kyllä siinä hyvin unohtuivat työasiat ja muutkin murheet.
Kerroin tässä blogissa aikaisemmin lankoni hautajaisista
ja langon saamasta huonosta sairaalahoidosta
Jotkut tutut, osa lapsistanikin, ovat lukeneet huolestumiseni huvittuneina ja ovat arvelleet minun vain kuvittelevan. Heidän luottamuksensa suomalaiseen terveydenhuoltoon on ollut vankkumaton.
Mutta nyt Nokian tapaus puhutti. Kun lehdet alkavat kirjoittaa alkaa tavallinen suomalainenkin herätä. Mistä ”laatulehdet” eivät kirjoita sitä ei ole. Hymy, Alibi, 7 päivää, Oho ja mitä niitä on saavat kirjoittaa mitä tahansa niin sehän ei tavallista suomalaista hetkauta. Sosiaalipornoa tai skandaaleja ne vaan ovat.
Tyttäreni ensimmäinen akateeminen loppututkinto oli moraalifilosofiasta, saattaa olla että geeneilläkin on ollut osuutensa ;) Hän on kääntynyt ortodoksiseen uskoon ja on naimisissa juutalaisen kanssa. Minun arvio on, että molemmat ovat jonkin sortin älykköjä. Mies on jo väitellyt kauppatieteen tohtori ja samaiseen tavoitteeseen on tyttärenikin pyrkimässä.
Hänen Amerikan juutalaisen libertaari-miehensä vakaa hoitotahto on, että hänen henkensä eteen on lääkärien tehtävä kaikki mahdollinen. Perusteena on hyvin pitkälle juutalaisten kokema joukkotuho, jonka seurauksena elämän kunnioitus on noussut arvoon mittaamattomaan.
En itse ollut koskaan havainnut tai oivaltanut erästä seikkaa vaikka paljon seuraan eri maiden virtauksia mm eutanasia-asiassa (jota vastustan jyrkästi!). Voimakkainta ”arvottoman elämän” jonkinlaista nopeutettua lopettamista tunnutaan kannattavan voimakkaasti protestanttisissa yhteiskunnissa, katolisissa maissa eutanasian yms kannatus on tyttäreni ja hänen miehensä mukaan harvinaista.
Toinen hämmästyttävä ja omakohtainen havainto Suomesta on, että yllättävän paljon noita mielipiteitä tuntuu löytyvän vanhusten ja sairaanhoidon ammattilaisissa. Nyt kun olen alkanut tarkkailla niin paljon enemmän kuin olin osannut kuvitellakaan.
Tänään keskustelin vielä samasta asiasta erään hengenmiehen kanssa. Hän totesi ettei ongelmia ollut muutamia kymmeniä vuosia sitten kun ei ollut kaikenlaisia ihmekoneita ja –lääkkeitä. Ihmiset vain kuolivat. Nyt on toinen toistaan kalliimpia koneita, joilla ihmisten elämää voidaan pitkittää suurilla kustannuksilla. Nyt on mukaan tullut jo liberaali, talouteen tukeutuva bisnes-ajattelu. Hänkin myönsi, että nykyaikaisen liberaalit uskontosuunnat ovat muuttuneet noissakin suhteissa vapaamielisiksi ja mukauttavat jo oppejaan nykyaikaiseen bisnes-ajatteluun..
Olen aikaisemmin kirjoittanut Kalle Könkkölästä kirjoitus saattoi silloin vaikuttaa kärkkäältäkin, mutta kerron tässä ihailevani Kalle Könkkölää. Hän on osannut hyödyntää meidän yhteiskuntamme vammaistuet ja on sillä tehnyt varmaan mahtavan työn vammaisjärjestöissä muiden vammaisten hyväksi.
Niiden samojen sanojen perusteella, mitä Kuopiossa lääkäri viime kesänä vaimolleni hänen veljestään eli lankomiehestäni esitti olisi Könkkölänkin elämä ajat sitten pitänyt jollain nopeutetulla hoitamattomuudella saada loppumaan ”arvottomana”.
Eräs ison sairaalan ylilääkärituttavani kertoikin, että ongelma ei olekaan sairaan liittäminen elämää ylläpitäviin letkuihin vaan sitten myöhemmin se tilanne, että kuka tekee päätöksen letkujen irrottamisesta. Sekin näkökohta pani minut miettimään.
Arkkiatri Pelkonen on ollut aktiivinen keskustelija näissä asioissa lääketieteen eettisissä kysymyksissä, mutta hänen viimeisimmät puheenvuoronsa vain poikkeuksellisista yksittäistapauksista (Nokian tapaukset) ovat ainakin minusta olleet hiukan liikaa puolustelevia. Liekö sitten niin, että oman ammattikunnan kunniaa on puolustettava vähän enemmän kuin olisi tasapuolista. En nimittäin usko, että arkkiatrin asemassa oleva lääkäri olisi noin tietämätön esimerkiksi sairaaloissa vallitsevista nykykäytänteistä ja –asenteista.
Itse kuvittelin joskus nuorempana olevani suhteellisen vapaamielinen mutta huomaan muuttuneeni vanhemmiten konservatiiviseksi fundamentalistiksi. Mitä ne sanoivatkaan Kari Suomalainen ja Winston Churchill ihmisen kehityksestä iän myötä. Nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi. Jatketaan keskustelua.
Kerroin tässä blogissa aikaisemmin lankoni hautajaisista
ja langon saamasta huonosta sairaalahoidosta
Jotkut tutut, osa lapsistanikin, ovat lukeneet huolestumiseni huvittuneina ja ovat arvelleet minun vain kuvittelevan. Heidän luottamuksensa suomalaiseen terveydenhuoltoon on ollut vankkumaton.
Mutta nyt Nokian tapaus puhutti. Kun lehdet alkavat kirjoittaa alkaa tavallinen suomalainenkin herätä. Mistä ”laatulehdet” eivät kirjoita sitä ei ole. Hymy, Alibi, 7 päivää, Oho ja mitä niitä on saavat kirjoittaa mitä tahansa niin sehän ei tavallista suomalaista hetkauta. Sosiaalipornoa tai skandaaleja ne vaan ovat.
Tyttäreni ensimmäinen akateeminen loppututkinto oli moraalifilosofiasta, saattaa olla että geeneilläkin on ollut osuutensa ;) Hän on kääntynyt ortodoksiseen uskoon ja on naimisissa juutalaisen kanssa. Minun arvio on, että molemmat ovat jonkin sortin älykköjä. Mies on jo väitellyt kauppatieteen tohtori ja samaiseen tavoitteeseen on tyttärenikin pyrkimässä.
Hänen Amerikan juutalaisen libertaari-miehensä vakaa hoitotahto on, että hänen henkensä eteen on lääkärien tehtävä kaikki mahdollinen. Perusteena on hyvin pitkälle juutalaisten kokema joukkotuho, jonka seurauksena elämän kunnioitus on noussut arvoon mittaamattomaan.
En itse ollut koskaan havainnut tai oivaltanut erästä seikkaa vaikka paljon seuraan eri maiden virtauksia mm eutanasia-asiassa (jota vastustan jyrkästi!). Voimakkainta ”arvottoman elämän” jonkinlaista nopeutettua lopettamista tunnutaan kannattavan voimakkaasti protestanttisissa yhteiskunnissa, katolisissa maissa eutanasian yms kannatus on tyttäreni ja hänen miehensä mukaan harvinaista.
Toinen hämmästyttävä ja omakohtainen havainto Suomesta on, että yllättävän paljon noita mielipiteitä tuntuu löytyvän vanhusten ja sairaanhoidon ammattilaisissa. Nyt kun olen alkanut tarkkailla niin paljon enemmän kuin olin osannut kuvitellakaan.
Tänään keskustelin vielä samasta asiasta erään hengenmiehen kanssa. Hän totesi ettei ongelmia ollut muutamia kymmeniä vuosia sitten kun ei ollut kaikenlaisia ihmekoneita ja –lääkkeitä. Ihmiset vain kuolivat. Nyt on toinen toistaan kalliimpia koneita, joilla ihmisten elämää voidaan pitkittää suurilla kustannuksilla. Nyt on mukaan tullut jo liberaali, talouteen tukeutuva bisnes-ajattelu. Hänkin myönsi, että nykyaikaisen liberaalit uskontosuunnat ovat muuttuneet noissakin suhteissa vapaamielisiksi ja mukauttavat jo oppejaan nykyaikaiseen bisnes-ajatteluun..
Olen aikaisemmin kirjoittanut Kalle Könkkölästä kirjoitus saattoi silloin vaikuttaa kärkkäältäkin, mutta kerron tässä ihailevani Kalle Könkkölää. Hän on osannut hyödyntää meidän yhteiskuntamme vammaistuet ja on sillä tehnyt varmaan mahtavan työn vammaisjärjestöissä muiden vammaisten hyväksi.
Niiden samojen sanojen perusteella, mitä Kuopiossa lääkäri viime kesänä vaimolleni hänen veljestään eli lankomiehestäni esitti olisi Könkkölänkin elämä ajat sitten pitänyt jollain nopeutetulla hoitamattomuudella saada loppumaan ”arvottomana”.
Eräs ison sairaalan ylilääkärituttavani kertoikin, että ongelma ei olekaan sairaan liittäminen elämää ylläpitäviin letkuihin vaan sitten myöhemmin se tilanne, että kuka tekee päätöksen letkujen irrottamisesta. Sekin näkökohta pani minut miettimään.
Arkkiatri Pelkonen on ollut aktiivinen keskustelija näissä asioissa lääketieteen eettisissä kysymyksissä, mutta hänen viimeisimmät puheenvuoronsa vain poikkeuksellisista yksittäistapauksista (Nokian tapaukset) ovat ainakin minusta olleet hiukan liikaa puolustelevia. Liekö sitten niin, että oman ammattikunnan kunniaa on puolustettava vähän enemmän kuin olisi tasapuolista. En nimittäin usko, että arkkiatrin asemassa oleva lääkäri olisi noin tietämätön esimerkiksi sairaaloissa vallitsevista nykykäytänteistä ja –asenteista.
Itse kuvittelin joskus nuorempana olevani suhteellisen vapaamielinen mutta huomaan muuttuneeni vanhemmiten konservatiiviseksi fundamentalistiksi. Mitä ne sanoivatkaan Kari Suomalainen ja Winston Churchill ihmisen kehityksestä iän myötä. Nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi. Jatketaan keskustelua.
6.8.2007
Naisen logiikka
Olen työurani aikana ollu töissä sekä nais- että miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla.
Esimiehenäni on ollut sekä miehiä että naisia. Alaisina minulla on ollut sekä miehiä että naisia.
Miehissä ja naisissa on ainakin minulle selittämättömiä eroja. Siksi olen tässäkin blogissa kirjoittanut, että nainen (karkeasti yleistettynä yleisnimikkeenä!) tulee minulle varmaan ikuisesti olemaan mysteeri.
Mutta naisen logiikasta minulla on hieno tosikertomus, jonka perusteella olen ajoittain suuresti ihaillut naisen logiikkaa. Ainakin minä jouduin tunnustamaan kertomuksen kuvaamassa asiassa naisen logiikan ylivertaisuuden miehen logiikkaan. Eikä tämä ole mikään Speden sketsi vaikka minä sitä hauskana pidänkin.
Vanhin tyttäreni taisi olla jotain 8-9 vuotias. Silloinen vaimoni odotti muistaakseni kolmatta lastamme siihen aikaan.
Minulla on aina ollu lasten kasvatusperiaate, että kaikkeen lasten tiedonjanoon on vastattava avoimesti ja rehellisesti ja väsymättä. Kyselyhän on lapsen keino oppia oppia ja rakentaa itseään.
Olimme koko perhe saunassa ja vanhin tyttäreni, silloin 8-9 vuotias kysyä paukauttaa:"Isä, jos haluaa tulla kolmilapsiseksi perheeksi niin kuinka monta kertaa pitää laittaa piliä pimppiin?"
Kauhea kysymys. "Laudatur-matemaatikon sieluni" alkoi muodostaa kuumeisesti jotain sarjakehitelmää, jossa syöttötietoina oli parisuhteen kesto vuosissa, vuodessa olevien viikkojen lukumäärä, vuosien mittaan ehkä aleneva "seksifrekvenssi" yms - monimutkainen yhtälö. Tuskan hiki ehti jo nousta otsalleni, mutta päätin olla uskollinen kasvatusperiaatteilleni ja vastata avoimesti ja rehellisesti.
Silloin sanoi vaimoni saunan lauteilta eleettömästi kuin maailman selvimpänä ja yksinkertaisimpana asiana: "ainakin kolme kertaa".
Olin järkyttynyt: Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs, täysin totuudellinen ja tyydytti tyttäremme tiedon nälän. Jouduin menemään itseeni ja miettimään mikä minua miehenä vaivasi, että en kyennyt vastaavaan.
Tuollaisen tapahtuman jälkeen olen entistä enemmän kunnioittanut naisia, naisten logiikkaa ja yksinkertaisia K.I.S.S. ratkaisuja monimutkaiseltakin näyttäviin ongelmiin.
Esimiehenäni on ollut sekä miehiä että naisia. Alaisina minulla on ollut sekä miehiä että naisia.
Miehissä ja naisissa on ainakin minulle selittämättömiä eroja. Siksi olen tässäkin blogissa kirjoittanut, että nainen (karkeasti yleistettynä yleisnimikkeenä!) tulee minulle varmaan ikuisesti olemaan mysteeri.
Mutta naisen logiikasta minulla on hieno tosikertomus, jonka perusteella olen ajoittain suuresti ihaillut naisen logiikkaa. Ainakin minä jouduin tunnustamaan kertomuksen kuvaamassa asiassa naisen logiikan ylivertaisuuden miehen logiikkaan. Eikä tämä ole mikään Speden sketsi vaikka minä sitä hauskana pidänkin.
Vanhin tyttäreni taisi olla jotain 8-9 vuotias. Silloinen vaimoni odotti muistaakseni kolmatta lastamme siihen aikaan.
Minulla on aina ollu lasten kasvatusperiaate, että kaikkeen lasten tiedonjanoon on vastattava avoimesti ja rehellisesti ja väsymättä. Kyselyhän on lapsen keino oppia oppia ja rakentaa itseään.
Olimme koko perhe saunassa ja vanhin tyttäreni, silloin 8-9 vuotias kysyä paukauttaa:"Isä, jos haluaa tulla kolmilapsiseksi perheeksi niin kuinka monta kertaa pitää laittaa piliä pimppiin?"
Kauhea kysymys. "Laudatur-matemaatikon sieluni" alkoi muodostaa kuumeisesti jotain sarjakehitelmää, jossa syöttötietoina oli parisuhteen kesto vuosissa, vuodessa olevien viikkojen lukumäärä, vuosien mittaan ehkä aleneva "seksifrekvenssi" yms - monimutkainen yhtälö. Tuskan hiki ehti jo nousta otsalleni, mutta päätin olla uskollinen kasvatusperiaatteilleni ja vastata avoimesti ja rehellisesti.
Silloin sanoi vaimoni saunan lauteilta eleettömästi kuin maailman selvimpänä ja yksinkertaisimpana asiana: "ainakin kolme kertaa".
Olin järkyttynyt: Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs, täysin totuudellinen ja tyydytti tyttäremme tiedon nälän. Jouduin menemään itseeni ja miettimään mikä minua miehenä vaivasi, että en kyennyt vastaavaan.
Tuollaisen tapahtuman jälkeen olen entistä enemmän kunnioittanut naisia, naisten logiikkaa ja yksinkertaisia K.I.S.S. ratkaisuja monimutkaiseltakin näyttäviin ongelmiin.
Positiivisuus
Edellisen kirjotuksen kommenteista sain aiheen kirjoittaa positiivisuudesta.
Olen vuosikymmenet inhonnut "tekopirteitä" ihmisiä. Aina joskus tapaan ihmisiä, jotka ovat niin pirteän oloisia, että tekevät suorastaan kuvottavan vaikutuksen.
En silti osaa kuvata positiivisen ja tekopirteäksi kutsumani ihmisen eroja. Kysymys on ehkä jostain aitouden tunteesta. Tekopirteä teeskentelee.
Teeskentelyllä en tarkoita suurten klovnien tapaa hauskuttaa ihmisiä ja kuitenkin sieltä takaa paistaa suuren klovnerian surumielisyys.
Upein muisto positiivisuudesta on omalta äidiltäni. Siitä hiukan myöhemmin.
Näitä erilaisia arvoja käsittelee iän myötä yhä useammin. Ja yhä useammin joudun huomaamaan saaneeni omilta vanhemmiltani mitä arvokkaimpia elämänohjeita. Niitä ei nuorena aina oivaltanut, mutta vanhemmiten älyää.
Uskon perineeni ainakin osan myönteisestä ajattelutavastani nimenomaan äidiltä. Äitini positiivisuudesta esimerkki: nuorena 21 v alkoi paria vuotta vanhempi tyttöystäväni odottaa vauvaa. Itse olen aina pitänyt lapsista ja vaikka lapsen teko ei ollut mitenkään suunniteltu aloin ajatella naimisiin menoa.
Sitten tulikin "tenkapoo". Miten kertoisin vanhemmilleni tapahtuneesta "vahingosta"? Äidille kaikenlaisten vahinkojen kertominen oli helpompaa kuin isälle. Usein isälle asiat kerrottiinkin äidin välityksellä ja suodattamina.
Aluksi äiti oli tietenkin hyvin vihainen ja kommentit olivat suurinpiirtein jotain sen kaltaisia, että "etkö nyt osannut olla tuon varovaisempi" tms.
Mutta ei mennyt montaa minuuttia, kun äiti jo oli kääntänyt asiat myänteisiksi: "no nythän on ainakin varmistettu että te voitte saada yhdessä lapsia".
Nyt vielä yli 40 vuotta myöhemmin, äidin oltua kuollut jo 20 vuotta, ihailen ja muistelen edelleenkin tuota ymmärtävää myönteisyyttä. Voi kun jaksaisin ja kykenisin itse suhtautumaan yhtä myönteisesti lapsilleni ja lapsenlapsilleni (heitä on vasta 1 kpl) erilaisiin ilmiöhin.
Olen vuosikymmenet inhonnut "tekopirteitä" ihmisiä. Aina joskus tapaan ihmisiä, jotka ovat niin pirteän oloisia, että tekevät suorastaan kuvottavan vaikutuksen.
En silti osaa kuvata positiivisen ja tekopirteäksi kutsumani ihmisen eroja. Kysymys on ehkä jostain aitouden tunteesta. Tekopirteä teeskentelee.
Teeskentelyllä en tarkoita suurten klovnien tapaa hauskuttaa ihmisiä ja kuitenkin sieltä takaa paistaa suuren klovnerian surumielisyys.
Upein muisto positiivisuudesta on omalta äidiltäni. Siitä hiukan myöhemmin.
Näitä erilaisia arvoja käsittelee iän myötä yhä useammin. Ja yhä useammin joudun huomaamaan saaneeni omilta vanhemmiltani mitä arvokkaimpia elämänohjeita. Niitä ei nuorena aina oivaltanut, mutta vanhemmiten älyää.
Uskon perineeni ainakin osan myönteisestä ajattelutavastani nimenomaan äidiltä. Äitini positiivisuudesta esimerkki: nuorena 21 v alkoi paria vuotta vanhempi tyttöystäväni odottaa vauvaa. Itse olen aina pitänyt lapsista ja vaikka lapsen teko ei ollut mitenkään suunniteltu aloin ajatella naimisiin menoa.
Sitten tulikin "tenkapoo". Miten kertoisin vanhemmilleni tapahtuneesta "vahingosta"? Äidille kaikenlaisten vahinkojen kertominen oli helpompaa kuin isälle. Usein isälle asiat kerrottiinkin äidin välityksellä ja suodattamina.
Aluksi äiti oli tietenkin hyvin vihainen ja kommentit olivat suurinpiirtein jotain sen kaltaisia, että "etkö nyt osannut olla tuon varovaisempi" tms.
Mutta ei mennyt montaa minuuttia, kun äiti jo oli kääntänyt asiat myänteisiksi: "no nythän on ainakin varmistettu että te voitte saada yhdessä lapsia".
Nyt vielä yli 40 vuotta myöhemmin, äidin oltua kuollut jo 20 vuotta, ihailen ja muistelen edelleenkin tuota ymmärtävää myönteisyyttä. Voi kun jaksaisin ja kykenisin itse suhtautumaan yhtä myönteisesti lapsilleni ja lapsenlapsilleni (heitä on vasta 1 kpl) erilaisiin ilmiöhin.
5.8.2007
Langon hautajaiset
Kirjoitin aikaisemmin täällä blogissa lankoni siivottoman huonosta sairaalahoidosta.
Hoito onnistui. Vihdoinkin lankoni kuoli.
En ole lääketieteen asiantuntija mutta tervettä ns maalaisjärkeä väittäisin kohtuullisesti omaavani. En siten pysty kiistelemään terveydenhuollon henkilöstön kanssa minkälaiseen kuntoon lankoni olisi hyvällä hoidolla saatu.
Mutta sen osaan maalaisjärjelläni arvioidan, että hoidon taso julkisessa terveydenhuollossa näyttää olevan kovin selektiivistä. "Arvokkaita" ihmisiä hoidetaan hyvin, mutta "arvottomat" näytetään jätettävän vain minimaaliselle "perushoidolle", niin sitä olen kuullut kutsuttavan. Hän ei siis kuulunut ns tehostetun hoidon piiriin.
Kerroin havainnoistani sisareni tyttärelle, joka työskentelee Ruotsissa vanhusten hoidon piirissä. Lankonihan ei ollut edes vanhus. Lankoni kuoli 56 vuotiaana. Sisareni tytär oli järkyttynyt kuulemastaan. Ruotsissa ei hänen mukaansa ole missään vaiheessa vielä alennuttu vastaaviin "säästölinjauksiin".
"Arvottomista" tuli mieleeni, että olisi tuossa aihetta Aki Kaurismäelle pienen ihmisen puolesta kantaaottavaan elokuvaan.
Henkiin ei lankomiestäni enää saa. Ehkä hän saa sen nk ikuisen elämän vaikka ei itse uskossa tietääkseni ollutkaan.
Hautajaiset olivat kauniit. "Raavaana miehen" itkin minäkin, tietenkin miehekkäästi hillityn tukahdutetusti. Itse asiassa olin tuntenut lankoni kauemmin kuin entisen vaimoni, jonka kanssa olin sentään yli 28 vuotta. Itse asiassa lankoni oli se, joka tutustutti minut nuorempaan sisareensa.
Eli ystävyys lankoni kanssa kesti jonkin verran kauemmin kuin avioliittoni. Lankoni ei ehtinyt kuitenkaan enää ymmärtää eroamme. Ehkä kaikkien osapuolten onneksi.
Kaksinkertainen surutyöni on alkanut.
Hoito onnistui. Vihdoinkin lankoni kuoli.
En ole lääketieteen asiantuntija mutta tervettä ns maalaisjärkeä väittäisin kohtuullisesti omaavani. En siten pysty kiistelemään terveydenhuollon henkilöstön kanssa minkälaiseen kuntoon lankoni olisi hyvällä hoidolla saatu.
Mutta sen osaan maalaisjärjelläni arvioidan, että hoidon taso julkisessa terveydenhuollossa näyttää olevan kovin selektiivistä. "Arvokkaita" ihmisiä hoidetaan hyvin, mutta "arvottomat" näytetään jätettävän vain minimaaliselle "perushoidolle", niin sitä olen kuullut kutsuttavan. Hän ei siis kuulunut ns tehostetun hoidon piiriin.
Kerroin havainnoistani sisareni tyttärelle, joka työskentelee Ruotsissa vanhusten hoidon piirissä. Lankonihan ei ollut edes vanhus. Lankoni kuoli 56 vuotiaana. Sisareni tytär oli järkyttynyt kuulemastaan. Ruotsissa ei hänen mukaansa ole missään vaiheessa vielä alennuttu vastaaviin "säästölinjauksiin".
"Arvottomista" tuli mieleeni, että olisi tuossa aihetta Aki Kaurismäelle pienen ihmisen puolesta kantaaottavaan elokuvaan.
Henkiin ei lankomiestäni enää saa. Ehkä hän saa sen nk ikuisen elämän vaikka ei itse uskossa tietääkseni ollutkaan.
Hautajaiset olivat kauniit. "Raavaana miehen" itkin minäkin, tietenkin miehekkäästi hillityn tukahdutetusti. Itse asiassa olin tuntenut lankoni kauemmin kuin entisen vaimoni, jonka kanssa olin sentään yli 28 vuotta. Itse asiassa lankoni oli se, joka tutustutti minut nuorempaan sisareensa.
Eli ystävyys lankoni kanssa kesti jonkin verran kauemmin kuin avioliittoni. Lankoni ei ehtinyt kuitenkaan enää ymmärtää eroamme. Ehkä kaikkien osapuolten onneksi.
Kaksinkertainen surutyöni on alkanut.
2.8.2007
Nainen kotiin
Vaimoni, pitänee jo ehkä sanoa entinen, muutti pois kodistamme.
Ostin tilalle naisen. Kun olen haastavasti kertonut tutuilleni ostaneeni naisen niin mielleyhtymät ovat mielenkiintoiset. Joku epäilee minun tilanneen kiinalaisen tai thaimaalaisen naisen elämääni sulostuttamaan. Joku on epäillyt minun hankkineen postimyynnistä ns pumpattavan Barbaran.
Minulle meni erossa jalkalamppu. Kun menin etsimään jalkalamppua löysin hienon naisfiguuria muistuttavan jalkalampun. Kaupassa oli myös miesfiguuri-jalkalamppu, mutta hetero kun olen ostin naisen itselleni.
Shoppailua alakuloon miehillekin
Tuntiessani näinä aikoina lievää alakuloa olen havainnut shoppailun piristävän. En ole sitä aikaisemmin havainnut itsessäni ja olen luullut sen kuuluvan pääasiassa naisten itselääkintäarsenaaliin.
Mutta, aah kuinka ihanaa oli tuhlata johonkin oikein tarpeettomaan. Ostin GPS paikannuslaitteen, jonka avulla saan kännykästäni tehtyä navigaattorin autoon. Totaalisen tarpeeton minun käytössäni, mutta kai sen jonkin aikaa pitää puuhastelua yllä kunnes sen havaitsen tarpeettomaksi ja hylkään koko vimpaimen. Kuten lukija tekstistä havaitsee ymmärrän jo nyt laitteen tarpeettomuuden. Kunhan lääkitsin alakuloani shoppailulla.
Mutta, aah kuinka ihanaa oli tuhlata johonkin oikein tarpeettomaan. Ostin GPS paikannuslaitteen, jonka avulla saan kännykästäni tehtyä navigaattorin autoon. Totaalisen tarpeeton minun käytössäni, mutta kai sen jonkin aikaa pitää puuhastelua yllä kunnes sen havaitsen tarpeettomaksi ja hylkään koko vimpaimen. Kuten lukija tekstistä havaitsee ymmärrän jo nyt laitteen tarpeettomuuden. Kunhan lääkitsin alakuloani shoppailulla.
"Miehisyysgeeni"?
Juttelin tänään erään miespuolisen työtoverin kanssa autoista. Hän on minua paljon nuorempi, nykyaikainen valistunut nuori. Kantaa huolta ympäristöstä ja paljon muusta. Hän myös pyöräilee työmatkansa eikä omista autoa. Työpaikkamme parkkipaikalla oli toinen toistaan muhkeampia GT, GTS yms lisäkirjaimilla varustettuja toinen toistaan komeampia työsuhdeautoja.
Itse ajan kyllä henkilöautoa, mutta merkkiä tai mallia en pidä hirveän tärkeänä. Minulle kyse on puhtaasta kulkuvälineestä ja sen pkohtuulliset tai pienet kustannukset ovat tärkeää. Tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella ei auton avulla tarvitse enää näyttää kenelläkän mitään.
Nuorempi työtoverinikin totesi, että autot eivät ole hänelle koskaan olleet mitenkään kiinnostavia. Hän kertoikin usein autoista puhuvassa miesseurassa kokevansa itsensä ulkopuoliseksi.
Huumorin pilke silmäkulmassa totesinkin hänelle, että puuttuisiko häneltä tuo auto- ja naisjuttuihin johtava miehisyysgeeni. Onneksi työtoverini tuntee minut ja on huumorintajuinen. Nauroimmekin molemmat tuolle tokaisulleni "miehisyysgeenistä".
Oli minulla kerran yksi naisystävätär, joka hienon Mersunsa jyhkeää lattiavaihdetta puristaessaan kertoi ajattelevansa tuhmia. Minäkin siitä julkeasta herjasta melkein punastuin.
Siinä yhteydessä meille sukeutuikin mielenkiintoinen keskustelu auton merkityksestä miehille ylipäänsä. Julkitoin myös ajatukseni, että minulle eri auton merkeillä ja malleilla on selvästi sukupuoli. Vaikka olen aikaisemmin täällä blogissa kirjoittanutkin naisen jäävän minulle ikuiseksi mysteeriksi niin autojen sukupuolijaottelu on ollut hauska ajatusleikkiä.
Ranskalaiset autot, erityisesti intohimoisesti rakastamani Citroenit, ovat kaikki olleet naispuolisia. Volkswagenit ja Volvot ovat selvästi miehiä enkä kovin naisellista Mersuakaan ole havainnut. Selvittäkää itsellenne oman autonne sukupuoli;) se ajatusleikki on ihan hauska. Siinä ajatusleikissä voi sitten autossaan havaita kaikenlaisia sukupuoleen liittyviä ominaisuuksia.
Jotkus japanilaiset autot ovat olleet arvoituksellisia. Hondat ovat selvästi tyylikkäitä japanilaisia kaunottaria. Mutta onko Subaru mies- vai naispuolinen? Siinä arvoitus ;)
Itse ajan kyllä henkilöautoa, mutta merkkiä tai mallia en pidä hirveän tärkeänä. Minulle kyse on puhtaasta kulkuvälineestä ja sen pkohtuulliset tai pienet kustannukset ovat tärkeää. Tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella ei auton avulla tarvitse enää näyttää kenelläkän mitään.
Nuorempi työtoverinikin totesi, että autot eivät ole hänelle koskaan olleet mitenkään kiinnostavia. Hän kertoikin usein autoista puhuvassa miesseurassa kokevansa itsensä ulkopuoliseksi.
Huumorin pilke silmäkulmassa totesinkin hänelle, että puuttuisiko häneltä tuo auto- ja naisjuttuihin johtava miehisyysgeeni. Onneksi työtoverini tuntee minut ja on huumorintajuinen. Nauroimmekin molemmat tuolle tokaisulleni "miehisyysgeenistä".
Oli minulla kerran yksi naisystävätär, joka hienon Mersunsa jyhkeää lattiavaihdetta puristaessaan kertoi ajattelevansa tuhmia. Minäkin siitä julkeasta herjasta melkein punastuin.
Siinä yhteydessä meille sukeutuikin mielenkiintoinen keskustelu auton merkityksestä miehille ylipäänsä. Julkitoin myös ajatukseni, että minulle eri auton merkeillä ja malleilla on selvästi sukupuoli. Vaikka olen aikaisemmin täällä blogissa kirjoittanutkin naisen jäävän minulle ikuiseksi mysteeriksi niin autojen sukupuolijaottelu on ollut hauska ajatusleikkiä.
Ranskalaiset autot, erityisesti intohimoisesti rakastamani Citroenit, ovat kaikki olleet naispuolisia. Volkswagenit ja Volvot ovat selvästi miehiä enkä kovin naisellista Mersuakaan ole havainnut. Selvittäkää itsellenne oman autonne sukupuoli;) se ajatusleikki on ihan hauska. Siinä ajatusleikissä voi sitten autossaan havaita kaikenlaisia sukupuoleen liittyviä ominaisuuksia.
Jotkus japanilaiset autot ovat olleet arvoituksellisia. Hondat ovat selvästi tyylikkäitä japanilaisia kaunottaria. Mutta onko Subaru mies- vai naispuolinen? Siinä arvoitus ;)
1.8.2007
Ihmisten tyypitys
Törmäsin joskus vuosia sitten Myers-Briggs nimettyyn ihmisten typologialuokitukseen ja se kolahti kohdalle. Alkoi oikein harmittaa etten ollut aikaisemmin kohdannut tuota.
Se selitti minulle lukuisan määrän työpaikkojen ihmissuhdejuttuja, joita olin aikaisemmin nimittänyt vain ihmissuhdekemiaksi, mutta en ollut löytänyt sille kunnolla selvittävää tekijää. Se oli melkein alkemiaa ;)
Omatkin sympatiani ja antipatiani saivat hyvältä tuntuvan selityksen. Ruotsinkielinen sanonta "lika barn leka bäst" (=samanlaiset lapset leikkivät keskenään parhaiten) osoitti tässä pätevyytensä. Ihmiset joista pidin työpaikalla ja joiden kanssa pärjäsin parhaiten olivat hyvin lähellä omaa luokitustani.
Testit työpaikalla tehtiin lisenssioiduilla testikyselylomakkeilla ja siihen aikaan ne olivat vain englanninkielisiä. Muutaman sadan testikysymyksen perusteella minut oli luokiteltu parhaiten ryhmään ENTP kun itse olin lopputulosta näkemättä arvioinut itseni ryhmään INTP. Ero oli lähinnä akselilla ekstrovertti-introvertti.
Itse asiassa testin tulos oli oikeampi kuin oma arvioni. Oli kyllä ollut nuorempana huomattavasti enemmän introvertti, mutta työelämässä ja johtotehtävissä olin monta kertaa joutunut "oppimaan pois ujoudesta ja arkuudesta". Aikuisena minuun tutustuneet ihmiset eivät voineet kuvitellakaan minua sisäänpäin kääntyneeksi intovertiksi mitä kuitenkin pohjimmiltani tunnen kuitenkin olevani. Siperia on opettanut ;)
Muitakin käyttötapoja löysin vaikka mitenkä paljon.
Tieteellisesti tuo lienee kiistanalainen (ainakin Wikipediassa näinlukee, en ole sitä sen suuremmin tutkinut), mutta kyllä minä tuota perustellumpana pidän kuin kahvinporoista ennustamista tai astrologiaa ;)
Ja eihän akupunktionkaan pitäisi toimia vaan senkin pitäisi olla tieteellisesti pelkkää huuhaata ja silti se kumma kyllä toimii. Siitä minula on myös omakohtaista kokemustakin.
Skeptikkojen puhtaasti tieteellisiin faktoihin perustuvat katsomukset ovat sillä tavoin hiukan rajoittuneita, etteivät puhdasverisimmät skeptikot hyväksy akupunktiotakaan kun siellä puhutaan jostain epämääräisistä meridiaaneista, joita ei tieteessä tunneta.
Se selitti minulle lukuisan määrän työpaikkojen ihmissuhdejuttuja, joita olin aikaisemmin nimittänyt vain ihmissuhdekemiaksi, mutta en ollut löytänyt sille kunnolla selvittävää tekijää. Se oli melkein alkemiaa ;)
Omatkin sympatiani ja antipatiani saivat hyvältä tuntuvan selityksen. Ruotsinkielinen sanonta "lika barn leka bäst" (=samanlaiset lapset leikkivät keskenään parhaiten) osoitti tässä pätevyytensä. Ihmiset joista pidin työpaikalla ja joiden kanssa pärjäsin parhaiten olivat hyvin lähellä omaa luokitustani.
Testit työpaikalla tehtiin lisenssioiduilla testikyselylomakkeilla ja siihen aikaan ne olivat vain englanninkielisiä. Muutaman sadan testikysymyksen perusteella minut oli luokiteltu parhaiten ryhmään ENTP kun itse olin lopputulosta näkemättä arvioinut itseni ryhmään INTP. Ero oli lähinnä akselilla ekstrovertti-introvertti.
Itse asiassa testin tulos oli oikeampi kuin oma arvioni. Oli kyllä ollut nuorempana huomattavasti enemmän introvertti, mutta työelämässä ja johtotehtävissä olin monta kertaa joutunut "oppimaan pois ujoudesta ja arkuudesta". Aikuisena minuun tutustuneet ihmiset eivät voineet kuvitellakaan minua sisäänpäin kääntyneeksi intovertiksi mitä kuitenkin pohjimmiltani tunnen kuitenkin olevani. Siperia on opettanut ;)
Muitakin käyttötapoja löysin vaikka mitenkä paljon.
Tieteellisesti tuo lienee kiistanalainen (ainakin Wikipediassa näinlukee, en ole sitä sen suuremmin tutkinut), mutta kyllä minä tuota perustellumpana pidän kuin kahvinporoista ennustamista tai astrologiaa ;)
Ja eihän akupunktionkaan pitäisi toimia vaan senkin pitäisi olla tieteellisesti pelkkää huuhaata ja silti se kumma kyllä toimii. Siitä minula on myös omakohtaista kokemustakin.
Skeptikkojen puhtaasti tieteellisiin faktoihin perustuvat katsomukset ovat sillä tavoin hiukan rajoittuneita, etteivät puhdasverisimmät skeptikot hyväksy akupunktiotakaan kun siellä puhutaan jostain epämääräisistä meridiaaneista, joita ei tieteessä tunneta.
22.7.2007
Mitä on miehisyys?
Olen joskus tunnustanut, että nainen (yleisnimikkeenä) tulee ikuisesti olemaan minulle arvoitus. Me miehet poikkeamme naisista. Usein huomaan, että ymmärrän miehistä ajattelua mutta naisten ajattelua en ymmärrä.
Vaimoni, jonka kanssa ehdin olla melkein 30 vuotta naimisissa, sanoi samaa. Ei hän ole oppinut ikinä ymmärtämään miehistä tapaa ajatella.
Niin. Mitä tuo miehisyys siis on? Miksi me miehet esimerkiksi elämme 10 v lyhyemmän elämän kuin naisemme? Miten esimerkiksi isyys eroaa äitiydestä? Vastausta odottavia kysymyksiä on kymmeniä ellei satoja.
Näin avioeron aikaan sitä mietiskelee kaikkea tämänkaltaistakin. Olen joskus aikaisemminkin katsonut erilaisia miesryhmiä, jos sellaisiin olisin osallistunut, mutta olen kokenut ne kuitenkin hiukan vieraiksi itselleni. Minulla ei ole koskaan ollut esimerkiksi suurempaa mielenkiintoa penkkiurheiluun tai urheiluun muutenkaan ja olen siksi joskus miesseurassa kokenut itseni ulkopuoliseksi. Autoista, tietokoneista ja vaikkapa naisista olen kyllä kykenevä keskustelemaan miesseurassakin.
Homofobiaa en ole koskaan potenut ja minulla on työuran aikana ollut useita homotyötovereita. Monet heistä ovat olleet mahtavia tyyppejä. Kun he ovat huomanneet, että minua heidän seksuaalinen suuntautumisensa ei pahemmin ole häirinnyt (kunhan eivät minua ole hipelöineet, sen olen kohteliaasti aina torjunut) on meillä ollut yhdessä vaikka miten hauskaa.
Lesboja olen tuntenut vähemmän mutta joitakin kuitenkin.
Otin tämän hetero-homo asian tässä yhteydessä esiin. En tässä analysoi homomiesten miehisyyttä, mutta silti on myönnettävä, että mies on mies sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta.
Mutta tämä retki itseensä, jota avioero on vielä kiihdyttänyt, on pannut uudestaan mietintämyssyyn pitäisikö sittenkin osallistua johonkin miesryhmään tunteakseen itsensä vielä entistä paremmin. Olen joskus ollut hiukan kateellinen naisille vahvasta feministiliikkeestä ja miettinyt miksi miehet emme saa aikaan samanlaista. No ehkä pitää ryhtyä sanoista tekoihin.
Saisikohan tällä itselleen naisten tavoin 10 v lisää ikävuosiakin ;
Vaimoni, jonka kanssa ehdin olla melkein 30 vuotta naimisissa, sanoi samaa. Ei hän ole oppinut ikinä ymmärtämään miehistä tapaa ajatella.
Niin. Mitä tuo miehisyys siis on? Miksi me miehet esimerkiksi elämme 10 v lyhyemmän elämän kuin naisemme? Miten esimerkiksi isyys eroaa äitiydestä? Vastausta odottavia kysymyksiä on kymmeniä ellei satoja.
Näin avioeron aikaan sitä mietiskelee kaikkea tämänkaltaistakin. Olen joskus aikaisemminkin katsonut erilaisia miesryhmiä, jos sellaisiin olisin osallistunut, mutta olen kokenut ne kuitenkin hiukan vieraiksi itselleni. Minulla ei ole koskaan ollut esimerkiksi suurempaa mielenkiintoa penkkiurheiluun tai urheiluun muutenkaan ja olen siksi joskus miesseurassa kokenut itseni ulkopuoliseksi. Autoista, tietokoneista ja vaikkapa naisista olen kyllä kykenevä keskustelemaan miesseurassakin.
Homofobiaa en ole koskaan potenut ja minulla on työuran aikana ollut useita homotyötovereita. Monet heistä ovat olleet mahtavia tyyppejä. Kun he ovat huomanneet, että minua heidän seksuaalinen suuntautumisensa ei pahemmin ole häirinnyt (kunhan eivät minua ole hipelöineet, sen olen kohteliaasti aina torjunut) on meillä ollut yhdessä vaikka miten hauskaa.
Lesboja olen tuntenut vähemmän mutta joitakin kuitenkin.
Otin tämän hetero-homo asian tässä yhteydessä esiin. En tässä analysoi homomiesten miehisyyttä, mutta silti on myönnettävä, että mies on mies sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta.
Mutta tämä retki itseensä, jota avioero on vielä kiihdyttänyt, on pannut uudestaan mietintämyssyyn pitäisikö sittenkin osallistua johonkin miesryhmään tunteakseen itsensä vielä entistä paremmin. Olen joskus ollut hiukan kateellinen naisille vahvasta feministiliikkeestä ja miettinyt miksi miehet emme saa aikaan samanlaista. No ehkä pitää ryhtyä sanoista tekoihin.
Saisikohan tällä itselleen naisten tavoin 10 v lisää ikävuosiakin ;
Jari Sarasvuo
Tunnustan pitäväni Jari Sarasvuosta. Jo silloin kun hän juonsi televisiossa ”Hyvät, pahat ja rumat” ohjelmaa paljastui hänen ilmeinen älykkyytensä ja karismaattisuutensa. Eikä hänen lausuntonsa uskonnosta, arvoista , omaisuudesta yms ole hänen arvoaan silmissäni laskenut. Päinvastoin. Huippujätkä!
Mutta nyt viikonloppuna television A-Zoom ohjelmassa haastattelu oli pettymys. Kyllä Jari siinä hyvin pärjäsi vaikka hiukan liikaa korostikin haastattelulle asettamiaan rajoituksia. En kyllä suoraan ymmärräkään miksi Jari Sarasvuota haastatellaan Vesa Keskisestä ja Tuurin kyläkaupasta. Jari selvisi haastattelusta kuitenkin hyvin.
Olen kirjoittanut useasti suomalaisesta yritysjohdosta enkä suinkaan mitenkään kehuen. Uskon vakaasti että sekä Vesa Keskinen että Jari Sarasvuo poikkeavat joukosta edukseen.
Uskomattominta oli Jari Sarasvuon väite, että suomalaiset (palkka)yritysjohtajat olisivat maailman huippua mutta yrittäjä-johtajat eivät yltäisi samanlaisiin saavutuksiin. Sarasvuon väite perustui siihen, että suomalaiset palkkajohtajat osaisivat tehdä parhainta tulosta omistajilleen maailman mittakaavassa. Mistähän tuon vahvistavat tiedot löytyisi? Minun käsitykseni mukaan Yhdysvalloissa tehdään parhaimpia tuloksia omistajille siellä 20% voitto liikevaihdosta on aika yleistä mutta Suomessa sellaista tulosta tekevät vain harvat huippuyritykset. No myönnettäköön, toimialastahan tuo myös riippuu.
Jotain hyviä johtajuutta edistäviä ominaisuuksia suomalaisissa saattaa kyllä olla, sitä ei voi kiistää. Jos nyt tuollaisia asioita voi ylipäänsä yleistää. Mutta haluaisin kyllä nähdä sen vertailun jossa olisimme maailman parhaat.
Vai onko kyse samanlaisesta, minun mielestäni pelkästä urbaanilegendasta, että Suomi on maailman korruptiovapain maa?
Mutta nyt viikonloppuna television A-Zoom ohjelmassa haastattelu oli pettymys. Kyllä Jari siinä hyvin pärjäsi vaikka hiukan liikaa korostikin haastattelulle asettamiaan rajoituksia. En kyllä suoraan ymmärräkään miksi Jari Sarasvuota haastatellaan Vesa Keskisestä ja Tuurin kyläkaupasta. Jari selvisi haastattelusta kuitenkin hyvin.
Olen kirjoittanut useasti suomalaisesta yritysjohdosta enkä suinkaan mitenkään kehuen. Uskon vakaasti että sekä Vesa Keskinen että Jari Sarasvuo poikkeavat joukosta edukseen.
Uskomattominta oli Jari Sarasvuon väite, että suomalaiset (palkka)yritysjohtajat olisivat maailman huippua mutta yrittäjä-johtajat eivät yltäisi samanlaisiin saavutuksiin. Sarasvuon väite perustui siihen, että suomalaiset palkkajohtajat osaisivat tehdä parhainta tulosta omistajilleen maailman mittakaavassa. Mistähän tuon vahvistavat tiedot löytyisi? Minun käsitykseni mukaan Yhdysvalloissa tehdään parhaimpia tuloksia omistajille siellä 20% voitto liikevaihdosta on aika yleistä mutta Suomessa sellaista tulosta tekevät vain harvat huippuyritykset. No myönnettäköön, toimialastahan tuo myös riippuu.
Jotain hyviä johtajuutta edistäviä ominaisuuksia suomalaisissa saattaa kyllä olla, sitä ei voi kiistää. Jos nyt tuollaisia asioita voi ylipäänsä yleistää. Mutta haluaisin kyllä nähdä sen vertailun jossa olisimme maailman parhaat.
Vai onko kyse samanlaisesta, minun mielestäni pelkästä urbaanilegendasta, että Suomi on maailman korruptiovapain maa?
18.7.2007
Avioerosta
Kirjoitin noin kuukausi sitten avioerosta. Se on aika yksityinen asia jopa "ekshibitionistillekin" enkä sitä sen enempää täällä käsittele. Totean vain, että tämä toinen liittoni kesti vajaa 30 vuotta.
Mutta yllättävän hyvän ja mielenkiintoisen sivuston löysin taas kristillisiltä. Vaikka en voi sanoa olevani uskossa niin tuntuu siltä, että kristillisillä kuitenkin vielä arvot ovat oikeilla paikoilla. Eli kyse oli NMKY:n parisuhdekurssien avioliitto-opas netissä. Ehkä se löytyi minun osalta hiukan myöhässä mutta toivottavasti joku muu hyötyy linkistä.
Mutta yllättävän hyvän ja mielenkiintoisen sivuston löysin taas kristillisiltä. Vaikka en voi sanoa olevani uskossa niin tuntuu siltä, että kristillisillä kuitenkin vielä arvot ovat oikeilla paikoilla. Eli kyse oli NMKY:n parisuhdekurssien avioliitto-opas netissä. Ehkä se löytyi minun osalta hiukan myöhässä mutta toivottavasti joku muu hyötyy linkistä.
3.7.2007
Sekalaista blogaamista
Osa blogaamisesta tuntuu omituiselta.
Oivalsin jossain vaiheessa, että tamperelainen, minun mielestäni rasisti Seppo Lehto lukee itsensä samaan kategoriaan johon olen itseni merkinnyt eli ryhmään "kansalaisjournalismi". Mietin oikeasti, että pitäisikö minun kokonaan irtisanoutua tuollaisesta ryhmästä. En halua tulla assosioiduksi mitenkään tuon henkisiin ihmisiin.
En halua tulla vahingossakaan yhdistetyksi vastaaviin hankkeisiin.
Oivalsin jossain vaiheessa, että tamperelainen, minun mielestäni rasisti Seppo Lehto lukee itsensä samaan kategoriaan johon olen itseni merkinnyt eli ryhmään "kansalaisjournalismi". Mietin oikeasti, että pitäisikö minun kokonaan irtisanoutua tuollaisesta ryhmästä. En halua tulla assosioiduksi mitenkään tuon henkisiin ihmisiin.
En halua tulla vahingossakaan yhdistetyksi vastaaviin hankkeisiin.
1.7.2007
Ennakkoluuloista
Kävin tänään Espoon Weegee museotalon Helinä Rautavaaran museossa
Olen käyntiä jo vuosikausia suunnitellut mutta nyt tuli tehtyä.
Olipa siinä ihmeteltävää, nähtävää ja kuultavaa. Hiukan voin ymmärtää, että jotkut museoalan ihmiset ovat saattaneet rypistellä aikoinaan otsakurttujaan. Olihan se ihan väärin, että joku yksityinen ihminen tuollaisen kokoelman kasasi omilla varoillaan.
Hieno elämäntyö joka tapauksessa oli osa miten kitschiä tahansa. Ainakin minä oli aivan mykistynyt.
Olen aikoinaan arvostanut Helinän isää, professori Toivo Rautavaaraa hänen elämäntyöstään. Oli siinä varmaan isän perintötekijöilläkin merkitystä.
Mutta nyt oli huvittavaa lukea isän tyttärelleen joskus 1950-luvulla lähettämästä postikortista miten Toivo-isä oli kauhuissaan, että Helin-tytär kirjoittaa reportaaseja ulkomaanmatkoiltaan Apu-nimiseen lehteen, jota ei suostu edes avaamaan.
Minä vuorostani muistan miten nuo matkakertomukset kiehtoivat silloin nuorta mieltäni. On kai niilläkin ollut merkitystä myöhempään ammatin valintaani: olin melkein 20 vuotta matkailualalla juoksupojasta johtajaksi kunnes hurahdin mikrotietokoneisiin v 1979.
Samankaltaiseen nokan nyrpistämiseen törmäsin aivan vastikään toisen professorin, Jukka Kemppisen blogissa
Lainaan sieltä kohdan (kirjoitusvirheineen):
” En ole tohtinut käydä Lidlissä, koska kilpailijat järjestivät sille mediassa niin kuuman vastaanoton. Luultaasti kysymys on myymälästä, joss "kunnon ihminen" ei käy.”
Aika hassua ennakkoluuloa professorismieheltä ;)
Muistan kun Lidl tuli Suomeen niin joku lehti-ihminen kirjoitti miten Lidlin tuotteet eivät ole ympäristöystävällisiä kun niistä ei löytynyt Joutsen-merkkiä. Nämä lehti-ihmiset eivät oivaltaneet että koko Joutsen-merkki oli pohjoismainen ja Lidlin tuotteet olivat valtaosin keski-Euroopasta.
Mutta että tiedemieskin antaa ennakkoluulojen vaivata asiointiaan. Ilmeisesti professoria ei suuremmin rahanpuute vaivaa kun ei vastaavaa ennakkoluuloa tunnu tuntevan Stockmannia kohtaan ;)
Olen käyntiä jo vuosikausia suunnitellut mutta nyt tuli tehtyä.
Olipa siinä ihmeteltävää, nähtävää ja kuultavaa. Hiukan voin ymmärtää, että jotkut museoalan ihmiset ovat saattaneet rypistellä aikoinaan otsakurttujaan. Olihan se ihan väärin, että joku yksityinen ihminen tuollaisen kokoelman kasasi omilla varoillaan.
Hieno elämäntyö joka tapauksessa oli osa miten kitschiä tahansa. Ainakin minä oli aivan mykistynyt.
Olen aikoinaan arvostanut Helinän isää, professori Toivo Rautavaaraa hänen elämäntyöstään. Oli siinä varmaan isän perintötekijöilläkin merkitystä.
Mutta nyt oli huvittavaa lukea isän tyttärelleen joskus 1950-luvulla lähettämästä postikortista miten Toivo-isä oli kauhuissaan, että Helin-tytär kirjoittaa reportaaseja ulkomaanmatkoiltaan Apu-nimiseen lehteen, jota ei suostu edes avaamaan.
Minä vuorostani muistan miten nuo matkakertomukset kiehtoivat silloin nuorta mieltäni. On kai niilläkin ollut merkitystä myöhempään ammatin valintaani: olin melkein 20 vuotta matkailualalla juoksupojasta johtajaksi kunnes hurahdin mikrotietokoneisiin v 1979.
Samankaltaiseen nokan nyrpistämiseen törmäsin aivan vastikään toisen professorin, Jukka Kemppisen blogissa
Lainaan sieltä kohdan (kirjoitusvirheineen):
” En ole tohtinut käydä Lidlissä, koska kilpailijat järjestivät sille mediassa niin kuuman vastaanoton. Luultaasti kysymys on myymälästä, joss "kunnon ihminen" ei käy.”
Aika hassua ennakkoluuloa professorismieheltä ;)
Muistan kun Lidl tuli Suomeen niin joku lehti-ihminen kirjoitti miten Lidlin tuotteet eivät ole ympäristöystävällisiä kun niistä ei löytynyt Joutsen-merkkiä. Nämä lehti-ihmiset eivät oivaltaneet että koko Joutsen-merkki oli pohjoismainen ja Lidlin tuotteet olivat valtaosin keski-Euroopasta.
Mutta että tiedemieskin antaa ennakkoluulojen vaivata asiointiaan. Ilmeisesti professoria ei suuremmin rahanpuute vaivaa kun ei vastaavaa ennakkoluuloa tunnu tuntevan Stockmannia kohtaan ;)
25.6.2007
Inhorealistinen trendi
Luin aivan järkyttävän inhorealistisen jutun. Yale yliopiston matemaatikko-taloustieteilijä Martin Shubik on päätellyt historian kulusta seuraavia:
kuinka monta ihmistä kymmenen määrätietoista miestä kykenee tappamaan ennen kuin heidät saadaan pysäytettyä.
Shubikin mukaan trendi on kautta historian ollut aika vakaa. Vasta viimeisten kymmenien vuosien aikana se on noussut jyrkästi.
kuinka monta ihmistä kymmenen määrätietoista miestä kykenee tappamaan ennen kuin heidät saadaan pysäytettyä.
Shubikin mukaan trendi on kautta historian ollut aika vakaa. Vasta viimeisten kymmenien vuosien aikana se on noussut jyrkästi.
Kirjaston lainaustiedoista
Olen melko kaikkiruokainen lukutottumuksiltani.
New Yorkin syyskuun 11. tapahtumien jälkeen tuli uudestaan mieleeni kun joskus 80-luvulla maalasin tulevaisuuden kauhuskenaarioita George Orwellin, Aldous Huxleyn tai Ray Bradburyn tyyliin, miten IsoVeli alkaa meitä valvoa.
Tämä tapahtui joskus 80-luvulla, jolloin kirjastot eivät vielä olleet nykyisellä tavalla tietokoneistettuja ja netin piirissä, mutta ensimmäiset kirjastojärjestelmät olivat jo käytössä ja jonkinlaisen tietoliikennelinjankin ulottuvissa.. Aloin jo epäillä yksityisyyden asteettaista murenemista.
Lainasin pienellä maalaispaikkakunnalla kirjastosta samalla lainauskerralla Libyan Muammar Gaddafin Vihreän kirjan ja Iranin ajatollah Khomeinin kirjoittaman kirjan, jonka ranskankielestä versiosta Armas J.Pulla oli sen suomentanut.
Enää ei olisi puuttunut sarjasta kuin kuin joku Fidel Castron teos, Mao Zedongin Punainen kirja
ja sitten vielä Kim Il-Sungin Juche aatetta ylistävä eepos.
Silloin ei vielä ollut myöhempää Turkmenistanin presidentti Saparmurat Nijazov
kuuluisaa Ruhnama kirjaa
Minkälaisen persoonallisuusprofiilin olisi tuosta joku Supo tai Homeland Security tyyppinen turvallisuusviranomainen luonut?
Nyttemminhän yksityisyyden suoja on Suomessakin ohentunut vain lähes läpinäkyväksi seitiksi, jossa kuitenkin kaikki tiedot ovat avoinna eri viranomaisille. Ja ilman asianmukaista valvontamahdollisuutta tuollaisistakin nippelitiedoista voitaisiin muodostaa vaikka miten vaarallisia ja paikkansapitämättömiä luotettavuuslausuntoja.
Ai niin. Muammar Gaddafin kirja oli ihan mielenkiintoinen ja miksei nuo muutkin olivat lukukelpoisia. Ajatollah Khomeinin kirja en suosittele kenellekään, sitä ei länsimainen kristillisessä viitekehyksessä kasvanut ihminen voi oikein ymmärtää edes sen verta akuin noita muita. Suuri osa kirjaa oli muistikuvani mukaan uskonnollisia sääntöjä jotka liittyivät sukupuolielimiin, -elämään, hygieniaan ja ulostamiseen.
Nijazovin Ruhnaman englanninkielistä versiota olen muutamia otteita kerran lueskellut netissä (osoite edellä).
New Yorkin syyskuun 11. tapahtumien jälkeen tuli uudestaan mieleeni kun joskus 80-luvulla maalasin tulevaisuuden kauhuskenaarioita George Orwellin, Aldous Huxleyn tai Ray Bradburyn tyyliin, miten IsoVeli alkaa meitä valvoa.
Tämä tapahtui joskus 80-luvulla, jolloin kirjastot eivät vielä olleet nykyisellä tavalla tietokoneistettuja ja netin piirissä, mutta ensimmäiset kirjastojärjestelmät olivat jo käytössä ja jonkinlaisen tietoliikennelinjankin ulottuvissa.. Aloin jo epäillä yksityisyyden asteettaista murenemista.
Lainasin pienellä maalaispaikkakunnalla kirjastosta samalla lainauskerralla Libyan Muammar Gaddafin Vihreän kirjan ja Iranin ajatollah Khomeinin kirjoittaman kirjan, jonka ranskankielestä versiosta Armas J.Pulla oli sen suomentanut.
Enää ei olisi puuttunut sarjasta kuin kuin joku Fidel Castron teos, Mao Zedongin Punainen kirja
ja sitten vielä Kim Il-Sungin Juche aatetta ylistävä eepos.
Silloin ei vielä ollut myöhempää Turkmenistanin presidentti Saparmurat Nijazov
kuuluisaa Ruhnama kirjaa
Minkälaisen persoonallisuusprofiilin olisi tuosta joku Supo tai Homeland Security tyyppinen turvallisuusviranomainen luonut?
Nyttemminhän yksityisyyden suoja on Suomessakin ohentunut vain lähes läpinäkyväksi seitiksi, jossa kuitenkin kaikki tiedot ovat avoinna eri viranomaisille. Ja ilman asianmukaista valvontamahdollisuutta tuollaisistakin nippelitiedoista voitaisiin muodostaa vaikka miten vaarallisia ja paikkansapitämättömiä luotettavuuslausuntoja.
Ai niin. Muammar Gaddafin kirja oli ihan mielenkiintoinen ja miksei nuo muutkin olivat lukukelpoisia. Ajatollah Khomeinin kirja en suosittele kenellekään, sitä ei länsimainen kristillisessä viitekehyksessä kasvanut ihminen voi oikein ymmärtää edes sen verta akuin noita muita. Suuri osa kirjaa oli muistikuvani mukaan uskonnollisia sääntöjä jotka liittyivät sukupuolielimiin, -elämään, hygieniaan ja ulostamiseen.
Nijazovin Ruhnaman englanninkielistä versiota olen muutamia otteita kerran lueskellut netissä (osoite edellä).
23.6.2007
Tupakoinin lopettamisesta
Kirjoitin muutama päivä sitten alkoholista. Kun nyt kirjoitan tupakoinnin lopettamisesta niin taitaa oikein olla tällainen paheiden jatkumo.
Sain yli 6 vuotta sitten aivoinfarktin, mutta selvisin siitä melko pienin vaurioin takaisin työkuntoon. Jos alun alkaen lääkärit olisivat osanneet tehdä oireiden perusteella oikean diagnoosin olisivat vauriot jääneet vieläkin pienemmiksi. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että vaikka aivohalvaus on yksi suurimpia kansansairauksia se ei oikein ole lääkärien hallinnassa, jos nyt mikään sairaus sitä voi ollakaan. Mutta jäljessä olemme olleet aivohalvauksien erikoishoidossa eurooppalaisesta hyvästä hoitokäytännöstä. Ja esimerkiksi aivoinfarkteissa niin tärkeän liuotushoidon saaminen pikaisesti on täysin riippuvaista missä päin tai missä kunnassa asut. Käsittääkseni Espoo (rikkaana kuntana) oli pitkään jäljessä muista Helsingin seudun kunnista liuotushoidossa. Tosin aivan viime aikoina tuntuu, että aivohalvauksiin erikoistuneita hoitokeskittymiä on vihdoinkin alettu perustaa ainakin suurille paikkakunnille.
Lääkärien mukaan tupakointi on merkittävä tekijä aivohalvauksissa.
Minun tupakointini loppui infarktikohtaukseen. Olen jälkeenpäin todennutkin rehellisesti, että ilman tuollaista ”kepillä opetusta” olisin tuskin kyennyt lopettamaan tupakointia. Niin kovana pidin riippuvuuttani ja/tai itseäni niin heikkona.
Olin 1 kk sairaalassa ja 3 kk toipumislomalla. Sairaalassa oli melko helppoa olla tupakoimatta. Toipumislomalla kävin akupunktiossa. Kun lääkärille valitin ja kerroin että muutamat sydäninfarktin läpikäyneet ystäväni olivat aluksi lopettaneet tupakoinnin, mutta sitten langenneet uudestaan jonkin ajan kuluttua. Fiksuja miehiä nämä molemmat tuntemani miehet. Miksi minä onnistuisin sen paremmin? Vaikka muu akupunktiohoito tapahtui lääkärin vastaanotolla hän sanoi, että hän voi laittaa korvaani pitkäaikaisen akupunktioneulan tupakanhimon estämiseksi. Sitä piti sitten painella aina kun teki tupakkaa mieli.
Toinen kikka, jonka itse kehitin. Kotimme parvekkeella oli ollut vedellä täytetty lasipurkki jonne käryävät tupakan tumpit laitettiin ja joka sitten joka kerta kannella suljettiin. Tupakan savuhan haisi vanhalle tupakkamiehelle houkuttelevalta. Itse asiassa se vieläkin haisee houkuttelevalta. Mutta tuo lasipurkki haisi kauhealta. Aloin haistella sitä joka kerta kun teki tupakkaa mieli. Se auttoi. Haju oli kuvottava eikä sen tupakka-vesi-uutteen ulkonäkökään mitään ruokahalua kiihottavaa ollut. Tehosi ainakin hetkellisesti. Eipä haistelun jälkeen tehnyt tupakka mieli.
Kerroin myöhemmin kikasta eräälle työtoverilleni, jonka vaimo on terveydenhoitaja ja pitää tupakanvierotusluentoja. Oli kuulemma hyvä lisä tupakanvierotusarsenaalissa.
Nyt olen ollut yli 6 vuotta täysin tupakoimatta. Läskejä kertyi vyötärölle aivan liikaa tupakoimattomuuden jälkeen.
Valitin eräälle lääkärille kerran, että mitä tämäkään on. Vaihdan yhden epäterveellisen (=tupakka) toiseen epäterveelliseen
(=liikalihavuus) elämäntapaan. Hän yritti hiukan minua lohduttaa ja vakuutti, että se on kuitenkin tupakointiin verrattuna vähemmän epäterveellinen.
En ole maistanut yhtään ainoaa tupakkaa aivoinfarktin jälkeen. Olen seurannut sivusta AA-liikettä ja sen periaatteita. Siellä korostetaan tietääkseni paljon sitä ensimmäisen ryypyn kohtalokkuutta. Alkoholi ei ole minulle ollut koskaan ongelma mutta olen oivaltanut, että tupakka oli.
Olin joskus havainnut miten tupakoimattomat ihmiset joskus ravintolassa ostivat tupakka-askin ja lankesivat polttamaan. Yhden, kaksi, ehkä koko illankin. Ja sitten seuraavana päivänä piti ”säästäväisenä” polttaa aski loppuun. Sitten kun aski loppui niin jatko tapahtuikin jo periaatteella: no vielä tämän päivän ja tuli ostettua jo toinen aski. Ja kierre oli valmis.
Alussa jännitti töihin mennessä entiset ns tupakkatauot. Oli ihan omituinen olo aina kun oli sopiva tauon paikka. Tupakalle menon sijasta käyskentelin käytävillä ja pihalla. Myös ensimmäinen ravintolakäynti tupakoivien työtovereiden seurassa tuntui etukäteen uhkaavalta. Siitäkin selvisin kunnialla. Sen verran voin toki tunnustaa, että kyllä ahnaasti haistelin tupakansavua. Mutta kun keuhkoni olivat jo tottuneet tupakattomuuteen seuraavan päivänä olo oli kyllä epämiellyttävä eikä se ollut pelkkää krapulaa. Nyttemmin en enää oikein viitsi haistellakaan tupakansavua, alkaa tehdä ihan pahaa hengityksessä.
Jaa, mistähän paheesta kirjoitan seuraavaksi? Vai aloitanko käsittelemään ns kuolemansyntejä?
Sain yli 6 vuotta sitten aivoinfarktin, mutta selvisin siitä melko pienin vaurioin takaisin työkuntoon. Jos alun alkaen lääkärit olisivat osanneet tehdä oireiden perusteella oikean diagnoosin olisivat vauriot jääneet vieläkin pienemmiksi. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että vaikka aivohalvaus on yksi suurimpia kansansairauksia se ei oikein ole lääkärien hallinnassa, jos nyt mikään sairaus sitä voi ollakaan. Mutta jäljessä olemme olleet aivohalvauksien erikoishoidossa eurooppalaisesta hyvästä hoitokäytännöstä. Ja esimerkiksi aivoinfarkteissa niin tärkeän liuotushoidon saaminen pikaisesti on täysin riippuvaista missä päin tai missä kunnassa asut. Käsittääkseni Espoo (rikkaana kuntana) oli pitkään jäljessä muista Helsingin seudun kunnista liuotushoidossa. Tosin aivan viime aikoina tuntuu, että aivohalvauksiin erikoistuneita hoitokeskittymiä on vihdoinkin alettu perustaa ainakin suurille paikkakunnille.
Lääkärien mukaan tupakointi on merkittävä tekijä aivohalvauksissa.
Minun tupakointini loppui infarktikohtaukseen. Olen jälkeenpäin todennutkin rehellisesti, että ilman tuollaista ”kepillä opetusta” olisin tuskin kyennyt lopettamaan tupakointia. Niin kovana pidin riippuvuuttani ja/tai itseäni niin heikkona.
Olin 1 kk sairaalassa ja 3 kk toipumislomalla. Sairaalassa oli melko helppoa olla tupakoimatta. Toipumislomalla kävin akupunktiossa. Kun lääkärille valitin ja kerroin että muutamat sydäninfarktin läpikäyneet ystäväni olivat aluksi lopettaneet tupakoinnin, mutta sitten langenneet uudestaan jonkin ajan kuluttua. Fiksuja miehiä nämä molemmat tuntemani miehet. Miksi minä onnistuisin sen paremmin? Vaikka muu akupunktiohoito tapahtui lääkärin vastaanotolla hän sanoi, että hän voi laittaa korvaani pitkäaikaisen akupunktioneulan tupakanhimon estämiseksi. Sitä piti sitten painella aina kun teki tupakkaa mieli.
Toinen kikka, jonka itse kehitin. Kotimme parvekkeella oli ollut vedellä täytetty lasipurkki jonne käryävät tupakan tumpit laitettiin ja joka sitten joka kerta kannella suljettiin. Tupakan savuhan haisi vanhalle tupakkamiehelle houkuttelevalta. Itse asiassa se vieläkin haisee houkuttelevalta. Mutta tuo lasipurkki haisi kauhealta. Aloin haistella sitä joka kerta kun teki tupakkaa mieli. Se auttoi. Haju oli kuvottava eikä sen tupakka-vesi-uutteen ulkonäkökään mitään ruokahalua kiihottavaa ollut. Tehosi ainakin hetkellisesti. Eipä haistelun jälkeen tehnyt tupakka mieli.
Kerroin myöhemmin kikasta eräälle työtoverilleni, jonka vaimo on terveydenhoitaja ja pitää tupakanvierotusluentoja. Oli kuulemma hyvä lisä tupakanvierotusarsenaalissa.
Nyt olen ollut yli 6 vuotta täysin tupakoimatta. Läskejä kertyi vyötärölle aivan liikaa tupakoimattomuuden jälkeen.
Valitin eräälle lääkärille kerran, että mitä tämäkään on. Vaihdan yhden epäterveellisen (=tupakka) toiseen epäterveelliseen
(=liikalihavuus) elämäntapaan. Hän yritti hiukan minua lohduttaa ja vakuutti, että se on kuitenkin tupakointiin verrattuna vähemmän epäterveellinen.
En ole maistanut yhtään ainoaa tupakkaa aivoinfarktin jälkeen. Olen seurannut sivusta AA-liikettä ja sen periaatteita. Siellä korostetaan tietääkseni paljon sitä ensimmäisen ryypyn kohtalokkuutta. Alkoholi ei ole minulle ollut koskaan ongelma mutta olen oivaltanut, että tupakka oli.
Olin joskus havainnut miten tupakoimattomat ihmiset joskus ravintolassa ostivat tupakka-askin ja lankesivat polttamaan. Yhden, kaksi, ehkä koko illankin. Ja sitten seuraavana päivänä piti ”säästäväisenä” polttaa aski loppuun. Sitten kun aski loppui niin jatko tapahtuikin jo periaatteella: no vielä tämän päivän ja tuli ostettua jo toinen aski. Ja kierre oli valmis.
Alussa jännitti töihin mennessä entiset ns tupakkatauot. Oli ihan omituinen olo aina kun oli sopiva tauon paikka. Tupakalle menon sijasta käyskentelin käytävillä ja pihalla. Myös ensimmäinen ravintolakäynti tupakoivien työtovereiden seurassa tuntui etukäteen uhkaavalta. Siitäkin selvisin kunnialla. Sen verran voin toki tunnustaa, että kyllä ahnaasti haistelin tupakansavua. Mutta kun keuhkoni olivat jo tottuneet tupakattomuuteen seuraavan päivänä olo oli kyllä epämiellyttävä eikä se ollut pelkkää krapulaa. Nyttemmin en enää oikein viitsi haistellakaan tupakansavua, alkaa tehdä ihan pahaa hengityksessä.
Jaa, mistähän paheesta kirjoitan seuraavaksi? Vai aloitanko käsittelemään ns kuolemansyntejä?
21.6.2007
Alkoholin vaikutus aivoihin
Muistan lapsena lukeneeni "Koululaisen muistikirja" nimistä kirjasta. Se oli Pikku Jättiläisen ja myöhemmin Anteri Vipusen rinnalla eräitä mielitietokirjojani.
Sieltä löytyi Thomas Alva Edisonin mietelause "Alkoholi on samaa aivoille kuin hiekka laakereille". Sanonta teki alle 10 vuotiaaseen pikkupoikaan vaikutuksen vaikka ei minusta koskaan mitään raivoraitista tullut. Opin lapsuuden kodissani jo joskus 13 v ikäisenä kohtuullisen sivistyneet juomatavat vaikka joskus poikamiesvuosina osasin "rillutellakin", ikävä kyllä joskus vielä vakiintuneena ukkomiehenäkin.
Vaihdettuani ammattia 70-80 lukujen vaihteessa intohimoiseksi nörtiksi (nimitys keksittiin kyllä vasta myöhemmin) ja koodariksi ja keskioluen vapauduttua muistan havahtuneeni vahingossa tekemääni testiin:
Tein siihen aikaa töitä kotitoimistossani. Oli ollut kuuma kesäpäivä ja kiireinen asiakasprojekti työn alla. Olin intensiivisesti uppoutuneena ohjelmoimaan tietokoneohjelmaa mutta kuumuuden johdosta kävelin keittiöön jääkaapille, avasin keskiolutpullon ja jatkoin työskentelyä. Pullon loputtua havahduin jotenkin ihmettelemään, että ohjelmoinnista ei oikein tuntunut tulevan mitään. Ajatukseni pysähtyivät koko ajan samoihin kohtiin ohjelmakoodissa ja kun yritin mielessäni miettiä jotain ohjelman rakenteeseen liittyvää huomasin hetken kuluttua kohtuullisenkin ajatuksen katkeavan kesken ja koko ajatuskulun joutui alottamaan alusta. Selvin päin aivan tavanomaisia juttuja siis.
Olinhan minä jo aikaisemmin ymmärtänyt että humalassa alkavat aivotoiminnot hidastua ja ainakin meillä miehillä aivoissa alkaa pyöriä vain ne yhdet ja samat naissukupuoleen liittyvät jutut ;)
Mutta että jo yksi keskiolutpullo riitti hidastamaan aivotoimintoja tuolla tavoin oli minulle suuri yllätys. En väitä koskaan muutenkaan olleeni mikään isoja alkoholiannoksia kestävä mutta en minä koskaan aikaisemmin ollut havainnut yhden alkoholiannoksen noin dramaattista vaikutusta muissa tehtävissä. Kyllähän edelleenkin yhden keskiolutpullon juomista pidetään kohtuullisena määränä astua vielä auton rattiin.
Liekö juomisen seuraus sitten ohjelmoijan flow kokemuksille vastakohtainen psyykkinen entropia?
Sieltä löytyi Thomas Alva Edisonin mietelause "Alkoholi on samaa aivoille kuin hiekka laakereille". Sanonta teki alle 10 vuotiaaseen pikkupoikaan vaikutuksen vaikka ei minusta koskaan mitään raivoraitista tullut. Opin lapsuuden kodissani jo joskus 13 v ikäisenä kohtuullisen sivistyneet juomatavat vaikka joskus poikamiesvuosina osasin "rillutellakin", ikävä kyllä joskus vielä vakiintuneena ukkomiehenäkin.
Vaihdettuani ammattia 70-80 lukujen vaihteessa intohimoiseksi nörtiksi (nimitys keksittiin kyllä vasta myöhemmin) ja koodariksi ja keskioluen vapauduttua muistan havahtuneeni vahingossa tekemääni testiin:
Tein siihen aikaa töitä kotitoimistossani. Oli ollut kuuma kesäpäivä ja kiireinen asiakasprojekti työn alla. Olin intensiivisesti uppoutuneena ohjelmoimaan tietokoneohjelmaa mutta kuumuuden johdosta kävelin keittiöön jääkaapille, avasin keskiolutpullon ja jatkoin työskentelyä. Pullon loputtua havahduin jotenkin ihmettelemään, että ohjelmoinnista ei oikein tuntunut tulevan mitään. Ajatukseni pysähtyivät koko ajan samoihin kohtiin ohjelmakoodissa ja kun yritin mielessäni miettiä jotain ohjelman rakenteeseen liittyvää huomasin hetken kuluttua kohtuullisenkin ajatuksen katkeavan kesken ja koko ajatuskulun joutui alottamaan alusta. Selvin päin aivan tavanomaisia juttuja siis.
Olinhan minä jo aikaisemmin ymmärtänyt että humalassa alkavat aivotoiminnot hidastua ja ainakin meillä miehillä aivoissa alkaa pyöriä vain ne yhdet ja samat naissukupuoleen liittyvät jutut ;)
Mutta että jo yksi keskiolutpullo riitti hidastamaan aivotoimintoja tuolla tavoin oli minulle suuri yllätys. En väitä koskaan muutenkaan olleeni mikään isoja alkoholiannoksia kestävä mutta en minä koskaan aikaisemmin ollut havainnut yhden alkoholiannoksen noin dramaattista vaikutusta muissa tehtävissä. Kyllähän edelleenkin yhden keskiolutpullon juomista pidetään kohtuullisena määränä astua vielä auton rattiin.
Liekö juomisen seuraus sitten ohjelmoijan flow kokemuksille vastakohtainen psyykkinen entropia?
18.6.2007
Ekshibitionismi
En oikein tiedä mitä tarpeita tällainen blogin kirjoittaminen palvelee. Ekshibitionismiäkö? En tiedä miksi sitä muut tekevät kun en oikein tiedä miksi sitä itsekään teen.
Alun perin olin ajatellut kirjoittaa tietoteknikkaan liittyvistä asioista, mutta sitten oivalsin, että ne saattaisivat liikaa tangeerata työasioitani. Eikä niden paljastaminen julkisesti olisi välttämättä kaikilta osin ehkä ollut sopivaa ja joskus olisi saattanut vahingossa lipsahtaa joukkoon työnantajan yrityssalaisuuksiksi katsomia asioita.
Mutta vaikka näitä nettipäiväkirjoiksikin sanotaan en ainakaan minä näihin mitään järisyttävän intiimejä paljastuksia viitsisi kirjoittaa vaikka joskus jopa mieli saattaisi tehdäkin erityisesti tällä hetkellä avioeroasioita pohtiessani. Kyllä jonkinlainen julkisivu on "ekshibitionistilläkin" oltava.
Alun perin olin ajatellut kirjoittaa tietoteknikkaan liittyvistä asioista, mutta sitten oivalsin, että ne saattaisivat liikaa tangeerata työasioitani. Eikä niden paljastaminen julkisesti olisi välttämättä kaikilta osin ehkä ollut sopivaa ja joskus olisi saattanut vahingossa lipsahtaa joukkoon työnantajan yrityssalaisuuksiksi katsomia asioita.
Mutta vaikka näitä nettipäiväkirjoiksikin sanotaan en ainakaan minä näihin mitään järisyttävän intiimejä paljastuksia viitsisi kirjoittaa vaikka joskus jopa mieli saattaisi tehdäkin erityisesti tällä hetkellä avioeroasioita pohtiessani. Kyllä jonkinlainen julkisivu on "ekshibitionistilläkin" oltava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
