Eesti Vabariik

Nyt on 20 vuotta kulunut Eestin uudesta itsenäistymisestä (20.08.1991). Minä käytän mielelläni edelleen nimitystä Eesti vaikka jotkut Suomessa haluaisivat erotukseksi neuvostoajoista käytettäväksi nimitystä Viro. Oikeasti Viro on vain yksi Eestin maakunta.

Minulla oli kunnia olla omalla pienellä tuellani puoltamassa eestiläisten itsenäistymispyrkimyksiä. Siitä muutamia muisteloja.

Eestiläisten itsenäistyminen oli hyvin huolellisesti suunniteltu. Gorbatshovin aloittama Neuvostoliiton perestroika ja glasnost olivat tehneet mahdolliseksi ympäristöliikkeen. Se voimistui muutamassa vuodessa voimakkaaksi koko kansan ympäristöliikkeeksi verhoten sen sisälle muodostuneet varsinaiset itsenäistymishankkeet. Kun samaan aikaan Neuvostoliiton eteläisten osavaltioiden asukkaat osoittivat mieltään ja hulinoivat hyvinkin sekasortoisesti oli Eestissä koko hanke loistavasti organisoitu rauhallisen viileästi.

Huomattavaa oli, että yhteiskunnan koneistossa kaikissa tärkeissä paikoissa oli varjohallinto neuvostohallinnon rinnalla. Oli aivan uskomatonta huomata miten joka paikassa oli omat miehet ja naiset kuin varjot avainpaikoilla. Eestiläiset ystäväni naureskelivat minulle että ainoa paikka jota ei ollut pystytty miehittämään omalla varjohallinnolla oli salaisen poliisin, KGB:n eestiläiset toimipaikat. Ja osaa näistä varjohallinnon henkilöistä oli koulutettu ja valmennettu ulkomailla miten lännessä toimitaan. Suomessakin koulutettiin. Näin siellä oli täydellinen valmius ottaa hallintaan kaikki tärkeät avainpaikat heti vallanvaihdon tapahduttua.

Kun liikuimme Eestissä oli eestiläisillä ystävilläni joka paikassa tuttuja. Suorastaan hämmästyin miten kaikki tunsivat kaikki.

Mutta missään ei näkynyt Neuvostoliiton eteläisten osavaltioiden kansalaisten kiihkeyttä. Kaikki olivat asiallisia ja hillittyjä mutta todella määrätietoisia. Aika nopeasti jouduin toteamaan että tällainen vallankumous ei voi epäonnistua ellei sitten Neuvostoliiton sotavoimia panna suorittamaan täydellistä teurastusta. Jos edes silloinkaan. Noin viilipytyt ihmiset kuin eestiläiset olivat he varmaan senkin skenaarion läpikäyneet.

Kaikkien kansallisuudeltaan eestiläisten yksimielisyys teki vaikutuksen minuun. Sanoinkin muutaman kerran, että nyt minulle heti sodan jälkeen syntyneenä on hiukan avautunut minkälainen oli Suomessa isänmaallinen ns talvisodan henki.

Kuriositeettina muutamat eestiläiset joihin olin ystävieni välityksellä tutustunut hiukan ihmettelivät miten minä, jolla oli venäläinen etu- ja sukunimi olin heidän puolellaan. Heidän mielestään se oli käsittämätöntä. Kerroin ajavani kansalaisjärjestöissä kansainvälisiä ihmisoikeuksia kaikkiin maihin ja kaikkialle. Niihin periaatteisiin sopi hyvin pienten kansojen itsenäisyyshankkeiden suosiminen ja ajaminen.

Toinen minuun suuren vaikutuksen tehnyt seikka oli eestiläisen nuorison isänmaallisuutta hehkuva aatteellisuus. En minä ollut sellaista havainnut Suomessa ellei nyt sitten taistolaisia, stalinisteja yms haluta laskea sellaiseen joukkoon. Minä en laskenut.

Erittäin suuren vaikutuksen teki suuri polkupyörämarssi ja sen jälkeen Suomenlahden rannalla järjestetty valtava iltajuhla. Eestiläiset olivat keksineet hyvin rauhallisen ja rauhanomaisen tavan osoittaa mieltä ja loistavaa yhteishenkeä. He järjestivät koko kansan polkupyöräretken jossa ajettiin Tallinnasta itään päin Narvan kaupunkiin, joka oli lähellä Venäjän rajaa. Narva oli Eestin kolmanneksi suurin kaupunki, jonka asukkaista noin 96% oli muita kuin kansallisuudeltaan eestiläisiä. Kaupunki oli kielellisesti täysin venäläinen. Asukkaat olivat muualta Neuvostoliitosta muuttaneita tai siirrettyjä ja puhuivat venäjää.

Polkupyöräretki oli vaikuttava näky. Polkupyöräilijöitä oli tuhansia ja vaikka heitä ajoi 2-3 rinnakkain niin letka oli varmaan ainakin 10-15 km pituinen. Kaikki olivat rentoja ja iloisia ja vilkuttelivat tien varsille kerääntyneille tuhansille ihmisille. Ja kaikki tärkeät henkilöt tunsivat toisensa. Ihan uskomaton verkosto.

Illalla nämä tuhannet, pääosin nuoret ihmiset kokoontuivat Suomenlahden rannalla sijaitsevalle valtavalle kilometrien pituiselle uimarantakaistaleelle ja siellä ryhdyttiin laulamaan isänmaallisia eestinkielisiä lauluja.

Tilaisuuden jälkeen kaikki poistuivat hyvässä järjestyksessä ja siististi rannalta. Mitään roskia ei ollut rannalla. Humalaisia en nähnyt yhtään. Ja eestiläiset ystäväni hiukan kyynisesti totesivat, jos paikalla on joku kännissä niin on varmasti kyse venäläisestä.

Samanlainen arvio muuten tehtiin prostituutiostakin.

Eräs eestiläisistä ystävistäni oli minua parikymmentä vuotta vanhempi lääkärirouva. Hänet oli monessa liemessä keitetty ja hän oli ollut karkotuksessa Siperiassakin aikoinaan. Hauska juttu oli myös kun hän kävi Suomessa niin hän kyseli mistä saisi ostaa kondomeja. No minä neuvoin hänet sillä pikkupaikkakunnalla sitten apteekkiin. Hiukan ihmettelin hänen ostoksiaan tältä osin ja rohkaistuinkin kysymään, että eikö Neuvostoliitossa ole kondomeja. Hän naurahti uteliaisuuttani ja kertoikin että hän oli ostanut niitä lapsilleen kun neuvostovalmisteiset kondomit hajosivat ja olivat epäluotettavia ja että eihän hän niitä ikänsä puolesta ( >60 v ) enää tarvinnut.

Samaisen rouvan kanssa keskustelimme paljon niitä näitä. Hän mm kertoi että hän tietää satoja tapoja valmistaa hyviä ruokia lähes pelkästään kanamunista. Ja syykin oli selvä: ne olivat ainoat ruokatavarat joita oli aina saatavissa häne kotipaikkakunnallaan.

Kerroin ihailevani eestiläisten nuorten ihanteellisuutta ja aatteellisuutta ja ettei meillä ollut sellaista suuremmin nähtävissä suomalaisissa nuorissa. Tämä samainen paljon elämää nähnyt rouva sanoikin, että kunhan he saavat itsenäisyyden niin seuraavien 5-10 vuoden kuluttua heidän nuorisonsa on ihan samanlaista kuin meillä. Ja niinhän siinä näyttää käyneen.

Mutta oli mielenkiintoista seurata tuota itsenäistymisprosessia läheltä ja osittain läheisin yhteyksin ihan sikäläisiin sisäpiireihin.