Menneen ajan sosiaalipolitiikasta

Paljon yli 30 vuotta sitten erosimme ensimmäisen vaimoni kanssa ja kaikki kolme lasta jäivät hänen huoltoonsa. No ei sen enempää siitä varsinaisesta eroprosessista. Se meni asiallisesti josta myös kunnia ex-vaimolleni. Yhteisesti palkkaamamme naisjuristi vaikutti hiukan suosivan naisasiakastaan. Jouduin muistuttamaan, että myös minä olin hänen asiakkaansa.

Siihen aikaan elatusmaksut sovittiin tai määrättiin tuomioistuimissa karkeasti vain kaavamaisena prosenttiosuutena elatusvelvollisen bruttotuloista ja kerrottiin lasten lukumäärällä. Ja yksinhuoltajaksi aikova sai auliisti neuvoja lastensuojeluviranomaisilta. Missään ei käytännössä kysytty elatusvelvollisen maksukykyä. Usein elatusvelvollisella jäi elatusmaksujen ja verojen jälkeen omaan tai uusperheensä elättämiseen bruttotuloistaan vain joku 15-30%. Ja summat olivat usein niin isoja että kohtuutuloinenkin elatusvelvollinen tuomittiin köyhyyteen niin pitkäksi aikaa kunnes lapset tulisivat täysi-ikäisiksi. Sen jälkeenkin oli vielä lastensuojeluvirnaomaisten painostuksen uhka että elatusmaksuja maksatetaan niin kauan kuin lapset opiskelevat. Eli lasten iästä eron hetkellä riippuen oli usein kyse lähes 20 vuoden köyhyydestä.

Sivusin aihetta aika pitkään yli 2 vuotta sitten blogikirjoituksessani 'Radikaaleja'.

Asetelma tuli jälleen mieleeni kun löysin netistä surffatessani viittauksen siteeraamaani tutkimukseen: Perhekustannusten Tasausjärjestelmä Suomessa: Latuma Projektin Loppuraportti, Matti Heikkilä, julkaisija Sosiaalihallitus ISBN 951-46-4887-0.

Tuossa Latuma-projektissa kehitetyllä tietokonemallilla oli analysoitu erilaisia perhemalleja ja -kokoja. Siellä tulivat hyvin esiin silloiset tulosiirrot, verotus yms ja muut kannusteloukut. Latuma projektin tulokset olivat siihen aikaan ja sen aikaiseen poliittiseen ilmastoon nähden 'väärät'. Sieltä nimittäin selvisi, että pienituloinenkin muutaman lapsen yksinhuoltaja selvisi taloudellisesti varsin hyvin kun vertaus tehtiin suurempituloisiin kahden työssä käyvän huoltajan perheisiin. Ansiokas tutkimus vaiettiin ja kuopattiin hiljaisuudessa.

Kun minä esitin laskelmat näitä asioita työkseen käsitteleville Helsingin kaupungin lastensuojeluviranomaisille he eivät uskoneet silmiään että käytettävissä olevat tulot yksinhuoltajalla olivat niin korkeat verrattuna elatusvelvollisen käytettävissä oleviin tuloihin. Olin tehnyt esimerkkilaskelmat minun aidolla aineistolla. Siellä virastossahan pääsääntöisesti toitotettiin vain mantraa miten huonossa taloudellisessa asemassa olivat yksinhuoltajat. Ja elatusvelvollisia painostettiin melko hurjiinkin elatusmaksuihin. Pitää muistaa että siihen aikaan yksinhuoltajat olivat pääasiassa naisia ja elatusvelvolliset siten miehiä, mitä asetelma taitaa edelleenkin olla.

Usein näissä eroasetelmissa on valitettavasti mukana myös alkoholi. Tosin ei meidän tapauksessamme. Eli elatusvelvolliseksi päätyy se hiukan huikenteleva isä ja lastensuojeluviranomaiset ryhtyvät lasten lisäksi suojelemaan madonnamaiseen asemaan nostettua yksinhuoltajaäitiä. Vaikea on siinä isän saada ylimääräisiä sympatiapisteitä. Hyvä jos edes saa viranomaisilta edes tasapuolista kohtelua.

No onneksi nuo asiat ovat minulla henkilökohtaisesti jo takanapäin enkä kanna niistä kaikesta huolimatta mitään suurempia traumojakaan. Elämä nyt on vain kulkenut omaa rataansa. Ja elatusmaksujen määräytymisperuste lienee sekin muuttunut perusteiltaan järkevämmäksi.