Ex-presidenttien määrärahat

Entiset presidentit saavat 6 vuoden virkakauden jälkeen itselleen täyden eläkkeen. Sen suuruus on tällä hetkellä hiukan yli 75000 euroa. Käsitykseni mukaan se on verovapaa kuten tasavallan presidentin vuosipalkkiokin. Ihan kohtuullista että yhdenkin kauden presidentti saa arvoisensa turvatun toimeentulon loppuelämäksi. Harva on presidentin hommista luovuttuaan kyennyt Martti Ahtisaaren tavoin jatkamaan työntekoa. Ja julkisin varoin subventoidulta tuon Ahtisaaren järjestönkin rauhanvälitysbisnes on vaikuttanut.

Tänään luin uutisen miten ex-presidenteille on varattu muihin kuluihin määrahoja 560'000 euroa.

Tässä lainaus jtusta:

"Tänä vuonna Mauno Koivistolla ja Martti Ahtisaarilla on ollut käytettävissä yhteensä 350 000 euroa, noin 175 000 euroa presidenttiä kohden. Ensi vuonna kullekin presidentille varattu rahamäärä kasvaa hieman, sillä käytettävänä on noin 186 000 euroa per presidentti."

Määrärahan korotus 6,7% on sinänsä kohtuullinen verrattaessa moniin muihin julkisista varoista rahaa saavien johtavien henkilöiden palkkioiden tai muiden maksujen korotuksiin. Korotusta perustellaan uutisen mukaan ex-presidenttien kansainvälisten tehtävien lisääntymisellä.

Mitä? Ei minun tietääkseni ex-presidenteillä ole valtiosäännön mukaan enää mitään virallisia tehtäviä. Ja jos sellaisia tehtäviä itselleen keksivät niin maksattakoon ne tehtävien teettäjillä.

Erityisesti tuo alkoi kyrsiä kun samaan aikaan tänään kuulen uutisia että työmarkkinajärjestöiltä edellytetään maltillisia palkankorotuksia pääministerinkin suulla. Sanamuoto uutisissa huvitti minua. Ja korotuksien äärirajaksi ehdotettiin jotain paria prosenttia kun inflaation vauhti on ollut heinäkuussa jo 4%. Työnantajajärjestöt ovat varmaan aina tarjonneet vain maltillisia palkankorotuksia. Eli koko vetoomus onkin osoitettu työntekijäjärjestöille.

Mutta TUPO:n tyylinen kolmikantasopiminen ei tunnu kelpaavan työnantajajärjestöille EK etunenässä.

Eli työntekijäjärjestön pitäisi olla palkkaneuvotteluissa vaatimuksissaan maltillinen ja luottaa sitten että valtio jotenkin kolmantena osapuolena tulee vastaan jos malttia on osoitettu. Pitää muistaa että valtiota edustaa hallitus jota johtajanaan kokoomukselainen pääministeri.

Missään ei ole kuitenkaan valtiovallan eli hallituksen toimesta kerrottu selvästi mitä se maltti tarkoittaisi numeroina. Vai onko niin että malttia osoittaisi vain työnantajajärjestöjen palkka-ankkurin suostuminen? Eikä valtiolta eli hallitukselta ole mitään sitovaa lupausta mikä se vastaantulo kullakin maltin vaihtoehdolla vaihtoehdolla olisi.

Tässä olisi nyt aidolle kolmikantasopimiselle tilaa. Ei tarvitsisi työntekijäjärjestön pelkästään luottaa työnantajajärjestön tai valtion määrittelemättömiin lupauksiin. Olisi selkeä kolmen osapuolen vähintäänkin moraalisesti sitova puitesopimus.

Miksi EK ei haluaisi tällaiseen suostua? Kokoomusjohtoinen hallituskin kun näyttäisi jo oleva tuollaisen kannalla. Pelkän TUPO-nimittelyn vuoksiko? Vai koetaanko EK:ssa että kyse on heidän sopimusvapautensa rajoittamisesta? Vai rajoittaisiko tuollainen sittenkin 'liikaa' EK:n mahtia ja sitä pelätään?