Cheaters, sosiaalipornoa vai realitya?

En ole mikään television reality-sarjojen katselija. Mutta parisuhdepettäjistä kertovaan amerikkalaisen Cheaters'iin olen tykästynyt. Ehkä hivenen häpeän tunnustaa huonoa makuani mutta niin se nyt vain on.

Muutama asia minua on mietityttänyt ja tavallaan vaivannut. Ymmärrän hyvin että ajanvietteeksi ja viihteeksihän tuota ohjelmaa tehdään. Eli jo siinä mahdollista hyvää tehdään autettaville niin se on pelkkää vahinkoa. Kuinka paljon aiheutetaan vahinkoa on sitten toinen kysymys. Pakkohan kenenkään ei tuohon osallistua, houkutin ilmaisesta yksityisetsivästä puolison uskottomuuden paljastajana voi olla aika iso.

Ohjelmassa ei ole minun muistikuvani mukaan kerrottu kertaakaan että salapoliisityö olisi johtanut vesiperään, eli puoliso olisi salapoliisiseurannan jälkeen osoittautunut uskolliseksi tai ainakaan ei olisi joutunut kiinni. Jotenkin on selvääettei tuollaiset vesiperätapaukset tarjoa sellaista sosiaalipornon tirkistelydramatiikka jota realitysarja tarvitsee. Mutta olisi hyvä saada jotain vertailulukuja kuinka paljon kumppanin epäilystä on ollut arveltavissa aiheettomiksi.

Itse uskon, että tunne-elämältään ihan terveellä (kuka on ihan terve?) ihmisellä on vaisto havaita pienetkin muutokset parisuhteessa. Enkä usko että niin kovanaamoja pettäjiä olisi kovin monia, että kykenisivät bluffaamaan kumppaneitaan kovin pitkään ilman että kumppani alkaa vaistota muutoksia. Muutoksen syyn selvittäminen onkin sitten paljon vaikeampaa, voihan se olla muutakin kuin kumppanin pettämistä.

Petoksen paljastuttua olen yrittänyt analysoida miten kumppanit antavat anteeksi ja jatkavat suhdetta ja ketkä lopettavat suhteen heti. Mutta siihen ohjelma on aivan liian pintapuolinen eikä sellainen osuus enää tarjoaisi realitysarjalle tärkeää dramatiikkaa. Eli sellaiselle analyysille ohjelma ei anna mitään pohjaa.

Nykyaikana olen usein kuullut esitettävän, ettei pettäjän pidä tunnustaa missään olosuhteissa kumppanilleen petostaan ja pahoittaa hänen mieltään. Eli kun ei tiedä kumppaninsa pettämisestä niin ei voi pahoittaa mieltään.

Tuo näkökohta vähättelee ihmisen vaistoamista. Eikä siinä oivalleta ”synnin anteeksipyynnön” katarttista (tulikohan oikein kirjoitettua?) merkitystä synnin tekijälle miksei myös anteeksiantajalle.

Oman pettämisensä hautominen sisällään voi olla iso painolasti ja se voi heijastua suhteeseen monin vaistottavin tavoin.

Kirjoitin jossain vaiheessa avioerosta ja viittasin siellä kristilliseen neuvontasivustoon ja vaikka en ole uskossa niin sivuston neuvot ovat mielestäni erinomaiset myös näissä pettämisasioissa. Suosittelen.