Media is the Message!

Kirjoittamisieni aiheet vaihtelevat aika tavalla. En tiedä vieläkään olisiko parempi profiloitua vain määrättyihn asioihin vai kirjoittaa useampia blogeja?

Yhteisöllisyys tunkee yritysmaailmaan. Väkisin. Mutta muuttuvatko ihmiset siinä mukana?

Olen tehnyt töitä yrityksessä, jossa etätyö oli laajasti käytössä jo 1990-luvulla. Moni työtehtävä ei ollut suuremmin paikkaan sidottua ja osittain ei edes aikaankaan. Tosin hankalaahan asiakkaiden olisi ollutkin soittaa myöhään illalla tai aikaisin aamulla kukonlaulun aikaan. Vaikka kännykät olivatkin kaikilla.

Sähköposti oli laajasti käytössä kahdenvälisissä yhteyksissä, Usenet tyylisiä uutisryhmiä käytettiin laajempaan vuoropuheluun ja välittömään vuorovaikutteiseen kommunikaatioon käytettiin irc-ohjelmaa. Kaikki välineet olivat minulle jo ennestään tuttuja kun olin innostunut internetin hyödyntämisestä jo 1990-luvun alkupuolelta.

Minäkin olin kuvitellut esimerkiksi, että irc oli pelkästään teinien ja nuorten nettipulinoita varten, ja tämä siis kaikki paljon ennen kuin Microsoft Messengerit, Skype’it ja muut vastaavat yleistyivät. Oli yllätys havaita, että sitä saatettiin hyvin käyttää liike-elämässäkin vuorovaikutteiseen kommunikaatioon.

RSS-viestien seuraamisella olen saanut jonkin verran erilaisten mielenkiintoisten blogien seuraamiseen jäntevyyttä.

Itsekin aloin pari vuotta sitten tämän blogin kirjoittamisen ja nythän ne ovat jo räjähtäneet käsiin. Mielenkiintoisia blogeja on ”liikaa”.

Nyt on alkanut ilmestyä uusia työvälineitä. Ensin kuulin pari kuukautta sitten tyttäreltäni Facebook nimisestä, taisin jopa kirjauttaa itseni sellaisen käyttäjäksi ja sitten hiukan myöhemmin samantyylinen Jaiku ilmestyi tai ainakin kuulin siitä vasta silloin. Facebook haiskahti profiloituvan nuorten jutusta, vaikka eräs minun ikäinen vanha työtoverinikin oli sellaisen aloittanut. Jaiku vaikutti enemmän ”aikuisten” jutulta.

Joitakin kuukausia sitten oli aloitettu netissä ”tapahtuva” yhteisöllinen kirjahanke joka kuvaisi tulevaisuuden yhteisöllistä yritystoimintaa. Hanke on mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen ja seuraan sitä mielenkiinnolla.

Vaikka monesta asiasta olenkin samaa mieltä niin ihan kaikesta en kuitenkaan. Olen järkytyksellä havainnut ulkoistamisten. jäykkien ja kaavamaisten prosessien ja pitkien palveluketjujen muuttaneen monet asiat entistä huonommiksi. Enkä ole välttämättä huomannut, että niillä keinoilla olisi saavutettu palvelutaso- tai kustannushyötyjäkään. Olen usein vain havainnut, että joillain ulkoistusta myyvillä yrityksillä on ollut taitavasti argumentoivat myyjät ja tyhmät ostajat.

Kun kuulenkin puhuttavan keskittymisestä ydinliiketoimintaan laitan välittömästi ”paskanjauhantasuodattimeni” päälle vaikka jatkankin kuuntelemista. En halua antaa ennakkokäsitysteni häiritä – voihan joskus kuulla jotain todella oivallista.

Mutta kun sitten havaitsee ympärillään yritysjohtajia, jotka puhuvat juhlapuheissa tyyliin miten ”henkilöstö on tärkein voimavaramme”, hehkuttavat uutta yhteisöllisyyttä ja siihen liittyviä sähköisiä työvälineitä, mutta sitten kaikissa tempuissaan samaan aikaan osoittavat kaikkea päinvastaista. Henkilöstöllä on vain välienarvoa ja heidät koetaan lyhytnäköisesti koneiden kaltaisiksi kohtuullisen helposti korvattaviksi tuotannontekijöiksi. Muistuu mieleen 1980-luvulla kun japanilaista tuotantofilosofiaa yritettiin tuoda suomalaiseen tuotantoon, olin sitä itsekin opettamassa ja konsultoimassa. No eihän se onnistunut kuin harvoilla yrityksillä, kas kun me Suomessa olemme kulttuurisesti erilaisia kuin japanilaiset eli ei meille sitä kaikkea voinut tuosta vain säkillä ammentaa. Vaikka miten varoittelin monia yrittäjiä meni nekin varoitukset kuin kuuroille korville. Kas kun ”pullasta” olisi tarkoitus vain ottaa työnantaja-omistajalle hyvin maistuvat rusinat ja loput jättää kokonaan toteuttamatta.

.