Itse luin joskus ajat sitten, 1980-luvulla amerikkalaisen ”kotipsykologi” Wayne Dwyerin kirjan. En muista enää edes kirjan nimeä, olisiko ollut ”Uskalla elää”. Mutta kirja teki minuun vaikutuksen. En muista enää vuosilukua mutta iältäni taisin olla 35-40, jossain siinä välillä.
Muistan sieltä pari asiaa. Minusta ne olivat kirjan olennaisinta antia.
Ensimmäinen oli intuition korostaminen. Siellä oli moneen kertaan esimerkkejä sisäisen äänen kuuntelemisesta vaikeissa päätöksentekotilanteissa. Oli hirveän vapauttavaa lukea jonkun gurun neuvo moisesta taikauskosta. Vaikka miten rationaalinen ja looginen olen yrittänyt olla elämäni aikana erilaisissa vaikeissa päätöksentekotilanteissa niin uskomaton määrä päätöksiä on mennyt yli ajattelukykyni. On ollut sitten kyse työelämän tai yksityiselämän päätöksistä ei järkevä päätöksenteko ole antanut ratkaisua. Monessa tilanteessa olisi pitkän pähkäilyn jälkeen aivan hyvin voinut heittää kruuna ja klaavaa.
Niissä yhteyksissä olen hiljentynyt kuuntelemaan sisintäni. Juu juu. Älkää lukijat huolestuko, en kuule ääniä ainakaan vielä.
Mutta joku aivan ihmeellinen tunne, intuitio, sanoo, että se on noin. Joku omituinen hyminä sisällä. Erikoista. Mutta yli 20 vuoden kokemuksella olen oppinut luottamaan tuohon ratkaisuun. Ei se tule minään salamana kirkkaalta taivaalta. Sitä on edellyttänyt pitkä pohdinta ja harkintana ja punninta. Se on tehnyt kuin myyräntyötä synapseissa tms mutta tulos on ollut kirkas. Näin minä teen.
Saatte vapaasti olla mitä mieltä tahansa, että GranpaIgor on vähän omituinen hullu tai ihan mitä tahansa. Mutta tuo sisäinen ”ääni”, hyminä, intuitio, käytettäköön siitä mitä tahansa nimeä, ei ole minua johtanut harhaan kertaakaan. Ei kertaakaan. Tuohon voi tietenkin löytää psykologisia selityksiä, miten sitä sitten jälkeenpäin psyyke rakentaa argumentit valitun vaihtoehdon puolustamiseksi. Jos olisin valinnut toisen vaihtoehdon sekin olisi jälkeenpäin omassa mielessä muuttunut ihan yhtä oikeaksi.
Olkoon miten tahansa ainakin minä olen havainnut myös intuition täydentävän loogista ja rationaalista päätöksentekoa.
22.9.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Itse näen niin, että inhimillisen toiminnan perusteet voidaan halpoiten jakaa intuitioon (vaisto), tunteeseen ja järkeen. Mitä enemmän ja syvemmälle niihin uppoaa, huomaa että pohjimmiltaan kyse on kaikissa aivan samasta asiasta. Toiset ovat kykenevämpiä nopeampaan päätöksentekoon, tai tekemään päätöksiä suppeammalla tiedolla, kuin toiset. Sitä voi sanoa joko intuitioksi/vaistoksi, mutta silti se pohjaa aivan samaan elämänkokemukseen kuin päätöksiä hitaammin tekevän ns. järkeen perustuvat päätökset. Tunteella tehtyjä päätöksiä ohjaavat samat prinsiipit: ihminen ahdistuu nähdessään jonkun tilanteen, ja pyrkii välittömästi pois siitä. Taas, kyse on vain elämänkokemuksen ja temperamentin yhdistelmästä kyetä päätökseentekoon vailla ulkonaisesti selkeitä perusteita, eli "näennäisesti".
VastaaPoistaItse olen huomannut luottavani entistä enemmän tunteisiin päätöksenteossa, koska tähän ikään mennessä olen huomannut toimivani tietyissä tilanteissa "väärin", vaikka kylmät faktat osoittavat toisin.
Piti tuohon vielä lisäämäni: tuo Wayne Dwyerin kirja ei opettanut minulle mitään uutta. En siis hurahtanut siihen.
VastaaPoistaMutta ensimmäistä kertaa sain selityksen ja siten kuin luvan tuollaisen tietoisesti rationaalisen päätöksen ohessa turvautua intuitioon. Itse olin sellaista sisäiseen ääneen turvautumista käyttänyt vaikka kuinka pitkään mutta tunsin joskus suurta häpeää siitä. Oli jotenkin huonoa, tyhmää osaamattomuutta jos ei kyennyt tekemän rationaalisia päätöksiä.
Olen samaa mieltä, ettei sisäinen ääni yliluonnollista ole. Siellä harmaassa aivomassassa on jos jonkinlaista dataa. Tietoa, taitoa, kokemusta, osaamista, hajuja, makuja, filminauhoja, valokuvia yms yms. On ihminen niin erikoinen ja monimutkainen kokonaisuus ja apparaatti, että sitten sisällä erilaiset synapsit tekevät erikoista kytkentätyötään noiden datojen kanssa ja loppputulos on se mitä kutsutaan intuitioksi.
Lievän aivohalvauksen läpikäyneenä tietokonemiehenä ihmettelen ja ihailen harmaan aivomassan ihmeellistä vikasietoisuutta ja elpymiskykyä.
Tässä kummajaisessa majailee lisäksi sieluksi kutsumani ja sen ihailun vuoksi en koskaan ole voinut samaistua ateisteihin vaikka en uskossa olekaan.
Itse en koe mielekkääksi ajatella sielua erillisenä osana ruumiista (mind and matter). Suureksi järkytyksekseni ihmisen tunteita vastaavat kemialliset yhdisteet ja rekatiot toistuvat uusimman aivotutkimuksen mukaan vastaavissa paikoissa hiiren aivoissa. Toisin sanoen hiiri kokee rakastumisen tunteen, vaikka se ei tietenkään osaa pukea sitä tunnetta abstraktiksi termiksi - saati ymmärrä sen merkitystä. Koira voi olla iloinen tai ahdistunut ilman, että se osaa ilmaista tunteensa toiselle koiralle. Myös ihminen usein havahtuu siihen, että on ollut jonkun tunnetilan vallassa pidemmän aikaa tiedostamattaan. Nämä tulokset viittaavat mielestäni siihen, että biologisesti ihminen ei eroa muista nisäkkäistä niin oleellisesti tai ollenkaan, että ihmisillä voisi olla sielu, mutta muilla eläimillä ei.
VastaaPoistaEm suinkaan tarkoittanut että pitäisin ihmistä muista nisäkkäistä poikkeavana.
VastaaPoistaTai että sielu olis jotenkin erillinen.
Kuten ehkä tiedät, olen elättänyt itseni rationaalisen, kriittisen ajattelun kouluttajana ja konsulttina muutamankin vuoden. Olen aina itse uskonut "tunteitten" merkitykseen päätöksenteossa. Mutta tärkeää on järjestys:
VastaaPoista1 rationaalinen valinta/päätös
2 siihen perustuva tunteeseen pohjautuva
tyyliin:
When in doubt, trust your intuition.
Hans on ihan oikeassa. Juuri näin ja tuossa järjestyksessä. Taas huomaan etten osannut kirjoittaa asiasta yksiselitteisesti.
VastaaPoistaKiitoksia täsmennyksestä.