Lievä kankkunen

Oli työpaikan juhlat perjantai-iltana. Vaikka paikalla oli paljon väkeä ja osa ihan ventovieraita niin oman lähipiirin kanssa oli ihan mukava kilistellä maljoja.

Nautin sen verran harvakseen jaloja juomia, että lankesin ansaan.

Kun aloitin aterian valkoviinillä niin ajattelin vuosikymmenien kokemuksen opettamana olla sekoittamatta juomia ja nautiskelin kohtuullisen hyvää kuivahkoa valkoviiniä lähes samalla antaumuksella kuin olisin juonut 2/3 miedompaa keskikaljaa.

Humalahan siitä seurasi, mutta silti ymmärsin ennen ns ördäysvaihetta (sinänsä minulle aika harvinainen olotila!) hypätä taksiin ja ajaa kotiin.

Lievä kankkunen (pelkästään fyysinen) siitä tuli.

Olen tässä blogissakin useamman kerran muistellut isältäni ja äidiltäni saamia oppeja. Joskus nuorena miehenä muistan isäni kertoneen minulle omalta isältään saaneen joskus neuvon, että oikein hankalaan kohmeloon auttaa homeopaattisesti yksi pieni viinaryyppy. Isäni oli alkoholia sivistyneesti kohtuukäyttävä ja mielestäni onnistui meihin lapsiinkin istuttamaan samanlaiset tavat. Tuon kohmeloryyppyneuvonkin mukana sain asianmukaiset varoitukset, että noita kohmeloryyppyjä on sitten otettava vain yksi eikä ajateltava sitä uutena lähtölaukauksena. Melkein 50 vuotta epäsäännöllisin välein alkoholia käyttäneenä en ole tuohon kikkaan joutunut turvautumaan kuin pari kertaa ja niistäkin kerroista taitaa olla useita kymmeniä vuosia. Mutta kikka on hyvä.

Pitkästä aikaa sattuneesta vahingosta taas uudestaan viisastuneena olisi vain pitänyt vaihtaa mietoon kaljaan. Tai sitten juoda joka toinen lasillinen vettä tms - erittäin käyttökelpoinen kikka sekin.

Mutta sain kuitenkin nukuttua ihan hyvin. Syötyni hyvän tukevan aamiaisen puoleltapäivin alkoi elämä taas palautua.