Kirjoitin kesäkuussa Artosta. Ainoa Arton kirja jota en koskaan ehtinyt saada Artolta hänen eläessään oli käsittääkseni Arton viimeiseksi jäänyt proosarunokirja "Kurjan miehen kirjeitä avioerosta, lapsista, kuolemasta. Äitini talo 1991. (proosarunoja)".
Onneksi kirjastolaitoksemme kykenee vielä (miten kauan?) palvelemaan asiakkaita ja sain sen Päijät-Hämeestä kaukolainaksi.
Se oli järkyttävää luettavaa, mutta sen lukeminen lievitti omaa avioerosuruani. Se aivan kuin asetti minun tuskani selkeästi oikeisiin mittasuhteisiin. Meillähän ei kuitenkaan enää ollut pieniä lapsia erotessamme.
Muistan vieläkin ensimmäisen n 30 vuoden takaisen eroni traumat, kun jouduin käytännössä luopumaan lapsistani muuttaessani heistä n 400 km päähän. Eikä silloinen ent vaimoni sentään tehnyt samanlaista kiusantekovastarintaa (******* tähän kohtaan on tullut huomautus ja myönnän kirjoittaneeni vain tosita osapulta kuunnelleena, lue kommentit 2-3 *******) kuin mitä Arto joutui kokemaan.
Kaikki 5 lastani ovat jo aikuisia. Vanhimpien kanssa on näitä eroasioita joskus sivuttukin keskusteluissa. Ja on se hirveää kuultavaa erovanhemmalle miten lapset ovat tilanteen kokeneet.
Minun neuvoni onkin ollut ensimmäisestä 30 vuoden takaisesta avioerosta lähtien: tehkää mitä tahansa korjataksenne avioliittonne. Jos teillä on pieniä lapsia sitä kannattaa kaikin voimin ja vielä vähän enemmänkin yrittää.
Enkä tällä suinkaan tarkoita neuvoa, että pitäkää jotain kulissiaviolittoa vain lasten vuoksi pystyssä. Pienetkin lapset ovat yllättävän taitavia aistimaan ympäröivän ilmapiirin, paljon taitavampia kuin useimmat aikuiset. Aikuiset kykenevät usein pitkäänkin petkuttamaan puolisoaan, mutta eivät lapsiaan. Kulissiavioliiton säilyttäminen on pelkkää lastenkin petkuttamista. Tuskin te siihenkään haluatte syyllistyä.
Mutta uskon vakaasti, että avioliiton pelastamiseen kannattaa panostaa. Joskus sanonkin pienellä huumorilla "ei se vaihtamisella parane".
1.9.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
*Joskus sanonkin pienellä huumorilla "ei se vaihtamisella parane".* - Eihän tähän huumoria tarvita. Niin se vaan on.
VastaaPoistaItsekin saman määrän avioeroja läpikäyneenä toivon sinullekin sitä kolmatta. Kolmas kerta to... ..... Fyysinen ikähän ei vielä ainakaan ole esteenä.
Vai että "Eikä silloinen ent vaimoni sentään tehnyt samanlaista kiusantekovastarintaa kuin mitä Arto joutui kokemaan". Oletko niin tyhmä ettet tajua että kuulet vain Arton kertomuksen? Minäpä olen tuo toinen osapuoli ja voisin kertoa tarinoita, jotka saisivat hiuksesi pystyyn, mutten halua, koska toinen osapuoli on kuollut. Oletko sinä se Igor P, jonka tunsin? Meillä lasteni ja minun elämäni helpottui 100%, kun se sairas narsisti jätettiin pois perheen muonavahvuudesta. Kylläpä objektiivisuus on vaikea asia. Arto oli mukava, kyllä vaan, ystävilleen, mutta naimisiin hän ei olisi koskaan saanut mennä.
VastaaPoistaJoudun pyytämään kovasti anteeksi tältä Arton avioeron toiselta osapuolelta, joka vasta nyt näki kirjoitukseni. Valitsin huonosti ilmaisuni "kiusantekovastarinnasta" vain olettaen kaiken toisen puolen kertoman kaikinpuolin todeksi.
VastaaPoistaNoihin muihin esitettyihin arvioihin en osaa ottaa kantaa.
Kirjoitukseni aihe ei ollut moittia toista osapuolta vaan ainoastaan kuvata avioeron tuskaa. Kyllä avioerossa on aina tuskaa oli sitten oikeassa tai väärässä.