3.12.2007

Sooloileeko Suomen Amnesty?

Kirjoitin noin kolme viikkoa sitten Suomen Amnestyn puheenjohtajalle seuraavanlaisen sähköpostin:

Hei!

Viittaan sivustoonne
http://www.amnesty.fi/mita-sina-voit-tehda/mita-teemme/joku-raja/kuntaselvitys/

Minua kiinnostaa milloin kansainvälinen Amnesty on muuttanut
politiikkaansa.

Ainakin aikaisemmin Amnesty oli tunnettu siitä, että se ei puuttunut
asemamaansa ihmisoikeusongelmiin vaan aina kussakin maassa tehtiin työtä
muiden maiden ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Ja näin Amnesty
vuosikausia vastasikin johdonmukaisesti ihmisille jotka kääntyivät
Amnestyn puoleen suomalaisissa ihmisoikeusloukkauskysymyksissä.

Myös eduskunnan ihmisoikeusryhmä, jota myös Amnesty ryhmäksi usein
kutsuttiin vastasi samoilla argumenteilla. No eduskunnan ryhmästä ei
tietenkään Amnesty mitenkään vastaa ja tuo nimityskin "Amnesty ryhmä"
lienee kai aika vapaamuotoisesti jossain omaksuttu.

En vähättele Suomessa naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa, mutta kysyn
ja ihmettelen milloin tällainen muutos on tehty Suomen Amnestyssä?

terveisin


Mutta mitään vastausta en ole saanut. Edelleenkin ihmettelen.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen huomio! Kirjoitas johonkin lehteen ja pyydä tekemään artikkeli aiheesta.

    VastaaPoista
  2. Olisi pitänyt tarkemmin selvittää. Kampanja onkin koko Amnestyn laajuinen.

    Silti ihmettelen tuota muutosta politiikassa. Nyt näköjään Amnesty puuttuukin jo oman asemamaansa ihmisoikeusloukkauksiin.

    Nyt kaikki ihmisoikeusloukkauksien uhriksi joutuneet kilvan vaikuttamaan Suomen Amnestyyn.

    VastaaPoista