29.3.2015

Kävin sairaalassa veritankkauksessa!



Tulipa käytyä sairaalassa "veritankkauksessa". Oli aika vetämätön olo ja selvisikin, että hemoglobiini oli laskenut jo huolestuttavan alhaalle (oli mitattaessa 81). Parilla veripussilla punasoluja saatiin parannettua lähelle 100 ja pääsin kotiin. Ei sekään kovin korkea ole mutta tilannetta seurataan. Syy on arvioitu ja johtunee vuosi sitten eturauhassyövän sädehoidon aiheuttamista vaurioista. Olihan minulle selostettu silloin, että vauriot voivat ilmetä vasta pitkien aikojen kuluttua. Eräitä lääkityksiä muutettiin paremman hoitotasapainon saavuttamiseksi.

Eräs asia jäi minua häiritsemään tässä julkisessa terveydenhuollossa. Kun yritin puhelimitse selvittää kuka ja missä ottaa vastuun tällaisen case'in hoitamisesta. Kaikki tahot tuntuivat pallottelevan toisilleen ja selvästi oli havaittavissa, että sairaanhoitajat olivat monessa paikassa ottaneet eräänlaisen portinvartijakerberoksen roolin, ettei potilas vain heille olisi työntymässä. Omalla terveysasemalla, jota olen joskus kehunut oli takaisinsoittoa hoitaneella sairaanhoitajalla niin kiire, että hän suoraan kertoi, ettei hänellä ole aikaa kuunnella puhelimessa enempää ja tarjosi viikon kuluttua terveyskeskuksen päivystysaikaa tyylin nyt otat tai jätät. Otin tarjotun ajan vaikka kyllä minä akuutimpi tapaus katsoin olevani.

Osaan olla aika sitkeä asiakas, joka ei anna periksi hylkäystä. Muistan kuinka mm omaa vanhempaa sisartani palloteltiin eikä annettu asianmukaista diagnoosia tai hoitoa. Sisareni oli minua kiltimpi ja enemmän auktoriteettiuskoinen kuin minä. Kunnes minä päädyin, että nyt loppu pallottelu hänet viedään "väkisin tunkemalla" ambulanssilla sairaalaan. Tuskin ambulanssilla tuotua potilasta sentään tutkimatta kotiin palautetaan.

Mutta tämä väkisin hoitoon työntyminen oli jo myöhäistä. Oli talven pahat lumimyrskyt eikä ambulanssi päässyt lähellekään rappukäytävää. Eivätkä ensihoitajat vaivautuneet ottamaan kuljetusvuodettakaan mukaan kun oli niin "hankala lumimyrsky".

Siskoni pääsi kahden ensihoitajan tukemana hissiin ja kadulle ja sai parin sadan metrin matkan puolessa välissä ambulanssille kollapsin ja sydän pysähtyi. Ambulanssissa ryhdyttiin elvyttämään, sydän käynnistyi mutta tuhoa oli jo tapahtunut.

Ruumiinavauksessa selvisi sisartani vaivanneen aikaisemmin havaitsematta jäänyt sepelvaltimotauti ja terveyskeskus oli pitkään hoitanut venytyskauluksella selittämätöntä  niskakipua sen enempää sitäkään tutkimatta.

Samanlaista valohoitoa minäkin sain pitkään. Kaikki vaivani johtuivat, että olin joskus tupakoinut kymmeniä vuosia. Vasta kun omalääkärini lopetti terveyskeskuksessa sain tilalle pirteän ja osaavan nuorehkon naislääkärin. Ja sitten alkoi tapahtua. Sydämessä oli jotain, minkä johdosta uusi lääkärini laittoi lähetteen erikoissairaanhoitoon sydänspesialisteille. Sydäntutkimuksiin oli hiukan jonoa. Viikkoa myöhemmin sain häneltä puhelinsoiton ja pyynnön tulla käsikopelotutkimukseen, kun eturauhasen ns PSA arvo oli melkoisesti koholla. Ja taas lähete erikoissairaanhoidon urologin tutkimuksiin. Ja alkava eturauhassyöpähän sieltä löytyi.
Kerron nämä pitkät jorinat opiksi ja ojennukseksi. Opiksi sillä tavoin, että me osaisimme avustaa kilttejä läheisiämme saamaan asianmukaista hoitoa. Sitä kun nykyisellään joutuu selvästi vaatimaan. Nöyrät ja kiltit jäävät helposti jalkoihin ja hoitamatta kun joku kerberos-portinvartija sairaanhoitaja terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidossa katsoo ettei hoitoa tarvita ilman, että hänellä olisi siihen vastuuta. Minä olen oppinut jo sen verran härskiksi, että ”kiva kuulla mielipiteenne”, mutta haluan silti vastuullisen hoitavan lääkärin tekemään arvion hoidon tarpeesta tai tarpeettomuudesta.

21.3.2015

Enpä ole aikoihin kirjoittanut!

En minä suoranaisesti laiskistunut ole. Mutta Facebookin käyttö somessa on alkanut rokottaa näitä blogipäivityksiä. Sinne tulee kirjoitettua lähes joka päivä nykyään. Ihan alkaa jo harmittaa.

Facebook on kavala. Toisaalta se on aika tyhjänpäiväinen kun sinne kirjoittamasi häviää johonkin bittiavaruuteen ja palvele enemmänkin vain Facebookin profilointia ja mainosmyyntiä. Mutta yritäpä löytää sieltä joku vanha kirjoituksesi. Toivotonta.

Toisaalta se on aika juonisti ja koukuttavasti laadittu kun koko ajan saat näkyviin mitä kaverisi tai ystäväsi ovat kirjoittaneet tai puuhanneet. Joskus ihan tuntuu kuin olisi jossain tapahtumien keskuudessa. Mutta kyllä se on ihan tyhjä illuusio.

Aloitin Facebookin käytön vuonna 2009 kun nuorin tyttäreni kertoi sellaisen järjestelmän olemassaolosta ja oli itse alkanut sitä käytellä. Pitihän minun tietenkin nörttinä kokeilla sitä. Alussa se ei ollut kovin aktiivista kun ei siellä ollu kovin paljoa tuttuja, mutta nythän siellä alkaa olla melkein kaikki. Ei ihan kaikki mutta kuitenkin yllättävän moni minun ikäluokassanikin (65+).

Sen verran pitää kehua, että kyllä Facebook sentään television roskaohjelmat voittaa ajanvietteenä. Vaikken  siäkään kovin suuresti osaa arvostaa. Turhanpäiväistå kivaa.