Pikkuinen pojanpoikani innostui tai chi'hin

Nuorimies täytti muutama viikko sitten 1 v.

Kuulin tänään hauskan jutun hänen mummiltaan. Olivat olleet päivällä puistossa mummin kanssa ja kun nuorimies osaa jo kävellä niin oli taaperrellut mummin vierellä.

Eteen oli tullut puiston nurmikolla tai chi'ta harjoitellut mies. Poika oli kuulema heti havaittuaan aloittanut innostuneena matkimaan tai chi liikkeitä.

Minusta hänen pappanaan tämä oli hauska juttu. Vasta vuoden täyttänyt pikkumies harrastamassa puistossa tai chi'tä. Tuli hyvä mieli kun naureskelin tälle.

Tyttärelle ajokortti opetusluvalla?

Näin tässä sitten kävi. Nuorin tytär soitti eilen illalla ja kertoi että pääkaupunkiseudun autokoulut eivät uskalla luvata ajokortin hankkimista kahden kuukauden toimitusajalla. Kas kun hän on saanut lyhyellä hälytysajalla mielenkiintoisen työpaikan Tansaniasta Afrikasta ja joutuu aloittamaan siellä jo elokuun alussa. Ja tarvitsee siellä ajokortin.

Suurimpana pullonkaulana autokouluilla on varmaankin ajo-tuntien järjestäminen. Teorialuennot eivät varmaan tuota ongelmia koska yhdellä luennolla voidaan opettaa isoa ryhmää oppilaita. Mutta kun autokoulujen opettajienkin pitää saada pitää kesälomia ja lisäksi opettajan ja auton kapasiteetti on aika rajallinen. No onhan se ihan kohtuullista että autokoulujenkin opettajat saavat kesälomansa.

Tapiolassa oli ystävällinen autokoulun virkailija ymmärtänyt ongelman ja antoi tyttärelleni kullanarvoiset neuvot. Tyttäreni totesikin tänään puhuessamme puhelimessa että tulee lähettämään kyseiseen autokouluun vielä erityiset kiitokset. Kas kun kiitoksiahan me jaamme suomalaisessa työelämässä aivan liian harvoin.

Aluksi minä olin hiukan vastaan sitä ajatusta että minä ryhtyisin opettamaan. Olinhan aikoinaan perhesovun nimissä kieltäytynyt opettamasta vaimoanikin. Mutta ehkä nyt yli 20 v myöhemmin tämä voi kuitenkin onnistua oman tyttären kanssa. Kas kun hänellä on äärimmäisen tasapainoinen luonteenlaatu niin eiköhän tämä onnistu.

Ja erinomaiset ohjeet löytyivät taas netistä heti ensihaulla ja hyvin kohtuuhintaisena pakettina saatavissa.

Itse asiassa olen jo vähän jopa innostunut. Kun yritän nähdä asioissa aina myönteisiä puolia niin älysin tässäkin taas oivan mahdollisuuden. Minähän joudun menemään kirjalliseen liikennesääntöjen tenttiin opetusluvan saamiseksi. Tuleepa omatkin tiedot liikennesäännöistä varmasti nyt päivitettyä ajan tasalle. Ylimääräinen bonus eikä varmaan pahasta.

Ja jos tämä onnistuu niin voin opettaa tarvittaessa isoveljeäkin ellei ulkomailla asuessaan suorita ajokorttia.

Hiukan mietityttää miten tuo ajokortin ajaminen täällä Suomessa ja sitten heti kortin saamisen (toivomuksena tietenkin että molemmat onnistumme hankkeessa!) jälkeen ajaminen Tansaniassa. Onneksi on kysymys hyvähermoisesta nuoresta naisesta jolla tuskin on samanlaista näyttämisen tarvetta kuin ehkä olisi saman ikäisellä nuorella miehellä. Tansanian liikenne saattaa olla vähän kaaosmaisempaa kuin Suomessa mutta tyttäreni tiesi sen kuitenkin olevan rauhallisempaa kuin hänen paremmin tuntemassaan naapurimaassa Keniassa.

Nyt tuli minullekin vipinää.

Perheväkivalta kerettiläisestä näkökulmasta

En puolusta perheväkivaltaa. Tiedän sen monessa tapauksessa muodostavan erityisesti monelle naiselle melkoisen perhehelvetin. Mutta vastustan ongelman yksisilmäisen mustavalkoista käsittelyä jossa uhrina on aina vain nainen ja lapset ja syyllistettynä mies.

Käsitykseni mukaan pikkulasten äitien toimesta tapahtuvat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet huomattavasti ja muodostavat merkittävän osan perheväkivallasta. Eli perheväkivaltaa ei ole pelkästään miesten tekemä väkivalta naisia kohtaan vaan myös naisten väkivalta lapsia kohtaan. Yleensä vahvempi kohtelee heikompaa väkivaltaisesti.

Sinänsä en ole tuon alueen asiantuntija. Mutta ymmärtäisin tuon heikompaan kohdistuvan väkivallan sekä miehillä että naisilla kumpuavan samoista lähteistä: syrjäytyneisyydestä ja päihteistä. Elämä ei vain ole hallinnassa.

Varsinaisen aiheen sain kun löysin amerikkalaisen selvityksen miten naisten kokeman perheväkivallan yhteiskunnalta saamaa suojaa aletaankin käyttää muihin tarkoitusperiin kuin mitä ne on tarkoitettu.

Tapahtuu meillä Suomessakin vastaavaa. Olen ymmärtänyt että jos eroavien puolisoiden suhde on tulehtunut niin oivallinen tapa pelata mies ulos lasten huoltajuudesta on vihjata lastensuojeluviranomaisille perheen pienten lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kas kun lastensuojeluviranomaiset joutuvat tietenkin varmuuden vuoksi ensin ajattelemaan lapsen välitöntä suojelua vaikkei mitään riittävää näyttöä edes vielä olisikaan.

Olen joskus kauhulla miettinyt mitähän minulle olisi käynyt virkakoneiston jauhamisessa jos minusta tuollaisen vihjauksen joku olisi aikoinaan esittänyt. Kas kun lapsirakkaana olen halinut ja pussannut ja muutenkin hellinyt lapsiani heidän pienenä ollessaan. Onneksi puolisoni ovat fiksuina ymmärtäneet. Toisaalta tuo lasten hyväksikäyttöepäilyn käyttö puolison kiusaamiseksi on varmaan aika uutta. Lukemani perusteella minusta tuntuu että väärinkäyttömielessä tuo on lisääntynyt vasta viimeiset 10-15 vuotta.

Voi kun olisikin joku tehokas keino jolla voisi erottaa aiheettomat epäilyt aiheellisista. Ja sitten pitäisi vielä noista aiheettomista epäilystä voitava erottaa tapaukset joissa äiti on oikeasti ollut hyvässä uskossa niistä tapauksista joissa epäilyt on käynnistetty vain puolison kiusaamiseksi tai jonkun hyödyn saamiseksi. Ja tuollaisessa selvästi tahallisessa tapauksessa pitäisi kyetä rankaisemaan ettei sellainen yhtään tarpeettomasti lisääntyisi esimerkiksi minään avioeron kätevänä ja tehokkaana taisteluvälineenä.

Lasten viisaus

Erosin yli 30 v sitten. Minulla oli silloin kolme lasta joista vanhimmat olivat silloin 8 ja 10 vuotiaita, molemmat tyttöjä.

Halusimme silloin molemmat vaimoni kanssa että lasten mielipidettä kuunnellaan myös erotilanteessa. Lapsille selitettiin että isä ja äiti eroavat. Siinä yhteydessä lapsille sitten kerrottiin että me haluamme kuulla heidän mielipiteensä kumman vanhemman kanssa he haluaisivat jatkossa asua.

Tytöt sulkeutuvat omaan huoneeseensa. En muista enää tarkkaan mutta meni pitkään ja ovi pysyi koko ajan suljettuna. Minulla tuli silloin mieleen paavin valinnan suorittava konklaavi, joka tulee esiin vasta kun paavin on valinta on selvä. Ja kyllä siinä kieltämättä hiukan jännittikin kun tavallaan ymmärsin että tässä myös mitataan miten on vanhempana siihen asti onnistunut vaikka avioeroa muuten henkilökohtaisena epäonnistumisena pidinkin. Toisaalta mietitytti miten vaikean kysymyksen eteen olimme lapset asettaneet.

Pitkän suljetun oven takana käydyn mietinnän jälkeen ovi aukesi ja sieltä astui eteemme tytöt aivan haudanvakavin ilmein. Vanhempi tytöistä esitti molempien puolesta vastauksen. Vastaus oli suuressa viisaudessaan kuin Raamatun kuningas Salomonin tuomio: Me haluamme jäädä sen kanssa joka jää tähän nykyiseen asuntoon asumaan. Ratkaisu oli hyvin perusteltu ja looginen. Näin heidän elämäänsä tuli mahdollisimman vähän muutoksia.

Tuollainen kypsä viisaus vahvisti minulle jo aikaisemmin muodostamaani käsitystä että jo aika pienillä lapsilla on älyä paljon enemmän kuin me aikuiset osaamme kuvitella.

Kastemekkoni yli 63 v takaa

Minut on lapsena kastettu ortodoksiksi. Kävin viime viikolla sisareni luona ja hän kaivoi erästä vaatearkusta minun äitini aikoinaan säästämän kastemekon. Mekko jossa minut kastettiin siis yli 63 v sitten.

Sitä yritettiin etsiä lapsenlapseni ristiäisiä varten mutta ei silloin löytynyt tai en muistanut siskoltani sitä kysellä. Ja lapsenlapseni on kastettu heidän tätinsä eli nuorimman tyttäreni kastemekossa. Sen oli anoppi aikoinaan suunnitellut ja muistaakseni taitavana ommellutkin ja siinä vain nauhaa vaihtamalla siniseksi tai punaiseksi sai kastemekosta sopivan pojalle tai tytölle. Jotenkin sitä nyt ollaan vaan niin perinteisiä että tuollaista erottelua harrastetaan edelleen.

No ensimmäinen lapsenlapseni oli tyttö ja minun kastemekossa oli peräti melkein koko alueelta sininen silkkivuoraus. Vuorin vaihtaminen punaiseksi olisi ollut hankalaa. Mutta nuorempi vajaa vuoden vanha pojanpoika olisi voitu kastaa tuossa.

Mutta tässä tuo 63 v kastemekko on valokuvassa. Paljon pitsiä ja röyhelöä 1945 vuoden ajan hengessä. Vaikka heti sodan jälkeen oli köyhää niin kastemekko oli hieno.

Kolmea lasta ensimmäisestä avioliitosta emme kastaneet ja erosin aikuisiässä minäkin kirkosta hiukan lasten syntymän jälkeen. Eikä syynä ollut minun tapauksessa mitenkään kirkollisverot koska seurakunnassa johon kuuluin sai maksamansa veronmäärän itse päättää. Seikka jota kyllä arvostan vieläkin. Mutta jos et maksanut mitään tuli muistutus.

Vanhin on muutamia vuosia sitten kääntynyt ortodoksiksi ja kastettu.

Toisen avioliiton kaksi lasta kastettiin luterilaisiksi vaimon sitä toivoessa eikä minulla ollut mitään aihetta vastustaakaan kun vaimoni sitä halusi.

Tällaista blogia kirjoittaessa joutuu aina miettimään mitä kirjoittaa lähimmäisistään ja mitä ei. Mutta tuskin lapseni pahastuvat - ei tässä mitään niin intiimejä paljastuksia ole. Ja kun lukevat blogiani niin jos haluavat voivat pyytää poistamaan kirjoituksen.

Itse olen joskus sanonut että jos nyt vanhempana katsoisin aiheelliseksi palata takaisin kirkon piiriin niin todennäköisesti se olisi kuitenkin ortodoksinen kirkko. Tunnen sen sittenkin kristillisistä kirkoista itseäni kulttuurisesti lähimmäksi. Ja pidän suuresti ortodoksisesta kirkkomusiikista.

Peliteoria on minua aina kiinnostanut ja olen usein uskonkysymyksissä mietiskellyt keskustelukumppaneitteni kanssa ns Pascalin vaakaa. Uskovaiset ystäväni eivät tuollaisesta ajattelusta pidä mutta minut tuntien ymmärtävät.

Muistan kun aikoinaan eräs hyvin sympaattinen uskovainen esimies tiesi minua kiinnostavan uskonasioistakin keskustelun. Ja hän hyvin hienotunteisesti mutta kuitenkin aina kerran vuodessa kokeili olisiko aika jotenkin otollinen. Kun kaveri oli hyvin älykäs esitinkin hänelle hyvin sofistisesti kysymyksen: Uskotko oikeasti että Jumala on Kaikkivaltias ja kykenee kaikkivoipana mihin tahansa ihmetekoihinkin. Vastaus tuli epäröimättä: Kyllä uskon.

Siinä vaiheessa totesinkin ykskantaan että siinä tapauksessa jätetään tämä asia Jumalalle. Kun (Granpa)Igorin on aika herätä niin kyllä Jumala silloin juolehtii (Granpa)Igorin herätyksestä - ei siinä tarvita ketään ihmisiä välikätenä. En ollut vielä isoisä tuolloin niin siksi laitoin tuon Granpa-sanan sulkuihin. Kaveria huvitti asia eikä hän mitenkään loukkaantunut, fiksu kun oli. Eikä sen jälkeen minua hänen toimestaan enää yritetty käännyttää.

Saako lapsia painostaa harrastamaan?

Olen joutunut miettimään tätä aikoinaan omien lasteni kanssa. Ja pidin siinä mittapuuna myös omaa lapsuutta ja nuoruuttani.

Kyllä lapsia joutuu joskus patistamaan. Muta missä kulkee raja se onkin ongelmallisempaa.

Saatat joutua itse miettimään vakavasti heijastatko lasten harrastuksissa jotain omia täyttymättömiä odotuksiasi. Ja koet itsesi pettyneeksi jos lapsi ei innostu sinun pitämästäsi harrastuksesta. Ja sitten vielä taipuuko lapsi sinun painostuksesi alla vain miellyttääkseen sinua vanhempana.

Olen itse joutunut muutaman kerran miettimään tuollaisia asioita. Eräs kerta on jäänyt mieleeni kun annoin periksi. Pieni erittäin musikaalinen tyttäreni kävi viulunsoiton alkeistunneilla kansalaisopistossa. Taideaineitahan pääsivät ihan lapsetkin opiskelemaan kansalaisopistossa. Ja jopa pieni 1/4 viulukin oli opiston puolesta. Opettaja oli ulkomaalaista syntyperää ja puhui murtaen suomea. Aikuisen näkökulmasta ihan ymmärrettävää suomea ja jos ei jotain ymmärtänyt saattoi aikuinen hyvin kysyä vaikka 'anteeksi en ymmärtänyt'. Mutta pienelle lapselle tuollainenkin kielimuuri tuntui kovin pelottavalta. Tytär sanoi itku kurkussa ettei hän enää halua mennä viulutunneille kun ei hän ymmärrä mitä se opettajasetä puhuu.

En muista enää miten kovan perheriidan me kävimme vaimon kanssa lasten kasvatuksesta mutta sen muistan että riita siitä tuli kuitenkin. Olisin ollut valmis käymään opettajan kanssa keskustelemassa mutta vaimo oli sitä mieltä ettei lasta saa pakottaa jos ei halua. Itse asiassa minäkin olen ihan samaa mieltä. Mitä me aikuiset olemme pakottamaan omia lapsiamme. Tiesin kyllä vanhemmista lapsista ja omista lapsuuden kokemuksista että lapsilla joskus tuli sellaisia pieniä takapakkikausia. Ja niistä saattoi päästä yli kun vanhemmat hiukan harjoittivat painostusta. Tässä tapauksessa en arvioinut asiaa oikein ja annoin perhesovun nimissä periksi.

Tämä lapsi on jo pitkään ollut aikuinen. Kun kerran asiasta tuli keskustelua hän kertoi nyt joskus aikuisena kuitenkin harmitelleensa ettei häntä pienellä painostuksella pantu jatkamaan hyvää soittoharrastusta. Musikaalinen hän on edelleen mutta omakohtainen soittotaito jäi oppimatta. Kyllä minua harmitti mutta kuten kaikki muukin asia menneisyydessä niin ei niitä voi jälkikäteen enää muuttaa. Soittoharrastusasiassa minulla oli lapsuudesta omakohtaista kokemusta. Kun murrosiässä kuvioihin tuli vastakkainen sukupuoli niin vauhti oli niin kovaa ettei siinä enää soittoharrastuksiin ehtinyt. Tosin en tiedä olisiko siinä vaiheessa enää vanhempien patistuskaan auttanut.

Tosin ei mikään estä omaksi ilokseen opettelemasta soittotaitoa vaikka aikuisena. Lapsena vain olisi kaikki ollut omalla tavallaan niin paljon helpompaa.

Aikuisille neuvoksi: miettikää tarkkaan tuollaisessa katkotilanteessa mikä mahtaisi olla lapsen oma etu pidemmällä tähtäimellä? Joskus voi joutua vanhempana tekemään päätöksiä jotka eivät lapsesta ehkä vaikuta sillä hetkellä mukavilta mutta ehkä he sitten joskus aikuisina ymmärtävät päätöksen taustat.

Kaukokaipuu tarunhohtoiseen Egyptiin

Isäni onnistui istuttamaan minuun jo pienenä kaukokaipuun. Asuimme lähellä merta ja kävelimme usein meren rannalla satamassa ihailemassa laivoja. Sekä matkustaja- että rahtilaivoja. Muistan vieläkin miten ruotsalaiset rahtilaivatkin olivat puhtaanvalkoisia. Ja suolaisen meriveden haju muistuu vieläkin nenässäni.

Egypti oli yksi tällainen paikka joka jäi mieleeni tarunhohtoisena. Isä oli nuorena miehenä ollut merillä ja siinä yhteydessä vieraillut Egyptissä. Muistan vielä miten isä vanhoina päivinä mietiskeli milloin lähtisi uudestaan Egyptiin. Olisi varmaan lähtenytkin jos äiti oli elänyt vähän pidempään. Mutta vaikka leskeydyttyään matkustelikin paljon niin se oli enemmän yksinäisyyden pakenemista kuin aitoa matkustelusta iloitsemista.

Eli tämä kuva on minun koulussa 8 v piirtämäni. Ja kun kävin saksankielistä koulua niin kuvatekstikin on saksaksi. Kuvan vaakunan heraldiikasta en ole varma otinko sen mielikuvituksesta vai jostain 1930-40 luvun nuorten tietokirjan heraldiikkaosiosta.



Ehkä tuo nuorena mieleeni istutettu kaukokaipuu ajoikin minut ensimmäiseen ammattiini matkailualalle. Tein matkailualalla melkein 20 v uran ennen "höyrähtämistäni" tietokoneisiin. Ja näissä hommissa olen sitten viettänytkin viimeiset 30 v. Mutta kaukokaipuu ei ole lähtenyt.

Nostalgiaa - prinssipari

Toin mökiltä ison matkalaukullisen vanhoja äitini säästämiä aarteita joita sieltä löytyi.

Olen joskus ex-vaimoni kanssa miettinyt ettei hänellä ole mitään tuollaisia aarteita ainakaan kovin paljoa tallessa kun niitä aina siivousten yhteydessä heitettiin pois. Meillä oli onneksi kesämökki joka palveli hyvin tuollaisia tarpeita. Tosin eihän nuo suoranaisesti tilakysymys ole jos muutaman lapsen eri ikäisenä piirtämän kuvan säilyttää.



Kuvassa ei ole vuosilukua mutta erään toisen kuvan perusteella arvelen olleeni 8 vuotias tuon piirtäessäni eli vuosi oli silloin 1953.

Kuninkaan tai prinssin (en tiedä kummasta oli kysymys) rinnassa on kunniamerkkejäkin ja ns rähinäremmikin. Se nelisakarainen ei uskoakseni ollut Saksan rautaristi vaikka mistä sitä tietää, ns maltanristi kuitenkin. Minä ahmin siihen aikaan sen ajan pikkupoikien tietokirjoja joiden painokset olivat sotaa edeltäneeltä ajalta. Ne olivat Yrjö Karilaan toimittama Pikku jättiläinen ja saman henkinen Koululaisen muistikirja. Niistä otettiin vuosittain päivitetyt uusintapainokset. Yrjö Karilas toimitti myös Antero Vipunen nimisen pikkujättiläisen, josta siitäkin maininta äskeisessä Pikku jättiläinen linkissä. Taitaa noistakin joku olla vielä mökillä 60-70 vuotta vanhojen kirjojen seassa.

Jossain aarreaitta laukussa oli myös isäni keräämiä lehtileikkeitä sota-ajalta eikä ne kyllä mitään kivaa luettavaa ole sellaiselle jonka suonissa virtaa vähääkään venäläistä verta. Onneksi ymmärrän niiden sen ajan sotapropagandakontekstin niin ei pahoita mieltä.

Linnanmäellä

Työpaikalla oli järjestetty perhetapahtuma Linnanmäellä muutama päivä sitten. Kun kollegani ovat 30-40 ikähaarukassa on heillä useimmilla juuri sopivasti Linnanmäki-ikäisiä lapsia, minulla sen ikäinen lapsenlapsi.

Minulta on työurani aikana pyydetty tuollaisia koko perheen tilaisuuksia useita kertoja. Yhden kerran nuorena johtajana järjestin sellaisen. Ja huomasin ettei se ollut ollenkaan sellainen mitä ihmiset olivat odottaneet. Suurin osa puolisoista oli aika vieraita toisilleen eikä se tilaisuus ollut siten ollenkaan niin kiva kuin sitä pyytäneet työntekijät olivat kuvitelleet.

Mutta tämä oli kiva. Työantaja sponsoroi perheiden yhteistä illanviettoa eikä idea ollutkaan viettää aikaa vain kollegoiden ja kollegoiden perheiden seurassa vaan oman perheen kanssa. Olipa eräänkin rouvan lapset olleet myöhemmin sitä mieltä että onpas äidillä kiva työpaikka. Minä koiranleukana kyselinkin äidiltä että luulivatko lapsesi että olet töissä Lintsillä ;) Mutta kun oli kyse elokuun lopun illasta ja ulkona oli pientä sateen ripsutteluakin oli tilaa hyvin eikä missään tarvinnut jonottaa ja meidän muutaman sadan oma porukka valloitti jos ei koko Lintsiä niin kyllä vastaan tuli koko ajan tuttuja.

Minä olin melkein kuukauden etukäteen suunnitellut ja odottanut että pääsen vähän yli kolmevuotiaan pojantyttäreni kanssa kummitusjunaan. Ja sinnehän me sitten menimme. Voi että oli jännää. Minä pappana puristin koko ajan tiukasti kiinni ja yritin rauhallisella äänellä sanoa, että ei tarvitse pelätä kun pappakin on tässä vieressä.

No se kierroshan kestää muutaman minuutin ja kun heti kun tulimme ulos päivänvaloon ja hän näki äitinsä odottamassa siinä ulkopuolella niin purskahti aivan sydäntäsärkevään itkuun ja sai juuri ja juuri sanottua miten hirveästi hän oli pelännyt. Ja hän olikin pitänyt silmäT kiinni koko ajan. No enhän minä sitä pimeässä nähnyt vaikkA hiukan ihmettelinkin että oli niin hiljaa, Raukka, kauhusta jäykkänä tietenkin.

Äidin pusut ja halit sitten auttoivat aika nopeasti ja hetken kuluttua sitten oli vuorossa jos jonkinlaisia minuakin pelottavia laitteita. Eikä mitään pelkoja kun meni äitinsä kanssa isoon maailmapyöräänkin.

Jälkeenpäin sitten miniäni illalla kertoi kotimatkalla nähneensä siellä kummitusjunan lähellä lipun että ei suositella alle 8 vuotiaille. Ja minä hirviö olin melkein kuukauden vain odottanut että pääsen tuollaista "kidutusta" suorittamaan. Kauheaa. Tunsin itseni ihan roistoksi ja sydämettömäksi pahantekijäksi. Vielä seuraavana päivän kun käväisin kertoi nuori neiti miten ne nuket siellä huvipuiston kummitusjunassa olivat olleet ihan kauhean pelottavia. Onneksi miniäni lohdutti minua ettei lapsi ollut kuitenkaan nähnyt mitään painajaisunia vaan oli nukunut yöllä ihan hyvin. Huhuh - hiukan helpotti omaatuntoani.

Virtuaalilapset jo todellisuutta?

Internetin hakukoneiden yleisimmät hakusanat taitavat olla seksi ja porno eri muodoissaan.

Kirjoitin v 2006 täällä blogissa virtuaalilapsista, Nyt oli Ilta-Sanomissa juttu oikein kuvan kera miten luonnolliseksi on onnistuttu tuollainen virtuaalisen ihmisen kuva luomaan.

Ainakin minusta oikein nätti ja ihan luonnollisen näköinen tyttö.

Mitenkähän meidän suomalainen pedofilia-nettisensuuri alkaa sensuroida tuollaisiin menetelmiin mahdollisesti ryhtyvää virtuaalipornoa. Kyllä jo v 2006 kun tuon jutun kirjoitin jo toistamiseen nettiin, oli nähtävissä että tuollainenkin tulee kovalla vauhdilla meidän liberaalia länsimaista sallivuutta testaamaan. Ensimmäisen kerranhan kirjoitin Netmagazine verkkolehteen asiasta jo 1990-luvun lopulla.

Huhuh näitä edessä olevia tulevaisuuden skenaarioita.

Tyttöjen ja poikien tasa-arvo

Olen kolmen tytön ja kahden pojan isä. Kaikki ovat jo aikuisia.

Katselin tänään isoa joukkoa koulusta moposkootterilla palaavia nuoria. Kiinnitin huomiota että heistä aika iso osa oli nuoria tyttöjä.

Minulle tuli asiasta mieleen parikin asiaa. Yksi oli tuo noiden moposkoottereiden muutamassa vuodessa tapahtunut räjähdysmäinen lisääntyminen. Eikä ihme: muutamaa vuotta aikaisemmin samanlaiset tai ainakin minun silmissäni samanlaisilta näyttävät laitteet maksoivat 3000-4000 euroa. Nyt pääosin kiinalaisen moposkootterin saa 599 - 999 eurolla ja aika monta mallia on jo rekisteröity kahdelle että pääsee kaverinkin kanssa. Käytettyjä ajokuntoisia näin kesällä myytävän 200-300 euron hintaan. Ja liikennevakuutukseksi kelpaa mopovakuutus joka on ihan siedettävän hintainen verrattuna isojen skoottereiden moottoripyörävakuutuksiin.

Olen itsekin ajellut joskus 90-luvun alkupuolella tuollaisella vekottimella jonkin verran. Kätevä kesäkulkuneuvo kaupungissa ja lyhyillä etäisyyksillä. Tietenkin voi ajatella että entisaikaan ajeltiin polkupyörällä ja melkein yhtä kätevää. Terveellisempää, ympäristöystävällistä eikä kuluttanut öljyä samalla tavoin.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan tuolla tavoin hurskastella.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa nykyajan nuorista neidoista ja heidän tasa-arvostaan. Olin aistivinani noilla moposkoottereilla ajelevien tyttöjen varmaan kokevan itsensä paljon entistä tasa-arvoisemmiksi nuorten samanikäisten poikien kanssa. Ei mopo tai moottoripyörä ole enää mikään kundien tai poikatyttöjen yksinoikeus.

Itse asiassa kesällä 2006 näin naisellisimman koskaan näkemäni moposkootterin. Voi olla että ajatusmaailmani on klisheemäinen mutta olkoon: se oli pinkki ja siihen oli maalattu kauniita kukkia pintaan. Satulakin oli jotenkin naisellisen dekoratiivinen ja samoin ajajan kypärä. Ja kaikki tyylikästä hyvällä maulla. Kysyinkin ajajalta niin kertoi saaneensa isältään syntymäpäivälahjaksi ja että kyse oli ihan tyttöjen vakiomallista.

Mietin joskus omaa kasvatustani. En kai vaan ole yrittänyt jollain ajatusmalleilla istuttaa tyttäriini jotain perinteistä naiskäsitystä. En muista että olisin sellaista tehnyt vaikka en ehdoin tahdoin ole ostanutkaan tyttärilleni pikkuautoja tai pojilleni nukkeja. Ehkä joskus jonkun poikkeuksen tasa-arvoiseen suuntaan olen saattanut jopa tehdä. Ja legopalikoita olen muutenkin pitänyt aika sukupuolineutraaleina leluina ja kaikki lapseni ovat niillä antaumuksella leikkineet.

Taisin helmikuussa tänä vuonna kirjoittaa blogissani mm hormonien merkityksestä, siellä toiseksi viimeisessä kappaleessa.

Uskon edelleen että niillä on merkitystä jo pienestä pitäen että pienet pojat luontaisesti käyttäytyvät eri tavoin kuin pienet tytöt. Mutta toivon että olisin jotenkin onnistunut kasvattamaan (tai jättänyt kasvattamisella pilaamasta ;) omista tyttäristäni itsensä miesten kanssa tasa-arvoisiksi tuntevia yksilöitä.

Kaikki lapseni ja lapsenlapseni

Meillä oli viime torstaina tarkoitus pitää kekkerit sen kunniaksi, että on hyvin harvinaista saada kaikki 5 lastani ja 2 lapsenlastani yhtäaikaa paikalle. Ruokapöydässä oli yhtäaikaa 8 henkeä.

Ei se ihan 100% onnistunut nytkään. Vaikka ulkomailla asuvat lapsenikin olivat pääkaupunkiseudulla jopa kaksi päivää samaan aikaan joutui yksi lapsistani lähtemään yöllä hiukan ennen kuin toinen lapsistani pääsi paikalle.

Toisaalta Norjassa asuva vanhin tyttäreni tulee muutaman viikon kuluttua uudestaan Suomessa käymään jolloin voimme joustavammin suunnitella tilaisuuden. Nyt ei vaihtoehtoja ollut kuin yksi päivä. Alunperin oli ajatus viettää juhlat mökillämme viikonloppuna mutta aikatauluista johtuen kaikkia ei olisi silloin saanut paikalle.

Mutta hauskaa oli. Ruokana oli perhetradition mukaisesti pelmenit ja niitä teimme itse porukalla tyttäreni ja vävyni kanssa. Ahneimmat syövät niitä jopa 40 kpl illan mittaan mutta laskimme n 20 kpl/henki riittävän. Tosin emme ihan niin montaa saaneet raaka-aineista aikaan. Teimme peräti kolmea sorttia: kasvistäytteellä paikalla olleille vegetaristeille ja sitten lihatäytteisiä sipulilla ja ilman. Itse olen ruokarajoitteinen enkä syö tavallista sipulia vaikka valkosipulista pidänkin. Mutta oli päälle laitettavaksi käristettyä sipulia, smetanaa, voisulaa ja vihreää juustoa. Vihreä juusto on perheemme omaa keksintöä. Toimme sitä joskus vuosikymmeniä sitten Neuvostoliitosta (oli latvialaisvalmisteista) ja raastoimem pelmenien päälle ja se iski kaikkien makuhermoihin. Nyt olemme tilanneet sitä tuttujen välityksellä millojn suoraan Sveitsistä tai muualta mistä sitä saa. N nyttemmin sitä valmistaja myy jo internetin välityksellä.

Perinteisesti vodkaa pitää olla riittävästi. Pienistä 2 cl ryyppypikareista pakasteesta otettu vodka ja päälle pelmeni ja sama toistetaan riittävän monta kertaa.

Maalla käydessäni ajoin takaisin Lammin ja Tuuloksen kautta ja toin sieltä mukanani 3 litran astian sahtia. Amerikkalainen vävypoikani (aikamoinen herkuttelija ja sellaisena melko ennakkoluuloton) muisti sahdin ensimmäiseltä Suomen vierailultaan 10 vuotta sitten. Hänet oli silloin viety Helsingissä Zetor nimiseen ravintolaan sahdille. Oli nimittäin etukäteen jostain kuullut (tiedemiehenä kertoi tehneensä hyvin kotitehtävät ennen matkaa) tästä suomalaisesta (ja mielestäni hämäläisestä) juomasta. Arvosti kovasti löytämääni sahtia ja taisimme olla ainoat jotka siitä nauttivat täysin siemauksin. Aika kovaa kamaa oli. Prosentteja oli lupauksen mukaan n 7,5. Mutta yllättävän hyvää. Olisi tosin pitänyt taas muistaa vanha hyvä neuvo, että älä sekoita erilaisia alkoholijuomia. Siitä en ole varman onko neuvo venäläinen mutta isältänikin sen taisin saada ja on siitä omakohtaista kokemustakin. Humalaanhan siitä tulee ja jos oikein ylenmäärin nautiskelee niin vielä pahoinvointikin.

No tässä iässä on hiukan tullut kokemusta joka joskus manifestoituu viisautta muistuttavalla tavalla. En juonut liikaa erityisesti kun olin seuraavana aamuna luvannut ajaa aamulla tyttäreni miehensä kanssa lentokentälle.

Summa summarum: oli kivaa. Olen joskus miettinyt sanalaskuja puutarhanhoidon tai merenkulun tärkeydestä mutta kyllä minun arvomaailmassani silti kaikkein tärkeintä on lämpimät ihmissuhteet etusijalla tietenkin omat lapset ja lastenlapset ja perhe muutoinkin. Muistan erään sympaattisen deittailukaverini kertoneen kadehtineen minua lapsimäärästäni. No onneksi oli hänelläkin sentään yksi lapsi ettei hänenkään aivan osattomaksi ollut tarvinnut jäädä tällaisesta onnesta.

Hiukan etukäteen mietin pitäisikö naapureitamme varoitella että kun meidän perheemme on kuin tv-sarjasta Serranon perhe. Puhutaan paljon ja kovaa (ja käsillä viuhdotaankin ;) ja jos juhlat jatkuvat hyvin myöhään vaarana on toki naapureiden häiriintyminen. Minulla sattuu vielä olemaan yksi aivan hermoheikko, mutat en tiedä kuka kun lähettelee vain nimettömiä (ja törkyisiä) paperilappuja aina silloin tällöin (ehkä kerran 1-2 vuoden välein). Ei ole lappuja näkynyt eli ilmeisesti osasimme yömyöhällä käyttää sordiinoa.

Jos haluat maistaa pelmenejä niin Helsingin Kalliosta niitä saa ja käsitykseni mukaan myös pakastettuna mukaan. Valmiit pakasteet on hyvää pikaruokaa. Melko hyviä pakastepelmenejä valmistetaan itä-Suomessakin ja niitä löytyy useimpien hyvin varustettujen K-ruokakauppojen pakastealtaista. Myös Helsingin seudun eestiläisistä ruokakaupoista (pari vuotta vanhan linkin osoitteista en mene takuuseen) löytyy eestiläisiä pakastepelmenejä. Osa oli suorastaan herkullisia mutta kaikki olivat syöntikelpoisia ja hyviä.

Piirros leikkikouluajoilta

Olin juhannuksena mökillä (ja vietin syntymäpäivääni). Juhannus kaupungissa on aina tuntunut minusta ahdistavalta. Tyttärellänikään ei ollut muuta tekemistä viikonloppuna eikä ollut vuosiin ulkomailla asuneena ollut juhannusta mökillä niin lähti mukaan ja sitten vielä kävimme hakemassa mukaan erään hänen koulukaverinsa. Minä tietenkin isänä houkuttelin nuoria neitoja lähtemään juhannuspäivän lavatansseihin, joiden teemana oli "maajussille morsian". No kävivät neidot siellä näyttäytymässä - ehkä vain minulle mieliksi.

Puoliksi juuriltani hämäläisenä nautin mökillä olosta. Olihan sillä seudulla äidin puoleisen sukuni juuret muutaman sadan vuoden ajalta. Jännää miten tuollaiset asiat jotenkin korostuvat iän myötä.

Tuossa edellä oleva talvinen hiihtokuva on minun leikkikoulussa 5 v tekemäni. Löytyi mökiltä vanhasta matkalaukusta kokoelma vanhoja piirustuksiani.

Kuvan oikeassa yläreunassa on varmaan ensimmäisiä signeerauksiani. Venäläisin kirjaimin etunimeni Igor. Lisäselityksenä leikkikoulu oli Helsingissä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa 1950-luvun alussa sijainnut venäläinen Tabunovin leikkikoulu, josta julkaisin jonkin aikaa sitten täällä blogissa luokkakuvan.

Nimessä Igor on kuitenkin kirjoitusvirhe. Kaksikielisenä sekoitin venäläisen I kirjaimen (tässä И) ja Suomen N kirjaimen. Eli olin kirjoittanut nimeni alkuun suomalaisen N kirjaimen kun olisi tietenkin pitänyt kirjoittaa venäläinen I kirjain (tässä И), joka on kuin N kirjaimen peilikuva.

Leikkikoulukuva melkein 60 vuoden takaa

Tapahtui tässä muutama viikko sitten että putkahti sähköpostia ja mukana oli valokuva. Sähköpostin otsikossa oli kysymys "Oletko sinä tässä kuvassa".

No olenhan minä kuvassa. Ylärivissä kolmas vasemmalta. Ja päällä oikein puvun takki. Kuva on melkein 60 vuotta vanha. Se oli leikkikoulustani joko vuodelta 1950 tai 1951.

Lähettäjä oli leikkikoulukaverini, jota en muista lähes 60 vuoden aikana tavanneeni kuin ehkä ihan satunnaisesti enkä silloinkaan muistanut hänen olleen leikkikoulussa samaan aikaan. Ja sitten selvisi että olimme asuneet viitisen vuotta naapureina vierekkäisissä kerrostaloissa 2000-luvun alkupuolella.

Toivottavasti en syyllisty kovin suureen tekijänoikeusrikkomukseen kun julkaisen kuvan tässä blogissa.

Joitakin asioita muistan leikkikouluajaltani ja on minulla tallella jotain piirustuksiakin siltä ajalta. Pitää laittaa jossain vaiheessa tännekin. Yksi muisto minulla on: pelkäsin kovasti mielestäni ankaran opettajan ylähuulessa ollutta isoa luomea.

Olen nyt kaksinkertainen isoisä!

Vaikka oli kiva olla yksinkertainen isoisä niin vielä kivempaa on olla kaksinkertainen.

Eli toinen lapsenlapseni, nuori mies, syntyi sunnuntaiaamuna 04.05.2008! Onnea kaikille . Lapsi ja äiti voivat hyvin samoin isä. Myös allekirjoittanut isoisä voi hyvin ja iloitsee.

Isänpäiväkuva

Lapsenlapseni Angelina 2 v toi minulle isänpäiväksi piirtämänsä kuvan. Siinä pappa tekee työtä yhdestä kulmasta katsottuna ja toisesta kulmasta katsottuna pappa on kai tietokoneen ääreesä ja on siinä varmaan joku neliulotteinenkin tulkinta ;)

Virtuaalilapsia

Kun edellinen juttu koski lapsipornoa niin siitä tuli mieleen samantyylinen ajatusleikki.

Joskus 90-luvun loppupuolella joku japanilainen skannerivalmistaja oli tuotteistanut paketin jossa skannerin lisäksi oli erityinen morphing ohjelma. Tarkoitus oli, että järjestelmän laitteella tulevat isä ja äiti voisivat syöttämällä skannerilla sisään molempien valokuvat saada niiden yhdistelmästä näkyviin tulevan lapsena ulkonäön virtuaalisena.

Samoinia aikoihin taisi markkinoille tulla myös ensimmäiset tamagotchi virtuaalilemmikit. Myös julkinen keskustelu homo- ja lesboparien tulevista avioliitoista velloi vilkkaana, homo- ja lesboparien adoptio-oikeuksistakin puhuttiin, mutta silloin 90-luvulla tuo vihkimisen läpiajaminen oli kai tärkeintä saada läpi. Hedelmöityshoidoista ei vielä puhuttu ollenkaan.

Minäpä aloin ajatusleikkiä kahden homon virtuaalilapsesta, eihän skanneri olisi tietänyt että sinne onkin syötetty kahden miehen valokuvat. Kun tuo lapsiporno oli samoihin aikoihin esillä kirjoitin molemmista aiheista kolumnitkin Netmagazine verkkolehteen, joka ilmestyi Kuopiosta käsin ammattitoimittaja Reijo Holopaisen ollessa toimituspäällikkönä ja oli kai ensimmäinen nettilehti laatuaan Suomessa. Ja kun ihan äärimmilleen vein ajatusleikkini muistelin joskus kuulleeni jostain hardcore pornosta jossa nainen ja susikoira olivat yhdessä. Siitä vaan tuonne skanneriin virtuaalilasta generoimaan ;)

Olen joskus nähnyt jotain televisiojuttuja tietokoneohjelmien avulla tehdyistä ihmisten vanhennussimulaatioista. Siinä olisi ollut oiva virtuaalilapsen generoimisohjelman jatkokehityssuunnitelma versioon 2 jne.

Jotta kukaan ei saisi väärää käsitystä niin tuttavapiiriini on elämäni aikan kuulunut useita miehiä, joiden olen tiennyt olevan homoja, ja muutaman lesbonkin tunnen. Ja he ovat tienneet ja ymmärtäneet että minä tiesin jne. Aika oli 60-70 lukua ja siihen aikaan moni piti vielä ympäristön vuoksi homous-luurangot kaapissa. Mutta kun kaverit oivalsivat, että en potenut mitään homofobiaa tai muutenkaan mitenkään halveksinut kenenkän sukupuolista suuntautuneisuutta sain monesta pitkäaikaisia ystäviä. Mutta pohjaa jännille ajatusleikeille tuosta virtuaali-lisääntymisestä saa ja kyllä monet homot osaavat näille jutuille itsekin aivan hyvin nauraa,

No. Tulipahan taas tuollaistakin tänään mieleen.

Onko tämä sensuroitavaa lapsipornoa?

Lapsiporno on kuvottavaa, mutta sen varjolla käynnistettävä internet-sensuuri tuntuu myös aika kammottavalta isoveli valvoo suuntaukselta. Eihän kirjekuoriakaan avata vain sen vuoksi että siellä kuoren sisällä voi olla lapsipornoa.

Jo useita vuosia siten kun pedofilia netissä oli esillä ensimmäisiä kertoja törmäsin minäkin kysymykseen. Kävin useammankin tutun kanssa keskustelua ja nostin keskustelussa esiin eräitä rajanvetokysymyksiä.

Samoihin aikoihin taisi kauppoihin tulla tietokonepeli Tomb Raider, jonka pääosassa oli vähäpukeinen, isorintainen ja muutenkin kurvikas naispuolinen sankari, piirroshahmo Lara Croft. Piirroshahmo oli melkein kuin valokuvattu.

Silloin tuli mieleeni: mitäpä jos lapsipornokuvakin olisi elävän mallin valokuvaamisen sijasta nykyaikaisilla tietokoneohjelmilla piirretty lähes valokuvan näköinen ja tasoinen? Pornokuvia palvova pedofiili saa siitä silti kicksejä. Pitäisikö se lastensuojelun nimissä sensuroida tai kieltää? Ketä lasta siinä silloin suojeltaisiin? Ja jos kysymys olisi tällaisestä virtuaalilapsesta niin miten määriteltäisiin onko kuva alaikäisestä vai mahdollisesti aikuisesta?

Niin iljettävänä kuin viiden nyt jo aikuisen lapsen isänä pedofiliaa kaikissa muodoissa pidänkin pidän silti kansalaisvapauksia niin suuressa arvossa, että en hyväksy minkäänlaisten epämääräisten ja tulkinnavaraisten sensuurimenetelmien käyttöönottoa.

Lasten kotihoidon tuki pois?

Jymyjuttu joka näyttää nostavan ihmisiä takajaloille. Korkea naisjohtaja näkee "liian" hyvin tuetun äitiyden ongelmaksi naisten uralle työelämässä. Kun tarkkaan mietin niin miksi hän olisi väärässä?
Käsitykseni mukaan kaikki verorahoista maksetut tuet ohjaavat tai vääristävät kehitystä verrattuna tilanteeseen, että kyseisiä tukia ei olisi. Onko kyse ohjauksesta vai nimitetäänkö vääristymiseksi on vain nimitysero. Voi hyvinkin olla, että samat ihmiset jotka kynsin hampain pitävät kiinni äitien kotihoidon tuesta saattavat vastustaa vanhusten kotihoitoa tai köyhien toimeentulotukia.

Samaa asiaa voi arvioida tai nimittää useammalla tavalla "silmälasien värjäyksestä" riippuen vaikka kyse olisi täysin samasta asiasta. Punaisilla laseilla on eri vaikutus kuin mustilla laseilla ;)

Itse edustan vakaasti näkemystä, että pienten lasten kotihoitoa kannattaa ja pitää ehdottomasti tukea. Ja isiä on jotenkin houkuteltava lisää osallistumaan tuohon hoitoon. Urankin kustannuksella.