27.9.2012

Eräs näkökohta suurkunnista

Asuin Kuopiossa lähes 10 vuotta. Ensin 1970-luvun lopussa, käväisin 12 vuotta Pieksämäen maalaiskunnassa  ja sitten uudestaan Kuopioon noin 10 vuodeksi. Sitten olikin jo aika palata pääkaupunkiseudulle.

Tuttavapiiriini kuului eräs nuorena eläkkeelle joutunut, jonka kanssa me vuosien saatossa ystävystyimme. Ei oikein voi sanoa päässyt eläkkeelle, koska sen verran kitkerä oli henkilön oma asenne.

Joskus 50 v iässä hän joutui pahoinpitelyyn ja sai sen verran pysyviä lisävammoja, että ei enää pärjännyt ihan 100% omin voimin ja omillaan. Avuksi löytyi palveluasuminen, mikä helpotti selviytymistä arjesta.

Mutta. Iso mutta oli, että Kuopion kaupunki oli keksinyt ostaa palveluasumisen palvelut yksityiseltä toisessa kunnassa toimivalta palvelun tuottajalta. Omalla pienellä työkyvyttömyyseläkkeellään ei tämä henkilö kyennyt ostamaan palveluasumista itse valitsemaltaan tuottajalta vaan oli sidottu sosiaalitoimeen monen muun pieneläkeläisen tavoin. Ja palvelun tuottaja oli löytänyt 54 km päässä olevasta autioituvasta naapurikunnasta tyhjillään olevan sopivan kunnallisen vuokratalon. Sen sai varmaan halvalla kun se oli tyhjä ja talon muuntaminen palveluasumiseen soveltuvaksi sai varmaankin yhteiskunnan tukea kun tiedossa oli muutama työpaikka tukihenkilöille, joiden palkkaamiseen varmaan siihenkin oli saatavissa yhteiskunnan tukea. Tyhjästä talostahan kunnalla olisi ollut vain menoja.

Mutta miltä tuntuu koko elämänsä Kuopiossa asuneesta joutua pakkomuuttamaan 54 km päähän omasta kotikaupungistaan? Kuopio on kuitenkin vielä sen kokoinen kaupunki, että esikaupungitkin ovat lähes kävelyetäisyydellä jos ei raatsi kulkea paikallisliikenteen linja-autolla. Ja tämä henkilö oli tottunut kävelemään kotipaikkakunnallaan pitkiäkin matkoja. Nykyisellään paikallisliikenteen kertalippu maksaa arkisin 3,20 euroa/suunta. Pikavuorolippu naapurikuntaan maksaa sen sijaan nykyään 14,60 euroa/suunta eli yli 4 kertaisen summan. Kävellen tuo 54 km matka kestäisi yli 9 tuntia yhteen suuntaan..
 
Ns kuukausilippu maksaa paikallisliikenteessä 59 euroa/kk mutta naapurikuntaa se maksaisi 121 euroa/kk.

Miettikääpä itse miten usein ajelisitte tuttuja tapaamaan kotipaikallenne esimerkiksi 800 euron takuueläkkeellä? Ja miettikää miltä tuntuisi asua paikkakunnalla, jossa ei tunne yhtään ihmistä? Muut palvelukodissa asuvat olivat enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia tai dementoituneita eikä siten tarjonneet samanlaista ystävyyttä kuin terveemmät niillä omilla kotinurkilla.

Havahduin tähän kun aloin ajatella jotain tulevaa suurkuntaa. Sinuthan saatetaan lähettää jonnekin syrjäkylälle asumaan halvalla kustannusten säästämiseksi ja vedotaan, että sinähän olet sentään omalla kotipaikkakunnallasi.

Tulee mieleen byrokraattien sydämettömyys kun 60 v avioliittovuoden jälkeen Helge Herala ja Marja Korhonen sijoitettiin kahteen eri palvelukotiin. Toista ei voitu sijoittaa samaan paikkaan kun se oli kalliimpi kuin mitä hänen sairautensa edellytti.  No tuo järjettömyys korjattiin kun asia nousi julkisuuteen ja oli kyse yleisön rakastamista tunnetuista näyttelijöistä. En tiedä onko tuosta järjettömyydestä johtunut, mutta uuteen vanhuuspalvelulakiin on erityisesti kirjattu avioparin oikeus asua yhdessä. Pitäisiköhän ministeri Guzenina-Richardsonille kertoa tästä toisesta kuvaamastani esimerkistä?

Ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieksin käynti Suomessa

No niin korkea-arvoinen Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks on käynyt Suomessa kesäkuussa 2012 ja antanut tuomionsa kuinka meillä rasismi ja vihakirjoittelu ja -puhe kukkivat ja ne pitäisi ehdottomasti saada kuriin.

Hänen englanninkielinen raporttinsa on luettavissa täältä, niin ei tarvitse uskoa
mitä kaikkea kotimainen media kirjoittaa. Latauslinkki on viimeisellä tekstirivillä sana PDF .

En jaksa nyt kirjoittaa noista raportin rasismi- ja vihakirjoituskohdista enkä suuremmin muustakaan raportin sisällöstä. Totean kuitenkin että hänelle on tiedot syötetty ihan meidän omien kotimaisten virkamiesten ja miksei kansalaisjärjestöjenkin toimesta. Melkein arvaan nuo kansalaisjärjestöiksi itseään kutsuvat järjestötkin. Uskoisin että ne ovat erilaista julkisen vallan tukea nauttivia syöttiläitä, jotka katsovat huolellisesti, että vain poliittisesti korrekteina pidettyjä epäkohtia käsitellään.

Oli esillä kaikki mahdolliset monikulttuurisen yhteiskunnan seksuaaliset vähemmistötkin kaikkine ongelmineen kuten LGBTI-väki ( Lesbot, homot,  biseksuaalit, trans- ja  intersekssukupuolta edustavat) . 

Eniten minua alkoi ällöttää yksi ainoa asia, joka oli raportissa moneen kertaan yhdistettynä naisiin kohdistuvaan perheväkivaltaan. Se oli se iänikuinen hokema miten naisen euro on vain 80 senttiä. Raportissa toistettiin moneen kertaan prosenttilukua 17,9% eli se naisen euro on näköjään hiukan noussut 82,1 senttiin vai olisiko se toisin päin laskettuna sitten kohonnut jo peräti 84,82 senttiin?

Arvovaltaisia laskelmia on tehnyt EK. Olen kirjoittanut tuosta naisen eurosta yli kolme vuotta sitten tässä. Kirjoitin tänä kesänä heinäkuussa muustakin miehen ja naisen tasa-arvosta.

Vielä kun minua hiukan alkaa lisää ärsyttää ryhdyn miesasia-aktiiviksi. Vaikka pidänkin naisista ja vielä enemmän oikein älykkäistä on militantti-feministien joukkoon pesiytyneet kaikenlaiset omituiset naishörhöt alkaneet minua inhottaa. Ihan kuin miehet ja naiset olisi luotu vain toisiaan vastaan taistelemaan.              

Putinin kansalaisjärjestölaki

Neuvostoliiton hajottua Venäjällä on vallinnut enemmän tai vähemmän kaaos. Tutkailin kerran miten tai mistä Venäjän uusrikkaat olivat satumaisia rikkauksiaan hankkineet. Kansainvälisen talouslehti Forbesin luetteloissa suurin osa Venäjän ja rytäkässä itsenäistyneiden Neuvostoliiton osavaltioiden raharikkaista oli rikastunut oman maansa luonnonvaroilla. Miten nuo rahavarat olivat siirtyneet heidän hallintaansa oli täynnä mielenkiintoisia seikkailutarinoita. Muutama oman pankin perustanutkin oli mukana.

Mutta myös muu valta kuin pelkkä rahavalta on kiinnostanut uusrikkaita. Sehän on tainnut olla suurin Berezovskin ja Hodorkovskin arviointivirhe, jos olivat aliarvioineet esimerkiksi Putinin.

Olen lukenut suomalaisen ja länsimaisen median kommentteja Venäjän uudesta kansalaisjärjestölaista, miten se tekee yhteistyön ulkomaalaisten kansalaisyhteiskunnan järjestöjen kanssa hankalaksi ja rajoittaa siten kansalaisvapauksia.

Yhtäkkiä koin taas eräänalaisen déjà-vu elämyksen. Meillähän on Suomessa ollut samanlainen tapaus, jossa ulkomaisella rahoituksella yritettiin vaikuttaa Suomen poliittiseen elämään. Ja siitä nousi aikamoinen poru mediassakin.

Suomen Ammattijärjestö (SAJ)  oli saanut rahoitusta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta kertoi 'SAJ:n tutkimussihteeri Niilo Koljonen paljasti, että SAJ oli saanut rahoitusta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIAlta.'. Muistaakseni SAJ järjestön joku korkea-arvoinen toimitsija jäi Helsingin lentokentällä Vantaalla kiinni kun hänen salkustaan löytyi maahan tullessa oli satoja tuhansia markkoja käteistä rahaa. En muista vuosilukua mutta siihen aikaan suomalaisten käteisen rahan tuontia ja vientiä valvottiin tarkkaan ja vähänkään suurempien summien liikutteluun tarvittiin Suomen Pankin lupa.

Oli tietenkin niitäkin, joiden mielestä oli ihan OK jos tuon kaltaiset poliittiset järjestöt saivat apua lännestä ja vetosivat siihen, että rahoittihan Neuvostoliittokin Suomen Kommunistista Puoluetta.

Jostain syystä minä ainakin kavahdan, jos Suomeen alkaisi virrata poliittiseen toimintaan rahaa ulkomailta. Eikä sillä minulle ole väliä tulisiko raha lännestä vai idästä. Minusta poliittisen toiminnan Suomessa ja sen rahoituksen pitää pysyä suomalaisten omissa käsissä. Siksi ymmärrän hyvin Putinin vedon. Miksi Venäjällä pitäisi hyväksyä ulkomainen rahoitus rajoituksitta näennäisesti kansalaisjärjestöjen katon alla poliittiselle toiminnalle?

25.9.2012

Nuorisosäätiö-farssi

Vaikea tässä on tietää missä on totuus kun tietää miten media ajaa omia tai toimittajiensa mieltymyksiin sopivia juttuja.

Mutta  jos olen uutisoinnista oikein ymmärtänyt Nuorisosäätiön päätöksentekoa puheenjohtaja Antti Kaikkosen johdon aika niin se on kulkenut seuraavasti:

Hallitus puheenjohtajanaan kansanedustaja Antti Kaikkonen on tehnyt strategisen periaatepäätöksen että Nuorisosäätiö voi tukea sitä lähellä olevien henkilöiden vaalityötä. Hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkosen alainen toimitusjohtaja on sitten havainnut, että kansanedustaja Antti Kaikkonen on lähellä Nuorisosäätiötä. Sen jälkeen toimitusjohtaja on tehnyt 'aivan itsenäisesti' operatiivisen päätöksen, että hänen vaalityötään voidaan avustaa Nuorisosäätiön varoilla.

Tietenkin toimitusjohtaja oli itsenäinen tuossa päätöksenteossaan. Hän olisi teoriassa aivan hyvin voinut tehdä toisenlaisenkin päätöksen.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen tietenkin puolustautuu, että eihän hän ole tehnyt päätöstä itsensä avustamisesta.

Heheh. On nämä aika moisia velmuja. Toimikohan Nuorisosäätiö samalla logiikalla myös edeltäneellä Matti Vanhasen puheenjohtajuuskautena?    

20.9.2012

Yrittäjyydestä ja yritystoiminnasta

Ei minulla mitään kaiken kattavaa ratkaisua ole maailman ongelmiin. Eikä yrittäjyyden tai yritystoiminnan ongelmiin. Enkä edes väitä olevani mikään asiantuntijakaan aiheesta kirjoittamaan.

Mutta jotain sirpaleisia ajatuksia  on tullut mieleen kun lukee koko ajan erilaisia valituksia globaalin kilpailun ongelmista, eurokriisistä jne. Erityisesti herätti kun keskuskauppakamari vaati yhteisöveron alentamista ja eräs puolituttu pienyrittäjä oli päättänyt ryhtyä ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa ja ensimmäinen ohjelmanjulistus oli vaatimus paikallisen sopimisen lisääminen. Käytännössä tuo paikallinen sopiminen tarkoitti valitusvirttä miten pitäisi olla mahdollisuus paikallisesti sopia palkkojen alentamisesta tai palkankorotusten jäädyttämisestä. Sivumennen sanoen minä olen ollut yrityksessä jossa noin kyettiin tekemään mutta yritys olikin lähes ainutlaatuinen. Tuo kunnallisvaaleihin valmisteltu valitusvirsi oli ihan muuta.

Tässä nyt sitten kaikenlaisia sekalaisia näitä asioita sivuavia mietteitä. Eurokriisin myötä olen yhä enemmän ja enemmän alkanut ihmetellä miten härkäpäisesti maanjohto haluaa pitää kiinni eurosta. Ja miten usein vedotaan, että tavalliset ihmisetkin haluavat pysyä eurossa. Ihan kiva kun on euro, Voi matkusta Saksaan, Hollantiin, Ranskaan tai Eestiin tai johonkin muuhun euromaahan eikä tarvitse erikseen vaihtaa valuuttaa. Ja hintojen arviointi perilläkin on helppoa kun käytössä on sama rahayksikkö kuin kotona. Kiva hyöty. Mutta jos matkustan 1-2 kertaa vuodessa huvimatkoilla ulkomailla on hyöty aika marginaalinen.

Ruotsi , Tanska, Iso-Britannia EU-maina ja Norja muuten vaan ovat euron ulkopuolella. Eikä niillä nyt niin hirveän huonosti mene. Espanjassa ja Kreikassa menee kansan enemmistön mielestä taatusti päin peetä. Siellä yritetään tehdä ns sisäistä devalvaatiota kun ei oman valuutan kurssia suhteessa muihin maihin voida erikseen sopeuttaa. Meillähän on Suomessa aikaisempaa kokemusta miten hintakilpailukykyä aina silloin tällöin jouduttiin devalvaatioilla korjaamaan. Sellainen devalvaation alentaa tosiasioissa ansioiden ostovoimaa mutta se tekee sen kuin huomaamatta. Minä olen ihmetellyt että ovatko jotkut Kreikan ja Espanjan johtavat  aivan ääliöitä, jos kuvittelevat, että kansa mukisematta hyväksyy 10-30% palkanalennukset talouden korjaustoimenpiteenä. Niin siis mm tuostahan tuossa ns sisäisessä devalvaatiossa on kysymys. Myönnän  eurokriisi on vaikea ja monimutkainen mutta en näe sen pönkittämistä massiivilla rahavuorilla silti järkevänä.

Huonosta kansainvälisestä kilpailukyvystämme  kirjoitetaan paljona. Ja pärjäämisen globaalissa kilpailussa väitetään vaativan kustannusten alentamista. En minä kiistä sellaista mutta en silti pidä uskottavana, että me Intian tai Kiinan tapaisten maiden kustannustason kanssa pystymme kilpailemaan. Emmekä me korkean elintason länsimaiden joukossa ihan hännillä ole. Tässäkin taas tuo kiinteä valuuttakurssi (=euro) vaikeuttaa sopeuttamista.

Keskuskauppakamarin vaatimus yhteisöveron alentamisesta on aika mielenkiintoinen vaatimus. Omalla tavallaan se on ehkä ihan oikeaankin osunut, mutta en oikein usko että se mitään kunnon ratkaisua tuo. Euroopan maiden keskinäinen verokilpailu on kurimus josta pitäisi päästä eroon. Meneehän tilanne aika kestämättömäksi kun edullinen verotus lähimmissä naapurimaissamme Ruotsissa ja Eestissä tekee Suomesta vähemmän houkuttelevan. Vaikka verokilpailuun osallistuminen näennäisesti pitäisi meidät nykyistä kilpailukykyisempänä en usko että meille sen enempää kansainväliset yhtiöt etabloituisivat - ei meillä niin houkutteleva yritysympäristö ole. Ja ainahan isot globaalit toimijat osaavat optimoida verot vaikka veroparatiiseihin.

Sitten lähemmäksi yrittäjää. Ehdin itse toimia sen verran pitkään yrittäjänä, että tiedän aiheesta minäkin jotain. Lisäksi minulla on urani aikana ollut ilo työskennellä muutamassa huippuyrityksessä.

Ensimmäisessä ammatissani matkailualalla opin kuinka suuri merkitys oli hyvällä palvelulla. Joissain tapauksissa törmäsin siihenkin, että kuviteltiin että asiakas on saanut hyvää palvelua mutta ei missään vaiheessa älytty selvittää asiakkaan omaa mielipidettä asiasta. Sen sijaan saatettiin tuhlata isot rahamäärät mielikuvatutkimuksiin. No olihan ihan totta, että jos yrityksen antama mielikuva oli hyvä mutta jos tuote tai palvelu ei vastannut sitä mielikuvaa niin asiakkaasta tuli vain kerta-asiakas ns repeat-customerin (en osaa sanoa suomeksi!) sijaan. Mutta ihan mitä tahansa ylihintaa eivät asiakkaat olleet sentään valmiit maksamaan. Se oppi oli valtiolliselle Finnairille vaikea ymmärtää. Vaikkei ihmiset millään hinkuvinku-lentoyhtiöillä halunneet lentää laadun hintapreemion piti olla siedettävä.

Markkinavetoisesta hinnoittelusta opin, että mitä parempi tuota tai palvelu sitä paremman hinnan siitä pystyi perimään. Eräässä oman alana huippuyrityksessä meillä  oli selkeä hinnoitteluperiaate. Kilpailijoiden markkinahinnat +10-15%.  Asiakkaan oli helppo heti ymmärtää tuotteen ja palvelun laadukkuus ja siten hyväksyä hiukan markkinahintaa korkeammat hinnat. Mitä sitten tuosta seurasi? Yrityksen kustannukset olivat korkeammat kuin kilpailijoiden ja se tiedettiin. Korkean motivaatio- ja palvelutason ylläpitämiseksi haluttiin maksaa työntekijöille alan huippupalkat ja muissakin palvelujen ja tuotteiden osasissa käytettiin vain parasta. Siitä informoitiin jatkuvasti myös asiakasta ja se oli helposti nähtävissäkin. JA korkea motivaatiotaso näkyi henkilöstön työssä.

Eräässä toisessa oman alana johtavassa huippuyrityksessä tehtiin säännöllisesti asiakkaiden piirissä tyytyväisyystutkimuksia. Useimmissa osissa saatiin asiakkailta säännöllisesti huippuarvosanat. Mutta kun selviteltiin asiakkaan tyytyväisyyttä hintoihin niin arvosanat eivät olleet hääppöiset. Minä olin joskus ajatellut, että pitäisikö hintojen olla paremmin kilpailukykyiset mutta yrityksen vetäjä antoi siihen selkeän ja loogisen selityksen: Jos asiakas on kovin tyytyväinen hintoihin olemme hinnoitelleet itsemme liian halvoiksi. Nauroin ihan katketakseni, että miksen minä tuota ollut noin ymmärtänyt selittää itselleni. Tähän on ehkä täydennettävä vielä, että yrityksen ja sen asiakkaiden suhde oli kuin symbioottinen, että vaihtaminen kilpailijalle olisi aiheuttanut suuret kustannukset pelkästä vaihtamisesta. Todettakoon, että tämän yrityksen henkilöstön tyytyväisyys oli myös hyvin korkeaa luokkaa kun sitä mittailtiin. Ja kiva siellä oli minunkin tehdä töitä.

Tuossa edellä jotain erillisiä herkkupaloja. Ettei sitä yrittäjän aina tarvitse itkeä milloin mitäkin ympäristötekijää kun voi itsekin yrittää vaikuttaa tuloksiin. Eivät nuo lääkkeet ole mitään yleispäteviä mutta minuun ne ovat vuosien varrella tehneet vaikutuksen. On minulla joitain muitakin vastaavia mutta säästän ne toiseen kertaan.
   

19.9.2012

Isäni täyttäisi tänään 100 v!

Jos isäni vielä eläisi hän täyttäisi tänään tasavuosia eli 100 vuotta.

Sellaista tämä elämän kiertokulku on, että sukupolvet vaihtuvat. Mutta hienoa, että edes muistot elävät.

Isäni on antanut Suomalaisen kirjallisuuden seuran äänitearkistoon venäjänkielisen haastattelun minkälaista oli elää venäläisenä Suomessa 1930-50 luvuilla. Aina välillä verryttelen omaa unohtuvaa venäjäntaitoani kuuntelemalla niitä äänilevyjen lailla vaikkapa puhelimella (muunsin itse digimuotoon). Muistaakseni on 1,5 - 2 tunnin haastattelu,.

Niin. Yritin joskus hiukan opiskellakin venäjää yliopistolla. Aivan alkeet oli liian helpot mutta siihen se sitten tyssäsikin. Venäjän kielioppi oli ihan järkyttävä. Enkä minä koskaan saksankaan kieliopista pitänyt vaikka se oli paljon enemmän sääntöihin sidottua.

Kun äitini oli suomalainen oli kotikielemme suomi. Sisareni ei koskaan puhunut eikä ymmärtänyt venäjää mutta minä puhuin isän kanssa lapsena venäjää ja kävin muutaman vuoden venäläistä leikkikouluakin. Mutta ei se ollut helppoa 1950-luvun alun ilmapiirissä olla lapsena venäläinen ja niin venäjän puhuminen sai jäädä. Näin aikuisena harmittaa, että venäjän taitoa ei tullut murrosiän aikana ja jälkeen ylläpidettyä ja kehitettyä.

Hiukan samalla tavoin on käynyt saksankielen taidoilleni. Vaikka kävin saksalaista koulua, jossa opetuskieli oli saksa unohtui sen taito aika tavalla aikuisena työelämässä kun pääasiassa jouduin käyttämään englantia ja jonkin verran ruotsia. Venäjän taitoni ei ollut koskaan saksan tasoinen.

Saksalaisia lehtiä kyllä luen edelleen sujuvasti eikä kaunokirjallisuuskaan muodosta mitään suurta kynnystä. Mutta selvästi huomaa miten sanavarasto on muuttunut passiiviseksi.

Muistan joitakin vuosia sitten kun työpaikallani kävi saksalaisen sisaryhtiömme johtaja niin rehvakkaasti kerroin edustavani sitä sukupolvea, joka vielä osasi saksaa. Kolleganihan olivat minua 20-40 vuotta nuorempia. Mutta voi sitä tilannetta. En saanut suustani ulos kunnolla yhtään saksankielistä sanaa. Koko ajan mieleeni tuli englanti ja ruotsi ja minun oli heti alussa antauduttava ja myönnettävä että eipäs taida tulla mitään kun joutuu niin harvoin käyttämään.

Vanhoista koulutovereista joita olen tavannut saksalaisen koulun ajoilta sanoo suurin osa samaa. Koko työelämän ajan ovat pääasiassa tarvinneet englantia ja ruotsia ja saksan taito on ruostunut.

Olen muutaman kerran miettinyt, että pitäisi lähteä  muutamaksi kuukaudeksi Berliiniin, missä en ole koskaan käynyt. Luulen tietäväni, että ensimmäisten 1-2 viikon aikana kielitaito on pitkälle palautunut passiivisesta. Sen jälkeen olisikin varmaan nautinto oleskella Berliinissä, sillä ainakin minä pidän sitä uutena saksankielisen maailman Pariisina. Wienillä oli se asema mielessäni aikaisemmin vaikka pidinkin sikäläisiä hiukan liian vanhoillisina tapakulttuuriltaan.  No ei ne saksalaisetkaan mitään hirveän moderneja ole, myönnettäköön.

No tulipa jaariteltua aiheen vierestä. Mutta kielitaito oli aina isäni mielestä tärkeä taito. Ja ihan oikeassa hän olikin. Kuten niin monessa muussakin asiassa. Olen yrittänyt ottaa opikseni.

18.9.2012

Minun blogilleni tehtiin tuotesijoittelutarjous

En tarkemmin kuvaa minkä alan yritys tuon tarjouksen teki kun ei sillä ole merkitystä itse asialle.

Bruttotuloni ovat käytännössä eläkkeelle jäätyäni puolittuneet siitä mitä ne olivat osa-aikaeläkevuosina. Tähän tottuminen on ollutkin eläkkeelle siirtymisessä vaikeinta. Jäin eläkkeelle terveenä ja työkykyisenä vain siksi että työpaikkani oli muuttunut kaikin puolin työilmapiiriltään masentavaksi ja täytettyäni 65 v olin vanhuuseläkkeeseen oikeutettu. Kuten aikaisemmin olen muistaakseni maininnut olin muuten ajatellut tekeväni töitä vielä useamman vuoden.

Mutta jotain keikkahommia olen ajatellut tekeväni.

Minuun otti yhteyttä erään ruotsalaisen yrityksen suomalaisen tytäryhtiön edustaja ja tarjosi yhteistyötä, josta he lupasivat maksaa myös korvauksen.

Kun en harrasta 'huoraamista' mietin moneen kertaan rahanpuutteessa pitäisikö minun ahneuksissani suostua ja 'myydä sieluni'. Yritin selvittää yrityksen ansaintalogiikkaa ja pyysin vastausta olisiko avustaminen jatkuvaa vai ainoastaan kertajuttu. Ansaintalogiikkaan en saanut vastausta ja avustaminen olisi ollut vain kertaluontoinen.

Ehdot olivat hyvin yksinkertaiset, Minun olisi pitänyt vain liittää aihetta sivuavaan blogikirjoitukseeni linkki heidän sivustolleen. Mitään vaatimuksia kirjoituksen suhteen heillä ei ollut. Tosin olisi heiltä saanut jonkun mallikirjoituksen.

Mietin päätäni puhki. Olisinko valmis tekemään henkilökohtaisesta blogistani piilosuosittelijan? Olisiko joku kertapalkkio ollut OK oman itsenäisyytensä tai riippumattomuutensa myymisestä?

Olen joskus kertoillut mielestäni loistavaa kaskua miten kaikki ihmiset ovat ostettavissa. Tarina kuuluu näin:

Rikas komea mies tapasi kutsuilla kauniin naisen ja kysyi häneltä maireasti hymyillen "Menisitkö sänkyyn kanssani miljoonasta?" hiukan Pretty Woman elokuvan hengessä. Kaunis nainen kikersi imarreltuna ja vastasi punastuneena ja hämillään "ky ky kyllähän minä suostun". Nyt mies muuttikin naaman peruslukemille ja totiseksi ja kysyi samaiselta kauniilta naiselta uudestaan: "Lähtisitkö naimaan kanssani satasesta?"  Tästä kaunis nainen suuttui ja äyskäisi kiukkuisen loukkaantuneena: "Miksikä huoraksi te minua kuvittelette?"  Mies vastasi rauhallisen vakaasti: "Sen minä olen jo selvittänyt. Nyt selvitän vain mikä on teidän käypä hintanne!".

Minusta edellä mainittu tarina on hyvin inhimillistä luonnetta kuvaava. Kaikki on kaupan kun vain hinnasta sovitaan. Turha tässä on hurskastella kenenkään. Vain hinta vaihtelee yksilöittäin.

Takaisin itse pääasiaan. Käväisin tuon minulle tarjouksen tehneen yrityksen niillä sivuilla joihin minun olisi pitänyt linkkini laittaa. Kyse oli heidän edustamansa toimialan portaalista, josta oli linkit alan yritysten sivuille. Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti ihan OK:lta.

Jäin miettimään vielä kantaani ja vaihdoin tarjoajan kanssa vielä muutaman sähköpostin selvittääkseni lisätietoja. Mutta en tehnyt vielä päätöstä suuntaan enkä toiseen.

Samaan aikaan minulle alkoi tulla roskapostia ja tarjouskirjeitä tuon kyseisen toimialan yrittäjiltä eri puolilta maailmaa ja aivan oikealla sähköpostiosoitteellani varustettuna. Tuota tyrkyttämistä on nyt jatkunut useita viikkoja. Hiukan minua on vaivannut tuollainen tyrkyttäminen roskaposteilla, mutta minulla on aika hyvät roskapostisuodattimet.

Suomen lakien mukaan yksityisihmiselle tuollainen sähköpostien kaupallinen lähettämien jota ei ole pyydetty katsotaan tietoliikenteen häirinnäksi ja on rangaistavaa. Mutta mitäs teet kun postia lähettävät eri maihin ulkomaille tai veroparatiiseihin rekisteröityneet yritykset.

Mutta sitten yhtäkkiä välähti. Olenhan minä luullut itseäni ammattilaiseksi mutta vasta nyt monen viikon kuluttua aloin oivaltaa ajallisen yhteyden tuon toimialaportaalin sivulla käymisen ja roskapostilähetysten alkamisen välillä. Silloin koin ahaa elämyksen, että olisihan minun pitänyt tuo älytä heti. Siksi minulle ei haluttu paljastaa heidän ansaintalogiikkaansa. Linkitys heidän portaalilleen olisi mahdollistanut, että käyttäjän selain suorittaa koodin joka ilmoittaa taustalla käyttäjän sähköpostiosoitteen sinne portaalin pitäjälle ja sinä olet siitä täysin tietämätön. Luulet vain lukevasi heidän sivujaan. He siis myyvät sivustolla käyneiden sähköpostisosoitteita - myös minun ja sinun.

Vain äärimmilleen viedyt suojaukset selaimissa voivat estää tuollaisen. Käytännössä hyvin harva on säätänyt selaimensa asetukset sellaisiksi ettei tuo olisi mahdollista. Kas kun niin säädetyllä selaimella melkoinen osa kaikista sivuista olisi käsipuolia ja osin lukukelvottomia.

Kun älysin tämän olin erittäin tyytyväinen, että en myynyt itseäni.
      


Taidan olla laskutaidoton vaiko sokea?

Arvostamani blogisti Kumitonttu on muutamaan kertaan kirjoittanut ihmetellen miten jotkut virkamiehet tosissaan uskovat, että verotulot nousevat kun oman auton käytöstä maksettavia verovapaita kilometrikorvauksia alennetaan. Minäkin olen puolustanut tuollaista ajatellen jotenkin että tuossa tapahtuu jonkinlainen vaihtoehtoistarkastelu.

Nyt on tunnustettava että Kumitonttu on ollut ihan oikeassa. Virkamiehet, jotka ajattelevat noin eivät ymmärrä eivätkä näytä osaavan laskea. Oikein hävetti kun aloin ajatella miten tyhmä minäkin olen ollut. Eihän siinä synny mitään uutta verotettavaa kun nykyinen verovapaa korvaus alenee ja edelleen maksetaan vain verottajan hyväksymä verovapaa korvaus. Siis siitä eteenpäin maksetaan vain se uusi alempi verovapaa korvaus. Ei siinä synny mitään uutta verotettavaa!.

Ajatus, että syntyisi jotain uusia verotettavia tuloja lähtee siitä elämälle vieraasta ajatuksesta, että oman auton käyttäjälle maksettaisiin edelleen aikaisemmat kilometrikorvaukset mutta nyt verovapaan rajan yli menevää osaa ryhdyttäisiin verottamaan. Mutta kun valtio on suuressa viisaudessaan laskenut että kilometrikorvaus alennettunakin riittää peittämään auton käytön niin kai ne korvauksetkin silloin pienevät sallittuun verovapaaseen yläraajaan.

Voi Kumitonttu miten minäkin olen kanssasi asiasta väitellyt ja ollutkin väärässä. Toden totta eikö kukaan valmisteluun osallistunut virkamies ole tuota älynnyt? Taitaa todella Axel Oxenstiernan sanat pitää paikkansa: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan." Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur."   

17.9.2012

Sosiaalinen media - Facebook?

Minua on alkanut ällöttää koko Facebook. Olen majaillut siellä sen alkuajoista.

Itse asiassa nuorin tyttäreni kertoi minulle silloin hankkeesta ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Olinhan vuosikausia ollut töissä IT alalla asiantuntijatehtävissä. Yrityksessä oli käytössä kaikenlaiset nykyaikaiset viestintävälineet kuten irc ja usenet-uutisryhmät. Jossain vaiheessa aikaisemmin minä olin kuvitellut esimerkiksi irc:n pelkäksi nuorten keskinäiseksi pulinaboksiksi. Minulle oli yllätys miten yritysmaailmassa sellaistakin välinettä pystyttiin hyödyntämään järkevästi.

Kun Facebook tuli markkinoille siinä ei ollut varsinaisesti mitään uutta. Se oli vain kuin yhdistelmä sähköpostia, ircciä ja uutisrýhmiä.

Facebookin valtti oli, että sen käyttämiseksi ei omalle tietokoneelle tarvinnut asentaa yhtään mitään ohjelmia. Sehän oli usein pullonkaula maallikoille jos ohjelmien asennus ei ollut pitkälle automatisoitu ja tehty täysin idioottivarmaksi. Riitti kuin koneesi pääsi nettiin - niin siis siihen internettiin - ja siinä oli toimiva selain.

Toinen palvelu joka kai usein luetaan myös sosiaaliseen mediaan on Twitter, joka on hyvin samankaltainen kuin Irc. Paitsi että siinä käytettään matkapuhelimen tekstiviestien tyylisiä lyhytsanomia. Ja Twitteria kutsutaan kai myöskin joksikin mikrobloggausohjelmaksi kai erotukseksi 'isoista' blogiohjelmista, joihin voidaan kerralla kirjoitella pidempiäkin juttuja kuin 140 merkkiä kerrallaan. Puhelimesssakin voi sentään lähettää 160 merkkiä kerralla. Tämä minunkin blogini on tuollainen 'iso' blogi.

Eli noin käytännössä Facebook ei tuonut mukanaan mitä kovin uutta. Se vain oli paketoitu helppokäyttöiseen muotoon ja nuo aikaisemmin erilliset ohjelmat ja toiminnot oli yhdistetty yhteen selainkäyttöiseen pakettiin.

Nyt Facebook on laajentunut niin, että yritysten lisäksi kohta kaikilla julkisilla laitoksillakin on omat Facebook sivunsa ja liittymänsä. Kaikki tuntuvat yrittävän, että keskustelut siirtyisivät sinne Facebookin alle.

Mutta Facebookin käyttäjät unohtavat mistä Facebook saa rahaa. No tietenkin se sai valtavat rahakasat listautumalla pörssiin. Varsinaisesti Facebook kai pyörii edelleenkin tappiolla vaikka sillä on jo melkoiset jättitulot mainonnasta. Voi tietenkin naivisti ajatella, että pyöriihän meillä esimerkiksi Mainostelevisiokin mainostuloilla eikä siitä suurempaa haittaa ole, muuta kuin pienet katkokset ohjelmien esityksissä tai esitysten välissä.

Mutta meiltä jää huomaamatta että Facebook tosiasiassa myy meidän yksityisyyttämme. Siksi sille on  tärkeää että me käymme hiirellä klikkailemassa milloin mitäkin "tykkään" nappia ja liitymme milloin minkäkin hankkeen kannattajiksi. Facebookin yksityisyys- ja turva-asetukset on leivottu monimutkaisesti järjestelmän sisälle siten ettei ne aivan helposti avaudu maallikolle. Ja niitä asetuksia muutetaan ja rukataan koko ajan niin ettei niistä oikein koskaan tarkkaan tiedä mikä on tilanne juuri sillä hetkellä.

Ja useat Facebookin maksuttomat pelit sisältävät käyttöoikeuksissaan kaikenlaista pienellä painettua, jossa annat luvan kaikenlaiseen hyväksikäyttöön, mitä et ole tullut edes ajatelleeksi.

Moni ajattelee, että mitä minulla on 'kunnon ihmisenä' peiteltävää tai salattavaa. Ja moni uskoo, että tiedot menevät vain heidän ns ystäviensä nähtäville. Harva nuori tulee ajatelleeksi kirjoittaessaan rällästelyistään ja krapuloistaan kavereiden kesken, että jonain kauniina päivänä ne tiedot saattavat sittenkin olla vaikkapa tulevan työnantajan saatavilla. Ja työpaikan saanti voi hiljaisesti tyssätä siihen.

Vanhimmalla pojallani on hyvä periaate Facebookin suhteen. Sinne voi kirjoittaa sellaiset asiat jotka olisi valmis lukemaan vaikka seuraavan päivän Helsingin Sanomien etusivulta. Minusta se on loistava nyrkkisääntö.

Viime aikoina Facebook on yrittänyt laajentua sähköpostipuolelle. Mutta sen sähköposti on ainakin minusta niin epämääräinen, että on vaikea erottaa milloin kirjoittaa kaikkien kavereiden luettavissa olevaa ilmoitustaulukirjoitusta ja milloin yksityistä viestiä vain määrätylle kaverille. Minä yleensä ilmoitan jokaiselle, joka lähettää minulle yksityisen tuntuisia viestejä käyttämään jatkossa erillistä sähköpostiosoitettani. Siinä uskon vielä vallitsevan kohtuullisen yksityisyyden.

Olen useampaan kertaan harkinnut luovunko koko Facebookin käytöstä. Mutta olen toistaiseksi vielä pysynyt siellä. Yritän rajata mitä sinne kirjoitan. Vaikka minun ei tarvitse eläkeläisenä ollenkaan enää rajata samalla tavoin kirjoituksiani kuin vielä työssä käyvien ja nuorten, joilla on koko ura vielä edessään. Muistan miten varovainen oli alun alkaen näissä blogikirjoituksissanikin, kun en koskaan tiennyt milloin ne mahdollisesti tulisivat työnantajani tietoon. Erityisen varovaiseksi tulin siinä vaiheessa kun työantajayritykseni myytiin ja sitten jonkin ajan kuluttua sen johto vaihtui paremmin uuden omistajan käskyjä noudattaviin juoksupoikiin ja lähettityttöihin. Ja turha tässä erikseen mainita, miten hyvin nopeasti aivan mahtavasta työpaikasta, jossa työviihtyvyys ja -motivaatio oli kaikilla korkeaa luokkaa tehtiin hyvin tavanomainen pakkotyölaitosta muistuttava työpaikka jossa kenelläkään ei ollut enää kivaa ja työmotivaatio oli onnistuttu aktiivisin toimin peräti tappamaan.

Sellaisia tapauksia onkin Facebookin lyhyen historian aikana ollut useita, jossa työntekijä on luullut moittineensa vain kavereilleen työnantajaansa ja työpaikkaansa ja se kirjoitus onkin mennyt tietoon työantajalle. Potkuthan siinä on tullut kavereilleen avautuneelle. Jossain määrin ymmärrettävää puolin ja toisin. Hyvä työnantaja olisi valmis vastaanottamaan arvostelun suoraan, niin ettei sitä tarvitsisi jossain Facebookissa esittää. Mutta sellaiset työnantajat ovat harvassa. Minulla on ollut ilo ja kunnia toimia 50 v työurani aikana useammassa sellaisessa. Muutamassa olin itsekin johtotehtävissä linjaa muotoilemassa. Eli paineita pyrittiin päästämään omassa joukossa. Se piti fiilikset hyvänä ja sai samalla kehitettyä yritystä.

No nyt alkoi jo mennä otsikon aiheen ulkopuolelle. Ehkä on silloin parasta lopetella tämä juttu tähän.

14.9.2012

Hyvä kirjoitus metropolialueen kuntaliitoksesta

Nyt perjantaina en ole käynyt vielä postilaatikolla hakemassa tuoretta Suomen Kuvalehteä. Mutta sähköpostissa tuli ote tuoreista kirjoituksista. Raflaavin oli otsikoitu: Mitä tulisi Suur-Helsingistä? "Maan valtavin konserni, jota on mahdoton johtaa" jonka oli laatinut arvostettu konsultti.

Olen ihmetellyt megalomaanista vimmaa panna kaikki pääkaupunkiseudun kunnat yhteen. Nehän ovat kukin yksitellenkin sen verran vahvoja, ettei niillä pitäisi olla alkuunkaan mitään samanlaista tarvetta kuntaliitoksiin tai yhteistyöhön kuin muilla pienemmillä kunnilla Suomessa. Tosin tekeväthän pääkaupunkiseudun kunnat mittavaa yhteistyötä nytkin kenenkään siihen pakottamattakin.

Loistava artikkeli vastasi minunkin käsitystäni. Ei suuruuden ekonomia ole mikään luonnonlaki joka ratkaisee kaikki ongelmat. Eli ei suurien kuntien yhdistäminen vielä suuremmiksi ole mikään ratkaisu ongelmille.
 
Huonosti työllistyvien maahanmuuttajien asuttaminen on Helsingille kallista. Siinä lienee suuri syy miksi Helsinki haluaa kuntaliitoksilla naapurikunnat mukaan vastuunkanto- ja maksutalkoisiin. Asuntoministeri Kiuru luennoi keväällä 2012 kuntauudistuksen Uudenmaan aluekierroksella metropolialueen yhdeksi sisällölliseksi painopisteeksi viidestä maahanmuuttokysymyksiä.

Eli pääkaupunkiseudulla on kuntaliitoksissa kyse muista tavoitteista kuin muualla Suomessa. Taisi jossain olla mainintakin että sosiaaliseen asuntotuotantoon pitää pääkaupunkiseudulla saada lisää entistä isompia asuntoja kun humanitaarisen maahanmuuton perheet ovat monin verroin isompia kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet 1-2 lapsemme kanssa. Noihin isoihin sosiaaliasuntoihin on varaa vain toimeentulotuella elävillä suurperheillä, jollaisia useat humanitaariset maahanmuuttajat ovat. Ei tavallisilla palkan nauttijoilla ole noihin asuntoihin varaa. Eikä asumistukikaan vastaa pääkaupunkiseudulla edes uusien sosiaalisten asuntojen vuokratasoa.

Eli maahanmuuton ongelmille tarvitaan vain lisää maksajia koska kalliiksi käyvä pakolaisvirta rasittaa eniten pääkaupunkiseudulla Helsinkiä. Maahanmuuttoonhan tunnutaan suhtauduttavan kuin väistämättömään luonnonilmiöön eikä tunnu että tehtäisiin mitään sen tai sen epäkohtien rajoittamiseksi.    
 
Aihe on arkaluontoinen ja päälle on helppo lyödä rasismi leima lopettamaan järkevä keskustelu.

Mutta tuo Suomen Kuvalehden kirjoitus kertoo myös senkin että kuntaliitoksesta syntyisi jättiläinen jonka hallinta olisi lähes mahdotonta. Uusi valtio valtiossa.
  

11.9.2012

Tuomas Enbuske ja Sivistyksen käsikirja

Jälleen kerran ärtymys kirvoitti kirjoittamaan. Se on kumma, mutta niin se vain on että ärtymys, suuttumus tai vastaava negatiivinen tunne kirvoittaa halun kirjoittaa blogiin muidenkin ihmeteltäväksi.

Televisiosta tuli äsken uusintana Tuomas Enbusken ohjelma Sivistyksen käsikirja ja sen osa nimeltä Talous.

Siinä keskusteltiin miten suomen tekstiiliteollisuudessa oli aikoinaan yli 70000 työntekijää ja nyt on enää 9000 henkeä. Ja siinä viitattiin Suomen käymään bilateraaliseen kauppaan Neuvostoliiton kanssa. Kauppa oli meille suomalaisille edullista kun ei tarvinnut välittää kansainvälisestä kilpailusta ja kaupan taso tiedettiin pitkäksi aikaa eteenpäin.

Mutta sitten Tuomas Enbuske päästi toimittajana  suustaan omien ennakkoluulojensa värittämän ankan. Hän kertoi että meidän tekstiiliteollisuus sai näin myydä Neuvostoliittoon pelkkää roskaa joka ei olisi länsimaissa käynyt kaupaksi.

Totta oli toteamus etteivät nuo olisi sellaisenaan menneet kaupaksi muotitietoisilla länsimarkkinoilla. Mutta muuten toteamuksella aliarvioitiin neuvostoliittolaista ostajaa ja suomalaista valmistajaa. Ja ennen kaikkea lausumalla halveksittiin suomalaisten toimittajien ammattitaitoa  ja moraalia.

Neuvoliittolaisilla ostajilla oli hyvin tarkat vaatimukset mitä he halusivat ostaa. Joskus johonkin yksityiskohtaan pääsi suomalainen valmistaja-tavarantoimittaja vaikuttamaan mutta mistään roskan tai sekundan myymisestä ei ollut kysymys. Ostaja oli hyvin laatu-ja hintatietoinen ja vaativa. Olin itsekin jonkin verran Neuvostoliitona kaupassa mukana niin jouduin välillä ihmettelemään miten hyvin he tunsivat meidän markkinamme ja yritystemme kustannusrakenteet. Välillä jäi kuva, että he tunsivat ne paremmin kuin me itse. Roskasta valitettiin myyjälle armotta. Mutta idän muoti oli erilaista kuin meillä tai länsimaissa. Sitä ei Tuomas ilmeisesti ole ymmärtänyt vaan on luullut neuvostoliittolaisten hyväksyneen suomalaisten myymän roskan. Hinnat tingattiin alas mutta ei liikaa. Suomalaiselle kumppanille haluttiin maksaa asiallinen hinta. Ei meidän hintoja koskaan tingitty millekään kaukoidän halpojen maiden tasolle. 

Jotenkin on ymmärrettävä että tällä hetkellä 35 vuotias Tuomas Enbuske ei ole ihan sisäistänyt jo ennen hänen syntymäänsä tapahtuneita. Mutta hiukan huvittuneena lueskelin tuolta Wikipediasta että kyseessä olisi talouspoliittinen ajattelija. Kepeillä ansioilla pääsee näemmä jo ajattelijaksi :)

Bilateraalikaupassa oli omat ongelmansa mutta minun käsitykseni mukaan se oli meille sittenkin aika edullista vaikka laatua jouduimmekin roskan sijasta myymään.

6.9.2012

Mikä noita EK:n johtajia vaivaa?

Kuuntelin MTV3:n aamulähetystä Huomenta Suomi torstaina 06.09.2012. Haastateltavana oli Wärtsilän vuorineuvos Ole Johansson joka on nykyään EK:n puheenjohtaja. Yritin löytää linkin tuonne Katsomon arkistoon, mutta siellä ei ollut tuota Johanssonin haastattelua. Ehkä oltiin häveliäitä eikä sitä haluttu julkaista.

Ole Johansson puhuu hyvin ja sujuvasti, vaikka onkin äidinkieleltään ruotsinkielinen. Hän yritti selittää ja selittikin hyvin kansantajuisesti miten olisi tärkeää että työpaikoilla keskusteltaisiin ja sovittaisiin menettelyistä työpaikkojen säilyttämiseksi. Vaikka sopimalla palkkojen jäädyttämisestä tai peräti alentamisesta (joka oli muuten eräs toimittajan tarjoama vaihtoehto) ja että siellä työpaikalla tiedettäisiin ja ymmärrettäisiin juuri sen yrityksen tilanne parhaiten.

Mutta sitten hän päästi ihan uskomattoman sammakon suustaan. Hän esitti että vientituloilla maksetaan mm päiväkotien ja kirjaston hoitajien palkat. Höpön löpön. Vientituloja tarvitaan että pystytään maksamaan meidän pakollisena tarvitsemamme tuonti. Eikä sillä asialla ole mitään tekemistä julkisella puolella palveluja tuottavien palkanmaksulla.

Toinen aivan yhtä hämmästyttävä vertaus oli kun tuossa samassa asiayhteydessä hän kertoi, miten työntekijät tietävät parhaiten mikä on onko jatkossa työtilanne, kysyntä jne. Eiköhän päivähoitoon tarvita seuraavana kuukautena saman verran hoitajia kuin ennenkin. Ja kirjastopalvelujenkin kysyntä lienee kohtuullisen vakio lyhyellä aikajänteellä. Pitkällä aikajänteellä tapahtuu noissakin muutoksia mutta eivät ne ole työntekijöiden tiedossa tai hallinnassa.

Teollisuusyritykset ovat asia erikseen, vaikka monessa yrityksessä pidetäänkin työntekijät aika pimennossa.

Mutta mihin Ole Johansson ei ollenkaan älynnyt ottaa kantaa oli syyt miksi paikallinen sopiminen ei onnistu. Ei vika ole vain tyhmissä ja vastaanhangoittelevissa työntekijöissä tai hankalassa AY-liikkeessä. Vikaa on usein työnantajan ja työntekijöiden  välisessä luottamuksessa. Eikä se synny sillä, että työnantaja sanoo itselleen sopivana ajankohtana, että 'nyt teidän on luotettava meihin'.

Olen ollut töissä yrityksessä, jossa sovittiin yhdessä kulujen karsimisesta ja siihen liittyvästä palkkojen alentamisesta. Ehtoihin kuului, että jos ajat paranevat palautetaan tässä karsitut vähennykset takaisin. Yritys ei ollut ihan pieni muutaman työntekijän perheyritys missä tuollaisen sopiminen voisi olla helppoakin.

Analysoin paria vuotta myöhemmin tilannetta kun nuo vähennykset palautettiin kaikille korkojen kera. Yritys oli onnistuttu pelastamaan ja tulos olikin ennen näkemättömän korkea.

Samanlaista olin tehnyt itsekin  johtotehtävissä vuosia aikaisemmin. Luottamuksen rakentaminen oli ainakin 1-2 vuotta kestävä prosessi kun sen teki hyvin suunnitelmallisesti.  Mutta luottamuksen voi menettää jollain typerällä tempauksella silmänräpäyksessä. Sekin kannattaa muistaa.

Tuollainen juttu rakensi henkilöstön ja johdon/omistajien välistä luottamusta huomattavasti. Veikkaan, että suurin osa yrityksistä olisi alentanut palkkoja ja sitten jakanut parantuneen tuloksen korotettuina osinkoina yhtiön osakkeen omistajina. Pitää olla melkoisen torvi jos kuvittelee tuollaisessa ympäristössä syntyvän  pitkäaikaista luottamuspääomaa työnantajan ja työntekijöiden välille. Mutta tuollaisia torvia meillä on yritysten johtoportaissa vaikka kuinka paljon. Ja sitten ihmetellään, että 'miksi meihin ei luoteta (eihän me huijata työntekijöitä kuin ihan pikkuisen vaan)?'.

Kaiken kaikkiaan ihmettelin noita Ole Johanssonin puheita. Enkä minä vähättele tärkeitä vientituloja. Ne on Suomen kaltaisella tuonnista riippuvalle maalle erittäin tärkeitä. Ihmettelen vain perusteluja jotka olivat ihan höpön löpöä.

Kirjallinen huomautus ylinopeudesta

Minäkin olen joskus myöntänyt että kirjoitan useimmiten vioista tai epäkohdista ja paljon harvemmin kivoista asioista. Yritän nyt tehdä poikkeuksen.

Ajoin vajaa 2 viikkoa sitten pääkaupunkiseudun läheisyydessä Vihdintiellä. Olin jo varsinaisen taajama-alueen ulkopuolella ja tiellä oli pääsääntöisesti 80 km/h nopeusrajoitus. Mutta vähän väliä oli pikku taajamia ja niihin johtava risteys. Jossain oli nopeusrajoitusmerkki 60 km/h niin hyvissä ajoin mäennyppylän takana ennen kuin taajamaa edes oli näkyvissä. Eikä niistä taajamista kyllä visuaalisesti erottanut oliko ne kovin suuria vai kovin pieniä. Yleensä höllään kaasua automaattisesti kun näen lähestyvän risteyksen.  Peltipoliisin salamavalo räpsähti ja muutama sekunti sen jälkeen havaitsin lähestyvän risteyksen.

Mutta olihan siellä nopeusrajoitusmerkki 60 km/h kun paluumatkalla tarkistin. Eli olin minä varmaan sitten ajanut lievää ylinopeutta. Mutta kun muistelen kaikkia juttuja miten nollatoleranssi on otettu käyttöön jne niin kiroilin huolimattomuuttani ja huonoa onneani.

Kotona tarkistin netistä ja havaitsin, että rikesakko on 60 km/h alueella 85 euroa. Kiroilin, että nyt meni eläkeläisen kuukausibudjetti pieleen tuon vuoksi.

No, jäin odottamaan postissa rikemaksulappua ja minusta otettua kuvaa.

Toissa päivänä se sitten tuli. Jännittyneenä revin kirjekuoren auki ja voi sitä iloa kun kirjeen otsikkona oli 'Kirjallinen huomautus'. Säästyin siis tuolta rangaistusmaksulta.

Ai kuinka onnellinen olin ja totesin, että on tässä maailmassa sitten kuitenkin jotain kohtuuttakin. Nopeudekseni oli merkitty 65 km/h ja ylitys oli 60 km/h alueella sen verran lievä että selvisin huomautuksella. Mitattu nopeus oli silloin ilmeisesti ollut 68 km/h kun lasketaan poliisin soveltama 3 km/h varmuusvara.

Muistelen joskus ettei huomautuksiakaan saa olla rajattomasti. Ja valvonta-aika kai lienee 2 vuotta jonka jälkeen 'syntiluettelo' nollautuu.

Mutta iloinen olin. Ja kyllä nyt taas olen hiukan huolellisempi ainakin jonkin aikaa.

Edellisen kerran sain paljon suuremmat päiväsakot, mutta siitä on yli 10 v aikaa. Taisin silloin ajella yömyöhään jotain 140 km/h vauhtia  100 km/h alueella kun oli viikon työrupeaman jälkeen pääkaupunkiseudulla matka perheen luokse viikonlopuksi. Siihen aikaan ajoin yli 3 vuotta melkein 1000 km joka viikonloppu ja vietinkin autossa ajaen yhden ylimääräisen työviikon kuukaudessa. Taisin saadakin parina vuonna melkoiset sakot ylinopeuksista. Mutta kyllä ne kaasujalkaa kummasti rauhoittivat useiksi kuukausiksi.

Matkarääkki olikin sen verran kova että sain lievähkön aivohalvaukseen, josta selvisin takaisin melko hyvään työkuntoon 4 kuukaudessa. Ja tupakoinnin lopetin siihen paikkaan.

1.9.2012

Eutanasia-keskustelusta

Pitkällä lääkärin urallaan saattohoitokotia johtanut Juha Hänninen on kirjoittanut aiheesta kirjan, jossa hän selvittää syitä miksi hän on alkanut kannattaa eutanasiaa. Hän jos kukaan on todennäköisesti varsinainen asiantuntija asiassa.

Helsingin Sanomien aiheesta kirjoittamassa haastattelussa hän mainitsee seuraavaa mikä kiinnitti minun huomioni:

'Kuolinapu ei Hännisen silmissä ole ristiriidassa lääkärin etiikan kanssa, sillä lääkärinvalassa vannotaan paljon muutakin, mikä ei toteudu.'

Tuollaisesta minä olen huolissani. Jos ei meillä suhtauduta vakavasti tuollaisiin valoihin niin miksi niitä ylipäänsä enää vaaditaan annettaviksi? Jos ei niitä ole tarkoitettukaan pidettäväksi niin ihan pellen touhua vannoa sellaisia.

Minusta arkkiatri Pelkosen pitäisi vakavasti pureutua ongelmaan ja käynnistettäköön vaikka koko lääkärin etiikan uudistaminen. Mutta sitä en voi hyväksyä, että sieltä kukin ottaa vain itselleen sopivat palaset toteuttaakseen ja muut osaset jätetään omaan arvoonsa.

Kai sitä sitten virkavala ja tuomarinvalakin ovat samanlaisia. Niitä noudatetaan vain silloin kun se sopii itselle. Ja entä sotilasvala? Onko sekin nykyään vain pelkkä muodollisuus josta ei niin kovin tarvitsekaan välittää?

Olen hiukan ihmetellyt, että eutanasiaan tuntuvat myönteisimmin suhtautuvan lääkärit, sairaanhoitajat ja vanhusten parissa työskentelevät.

Olen kirjoittanut eutanasiasta ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten.Tässä. Ja viimeisimmän kerran muutama kuukausi sitten toukokuussa.

Ihmiset puhuvat hyvin idealistisesti eutanasiasta. Jos kaikki olisi kuten he toivovat voisin minäkin hyväksyä eutanasian. Mutta en ole alkuunkaan niin luottavainen, että meillä kyetään laatimaan ja valvomaan sellaiset lait että mitään väärinkäytöksiä ei pääsisi tapahtumaan. Nyt jo puhutaan jostain Belgian mallista, jossa kuolinapua antanen lääkärin nimi olisikin salattava? Miksi? Jos kyse on ihan laillisesta ja asiallisesta toiminnasta niin eikö se kestä päivänvaloa? Vai halutaanko vain turvata, ettei lääkäreitä turhanpäiväisesti häiritä omaisten toimesta oikeudenkäynneillä? Minusta jo tuollaisten kysymysten  pitäisi panna kriittisten kansalaisten hälytyskellot soimaan. Mukaan luettuina tuo esittämäni ettei vannottuja valoja nyt olisikaan niin kovin tärkeää noudattaa kokonaan.

Panee miettimään.