31.7.2014

Kansainvälsestä postiliikenteestä

Tänään tuli postia eräästä Iso-Britannian yliopistosta. Olen joskus aikaisemminkin ihmetellyt miten keski-Euroopassa eri maat myyvät massapostituksia toisten maiden yrityksille ja muillekin.

Tämän yliopiston kirje omille opiskelijoilleen tuli Deutsche Postin kautta. Ja kuoreen merkitty palautusosoite, jos oli tullut virheellisesti, oli sekin Saksassa.

Olen joskus vuosikymmenet sitten ihmetellyt samanlaista ilmiötä, kun pohjoismaisen SAS lentoyhtiön massapostitukset tulivat siihen aikaan Hollannista. Ja taisivat siihen aikaan teettää painotyötkin siellä.

Suomen Posti, nykyisin hienommin Itella tuntuu olevan laskukierteessä eikä sen kaikki ulkomaiset kokeilutkaan taida olla kaikilta osin onnistuneita. Itella tuntuu hädissään vain nostavan hintoja ja vähentävän henkilöstöä.

Menestyminen keski-Euroopan markkinoilla edellyttäisi varmaan ihan muita tariffeja kuin mitä voi monopolistisesti Suomessa periä.

No, kunhan tässä vain ihmettelin.

24.7.2014

Tein itse ketsuppia

Työelämässä ollessani en suuremmin harrastanut ruoan laittoa. Tyypilliseen miesten tapaan uskoin, että vaimo hoitaa paremmin tuollaiset hankkeet. Eikä se mitenkään johtunut, että jaottelisin miesten ja naisten työt jotenkin erikseen. Uskoin vain, että se tekee joka osaa parhaiten. Myönnän olleeni ihan mämmikoura.

Vaimoni ovat olleet hyviä ruoan laittajia pitää kehua heitä siitä.    

Siirryttyäni sinkuksi ostin usein puolivalmiita ja eineksiä kun syödä piti, oli kiire eikä osannut oikein tehdä itse. Eikä aina huvittanut käydä ulkona syömässä.

Yli 13 vuotta sitten saatuani aivoinfarktin lopetin tupakoinnin lääkärin kansaa keskusteltuani. Ja valitettavasti aloin lihota mutta pidin tärkeänä päästä eroon tupakoinnista.. Kun valitin lääkäri lohdutti, että ylipaino on vähemmän vaarallinen kuin tupakointi. Pääsin eroon tupakasta.

 Sitten havaittiin metabolinen oireyhtymä joka muuttui aikuisiän eli kakkostyypin diabeteksi.

Sitten koin jonkinlaisen ravintoherätyksen ja olen yrittänyt luopua kaikista puolivalmisteista ja eineksistä ja syödä terveellistä proteiinipitoista ruokaa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä. Ja onhan minulla toisaalat nyt eläkeläisenä aikaa opetella kaikenlaista ja tehdä kokeiluja.

Eräs entinen työkaveri, paljon kokkaava mieshenkilö kehui Facebookissa miten hyvää oli hänen itse tekemästä ketsupista tullut.

Pyysin reseptiä ja tänään sitten innostuin tekemään. Se oli helppo resepti kun käytin siihen valmista tomaattimurskaa. Mausteiden suhteen tein omia kokeiluja netistä löytyviä ketsuppireseptejä mukaillen.

Maustoin liikaa. Olisi pitänyt uskoa kokeneen kaverin yksinkertaista ja suoraviivaista ohjetta.  Ei täsä hunoa tullut mutta maut olivat liian sekavat.

Pitää kokeilla vielä joitakin kertoja ennen kuin kehtaan laittaa tänne ohjeita.

Se joka haluaa heti kokeilla niin voi hakea ohjeita netistä Googlella hakusanoilla 'ketsuppi reseptiä tms. Reseptejä löytyi yllättävän paljon.
   

11.7.2014

Minusta on tullut eläkesaarnaaja.

Taas jossain kyselyssä Ruisrockissa kyseltiin nuorilta eikö heistäkin ole epäoikeudenmukaista, että he joutuvat kustantamaan vanhempiensa ikäluokkaa olevien  eläkeläisten eläkkeet eivätkä sitten joskus itse itse enää saakaan samalla tavoin. Ihan tarkkoja sanamuotoja en tarkkaan muista tuosta Ylen tendenssiohjelmassa - kun ei olisi ollut joku A-studio tai vastaava. Minulle on ihan sama onko toimittaja vihreä tai vasemmistolainen mutta toivoisin ainakin oikeita tietoa toimittajienkin jakavan. Ohjelmassa nimittäin kerrottiin, että nyt on jo menossa joku kauhistuttava eläkkeiden riittävyysvaje kun juoksevasti kerätyt eläkemaksut eivät riitä edes nykyisten eläkkeiden maksamiseen.

En tykkää kirota, mutta tekee mieli sanoa perkele saatana noita provokaattoritoimittajia kun eivät ymmärrä mistä¨raportoivat ja herättävät nuorissa vain entistä suurempia aggressioita eläkeläisiä kohtaan.

Eläkerahastot kasvavat edelleen joka vuosi. Ja syykin on selvä, mutta se jää toimittajilta kertomatta - ehkä eivät raukat edes ymmärrä. Juoksevien vuotuisten eläkemaksujen ohessa eläkeyhtiöiden vuosikymmenien aikana rahastoimat jättiläismäiset sijoitusvarat nimittäin myös tuottavat vuosittain aikatavalla.

 Mutta eläkejärjestelmiä kupataan edelleen vaikka edellinen kuppauskierros johtajien edullisilla lisäeläkkeillä on kerrottu lopetetun jo vuosi sitten.

Taas pulpahti erikoinen juttu kun Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen kertoi jäävänsä johtajasopimuksensa perusteella eläkkeellä v 2014 lopussa 58-vuotiaana. Ja kertoo ylpeänä lehtihaastattelussa rehkineensä töitä jo 35 vuotta tukka putkella.  Ja samassa haastattelussa paljastuu, että kaveri on jäänyt Stora Enso nimisestä yhtiöstä eläkkeelle jo kaksi vuotta aikaisemmin eli 56-vuotiaana. Aloin laskea ihmetellen yhteen. Kaveri oli tullut Valtion toimitusjohtajaksi v 2007 ja samaan aikaan hän oli Stora Ensossa  v 2012 jos hän 56-vuotiaana jäi sieltä eläkkeelle. Eli 5 vuotta päällekkäin kahdessa vaativassa huipputehtävässä. Ja ilmeisesti aika hulppeilla palkoilla kun tienestit olivat yli 700'000 euroa vuodessa.

Nyt jäin ihmettelemään, miten hän Valiollakin on saavuttanut jo terveenä eläkkeen vain 7 vuodessa ja huomattavassa etuajassa meidän eläkejärjestelmään verrattaessa. Ja jos katselen tilastoja niin hyvätuloinen mies ehtii elää keskimäärin jonnekin yli 80-vuotiaaksi eli hänkin ehtisi nostaa eläkettä yli 20 vuotta kaavaillun 68-vuoden eläkeiän jälkeen vain 10 vuotta. Puolet vähemmän.

Arvioin hänen vuosituloillaan eläkkeeksi ehkä hulppeaa 300'000 euroa vuodessa eli hän ehtisi nosta eläkkeitä 6-7 miljoonaa euroa. Laskin ihan piruuttani ja arvelen, että keskimääräisellä eläkkeellä tuollaisella rahakasalla maksaisi eläkkeet yli 400 eläkeläiselle.10 vuoden ajan. Yhden ihmisen hulppean eläkkeen sijasta!.   

Laskelmani ovat ihan spekulatiivisia mutta olisi hyvä esittää nuorille, jotka ovat kitkeriä pienituloisillekin eläkeläiselle kuka ja ketkä tätä järjestelmää oikeasti kuppaavat!

Minä en ainakaan suostu toimimaan minään Ylen viher-vasemmistolaisten toimittajien sylkykuuppina jonain eläkerosvona. Minä tein sentään yli 50 vuotta työtä tukka putkella. Enkä edes saanut mitään eläkeoikeutta 10 ensimmäisen vuoden työansioista vaikka niistäkin eläkemaksuja jouduttiin maksamaan.

Tekisi melkein mieleni ensin kiroiltuani huutaa edesmenneen Veikko Vennamon tavoin roistoista ja puliveivareista.

5.7.2014

Korealainen 'hullujussi'

Ollessani pikkupoika 1950-luvulla oli jostain kumman syystä, mitä en nyt ymmärrä, pikkupoikien kielenkäytössä tapana nimittää telaketjuilla tai pyörillä kulkevia (onko niitä pyörillä ollut?) kauhanostureita hullujusseiksi. Sen muistan, että ne olivat usein joko amerikkalaisia tai ruotsalaisia Volvoja. En muista oliko niitä saksalaisia.

Mutta olen jo pidempään havainnut, että joka puolella missä noita kauhanostureita on niin ne ovat korealaisia Hyundai merkkisiä. Ei näy paljoa enää mitään eurooppalaisia tai amerikkalaisia merkkejä. Enkä ollenkaan ihmettelisi vaikka Hyundai olisi jo ostanut  tehtaita Euroopasta ja Amerikasta ja laittanut vain oman nimikylttinsä..

Minusta kaukoidän maiden nousu monella tuotannon alueella kärkeen tai kärjen tuntumaan muutamassa kymmenessä vuodessa on loistava saavutus.

Nyt olen alkanut miettiä miten kauan heidän kilpailuedukseen riittää länsieurooppalaisia pienemmät palkat sillä sehän taitaa olla yksi suurimpia syitä menestykseen maailmanmarkkinoilla. Voidaan keskustella työajan pituudesta, lomien määrästä, työmoraalista, kansallisista luonteenpiirteistä jne mutta uskoisin, että elintason ja koulutuksen tason noustessa ne alkavat jollain aikavälillä lähestyä länsi-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Mutta miten kauna tuossa menee siinäpä kysymys? Onko länsi siihen mennessä jo puristettu lähes kuivaksi vai miten tässä globaalissa asetelmassa käy?