25.2.2015

Lähipiirin muistoja

Hankin ruokaostoksilla Lidlissä käydessäni maanantaina heräteostona 40€ maksavan dia/negatiiviskannerin. Minulla on ennestään laadukas Canonin iso pöytäskanneri, jossa on erilliset dia- ja filmipidikkeet.

Mutta filmien ja diojen digitointi on yllättävän hidasta puuhaa. Olen kokeillut kun nimenomaan sitä varten aikoinaan tuon Canonin skannerin hankin. Oli minulla silloinkin vanha suhteellisen laadukas skanneri, millä pystyi hyvin skannaamaan asiakirjat, paperiset valokuvat yms. Mutta ei ollut saatavissa mitään dia- ja filmipidikkeitä. Negatiivien skannaus oli yhtä tuskaisaa käsityötä. Sama koski diojen skannausta. Tosi hidasta.

Tällä uudella halpisskannerilla oli diojen skannaus tosi nopeaa puuhaa. Muutama sekunti per dia eikä jälkeä voinut suuremmin moittia.

Isosiskoni kuolemasta tuli eilen kuluneeksi viisi vuotta. Hän oli 8 vuotta minua vanhempi. Ja oli kuollessaan melkein 73 vuotias. En löytänyt heti mitään kuvaa hänestä, joten pitää muistella vain sanallisesti häntä. Molempien vanhempiemme kuoltua pidimme aikaisempaa enemmän yhteyttä toisiimme. Voi miten kaipaan niitä tapaamisia kun istuimme siskoni keittiössä kahvilla tarinoimassa ja muistelemassa vanhempiamme. Minä kävin yleensä hänen luonaan kun ajoin autolla ja liikkuminen oli vaivattomampaa.

Olimme vanhemmillemme kiitollisia. Kyllä me olimme saaneet ihan hyvät eväät lapsuuden kodistamme. Erikoisin yhteisistä eväistämme oli, että emme kumpikaan ainakaan omasta mielestämme poteneet meillä Suomessa niin yleistä kansantautia eli kateutta, vaikka olimme mekin juuriltamme puoliksi hämäläisiä.

Olen joskus miettinyt mistä tuollainen kateuden puute voisi johtua. Olisihan meilläkin molemmilla ollut vaikka kuinka paljon aihetta kokea kateutta kun ympärillämme oli meitä paremmin menestyneitä ihmisiä vaikka kuinka paljon. Hypoteesini onkin, että saimme jonkinlaisen perusturvallisuuden kotonamme kun saimme riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. Se oli kyllä äitimme ansiota sillä hän oli lämminsydäminen leijonaemo lapsilleen (ja lapsenlapsillekin!!!!). Meillä oli varmuus, että milloin tahansa ja mitä tahansa tehtyämme olisimme rakkaita lapsia äidillemme. Isämme oli enemmän tunteensa hallitseva ja hillitsevä, ehkä jopa välillä hiukan etäinen insinööri-älykkö. Kyllä häneltäkin tunsin saaneeni paljon eväitä elämääni mutta ne olivat erilaiset kuin äidiltä saadut.

Laitan tähän uudella diaskannerilla digitoimani valokuvan äidistäni 60 v iässä. Isä otti sen rakastamasta vaimostaan eli äidistämme pohjois-Italiassa Lago di Ledro järven rannalla. Isä rakasti matkustamista ja erityisen hyvin hän viihtyi pohjois-Italian järvialueella, missä kesäaikaankin oli miellyttävän leuto ilmasto ja kaunis luonto. Ja hyviä ravintoloita. Äiti olisi viihtynyt kesämökillä puutarhahommissa, mutta seurasi kiltisti isääni, joka oli vanhanaikainen perheenpää, jonka sana oli perheen laki.

Kuva on aika isokokoinen kun ihan demosyistä skannasin sen skannerin parhaalla resoluutiolla. Lopputulos on minua tyydyttävä. Arkistossani on iso määrä dioja ja niiden skannaukselle on kaikkein tärkeintä ettei kuvaa kohden tärväydy muutamaa sekuntia pidempää aikaa.

21.2.2015

Työn rikastaminen

Minulla oli työelämässä takanani kaksi erilaista uraa. Ensimmäisen uran tein matkailualalla vv 1960 - 1972 ja 1975 - 1977  ja ura kulki juoksupojasta johtajaksi. V 1960 olin 14-vuotias kun aloitin juoksupoikana, mikä oli siihen aikaan hyvin yleistä ensimmäisenä työpaikkana. Vuosina 1973 - 1975 olin muutaman vuoden monikansallisen Mister Minit ketjun suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajana. Lähdin pois takaisin matkailualalle v 1975 kun itävaltalainen Wienissä istuva pomoni ei toistamiseen pitänyt kiinni sovituista lupauksista.

Tuota muutaman vuoden hyppäystä eri alalle en laske erilliseksi uraksi. Toimin muutaman vuoden vielä matkailualalla konsulttina kunnes innostuin Suomeenkin rantautuneisiin uusiin, markkinat mullistaviin mikrotietokoneisiin.

Opettelin ohjelmoimaan näitä uusia mikrotietokoneita ja ryhdyin hakeutumaan tälle uudelle alalle.  Tunsin olevani aikamoinen pioneeri näiden uusien mikrotietokoneiden parissa. Ensimmäisen työni tietokoneiden parissa sain v 1979 ja sillä uralla elätinkin sitten itseni (ja perheeni) vuoteen 2010 asti jolloin jäin eläkkeelle täysin palvelleena. Viimeiset työvuodet toimin aluksi luottamusvaltuutettuna- ja lopuksi luottamusmiehenä.

Luottamusmiehen työ oli  IT-asiantuntijan tehtäviin verratessani raskas ja epämiellyttävä. Työnantajan edustajina toimivat palkolliset johtajat olivat järjestään joko Nokialta, Soneralta tai Elisalta pois lähteneitä tai potkittuja, joilla tuntui aina ensimmäisenä tehtävänään organisoida uusiksi työtehtävät, joista he eivät vielä edes kovasti ymmärtäneet. Hehän tiesivät ja osasivat kaiken, ainakin omasta mielestään,  kun olivat noista menestyneistä yrityksistä tulleita.

Yleensä muutokset tähtäsivät työtehtävuen yksinkertaistamiseen, jotta niistä selviäisi entistä vähemmällä koulutuksella ja ammattitaidolla. Usein tämä tarkoitti, että huippuosaavat asiantuntijat alkoivat muutosten jälkeen nopeasti leipääntyä kun työtehtävät eivät enää tarjonneet riittäviä haasteita.

Muistan eräästä YT-neuvottelusta, jossa keskusteltiin työprosessien kaavamaistamisesta eräillä osastoilla kun nostin puheenaiheeksi varoituksen sanoja, etteivät nuo uudella tavalla muutettuina tarjoaisi enää asiantuntija-ammattiaisille riitäviä haasteita työssä viihtymiseksi ja että me kuitenkin tarvitsisimme nuo asiantuntijat säilyttääksemme riittävä asiantuntijaosaamisen kiperien erikoistilanteiden varalta.

Minua katsottiin kuin puolihullua. Ikään kuin en ymmärtäisi mistä puhuin tai en osaisi arvostaa alentunutta kustannusrakennetta.

Yritin aloittaa keskustelua asintuntijatyön muotoilusta sellaiseksi, että se tarjoaisi riittävästi haasteita vaativammalekin huippuasiantuntijalle. Kysyinkin lsänöolijoilta olivatko he koskaan kuulleet sellaisesta asiasta kuin työn rikastaminen.

Saamistani kummastelevista katseista päätelleen minua katseltiin kuin jotain omituista kylähullua. Ja totesin keskustelun täysin hedelmättmäksi.

Vaikka olin ajatellutkin jatkaa työelämässä 68  ikävuiteen asti 65 vuoden eläkeikä alkoii jo lähestyä. Ja kun havaitsin, ettei minulla ollut enää vanhoja IT-asiantuntijan tehtäviäni sillä nekin oli jo  ehditty välillä kokonaan ulkoistaa, päätin harkita siirtymista kokonaan vanhuuseläkkeelle.

Ei niitä töitä siellä kukaan ole vieläkään rikastanut. 


  

14.2.2015

Veroviranomaisen ilmiantopuhelin

Veroviranomainen on avannut taas vaihteen vuoksi oikein tiedotuskampanjan myötä uuden ilmiantopuhelimen minne voi tehdä ilmiantoja nimettömänä. On verottajalla aikaisemminkin ollut mahdolllisuus ryhtyä tutkimaan tehtyjä ilmiantoja ilman, että paljastaa ilmiantajaa.

Verottajan tutkinta tuntui joskus vuosia sitten jo hiukan samanlaiselta kuin mitä harrasti Itä-Saksan Stasi tekemällä omia likaisia temppuja dissidentti-aineksille. En ryhdy tässä kertomaan mitä ne ns likaiset temput olivat mutta kyllä niillä saatettiin ihminen nujertaa aivan polvilleen ilman että hän kykeni mitenkään puolustautumaan.

Tunnettu ilmiantaja-sankari oli Neuvostoliitossa kuuluisaksi tullut isänsä viljan piilottamisesta 1930-luvulla ilmiantanut 13-vuotias kommunistinen kansallissankari Pavlik Morozov.

Minusta tämä koko maallikoihin perustuva ilmiantojärjestelmä on vastenmielinen. Erityisen vastenmieliseksi sen muodostaa, jos viranomainen alkaa nimettömien ilmiantojen perusteella suorittaa tutkimuksiaan. Mitä tehdään jos ilmianto osoittautuukin myöhemmin perättömäksi? Ja tutkittava ehtii kärsiä pakkokeinoja käyttävästä tutkinnasta suurta vahinkoa.

Minulla on aiheesta omakohtaista kokemusta verotarkastajista. Paikallisella poliisilaitoksella minulle jopa esitettiin näkemys, että "verotarkastajilla on laajat valtuudet",  jolla lausumalla minut houkuteltiin perumaan verotarkastajista tekemäni rikosilmoitus ja erityisest varoitettiin, että juuri sen vuoksi on suuri vaara joutua itse syytteeseen perättömästä ilmiannosta. Vasta pitkän pohdinnan jälkeen älysin terveellä maalaisjärjellä, että ei missään voida verotarkastajille antaa niin laajoja valtuuksia, että he saisivat virkatehtävissään kirjoittaa perättömiä ja valehdella. Tarkistutin vielä oman todistusaineistoni pitävyyden juristilla. Rovaniemeläinen verotusasiantuntija Liisä Mariapori on kirjoittanut samanlaisista aiheista jopa kirjan "Verottaja tappolinjalla".

Kyllä itseään oikeusvaltiona pitävässä maassa pitää viranomaisilla olla enemmän oikeusvaltioon sopivia harmaan talouden vastaisen taistelun keinoja kuin nimettömät ilmiantopuhelimet.      . 

11.2.2015

Pikkupoika minussa heräsi!

Kävin sunnuntaina Matinkylässä Iso Omena ostoskeskuksessa. Asuin useita vuosia aivan sen naapurissa heti sen valmistuttua ja totuin sen palveluihin.

Iso Omena on pääkaupunkiseudun ostosparatiiseista ehkä eniten minun mieleen. Se ei ole liian iso eikä toisaalta liian pienikään. Siellä on lähes kaikki tarpeellinen. Suurin puute on varmaan saksalaisen Lidlin puuttuminen. Minusta on tullut heidän kanta-asiakkaansa.

Lähin ostosparatiisi (kutsun tällä tavoin ihan leikilläni kun en oikein kehtaa sanoa ostoshelvetiksi!) on minulle nykyään Leppävaaran Sello. Käyn siellä Isoa Omenaa useammin kun se on kuitenkin lähin lajissaan.

Mutta Isossa Omenassa oli ruotsinmaalaien Teknikmagasinet. Aikoinaan myös usein yksi "miesten tiimariksi" nimitetyistä kaupoista.

Ostin sieltä itselleni lelun - radio-ohjattavan pikkuauton. Hintaan 9,99€!

Tosi kiva ja halpa lelu. Viilletän sillä olohuoneen ja keittion väliä ja saan jotain kummallisia viboja. Kai sitä on terve jos jaksaa vielä innostua tuollaisesta leikkimisestä.

Eipä ole Sellossa tuota Teknikmagasinet myymälää vielä toistaiseksi. Siellä pitää tyytyä toiseen ruotsalaiseen miesten aarreaittaan Clas Ohlsoniin. Siellä on vähemmän tuollaisia rihkamavempaimia. Mutta ainakin minulle se on ihan yhtä koukuttava. Jos on vähän rahaa yritän kokonaan väistää vierailun tuollaisissa houkutuksissa.

     

7.2.2015

Osa-aikaeläkkeen suosio laskenut?

Muutama päivä sitten julkistettiin tuoreita tietoja työeläkkeistä ja eläkkeelle siirtymisistä.

Minua huvitti suuresti kun uutisoinnissa kerrotiin miten ihmiset eivät enää halua työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja siirtyvät sitten eläkkeelle entistä myöhemmin.

Samalla tavoin hehkutettiin, että myös osa-aikaeläkkeen suosio on laskenut huomattavasti.

Molempiin katsottiin syynä myös olevan, että ihmiset haluavat olla tukemassa yhteiskuntaa eivätkä siksi hakeudu eläkkeelle.

Tämä on ihan naurettavaa hurskastelua. Työkyvyttömyyseläkkeen ehdot ovat todella heikot. Niitähän on vuosien varrella leikattu enemmän kuin täysinpalvelleiden vanhuuseläkkeitä. Kyllä työkyvytön on edelleen työkyvytön. Kun ei kykene tai ei saa työtä sinnitellään työttmyyskorvauksilla ja toimeentulotuilla. Ja koristetaan eläketilastoja ja säästetään työeläkeyhtiöiden rahoja.

Osa-aikaeläkkeeelle siirtymisestä on tehty hankalaa ja sen saantia on jatkuvasti kiristetty. Kun minä ehdin olla kymmenisen vuotta osa-aikaeläkkeellä ennen siirtymistäni vanhuuseläkkeelle 65½ vuotiaana niin nykyisin ehtii kai olla osa-aikaeläkkeellä vain muutaman vuoden ennen vanhuuseläkettä.

Lisäksi kaikenlaiset gurut ovat kitkeriä, että osa-aikaeläkkeelle siirtyivät minunkin aikaan hyvätuloiset ja sitten ryhtyivät pidentyneinä vapaa-aikoinaan vaikkapa golffaamaan kun olivat ihan terveitä. Minä aina ihmettelinkin tuota kateutta, sillä osa-aikaeläkkeen tarkoituskin oli, että sen saa terveenä. Se oli vain eräänlaista pidemmän työssäolon mahdolliseksi tekevää leppoistamista. Minäkin maksoin osa-aikaeläkkeellä ollessani enemmän eläkemaksuja kuin mitä sain osa-aikaeläkettä. Ja ainakin minä koin, että se oli yksi syy miksi jaksoin täyteen vanhuuseläkeikään asti työelämässä.

Mutta tämä työeläkkeistä tiedottaminen maistuu todella mielestäni nykyään enemmän sumuttamiselta kuin aidolta tiedottamiselta. Keksitään näennäisselityksiä ja suorastaan valehdellaan. Koko eläkekatosta keskustelu on menty Eläketurvakeskuksen arvovallalla mitätöimään. Eläkealan asiantuntija, vakuutusmatemaattikko, tohtori Olli Pusa on ihmetellyt minkälaista roskaa meille syötetään perusteluna ettei työeläkkeille voitaisi asettaa eläkekattoa tai että se olisi koko järjestelmälle jotenkin kallis ja epäedullinen.

4.2.2015

Hopealusikat käyttöön - nyt!

Lapsuudenkodissani meitä oli kaksi lasta. Vanhempi siskoni ja minä. Siskoni oli minua kahdeksan vuotta vanhempi ja muutti omilleen noin kahdeksan vuotta ennen minua.

Entisajan tapaan meilläkin oli vanhoja pöytähopeita, joita säilytettiin jossain kaapin perukoilla tai näytteillä lasivitriinissä  Ruoka- ja kahvipöytä katettiin eräänlaisilla arkiastioilla, jotka usein olivat vielä eri paria.

Olin ollut jo vuosia naimisissa ja asuin perheineni jossain vaiheessa kaukana pääkaupunkiseudusta (alussa 300 km ja myöhemmin 400 km päässä) ja vierailut vanhempien luona olivat harvinaisempia kuin silloin kun asuimme samalla seutukunnalla.

Minulla oli aina välillä työmatkoja Helsinkiin. Useimmiten aamulla aikaisin matkaan. Kolmesataa kilometriä sujui melko vikkelään ja olin usein jo ennen kello kymmentä Helsingissä ja työtehtävissä. Iltaa venytettiin jos työt vaativat koska tavoitteena oli päästä takaisin kotiin vielä samana iltana. Ja maanteilläkin oli iltasella rauhallisempaa ajella.

Minulla oli käydessäni työasioissa Helsingissä töiden lisäksi kaksi paikkaa joissa kävin. Akateemisessa kirjakaupassa kävin täydentämässän ajankohtaista vieraskielistaä ammattikirjallisuutta, sitä kun ei löytynyt kunnan kirjastosta ja kirjakaupasta ajoin vanhempieni luokse, missä äiti oli useimmiten valmistanut ruokaa minullekin illalliseksi. Ja kun olen yleensä aika iltavirkku oli pyrkimyksenä vain, että olen kotona maakunnassa viimeistään puolen yön aikaan. Varsinkin jos seuraava päivä oli vielä työpäivä, Lisäksi olin kantapään kautta oppinut, että jos en ole puoleen yöhän mennessä kotona alan puolen yön jälkeen olla jo aika väsynyt ajamiseen etenkin kun olin usein lähtenyt jo aamukuudelta. Yhden kerran jäinkin kotimatkalla nukkumaan autoon ainakin hetkeksi vain noin 60 km ennen kotia kun olin niin väsynyt, että oli peräti vaara rattiin nukahtamisesta.

Erään kerran kun olin tulossa vanhempieni luo illalla syömään ennen lähtöä kiinnitin huomiota lasivitriinissä oleviin pöytähopeisiin ja juhlavaan kahvikalustoon, joita en käytännössä nähnyt koskaan käytettävän. Taisi viimeksi olla käytössä isoäidin hautajaisten jälkeen mistä oli aikaa lähes kymmenen vuotta,.

Minä esitin ruoan jälkeen kahvipöydässä vanhemmilleni tyhmän kysymyksen: "Milloin noita vitriinissä esillä olevia astioita ja hopeita on oikein tarkoitus käyttää?" Äitini vastaus oli selvä: "Kun on juhlavieraita!"

Minäpä siihen sitten väänsinkin naama virneessä, että eikös se ole todellista juhlaa kun oma kultapoika on käymässä. Siitäpä innostui isänikin järkeilemään, että mihin me oikein noita säästelemme?

Sen jälkeen vanhempani ottivat käyttöön ei vain minua varten mutta ihan omaksi ilokseen nuo juhlakalut. Äiti olisi ehkä vieläkin jatkanut vanhaa arkiastiat juhla-astiat jaottelua. Mutta isäni piti sen verran paljon tyylistä ja kauniista esineistä että juhlakalut tulivat heillä myös arkikäyttöön eikä vain silloin kun minä olin joko yksin tai perheineni käymässä.  Ylimääräisenä bonuksena ei enää hopeitakaan tarvinnut erikseen säännöllisesti kiilottaa kun ne säilyivät jatkuvassa käytössä tummentumatta.
   .  

1.2.2015

Pysyykö verottaja kohtuudessa luontoisetuarvoja määritellessään?

Palkansaajille ollaan joka puolelta suostuttelemassa maltillisiin palkkaratkaisuihin vuodelle 2015. Työnantajapuolella väläytellään jatkuvasti nollalinjan lisäksi palkkojen alennuksia. Julkisen vallan edustajat sentään puhuvat vain maltillisista ratkaisuista.

Mutta mitä valtio tekee itse? Soveltaako se itse ollenkaan malttia?

Kiinnitin huomiota verottajan verotuspäätöksiin koskien asuntoedun luontoisetuarvojen laskentaa ja verotusta.

Kun palkkojen korotukset ovat viimeksi työehtosopimuksissa olleet 0,4% luokkaa järkytyin kun katsoin miten 50 m2 asunnon luontoisetuarvolle on käynyt pääkaupunkiseudulla.

Hurjin korotus oli vuoden 2014 luontoisetuarvo 50 m2 asunnosta 578€/kk niin sitä on korotettu muuallakin kuin vain Helsingin kalleimmilla alueilla yli 21% eli uusi luontoisetuarvo olisi 702€/kk.

Kyllä tällaisesta huippukorotuksesta on kohtuus  kaukana. Ihan haiskahtaa kuin korotusta olisivat olleet samat tahot suunnittelemassa kuin Fortumin hallituksen palkkioiden korotuksia.

Yhteiskuntamoraali on rapautumassa. Viimeiset isojen pörssiyhtiöiden tulosjulkistukset kertovat ennätysosingoista. Hallituspalkkioita ollaan korottamassa useilla kymmenillä prosenteilla. ja selityksenä että saadaan näin kansainvälisesti kilpailukykyisiä hallitusammatilaisia, etteivät he lähtisi ulkomaille. Kuka hullu ulkomainen tai kansainvälinen pörssiyhtiö palkkaisi jotain suomalaisia ja itseään hallitusammattilaisiksi kutsuvia. Kyse on vain suppean pikkupiirin sulle-mulle hyväveli ja hyväsisarkerhosta. Kuka noita minnekään huolisi ellei kaveri huolehdi. Ja sitten tietenkin sinä huolehdit sinua ehdottaneesta kaverista jollain hyvällä hallituspaikalla.

Olen jo pidempään yrittänyt selittää sisäistå devalvaatiota ehdottaville kokoomuslaisille tutuilleni, ettei sellainen onnistu kun niihin talkoisiin pantaisiin väkisin vain kaikkein huono-osaisimmat, joilla nyt vielä töitä olisi. Eläkeläisiltä, työttömiltä yms leikataan jo muutenkin. Ei niihin talkoisiin hyväosaisia saada muuta kuin väkisin.

Lisäksi olen myös muutaman kerran ehdottanut että kun palkkojan ja eläkkeiden leikkauksia tehdään indeksejäkin rukkaamalla niin pitäisi rukata kaikki muutkin indeksisidonnnaisuudet kohtuullisiksi. Käsittääkseni meillä on siihen olemassa hätätilanteisiin laadittuja lakeja. Onko ne vielä EU-jäsenyyden aikana ylipäänsä voimassa ei ole tiedossani. .