Innostuin sunnuntaina katselemaan Zorro seikkailuelokuvaa. Pääosissa Antonio Banderas, Catherine Zeta-Jones ja Sir Philip Anthony Hopkins. Reipas seikkailuelokuva. Mukana hyvikset ja pahikset. Kauniit naiset ja hivenen romantiikkaa. Latinomiehiä ihaileville naisille Antonio Banderas on herkkupala ovat eräät naiset tunnustaneet minulle.
Muistan nuoruudessani ilmestyneet El Zorro lukemistot. Tässä Wikipedian tiedot Zorrosta. Jostain kumman syystä minä pidin enemmän samaan aikaan ilmestyneestä El Coyote sarjalukemistosta. Kyllä noilla näytti olevan omat vannoutuneet kannattajansa kuten tässä El Coyotella. En enää muista mikä se syy oli miksi pidin El Coyotesta enemmän mutta olin siitä erosta selvillä silloin kuin noita luin.
El Coytotesta ei ollut elokuvia mutta Zorrosta oli 50-luvulla sitä enemmän. Muistelen että ne olivat ns lapsilta kiellettyjä (siis alle 16 v ikäisiltä) mutta helsinkiläiseen elokuvateatteri Aliceen Iso Roobertinkadulla pääsi kyllä isokokoiset 11-12 vuotiaatkin.
Oikein Zorro elokuvatähtenä oli kuuluisa Douglas Fairbanks. Vähän sama juttu kuin Tarzanissa ja James Bondissa että kun aivoihin piirtyy kuva kyseisestä hahmosta on siitä mielikuvasta hyvin vaikea päästä eroon. Minulle oikea Tarzan on aina Johnny Weissmüller. Ja oikea James Bond on edelleen Sir Thomas Sean Connery vaikka Sir Roger Moorekin on ollut hyvin vakuuttava.
Pistomiekasta tuli Zorron myötä myös suosittu ase leikeissä. Siitä emme koskaan päässeet kaverien kanssa yksimielisyyteen oliko kyse floretista vai kalvasta vai meidän mielestä pistomiekalta näyttävästä säilästä. Elokuva 'Scaramouche - säilän sankari' jonka miespääosaa esitti minun mielestäni hyvin komea Stewart Granger teki minuun suuren vaikutuksen ehkä siksi että pääosan esittäjä-sankari mielestäni muistutti ulkonäöltä isääni! Siinä iässä eivät kauniit naiset vielä jääneet mieleen. Se vaihe alkoi vasta hiukan myöhemmin noin 12-13 v iässä (ja jatkuu edelleen ;)
Hyvin suosittuja olivat myös Outsiderin kirjoittamat Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. Molemmat mukaansa tempaavia ja jännittäviä seikkailukertomuksia. Niitä tuli myös säännöllisesti radiosta kuunnelmina. Muistan säännöllisesti tulleeni pihalta kotiin vaikka kesken leikkien kuuntelemaan kun noita kuunnelmia tuli radiosta. Salanimi Outsider oikealta nimeltään Aarne Haapakoski on selvästi ollut aliarvostettu kirjailijana. Hyvä yhteenveto Aarne Haapakoskesta ja häne elämästään ja tuotannostaan löytyy täältä.
Noita lukemistoja usein vaihdettiin kavereiden kesken ja hyviä aarreaittoja olivat myös joidenkin antikvaaristen kirjakauppojen vaihtopörssit.
Sarjakuvat ovat sitten oma lukunsa enkä niitä käsittele tässä kirjoituksessa.
27.12.2009
21.12.2009
Rauhallista juhla-aikaa!
Aidosti monikulttuurisessa Yhdysvalloissa sanotaan usein joulutoivotuksen sijaan Happy Holidays! Olin hämmästynyt perjantaina kun Ylen A-Zoom ajankohtaisohjelmassa toimittaja Jyrki Saarikoski toivottikin katselijoille joulutoivotuksen sijaan "Rauhallista juhla-aikaa". No näin näköjään olemme jo meillä Suomessakin astuneet askeleen aitoon amerikkalaiseen monikulttuurisuus-neutraaliuteen.
Kun viimeksi kävin Yhdysvalloissa (varmaan 5-6 v sitten) törmäsin siellä ensimmäistä kertaa afro-amerikkalaisten uudehkoon jouluvastineeseen, sadonkorjuujuhlaan Kwanzaan.
Näppärät humoristit ovatkin sitten tehneet kristittyjen, juutalaisten ja afro-amerikkalaisten juhla-ajan toivotuksesta kombinaation Happy Hanukwanzmas! Yhdistettynä kätevästi Hanukka, Christmas ja Kwanzaa juhlat.
En huomannut tänä vuonna, vuonna 2009 j.a.a. katsoa joulukorttivaihtoehdoista olisiko niihinkin jo ehtinyt tällaiset neutraalit ja poliittisesti korrektit rauhallisen juhla-ajan toivotuskortit.
Kun viimeksi kävin Yhdysvalloissa (varmaan 5-6 v sitten) törmäsin siellä ensimmäistä kertaa afro-amerikkalaisten uudehkoon jouluvastineeseen, sadonkorjuujuhlaan Kwanzaan.
Näppärät humoristit ovatkin sitten tehneet kristittyjen, juutalaisten ja afro-amerikkalaisten juhla-ajan toivotuksesta kombinaation Happy Hanukwanzmas! Yhdistettynä kätevästi Hanukka, Christmas ja Kwanzaa juhlat.
En huomannut tänä vuonna, vuonna 2009 j.a.a. katsoa joulukorttivaihtoehdoista olisiko niihinkin jo ehtinyt tällaiset neutraalit ja poliittisesti korrektit rauhallisen juhla-ajan toivotuskortit.
Verkostomarkkinointi ja pyramidihuijaus
Olen seurannut vuosia verkostomarkkinointia. Ja kriittisesti - kun se usein, vaikkei ehkä ihanaina, muistuttaa ketjukirjeitä tai pyramidi-huijauksia. Molemmat matemaattisesti aika mahdottomia rakennelmia.
Ensimmäinen jota hiukan tarkemmin seurasin oli 1960-70 luvulla Holiday Magic niminen yritys. Sillä oli toimintaa Suomessakin ja tunsin erään miehen joka hävisi siinä leikissä melkoiset pankista lainaamansa rahat.
Seuraava johon tutustuin hiukan tarkemmin oli Golden. Siitä voin kertoa tässä muutaman tarinan.
Ensimmäisen kerran minut houkutteli Goldenin tilaisuuten eräs asiaan kovasti innostunut tuttuni. Käytyni ensimmäisessä myyntitilaisuudessa havaitsin sen muistuttavan hyvin läheisesti jotain uskonnollista herätyskokousta. Myyntitilaisuudessahan paljastui hyvin nopeasti että siellä värvätään myyjiä myyntiorganisaatioon ja heidän tärkein tehtävänsä tuntui olevan sitten vuorostaan omien alimyyjien värvääminen omaan myyntiorganisaation jne. Eli tarkoitus oli kerros kerrokselta rakentaa iso jälleenmyyjien pyramidi. Ymmärrän sen verran matematiikkaa että pelkällä päässä laskulla osasin arvioida että pari kerrosta lisää niin koko Suomen kanssa oli myymässä toisilleen Golden tuotteita.
Mutta sitä myyntitaitoa millä rikkauksia halajaville ihmisille tarjottiin tuota osallisuutta Goldenin piirimyyntiorganisaatioon oli pakko ihailla. Tunnelma näissä värväystilaisuuksissa oli intensiivinen ja ei tarvinnut olla kovinkaan paljon mielikuvitusta kun haaveissa alkoi jo välkkyä tulevat rikkaudet - niin suggesttiivista oli värväytymisen myynti. Silmiinpistävä erikoisuus värväystoiminnassa oli että kukaan värväri ei luvannut rahan tulevan helpolla vaan ainoastaan kovalla ja sinnikkäällä työllä - se oli ainakin rehellistä puhetta.
Mutta oli arveluttaviakin piirteitä. Kävin kerran myöhemminkin tuollaisessa värväystilaisuudessa - kävin ihailemassa loistavaa myyntimiestaitoa. Joka värväystilaisuudessa palkittiin joku huippumyyjä. Eräässä tilaisuudessa satuin istumaan paikalla josta kuuli mitä sivuhuoneessa tilaisuuden isännät puhuivat. Siellä tilaisuuden vetäjänä toimiva sai kysymyksen toiselta järjestäjältä miten ison palkintoshekin hän kirjoittaa. Minulle varmistui kuulemastani että palkintoshekki oli pelkkää silmälumetta jolla haluttiin vain nostattaa värväystilaisuuteen tulleiden suuria tulevaisuuden rikkauksien odotuksia koska he keskustelivat että se shekki tilaisuuden jälkeen revitään kuitenkin.
Samanlainen tarkkaan harkittu tehokeino oli hotelliravintolan pääsisäänkäynnin eteen suorastaan liikennettä häiritsevästi mitä ilmeisimmmin tahallaan jätetty uudenkarhea, musta, vastapesty ja kiillotettu Mercedes Benz jonka kojelaudalla, penkeillä ja takaikkunalla oli huolettomasti leväällään Goldenin hienoja neliväriesitteitä. Siten että jokaisen sisääntulijan oli pakko nähdä auto ja sen sisällä näkyvä Golden aineisto. Aivan kuin osoittamassa houkuttimena köyhille ja työttömille tilaisuuteen värvätyille minkälaiseen maailmaan Goldenin avulla pääsee. Taisi olla 1990-luvun alun laman jälkeinen aika jolloin Savossa työttömyys oli melkoinen korkea.
Kun Golden ryhtyi myymään Suomessa erilaisia ravintolisiä (vitamiineja ja hivenaineita yms) niin esittely- ja värväystilaisuuden juontajaksi oli tullut erittäin hyvävartaloinen amerikkalainen myyntitykki, joka tietenkin itse kertoi jo vuosia nauttineensa noita nyt myyntiin tulevia ravintolisiä. Vaikka vastaavat tuotteet olivat luontaistuoteliikkeissa tai apteekeissakin kalliita niin Goldenin olivat silti 4-5 kertaa kalliimpia.
Eräs kuriositetti Goldenin pyykinpesujauheista. Sitähän ei myyty muuta kuin näiden jälleenmyyjä-kaupustelijoiden kautta. Sen tehokkuutta mainostettiin sillä kuinka vähän sitä piti annostella koneelliseen pyykkiä ja sillä perusteltiin sen lähes 10 kertaista hintaa. Tämä Goldeniin "hurahtanut" tuttavani muisti aina mainita tuon riitoisuuden. Satuinpa kerran näkemään vierekkäin Goldenin pyykinpesuaineen pakkauksen vieressä lähikaupasta saatavan Ariel pyykinpesuaineen paketin. Kun tarkemmin katsoin annostelumittoja niin ne olivat samat molemmilla pesujauheilla. Mainitsinkin tästä tuttavalleni ja totesin, että veden kovuus/pehmeys ratkaisee sen paljonko pesuainetta oikeasti tarvitaan. Eli sitä Arieliakin voi annostella säästäväisesti pesutuloksen kärsimättä. Itse asiassa ostaessani pari vuotta sitten uuden pesukoneen sain juuri tuollaiset säästöohjeet pesukoneen myyneeltä asiantuntijayritykseltä. Varoittivat suorastaan miten ihmiset käyttävät aivan liikaa pesuaineita pyykkiä pestessään.
Houkuteltiin minua vielä myöhemminkin Goldenin värväystilaisuuksiin. Kerrankin värvääjä yritti puhua ummet ja lammet puhelimessa isosta kansainvälisestä yrityksestä mutta ei vaan maininnut nimeä. Kunnes sitten arvattuani myyntipuheista kysyinkin suoraan onko kyse Goldenista. Kas kun ei sen herätyskokousten kaltainen ilmapiiri ollut minulla enää mitään uutta.
Nyttemmin olen mielenkiinnolla seurannut pyramidihuijaukseksi arvellun Winclub/Wincapitan rikostutkintaa kaikkine kiemuroineen ja vastaavasti sitä puolustelutoimintaa jota Wincapita-"uskovaiset" tuntuvat harjoittavan. Wincapita-uskovat ovat kuin muinaiset alkemistit jotka väittivät kykenevänsä tekemään kultaa vähemmän jaloista metalleista.
Tässä Wincapita-jutussa on tietenkin mielenkiintoinen näkökohta miten pitää suhtautua alkuvaiheessa hyvässä uskossa (minä uskon että niinkin yksinkertaisia ja rahanahneita ihmisiä on olemassa) pyramidiin mukana tulleiden muhkeisiin voittoihin kun heidän voittonsa on rahoitettu myöhemmin mukaan tulleiden panoksilla. Ja millä erotetaan hyvässä uskossa voittoja tehneet varsinaisista roistoista. Vai pitäisikö noiden hyvässä uskossakin rahansa toisilta hyväuskoisilta keinotelleiden palauttaa voittonsa hävinneille?
Wincapitahan pyöri vain muutaman vuoden mutta amerikkalainen Madoff pyöritti "bisnestään" kai n 20 vuotta. Tiivis juttu Ponzi-huijauksista tässä. Ja menettiväthän Venäjälläkin Neuvostoliiton hajottua valtava ihmisjoukko vähäisetkin rahansa rikastumisen toivossa pyramidihuijauksissa.
Ihme vain että normaalisti järkevät ihmiset eivät tuota pyramidirakenteen matemaattista mielettömyyttä ymmärrä.
Ensimmäinen jota hiukan tarkemmin seurasin oli 1960-70 luvulla Holiday Magic niminen yritys. Sillä oli toimintaa Suomessakin ja tunsin erään miehen joka hävisi siinä leikissä melkoiset pankista lainaamansa rahat.
Seuraava johon tutustuin hiukan tarkemmin oli Golden. Siitä voin kertoa tässä muutaman tarinan.
Ensimmäisen kerran minut houkutteli Goldenin tilaisuuten eräs asiaan kovasti innostunut tuttuni. Käytyni ensimmäisessä myyntitilaisuudessa havaitsin sen muistuttavan hyvin läheisesti jotain uskonnollista herätyskokousta. Myyntitilaisuudessahan paljastui hyvin nopeasti että siellä värvätään myyjiä myyntiorganisaatioon ja heidän tärkein tehtävänsä tuntui olevan sitten vuorostaan omien alimyyjien värvääminen omaan myyntiorganisaation jne. Eli tarkoitus oli kerros kerrokselta rakentaa iso jälleenmyyjien pyramidi. Ymmärrän sen verran matematiikkaa että pelkällä päässä laskulla osasin arvioida että pari kerrosta lisää niin koko Suomen kanssa oli myymässä toisilleen Golden tuotteita.
Mutta sitä myyntitaitoa millä rikkauksia halajaville ihmisille tarjottiin tuota osallisuutta Goldenin piirimyyntiorganisaatioon oli pakko ihailla. Tunnelma näissä värväystilaisuuksissa oli intensiivinen ja ei tarvinnut olla kovinkaan paljon mielikuvitusta kun haaveissa alkoi jo välkkyä tulevat rikkaudet - niin suggesttiivista oli värväytymisen myynti. Silmiinpistävä erikoisuus värväystoiminnassa oli että kukaan värväri ei luvannut rahan tulevan helpolla vaan ainoastaan kovalla ja sinnikkäällä työllä - se oli ainakin rehellistä puhetta.
Mutta oli arveluttaviakin piirteitä. Kävin kerran myöhemminkin tuollaisessa värväystilaisuudessa - kävin ihailemassa loistavaa myyntimiestaitoa. Joka värväystilaisuudessa palkittiin joku huippumyyjä. Eräässä tilaisuudessa satuin istumaan paikalla josta kuuli mitä sivuhuoneessa tilaisuuden isännät puhuivat. Siellä tilaisuuden vetäjänä toimiva sai kysymyksen toiselta järjestäjältä miten ison palkintoshekin hän kirjoittaa. Minulle varmistui kuulemastani että palkintoshekki oli pelkkää silmälumetta jolla haluttiin vain nostattaa värväystilaisuuteen tulleiden suuria tulevaisuuden rikkauksien odotuksia koska he keskustelivat että se shekki tilaisuuden jälkeen revitään kuitenkin.
Samanlainen tarkkaan harkittu tehokeino oli hotelliravintolan pääsisäänkäynnin eteen suorastaan liikennettä häiritsevästi mitä ilmeisimmmin tahallaan jätetty uudenkarhea, musta, vastapesty ja kiillotettu Mercedes Benz jonka kojelaudalla, penkeillä ja takaikkunalla oli huolettomasti leväällään Goldenin hienoja neliväriesitteitä. Siten että jokaisen sisääntulijan oli pakko nähdä auto ja sen sisällä näkyvä Golden aineisto. Aivan kuin osoittamassa houkuttimena köyhille ja työttömille tilaisuuteen värvätyille minkälaiseen maailmaan Goldenin avulla pääsee. Taisi olla 1990-luvun alun laman jälkeinen aika jolloin Savossa työttömyys oli melkoinen korkea.
Kun Golden ryhtyi myymään Suomessa erilaisia ravintolisiä (vitamiineja ja hivenaineita yms) niin esittely- ja värväystilaisuuden juontajaksi oli tullut erittäin hyvävartaloinen amerikkalainen myyntitykki, joka tietenkin itse kertoi jo vuosia nauttineensa noita nyt myyntiin tulevia ravintolisiä. Vaikka vastaavat tuotteet olivat luontaistuoteliikkeissa tai apteekeissakin kalliita niin Goldenin olivat silti 4-5 kertaa kalliimpia.
Eräs kuriositetti Goldenin pyykinpesujauheista. Sitähän ei myyty muuta kuin näiden jälleenmyyjä-kaupustelijoiden kautta. Sen tehokkuutta mainostettiin sillä kuinka vähän sitä piti annostella koneelliseen pyykkiä ja sillä perusteltiin sen lähes 10 kertaista hintaa. Tämä Goldeniin "hurahtanut" tuttavani muisti aina mainita tuon riitoisuuden. Satuinpa kerran näkemään vierekkäin Goldenin pyykinpesuaineen pakkauksen vieressä lähikaupasta saatavan Ariel pyykinpesuaineen paketin. Kun tarkemmin katsoin annostelumittoja niin ne olivat samat molemmilla pesujauheilla. Mainitsinkin tästä tuttavalleni ja totesin, että veden kovuus/pehmeys ratkaisee sen paljonko pesuainetta oikeasti tarvitaan. Eli sitä Arieliakin voi annostella säästäväisesti pesutuloksen kärsimättä. Itse asiassa ostaessani pari vuotta sitten uuden pesukoneen sain juuri tuollaiset säästöohjeet pesukoneen myyneeltä asiantuntijayritykseltä. Varoittivat suorastaan miten ihmiset käyttävät aivan liikaa pesuaineita pyykkiä pestessään.
Houkuteltiin minua vielä myöhemminkin Goldenin värväystilaisuuksiin. Kerrankin värvääjä yritti puhua ummet ja lammet puhelimessa isosta kansainvälisestä yrityksestä mutta ei vaan maininnut nimeä. Kunnes sitten arvattuani myyntipuheista kysyinkin suoraan onko kyse Goldenista. Kas kun ei sen herätyskokousten kaltainen ilmapiiri ollut minulla enää mitään uutta.
Nyttemmin olen mielenkiinnolla seurannut pyramidihuijaukseksi arvellun Winclub/Wincapitan rikostutkintaa kaikkine kiemuroineen ja vastaavasti sitä puolustelutoimintaa jota Wincapita-"uskovaiset" tuntuvat harjoittavan. Wincapita-uskovat ovat kuin muinaiset alkemistit jotka väittivät kykenevänsä tekemään kultaa vähemmän jaloista metalleista.
Tässä Wincapita-jutussa on tietenkin mielenkiintoinen näkökohta miten pitää suhtautua alkuvaiheessa hyvässä uskossa (minä uskon että niinkin yksinkertaisia ja rahanahneita ihmisiä on olemassa) pyramidiin mukana tulleiden muhkeisiin voittoihin kun heidän voittonsa on rahoitettu myöhemmin mukaan tulleiden panoksilla. Ja millä erotetaan hyvässä uskossa voittoja tehneet varsinaisista roistoista. Vai pitäisikö noiden hyvässä uskossakin rahansa toisilta hyväuskoisilta keinotelleiden palauttaa voittonsa hävinneille?
Wincapitahan pyöri vain muutaman vuoden mutta amerikkalainen Madoff pyöritti "bisnestään" kai n 20 vuotta. Tiivis juttu Ponzi-huijauksista tässä. Ja menettiväthän Venäjälläkin Neuvostoliiton hajottua valtava ihmisjoukko vähäisetkin rahansa rikastumisen toivossa pyramidihuijauksissa.
Ihme vain että normaalisti järkevät ihmiset eivät tuota pyramidirakenteen matemaattista mielettömyyttä ymmärrä.
14.12.2009
Miksi miehille kasvaa parta?
Olen lukenut Desmond Morrisin kirjoja ja jotain muitakin evoluutiota valaisevia.
Mutta kun tuossa aamulla ajelin partahöylällä ja -vaahdolla partaa mietin taas miksi miehillä on parta. Onko sillä ollut alunperin joku hyödyllinen funktio?
On minulla ollut useita sähköparranajokoneita mutta ei ole höylän voittanutta. Aikoinaan minulla oli akkukäyttöinen versio jolla oli kiva ajella partaa autolla ajaessa.
Kun olen aika aamu-uninen niin usein lähtiessäni työasioissa Pieksämäeltä pääkaupunkiseudulle aamutuimaan joduin ajamaan parran siinä matkalla. Maantiellä ajaessa se oli täysin mahdollista käsivaihteisella autollakin. Ainahan sitä on tullut automaattivaihteisesta autosta haaveiltuakin mutta enpä ole tullut hankkineeksi. Tiedän kyllä tuttujen kokemuksesta että kun kerran opit ajamaan automaatilla et enää suostu käsivaihteiseen kuin pakosta.
Niin. Siitä parrasta. Kun minulla on viisait lukijoita niin olisi kiva kuulla onko heillä käsitystä onko tuolla paralla ollut aikojen kuluessa jotain hyödyllistä funktiota. Sitä ei tarvitse kertoa että jotkut naiset pitävät parroista ja että kyse on hiukan kuin riikinkukon pyrstösulista. Sellaisen selityksen minäkin ymmärrän.
Ai niin.Parrankasvusta vielä. Sitä olen ihmetellut että minulla on parrankasvu kovasti voimistunut vasta joskus yli 60 v iässä. Aikaisemmin karvani olivat kuin untuvaa mutta ne ovat paksuja ja kovia.
Ja vielä nostalgisia muisteloita. Muistan lapsuudesta kun istuin isän sylissä miten isän hyvinkin ajellun posken parransänki pisteli. Siihen muistoon liittyy kuitenkin jonkinlainen hyvin turvallinen tunne eikä se pistely häirinnyt vaikka äidin ja mummon posket eivät pistelleetkään.
Ja on tämä Googe aika jännä mainosväline. Kun kirjoitan tätä blogia parransängestä niin Google osaa liittää sivun kupeeseen mainoksen karvonjenpoistoyritykseltä. Todella kohdistettua mainontaa. Ei ihme jos Google kasvaa ja rikastuu.
Mutta kun tuossa aamulla ajelin partahöylällä ja -vaahdolla partaa mietin taas miksi miehillä on parta. Onko sillä ollut alunperin joku hyödyllinen funktio?
On minulla ollut useita sähköparranajokoneita mutta ei ole höylän voittanutta. Aikoinaan minulla oli akkukäyttöinen versio jolla oli kiva ajella partaa autolla ajaessa.
Kun olen aika aamu-uninen niin usein lähtiessäni työasioissa Pieksämäeltä pääkaupunkiseudulle aamutuimaan joduin ajamaan parran siinä matkalla. Maantiellä ajaessa se oli täysin mahdollista käsivaihteisella autollakin. Ainahan sitä on tullut automaattivaihteisesta autosta haaveiltuakin mutta enpä ole tullut hankkineeksi. Tiedän kyllä tuttujen kokemuksesta että kun kerran opit ajamaan automaatilla et enää suostu käsivaihteiseen kuin pakosta.
Niin. Siitä parrasta. Kun minulla on viisait lukijoita niin olisi kiva kuulla onko heillä käsitystä onko tuolla paralla ollut aikojen kuluessa jotain hyödyllistä funktiota. Sitä ei tarvitse kertoa että jotkut naiset pitävät parroista ja että kyse on hiukan kuin riikinkukon pyrstösulista. Sellaisen selityksen minäkin ymmärrän.
Ai niin.Parrankasvusta vielä. Sitä olen ihmetellut että minulla on parrankasvu kovasti voimistunut vasta joskus yli 60 v iässä. Aikaisemmin karvani olivat kuin untuvaa mutta ne ovat paksuja ja kovia.
Ja vielä nostalgisia muisteloita. Muistan lapsuudesta kun istuin isän sylissä miten isän hyvinkin ajellun posken parransänki pisteli. Siihen muistoon liittyy kuitenkin jonkinlainen hyvin turvallinen tunne eikä se pistely häirinnyt vaikka äidin ja mummon posket eivät pistelleetkään.
Ja on tämä Googe aika jännä mainosväline. Kun kirjoitan tätä blogia parransängestä niin Google osaa liittää sivun kupeeseen mainoksen karvonjenpoistoyritykseltä. Todella kohdistettua mainontaa. Ei ihme jos Google kasvaa ja rikastuu.
12.12.2009
Talviautoilun ihanuuksista
Tulipa mieleen eräitä asioita kun säätiedotus lupasi kovenevaa pakkasta.
Olen aina jostain syystä pitänyt ranskalaisista autoista. Erityinen suosikkini on ollut Citroen. Rakkaus sitikkaan syttyi pikkupoikana joskus vuonna 1956 kun näin ensimmäisen uuden edellisenä vuonna esitellyn uuden DS mallin Suomessa. Lopullisesti rakkaus sinetöityi kun pääsin sellaisen kyytiin istumaan. Siinähän aivan kuin leijui kuopppienkin yli. Todellinen tulevaisuuden juttu.
Autowiki kertookin "Ranskan kielessä DS lausutaan kuten déesse, joka tarkoittaa jumalatarta" ja minun maailmassani Citroen onkin aina edustanut naista.
Tuollaista DS:ää minulla ei ole itselläni ollut. Mutta samanlaisella kaasunestejousituksella varustettu GS-malli minulla on ollut. Malli oli aika harvinainen ja joku minulta joskus kysyikin oliko Citroen hyvä auto. Minulla oli siihen vastauskin: ei se mikään hyvä auto ole mutta silti niin ihanan pehmeä.
Mutta minun piti kirjoittaa talviautoilusta. En muista oliko vuosi 1985 vai 1986. Mutta kylmä talvi oli Suomessa ja Savossa silloisella kotipaikkakunnallani oli muutaman kerran pakkasta jonkin verran yli 40 miinusastetta eli siis alle -40. Minulla ei ollut silloisessa asuintalossa auton lämmitystolppaa kun niitä ei ollut rakennettu riittävästi.
Ensimmäisenä 40 asteen pakkasaamuna olin aika skeptinen lähteekö auto käyntiin mutta päätin kuitenkin yrittää. Olihan muutamaa kuukautta aikaisemmin huoltomies öljynvaihdossa kysellyt laitetaanko synteettiset öljyt talveksi. Kauhistelin tavalliseen öljyyn verrattuna noin 4-5 kertaista hintaa mutta kun huoltomies kehui että sen jälkeen on melkein kuin kesällä ajelisi annoin periksi. Eihän tuota öljynvaihtoa ole kuin kerran talvessa jolloin lisäkustannus oli ihan siedettävä. Ja muistin hyvin aikaisempien talvien käynnistystongelmat.
Olihan noita pakkasia jo ollut sinä talvena ja 25 asteen pakkasessa auto käynnistyi vaivattomasti.
No kun lämpömittari alkoi näyttää 40 alkavaa pakkasta alkoi jännittää. Olihan kyse minunkin elämässäni varmaan ensimmäisen kerran tuollaisia lämpötiloja.
Mitä vielä. Lähdin aamun hämärässä pihaan autolle ja sehän hurahti nätisti käyntiin toisella yrittämällä. Annoin sen hetken aikaa lämmetä ennen kuin lähdin ajamaan työpaikalleni. Nyt sain nauttia sen ihailemani pehmeän kaasunestejousituksen toisesta puolesta. Jousituksen hydrauliikkaneste oli niin kohmeessa että auto oli kova kuin kivireki liikkellelähtiessä. Alussa olikin siksi ajettava hyvin hitaasti ja varovaisesti ja vältettävä kaikkia epätasaisuuksia. 10-20 asteen pakkasella tuo hydraulikka lähti muutamassa minuutissa toimimaan mutta nyt sain körötella kilometrikaupalla jousettomaalla autolla.
Saavuin kuitenkin työpaikalle ja taisi auto siihen mennessä jo saada kaasunestejousituksensakin toimimaan.
Aamukahvipöydässä oli keskutelun aihe miesten kesken mikäs muu kuin autojen aamuiset käynnistysongelmat. Monet työtoverit olivat hieman huvittuneina seuranneet minun viehtymystäni sitikoihin. Eräs uudenkarhealla isolla Volvolla ajava kollega ei ollut saanut lämpötolppassakaan ollutta Volvoaan käynnistymään sinä aamuna ja kysyikin hiukan piruillen: "et kai sinä sitikalla tullut töihin?" Voi että tunsin lievää vahingoniloa kuin sanoin, että oli minullakin käynnistysongelmia. Ei lähtenyt sitikka ensimmäisellä kerralla mutta toisella kerralla hurahti jo käyntiin. Siinä vaiheessa kuulin ettei Volvokaan lähtenyt vaikka oli peräti lämpötolpassa ollut.
Synteettiset öljyt olivat siihen aikaan vielä aika harvinaisia. Siinä yhteydessä jouduin kyllä myöntämään että tuskin olisi minunkaan auto käynnistynyt ellen olisi edellisessä huollossa vaihdattanut synteettiset öljyt ensimmäistä kertaa.
Sen jälkeen olen säännöllisesti käyttänyt synteettisiä moottoriöljyjä.
Minulla on jo vuosia ollut suuri onni ja etuoikeus voida ajaa lämpimästä autotallista työpaikan lämpimään autohalliin. Mutta synteettisista mööttöriöljyistä en tuon talvikokemuksen jälkeen ole luopunut. Ainahan sitä joutuu joskus jossain käydessään pitämääm auto kylmässä ulkona pidempäänkin.
Pitää vielä tuosta Citroenin DS mallista kertoa, että olisin saanut kerran eräältä harrastajalta ostaa kauniisti entisöidyn ja loistokunnossa olevan yksilön melkoisen edullisesti kun halusi sen siirtyvän "hyvään sitikka-perheeseen" - tarvitsi raja´haa aviuoeronsa johdosta. Onneksi vaimoni esti. Hän oli saanut tarpeekseen niistä "ilmapalloautoista" kun ei niillä ollut edes asiantuntevaa huoltoa paikkakunnallamme. Onneksi minullakin järki voitti ettei iäkkään klassikon ostaminen käyttöautoksi olisi ollut järkevää vaikka kuinka ihanaa olisi ollut. Eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta säilyttää tuollaista keräilyharvinaisuutta pelkkiä pyhäajeluja varten.
Johtopäätökseni tuosta talvikokemuksesta kuitenkin oli että jos auton sähkölaitteet ovat kunnossa niin kyllä ranskalainenkin auto on toimiva ratkaisu.
Mutta kuten moni minun ikäinen vajoan minäkin aina joskus muistelemaan vanhoja intohimoisia rakkaussuhteita :) kas kun nykyiseen autooni minulla on hyvin pragmaattinen suhde. Se on pelkkä kulkuväline.
Olen aina jostain syystä pitänyt ranskalaisista autoista. Erityinen suosikkini on ollut Citroen. Rakkaus sitikkaan syttyi pikkupoikana joskus vuonna 1956 kun näin ensimmäisen uuden edellisenä vuonna esitellyn uuden DS mallin Suomessa. Lopullisesti rakkaus sinetöityi kun pääsin sellaisen kyytiin istumaan. Siinähän aivan kuin leijui kuopppienkin yli. Todellinen tulevaisuuden juttu.
Autowiki kertookin "Ranskan kielessä DS lausutaan kuten déesse, joka tarkoittaa jumalatarta" ja minun maailmassani Citroen onkin aina edustanut naista.
Tuollaista DS:ää minulla ei ole itselläni ollut. Mutta samanlaisella kaasunestejousituksella varustettu GS-malli minulla on ollut. Malli oli aika harvinainen ja joku minulta joskus kysyikin oliko Citroen hyvä auto. Minulla oli siihen vastauskin: ei se mikään hyvä auto ole mutta silti niin ihanan pehmeä.
Mutta minun piti kirjoittaa talviautoilusta. En muista oliko vuosi 1985 vai 1986. Mutta kylmä talvi oli Suomessa ja Savossa silloisella kotipaikkakunnallani oli muutaman kerran pakkasta jonkin verran yli 40 miinusastetta eli siis alle -40. Minulla ei ollut silloisessa asuintalossa auton lämmitystolppaa kun niitä ei ollut rakennettu riittävästi.
Ensimmäisenä 40 asteen pakkasaamuna olin aika skeptinen lähteekö auto käyntiin mutta päätin kuitenkin yrittää. Olihan muutamaa kuukautta aikaisemmin huoltomies öljynvaihdossa kysellyt laitetaanko synteettiset öljyt talveksi. Kauhistelin tavalliseen öljyyn verrattuna noin 4-5 kertaista hintaa mutta kun huoltomies kehui että sen jälkeen on melkein kuin kesällä ajelisi annoin periksi. Eihän tuota öljynvaihtoa ole kuin kerran talvessa jolloin lisäkustannus oli ihan siedettävä. Ja muistin hyvin aikaisempien talvien käynnistystongelmat.
Olihan noita pakkasia jo ollut sinä talvena ja 25 asteen pakkasessa auto käynnistyi vaivattomasti.
No kun lämpömittari alkoi näyttää 40 alkavaa pakkasta alkoi jännittää. Olihan kyse minunkin elämässäni varmaan ensimmäisen kerran tuollaisia lämpötiloja.
Mitä vielä. Lähdin aamun hämärässä pihaan autolle ja sehän hurahti nätisti käyntiin toisella yrittämällä. Annoin sen hetken aikaa lämmetä ennen kuin lähdin ajamaan työpaikalleni. Nyt sain nauttia sen ihailemani pehmeän kaasunestejousituksen toisesta puolesta. Jousituksen hydrauliikkaneste oli niin kohmeessa että auto oli kova kuin kivireki liikkellelähtiessä. Alussa olikin siksi ajettava hyvin hitaasti ja varovaisesti ja vältettävä kaikkia epätasaisuuksia. 10-20 asteen pakkasella tuo hydraulikka lähti muutamassa minuutissa toimimaan mutta nyt sain körötella kilometrikaupalla jousettomaalla autolla.
Saavuin kuitenkin työpaikalle ja taisi auto siihen mennessä jo saada kaasunestejousituksensakin toimimaan.
Aamukahvipöydässä oli keskutelun aihe miesten kesken mikäs muu kuin autojen aamuiset käynnistysongelmat. Monet työtoverit olivat hieman huvittuneina seuranneet minun viehtymystäni sitikoihin. Eräs uudenkarhealla isolla Volvolla ajava kollega ei ollut saanut lämpötolppassakaan ollutta Volvoaan käynnistymään sinä aamuna ja kysyikin hiukan piruillen: "et kai sinä sitikalla tullut töihin?" Voi että tunsin lievää vahingoniloa kuin sanoin, että oli minullakin käynnistysongelmia. Ei lähtenyt sitikka ensimmäisellä kerralla mutta toisella kerralla hurahti jo käyntiin. Siinä vaiheessa kuulin ettei Volvokaan lähtenyt vaikka oli peräti lämpötolpassa ollut.
Synteettiset öljyt olivat siihen aikaan vielä aika harvinaisia. Siinä yhteydessä jouduin kyllä myöntämään että tuskin olisi minunkaan auto käynnistynyt ellen olisi edellisessä huollossa vaihdattanut synteettiset öljyt ensimmäistä kertaa.
Sen jälkeen olen säännöllisesti käyttänyt synteettisiä moottoriöljyjä.
Minulla on jo vuosia ollut suuri onni ja etuoikeus voida ajaa lämpimästä autotallista työpaikan lämpimään autohalliin. Mutta synteettisista mööttöriöljyistä en tuon talvikokemuksen jälkeen ole luopunut. Ainahan sitä joutuu joskus jossain käydessään pitämääm auto kylmässä ulkona pidempäänkin.
Pitää vielä tuosta Citroenin DS mallista kertoa, että olisin saanut kerran eräältä harrastajalta ostaa kauniisti entisöidyn ja loistokunnossa olevan yksilön melkoisen edullisesti kun halusi sen siirtyvän "hyvään sitikka-perheeseen" - tarvitsi raja´haa aviuoeronsa johdosta. Onneksi vaimoni esti. Hän oli saanut tarpeekseen niistä "ilmapalloautoista" kun ei niillä ollut edes asiantuntevaa huoltoa paikkakunnallamme. Onneksi minullakin järki voitti ettei iäkkään klassikon ostaminen käyttöautoksi olisi ollut järkevää vaikka kuinka ihanaa olisi ollut. Eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta säilyttää tuollaista keräilyharvinaisuutta pelkkiä pyhäajeluja varten.
Johtopäätökseni tuosta talvikokemuksesta kuitenkin oli että jos auton sähkölaitteet ovat kunnossa niin kyllä ranskalainenkin auto on toimiva ratkaisu.
Mutta kuten moni minun ikäinen vajoan minäkin aina joskus muistelemaan vanhoja intohimoisia rakkaussuhteita :) kas kun nykyiseen autooni minulla on hyvin pragmaattinen suhde. Se on pelkkä kulkuväline.
11.12.2009
Hölmöläisten touhuako?
Ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara on terävä mietiskelijä. Luin mielenkiinnolla hänen Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiölle tilauksesta kirjoittamaa pamflettia julkisen sektorin tuottavuudesta. Sitä voi lukea Soininvaaran blogin linkistä.
En ole vielä lukenut kuin vain osan kun jo puhisin raivosta että olemmeko me Suomessa todella jotenkin hölmöläisiä julkisella puolella.
Tässä pari kohtaa:
"Valtio yrittää sopeuttaa valtionhallintoa ikäluokkien pienenemiseen niin sanotulla tuottavuusohjelmalla. Tuottavuusohjelman tavoite on vain ja ainoastaan suoraan palveluksessa olevan henkilökunnan määrän vähentäminen, jolloin se ei oikeastaan ansaitsisi tuottavuusohjelman nimeä, koska ”tuottavuutta” kannustetaan nostamaan myös toimintaa supistamalla ja toimintoja jopa tappiollisesti ulkoistamalla. Sekä Kansanterveyslaitos että Säteilyturvakeskus joutuivat sen vuoksi kieltäytymään hyvin kannattavista vientihankkeista, joissa laitosten osaamista olisi myyty ulkomaille. Tältä osin hankeen puutteita on jonkin verran korjattu, mutta ongelmat eivät ole poistuneet."
Huhuh. Ulkoistamista tehdään tappiolla jotta oltaisiin tehokkaampia?
Ja vahvistusta seuraa että olen ymmärtänyt oikein:
"Erään valtion laitoksen johtaja kertoi minulle, että heidän laitoksessaan on ulkoistettu kaikki, mikä ei kuulu laitoksen ydinosaamiseen; esimerkiksi aulan vahtimestarin palvelut ostetaan ulkopuoliselta yritykseltä. Kysyin, paljonko tämä säästää, ja sain vastaukseksi, että se lisää menoja, mutta on välttämätöntä tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi."
Alkaa todella tuntua järjettömältä. Tuskin tuollaista tehostamista kukaan tervejärkinen yrittäjä omilla rahoillaan tekisi?
Vai ymmärränkö jotain ihan väärin?
En ole vielä lukenut kuin vain osan kun jo puhisin raivosta että olemmeko me Suomessa todella jotenkin hölmöläisiä julkisella puolella.
Tässä pari kohtaa:
"Valtio yrittää sopeuttaa valtionhallintoa ikäluokkien pienenemiseen niin sanotulla tuottavuusohjelmalla. Tuottavuusohjelman tavoite on vain ja ainoastaan suoraan palveluksessa olevan henkilökunnan määrän vähentäminen, jolloin se ei oikeastaan ansaitsisi tuottavuusohjelman nimeä, koska ”tuottavuutta” kannustetaan nostamaan myös toimintaa supistamalla ja toimintoja jopa tappiollisesti ulkoistamalla. Sekä Kansanterveyslaitos että Säteilyturvakeskus joutuivat sen vuoksi kieltäytymään hyvin kannattavista vientihankkeista, joissa laitosten osaamista olisi myyty ulkomaille. Tältä osin hankeen puutteita on jonkin verran korjattu, mutta ongelmat eivät ole poistuneet."
Huhuh. Ulkoistamista tehdään tappiolla jotta oltaisiin tehokkaampia?
Ja vahvistusta seuraa että olen ymmärtänyt oikein:
"Erään valtion laitoksen johtaja kertoi minulle, että heidän laitoksessaan on ulkoistettu kaikki, mikä ei kuulu laitoksen ydinosaamiseen; esimerkiksi aulan vahtimestarin palvelut ostetaan ulkopuoliselta yritykseltä. Kysyin, paljonko tämä säästää, ja sain vastaukseksi, että se lisää menoja, mutta on välttämätöntä tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi."
Alkaa todella tuntua järjettömältä. Tuskin tuollaista tehostamista kukaan tervejärkinen yrittäjä omilla rahoillaan tekisi?
Vai ymmärränkö jotain ihan väärin?
10.12.2009
Milloin ammattitaito vanhenee?
Seurasin tänään torstaina TV2:lla Maarit Tastulan ohjelmassa Seitsemäs taivas aivotutkija Kiti Müllerin haastattelua. Siinä oli paljon arvostelua mm nykyään niin paljon yrityselämässä yleistyneelle kaiken mahdollisen työn teon matemaattiselle mittaamiselle. Samanlaista kritiikkiä siteerasin noin viikko sitten kirjoittaessani Kauppakorkeakoulun professori Juhani Vaivion Kauppalehdessä julkaistusta haastattelusta.
Vanhimman tyttäreni mies Yhdysvalloissa on professorina Carnegie-Mellon yliopiston bisneskoulussa. Saamani käsityksen mukaan se on rankattu kohtuullisen korkealle yliopistojen laatuvertailuissa vaikkei ihan kärkisijoilla olisikaan. Vaihdan vävyni kanssa aina välillä mielipiteitä suomalaisen bisneselämän nykytilasta. Yllättävän usein havaitsen että hän naurahtaa huvittuneena ja toteaa bisnestemme näemmä elävän ainakin 10-15 vuoden viiveellä amerikkalaisten liikeyritysten muotitrendejä. Loputon numeroilla mittaaminen tuntuu olevan yksi tällainen, josta amerikkalaiset ovat jo paljon luopuneet. Itsekin tiedän kokemuksesta kun seurasin täällä Suomessa miten käyttöön otettiin viimeisen kymmenen vuoden aikana "uusia" menetelmiä joita olin itse oppinut amerikkalaisen AMA (American Management Association) järjestön koulutuksessa melkein kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.
Tätä Kiti Müllerin haastattelua kuunnellessani tai sitä jälkeenpäin mietiskellessäni aloin yhtäkkiä miettiä jonkun yritysjohtajan ammattitaitoa. Kuinkahan moni ylläpitää ammattitaitoaan ihan oikeasti jostain oppilaitoksesta valmistuttuaan? Muistuu mieleen isäni käynti (en muista edes vuosikymmentä mutta kauan sitten viime vuosituhannella) hammaslääkärillä ja hänen siitä käyntikerrasta oppimaa.
Isäni arvosti aina osaamista ja ammttilaisuutta. Mutta kerran kun ei saanut aikaa varattua omalta hammaslääkäriltään hänen pitkän lomansa vuoksi saikin varattua ajan vain joltain nuorehkolta sijaiselta. Hän suhtautui etukäteen hyvin skeptisesti ja epäilevästi mitenköhän tuollainen nuori ja kokematon osaa ja taitaa.
Vastaanotolla käytyään isä oli aivan mykistynyt. Kaverihan oli löytänyt hänen hampaistaan parodontoosi nimisen sairauden. Isä oli ollut hyvin yllättynyt löydöksestä miksei hänen vakituinen hammaslääkärinsä ollut samaa havaintoa tehnyt. Silloin selvisi isälleni että koko sairaus oli vasta tullut tunnetuksi vasta vuosikymmenet myöhemmin kuin hänen vakituinen hammaslääkärinsä oli valmistunut. Kuulin isältäni vasta silloin ensimmäisen kerran tunnustuksen että jollain nuoremmalla voisi olla jotain sellaista ammattitaitoa jota vanhemmalla saman alan asiantuntijalla ei olekaan - ellei ole jatkuvasti ylläpitänyt oman alansa ammattitaitoja. Eikä siihen oikein riitä satunnainen päivitys.
Samaa olen todennut omalla alallani IT-maailmassa. Edellisen 1990-luvun laman jälkeen moni ainakin keskijohtoon vieraan palveluksessa yltänyt oli saneerattu työttömiksi. Eikä heillä ollut sellaista ammattitaitoa jota markkinoilla olisi kysytty. Minun onneni olikin että olin ennen lamaa pienyrittäjänä joutunut leipäni ansaitakseni perehtymään ja paneutumaan hyvin monipuolisiin ja kirjaviin toimeksiantoihin. Vaikka lama puri minuunkin ja tappoi valuuttavelkaisia PKT-asiakkaitani ympäri Suomen, oli minulle - onnekseni - jäänyt monipuolinen ja ajantasalla oleva osaaminen ikään kuin lahjana. Mikä moukan tuuri!
Mitäpä jos monet meidän nykyisistä vielä vallan kahvassa olevista 1970-80 luvuilla opiskelleista johtajistamme olisivatkin pudonneet kärryiltä? Vasta nyt oikeastaan aloin oivaltaa miksi nuorempien mielestä ns 60-lukulaiset (silloin minäkin sitä hurjinta opiskelijaelämää elin!) ovat heidän nuorempien esteitä. Arvosteluhan on paljolti oikeassa.
Vanhimman tyttäreni mies Yhdysvalloissa on professorina Carnegie-Mellon yliopiston bisneskoulussa. Saamani käsityksen mukaan se on rankattu kohtuullisen korkealle yliopistojen laatuvertailuissa vaikkei ihan kärkisijoilla olisikaan. Vaihdan vävyni kanssa aina välillä mielipiteitä suomalaisen bisneselämän nykytilasta. Yllättävän usein havaitsen että hän naurahtaa huvittuneena ja toteaa bisnestemme näemmä elävän ainakin 10-15 vuoden viiveellä amerikkalaisten liikeyritysten muotitrendejä. Loputon numeroilla mittaaminen tuntuu olevan yksi tällainen, josta amerikkalaiset ovat jo paljon luopuneet. Itsekin tiedän kokemuksesta kun seurasin täällä Suomessa miten käyttöön otettiin viimeisen kymmenen vuoden aikana "uusia" menetelmiä joita olin itse oppinut amerikkalaisen AMA (American Management Association) järjestön koulutuksessa melkein kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.
Tätä Kiti Müllerin haastattelua kuunnellessani tai sitä jälkeenpäin mietiskellessäni aloin yhtäkkiä miettiä jonkun yritysjohtajan ammattitaitoa. Kuinkahan moni ylläpitää ammattitaitoaan ihan oikeasti jostain oppilaitoksesta valmistuttuaan? Muistuu mieleen isäni käynti (en muista edes vuosikymmentä mutta kauan sitten viime vuosituhannella) hammaslääkärillä ja hänen siitä käyntikerrasta oppimaa.
Isäni arvosti aina osaamista ja ammttilaisuutta. Mutta kerran kun ei saanut aikaa varattua omalta hammaslääkäriltään hänen pitkän lomansa vuoksi saikin varattua ajan vain joltain nuorehkolta sijaiselta. Hän suhtautui etukäteen hyvin skeptisesti ja epäilevästi mitenköhän tuollainen nuori ja kokematon osaa ja taitaa.
Vastaanotolla käytyään isä oli aivan mykistynyt. Kaverihan oli löytänyt hänen hampaistaan parodontoosi nimisen sairauden. Isä oli ollut hyvin yllättynyt löydöksestä miksei hänen vakituinen hammaslääkärinsä ollut samaa havaintoa tehnyt. Silloin selvisi isälleni että koko sairaus oli vasta tullut tunnetuksi vasta vuosikymmenet myöhemmin kuin hänen vakituinen hammaslääkärinsä oli valmistunut. Kuulin isältäni vasta silloin ensimmäisen kerran tunnustuksen että jollain nuoremmalla voisi olla jotain sellaista ammattitaitoa jota vanhemmalla saman alan asiantuntijalla ei olekaan - ellei ole jatkuvasti ylläpitänyt oman alansa ammattitaitoja. Eikä siihen oikein riitä satunnainen päivitys.
Samaa olen todennut omalla alallani IT-maailmassa. Edellisen 1990-luvun laman jälkeen moni ainakin keskijohtoon vieraan palveluksessa yltänyt oli saneerattu työttömiksi. Eikä heillä ollut sellaista ammattitaitoa jota markkinoilla olisi kysytty. Minun onneni olikin että olin ennen lamaa pienyrittäjänä joutunut leipäni ansaitakseni perehtymään ja paneutumaan hyvin monipuolisiin ja kirjaviin toimeksiantoihin. Vaikka lama puri minuunkin ja tappoi valuuttavelkaisia PKT-asiakkaitani ympäri Suomen, oli minulle - onnekseni - jäänyt monipuolinen ja ajantasalla oleva osaaminen ikään kuin lahjana. Mikä moukan tuuri!
Mitäpä jos monet meidän nykyisistä vielä vallan kahvassa olevista 1970-80 luvuilla opiskelleista johtajistamme olisivatkin pudonneet kärryiltä? Vasta nyt oikeastaan aloin oivaltaa miksi nuorempien mielestä ns 60-lukulaiset (silloin minäkin sitä hurjinta opiskelijaelämää elin!) ovat heidän nuorempien esteitä. Arvosteluhan on paljolti oikeassa.
Yhteiskunnallista asiaa
En kuulu kirkkoon mutta luen säännöllisesti Espoon seurakuntien Esse nimistä lehteä. Lehti löytyy myös sähköisessä muodossa.
Viimeisessä numerossa 50 joka ilmestyi 10.12. oli pari mielenkiintoista kirjoitusta.
Ensimmäinen käsitteli eufemismejä eli kiertoilmaisuja. Minäkin olen kirjoittanut aiheesta nimikkeen newspeak alla.
Kirjoittaja käsittelee lähinnä tuollaisia poliittisesti korrekteja aiheita. Hän haluaisi edelleen nimittää autovarkautta varkaudeksi eikä juristien muotoilemaksi "auton luvattomaksi haltuunotoksi". Minun puolestani sopii ihan hyvin.
Mutta kirjoittaja unohti erään tuoreen kannanoton hyvin arvovaltaiselta taholta. Sen laajempi käsittely ei ehkä ole poliittisesti korrektia mutta minua ei sellainen tabu ole häirinnyt. Eduskunnan suuresti eräiden arvostama puhemies Sauli Niinistö moitti erästä kansanedustajaa ettei pääministerin valehtelemista sovi kutsua valehtelemiseksi. Pitäisi puhua erehtymisestä tai väärin muistamisesta tms.
Olen törmännyt aikaisemin vastaavaan: kun väitin erään apulaisnimismiehen syyllistyneen virkarikokseen tai kihlakunnantuomarin väärentäneen oikeudenkäyntipöytäkirjan ja poliisimiehen valehtelevan niin sellaista ei sovi sanoa ääneen tai julkisesti. Sain aikoinaan hienovaraisen vihjauksen sellaisista ilmaisuista niinkin arvovaltaiselta taholta kuin eduskunnan oikeusasiamiehen esittelijältä. Jopa "muunnettu totuus" olisi ollut sopivampi ilmaisu valehtelemiselle.
Toinen oli Essen pääkirjoitus otsikkonaan "Saako rikoksia valmistella?". Kirjoitus esitti mielenkiintoisia näkemyksiä, joista osaa pidin kuitenkin aika arveluttavana. Esimerkiksi rajan vetämistä siihen missä katsotaan rikosten valmistelua tehdyn. Osaan hyvin kuvitella entisen Ita-Saksan tai Neuvostoliiton kaltaisen yhteiskunnan jossa tuon kaltaiseksi teoksi vaivattomasti voitiin tulkita vaikka ei-sallitun teoksen säilyttäminen kirjahyllyssä kotona tms.
Muutenkin kirjoituksesta henki miten kansalaisten pitäisi osallistua rikosten torjuntaan entistä enemmän ja että jotenkin olisimme "ulkoistaneet" rikosten torjunnan ja selvittämisen pelkästään viranomaisille. Näinhän me järjestäytyneessä yhteiskunnassa olemme tehneet. Ei me oikein voida delegoida tuollaisia asioita pelkästään kansalaisille jonkun Villin Lännen tapaan. Kirjoituksen esimerkit olivat huonoja. Se että kansalaiset ottavat rikosten selvittämisen itse hoitaakseen ilman poliisia ei voi olla järjestäytyneen yhteiskunnan keino supistaa poliisin määrärahoja.
Tuli tuossa äsken havaittua Iltalehden uutinen miten pääministeri Matti Vanhanen oli vihdoin saanut myytyä Nurmijärven "laudattoman" talonsa. Voi olla ettei kukaan nova-tyylinen yhtiö ole uskaltautunut ostajaksi ainakaan suoraan mutta mielenkiintoista voisi silti olla tarkat tiedot kaupasta ja sen ehdoista.
Että siinä tätä tämän päivän antia.
Viimeisessä numerossa 50 joka ilmestyi 10.12. oli pari mielenkiintoista kirjoitusta.
Ensimmäinen käsitteli eufemismejä eli kiertoilmaisuja. Minäkin olen kirjoittanut aiheesta nimikkeen newspeak alla.
Kirjoittaja käsittelee lähinnä tuollaisia poliittisesti korrekteja aiheita. Hän haluaisi edelleen nimittää autovarkautta varkaudeksi eikä juristien muotoilemaksi "auton luvattomaksi haltuunotoksi". Minun puolestani sopii ihan hyvin.
Mutta kirjoittaja unohti erään tuoreen kannanoton hyvin arvovaltaiselta taholta. Sen laajempi käsittely ei ehkä ole poliittisesti korrektia mutta minua ei sellainen tabu ole häirinnyt. Eduskunnan suuresti eräiden arvostama puhemies Sauli Niinistö moitti erästä kansanedustajaa ettei pääministerin valehtelemista sovi kutsua valehtelemiseksi. Pitäisi puhua erehtymisestä tai väärin muistamisesta tms.
Olen törmännyt aikaisemin vastaavaan: kun väitin erään apulaisnimismiehen syyllistyneen virkarikokseen tai kihlakunnantuomarin väärentäneen oikeudenkäyntipöytäkirjan ja poliisimiehen valehtelevan niin sellaista ei sovi sanoa ääneen tai julkisesti. Sain aikoinaan hienovaraisen vihjauksen sellaisista ilmaisuista niinkin arvovaltaiselta taholta kuin eduskunnan oikeusasiamiehen esittelijältä. Jopa "muunnettu totuus" olisi ollut sopivampi ilmaisu valehtelemiselle.
Toinen oli Essen pääkirjoitus otsikkonaan "Saako rikoksia valmistella?". Kirjoitus esitti mielenkiintoisia näkemyksiä, joista osaa pidin kuitenkin aika arveluttavana. Esimerkiksi rajan vetämistä siihen missä katsotaan rikosten valmistelua tehdyn. Osaan hyvin kuvitella entisen Ita-Saksan tai Neuvostoliiton kaltaisen yhteiskunnan jossa tuon kaltaiseksi teoksi vaivattomasti voitiin tulkita vaikka ei-sallitun teoksen säilyttäminen kirjahyllyssä kotona tms.
Muutenkin kirjoituksesta henki miten kansalaisten pitäisi osallistua rikosten torjuntaan entistä enemmän ja että jotenkin olisimme "ulkoistaneet" rikosten torjunnan ja selvittämisen pelkästään viranomaisille. Näinhän me järjestäytyneessä yhteiskunnassa olemme tehneet. Ei me oikein voida delegoida tuollaisia asioita pelkästään kansalaisille jonkun Villin Lännen tapaan. Kirjoituksen esimerkit olivat huonoja. Se että kansalaiset ottavat rikosten selvittämisen itse hoitaakseen ilman poliisia ei voi olla järjestäytyneen yhteiskunnan keino supistaa poliisin määrärahoja.
Tuli tuossa äsken havaittua Iltalehden uutinen miten pääministeri Matti Vanhanen oli vihdoin saanut myytyä Nurmijärven "laudattoman" talonsa. Voi olla ettei kukaan nova-tyylinen yhtiö ole uskaltautunut ostajaksi ainakaan suoraan mutta mielenkiintoista voisi silti olla tarkat tiedot kaupasta ja sen ehdoista.
Että siinä tätä tämän päivän antia.
7.12.2009
Onko tämä laillista?
Olen jossain yhteydessä maininnut ja havainnut tämänpäiväisessä Uuden Suomen jutussa todettua.
Täsmennyksenä ja erona tuohon juttuun olen havainnut samaa tehtävän myös valmislihapullille yms teollisuuden tyhjiöpakkaamille tuotteille.
Muistan myös joskus jopa jossain myymälässä kuulleeni henkilökunnan keskustelua miten tuo "tuoreutus" tuoretiskille tehdään tuotteille joiden parasta ennen päiväys on lähellä ellei sitten peräti hiukan ohittumassa.
Ilmaisia ruokajakeluja hyödyntäneet köyhät ihmiset ovat minullekin kertoneet että vakuumipakatut ruoat ovat vielä useimmiten täysin käyttökelpoisia parasta ennen päivän umpeuduttuakin.
Samoin muistan erään ravintoloitsijan joskus aikoinaan kertoneen että taloudellisen toiminnan eräs menestystekijä ravintola-alallakin oli hävikin minimointi.
Muistan lomaani ulkomailla Kreikassa alle 10 v mutta kouluikäisten lasten kanssa joskus vuosikymmenet sitten. Asuimme kohtuullisen edullisessa keskitason hotellissa täysihoidolla eli meillä oli kolme ruokalua päivässä. Muutaman päivän kuluttua oivalsin edellisen päivän illallisen pääruoan muodostaneen seuraavan päivän lounaan alkukeiton pääainekset. En kertonut lapsille keksimääni mutta hämmästytin heitä hyvillä ennustajan taidoillani kun pystyin ennen seuraavan päivän lounasta kertomaan minkälaisen alkukeiton kulloinkin saimme. Ennustus piti paikkansa koko loppuajan. No, sinänsä ei ruoassa mitään valittamisen aihetta ollut. Tehdäänhän noin ihan kotiruoankin kanssa usein jos ruokaa jäi edelliseltä kerralta yli.
Mutta suomalaisissa ruokakaupoissa tuollainen kierrätys-tuoreutus pitäisi olla ehdottomasti kiellettyä kuluttajien harhaanjohtamisena. Ei voi olla mitään päivänvaloa kestävää laillista selitystä miksi ruokatarvikkeet pitäisi kauppiaan toimesta toimesta purkaa teollisuuden parempaa säilyttämistä kestävistä vakuumipakkauksista huonompiin säilyvyysolosuhteisiin.
Lisäksi on vielä toinen tuoreutuskikka: vakuunmipakatusta otetut tuoretuoreet marinoidaan, erityisesti lihatuotteet. Ja ne saavat siten aivan uuden "pitkittyneen" tuoreutuselämän.
Itse en ole enää vuosiin ostanut mitään noilta tuoretiskeiltä ellen ole voinut 99,9% varmuudella varmistaa että kyse on ihan aidosti tuoretuotteista eikä vain noilla kikoilla "tuoreutetuista" tuotteista. Eli makkara viipaloidaan silmieni katsellessa tai lohi fileroidaan kokonaisesta isosta lohesta tms. Silloinkin olen joskus jo saanut haisevaa kalaa.
Täsmennyksenä ja erona tuohon juttuun olen havainnut samaa tehtävän myös valmislihapullille yms teollisuuden tyhjiöpakkaamille tuotteille.
Muistan myös joskus jopa jossain myymälässä kuulleeni henkilökunnan keskustelua miten tuo "tuoreutus" tuoretiskille tehdään tuotteille joiden parasta ennen päiväys on lähellä ellei sitten peräti hiukan ohittumassa.
Ilmaisia ruokajakeluja hyödyntäneet köyhät ihmiset ovat minullekin kertoneet että vakuumipakatut ruoat ovat vielä useimmiten täysin käyttökelpoisia parasta ennen päivän umpeuduttuakin.
Samoin muistan erään ravintoloitsijan joskus aikoinaan kertoneen että taloudellisen toiminnan eräs menestystekijä ravintola-alallakin oli hävikin minimointi.
Muistan lomaani ulkomailla Kreikassa alle 10 v mutta kouluikäisten lasten kanssa joskus vuosikymmenet sitten. Asuimme kohtuullisen edullisessa keskitason hotellissa täysihoidolla eli meillä oli kolme ruokalua päivässä. Muutaman päivän kuluttua oivalsin edellisen päivän illallisen pääruoan muodostaneen seuraavan päivän lounaan alkukeiton pääainekset. En kertonut lapsille keksimääni mutta hämmästytin heitä hyvillä ennustajan taidoillani kun pystyin ennen seuraavan päivän lounasta kertomaan minkälaisen alkukeiton kulloinkin saimme. Ennustus piti paikkansa koko loppuajan. No, sinänsä ei ruoassa mitään valittamisen aihetta ollut. Tehdäänhän noin ihan kotiruoankin kanssa usein jos ruokaa jäi edelliseltä kerralta yli.
Mutta suomalaisissa ruokakaupoissa tuollainen kierrätys-tuoreutus pitäisi olla ehdottomasti kiellettyä kuluttajien harhaanjohtamisena. Ei voi olla mitään päivänvaloa kestävää laillista selitystä miksi ruokatarvikkeet pitäisi kauppiaan toimesta toimesta purkaa teollisuuden parempaa säilyttämistä kestävistä vakuumipakkauksista huonompiin säilyvyysolosuhteisiin.
Lisäksi on vielä toinen tuoreutuskikka: vakuunmipakatusta otetut tuoretuoreet marinoidaan, erityisesti lihatuotteet. Ja ne saavat siten aivan uuden "pitkittyneen" tuoreutuselämän.
Itse en ole enää vuosiin ostanut mitään noilta tuoretiskeiltä ellen ole voinut 99,9% varmuudella varmistaa että kyse on ihan aidosti tuoretuotteista eikä vain noilla kikoilla "tuoreutetuista" tuotteista. Eli makkara viipaloidaan silmieni katsellessa tai lohi fileroidaan kokonaisesta isosta lohesta tms. Silloinkin olen joskus jo saanut haisevaa kalaa.
Etikettijuttuja
Olen jo useita vuosia yhä enemmän alkanut ihmetellä mistä tuli muoti että puvun kanssa pidetään kauluspaitaa mutta ei solmiota. Jossain vapaa ajan pukeutumisessa sen voin joten kuten ymmärtää jonkinlaisen huoliteltuna puolirentona pukeutumisena. Vähän niin kuin lyhyestä mutta huolitellusta parransängestä tuli joskus muotijuttu. Länsimaisiin vaatteisiin pukeutuneilla muslimimiehillä olen ymmärtänyt että se liittyy että halutaan jotenkin erottautua länsimaisista tai kristityistä. Käsitetäänkö solmio jotenkin länsimaiseksi tai kristityksi asusteeksi ja sitä ei sen vuoksi haluta mielenosoituksellisesti käyttää?
Itse vaihdoin kolmisenkymmentä vuotta sitten kokonaan alaa ja työtehtäviäkin matkailualalta IT-alalle. Matkailualalla olin tekemisissä paljon asiakkaiden kanssa eikä silloin pukeutumiseen oikein sopinut farkut ja villapuserot. Piti olla puku päällä tai vähintään suorat housut ja irtotakki (=blazer). IT-alalla pukeutuminen oli myyntitehtäviä lukuun ottamatta paljon vapaampaa ja muutenkin tein pääasiassa työtä taustalla tietokonejärjestelmien ja asiantuntijoiden kanssa. Vähensin huomattavasti pukujen ja takkien käyttöä ja pääsin eroon puristavista solmioista tai ruseteista. Niin, isäni opetti minut aikoinaan nuorena solmimaan itse rusetinkin niin ei tarvinnut tyytyä kuminauhavirityksiin. Farkut ja villapuserot alkoivat yleistyä minunkin työvaatteina. Matkatoimistoissa olin pääsääntöisesti jopa kieltänyt farkut työasuna yleisönpalvelutehtävissä olleilta.
Tosin on muoti sen verran muuttunut että rentona vapaa-ajan asuna nykyään farkut ja irtotakkiyhdistelmäkin miehillä menettelevät hyvin kunhan ne osaa tyylillä yhdistää. Kaikki eivät osaa.
Joka tapauksessa minun silmiäni häiritsee edelleen kun näen esimerkiksi televisiossa miehiä puvussa ja kauluspaidassa ilman solmiota. Ei vaan silmä totu. Iloitsen aina kun näen jonkun ilmeisesti muslimimiehen käyttävän pystykauluspaitaa jota kai myös kiinalaiskaulukseksi joskus kutsutaan ainakin Suomessa. En muista mitä nimitystä englanniksi kyseisestä paidankauluksesta käytetään.
Tämä tuli taas mieleeni kun viime perjantaina osallistuin pukumiehenä eräisiin pikkujouluihin pystykauluspaidassa.
Toinen vastaava etikettijuttu tuli minulla mieleen kun katsoin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä. En tiedä kuinka moni diplomaattikunnan edustaja oli muslimi mutta yhtään kättelystä kieltäytynyttä en havainnut joukosta.
Olen nimittäin suuresti ihmetellyt kättelystä kieltäytymistä siitä lähtien kun Ruotsin television tuottamassa ja meilläkin nähdyssä Halal tv ohjelmassa ruotsalaisiksi kotoutuneiksi esiintyvista nuorista hyvinkoulutetuista islaminuskoisista naisista kaksi kieltäytyi Ruotsissa tervehtimästä haastateltavanaan ollutta miespoliitikkoa kädestä - esteenä joku uskonnollinen määräys. Kolmas ohjelman muslimitoimittajanaisista kätteli normaalisti.
Minäkin hiukan kummeksuin sveitsiläisten minareettiäänestystä ja sen lopputulostakin. Sen enempää miettimättä uskoin kyse olevan vain kristillisen kirkon kellotapulia vastaavasta. Kunnes luin erään aina mielenkiinnolla lukemani blogistin, Ruukinmatruunan Takkirauta-blogissaan kirjoittaman minareettiäänestystä taustoittavan hyvin mielenkiintoisen kirjoituksen. Sitä olen miettinyt että mihinkä Sveitsiä islam-myönteisempään ja samalla luotettavaan ja turvalliseen maahan ne öljysheikit niitä kansoiltaan ahnehtimia jättiläisvarallisuuksia voisivat sijoittaa jos pitäisi osoittaa mieltään sveitsiläisiä kohtaan. Vai olisiko sittenkin niin että raha ohittaa islamissakin affektiiviset tunteet?
Itse vaihdoin kolmisenkymmentä vuotta sitten kokonaan alaa ja työtehtäviäkin matkailualalta IT-alalle. Matkailualalla olin tekemisissä paljon asiakkaiden kanssa eikä silloin pukeutumiseen oikein sopinut farkut ja villapuserot. Piti olla puku päällä tai vähintään suorat housut ja irtotakki (=blazer). IT-alalla pukeutuminen oli myyntitehtäviä lukuun ottamatta paljon vapaampaa ja muutenkin tein pääasiassa työtä taustalla tietokonejärjestelmien ja asiantuntijoiden kanssa. Vähensin huomattavasti pukujen ja takkien käyttöä ja pääsin eroon puristavista solmioista tai ruseteista. Niin, isäni opetti minut aikoinaan nuorena solmimaan itse rusetinkin niin ei tarvinnut tyytyä kuminauhavirityksiin. Farkut ja villapuserot alkoivat yleistyä minunkin työvaatteina. Matkatoimistoissa olin pääsääntöisesti jopa kieltänyt farkut työasuna yleisönpalvelutehtävissä olleilta.
Tosin on muoti sen verran muuttunut että rentona vapaa-ajan asuna nykyään farkut ja irtotakkiyhdistelmäkin miehillä menettelevät hyvin kunhan ne osaa tyylillä yhdistää. Kaikki eivät osaa.
Joka tapauksessa minun silmiäni häiritsee edelleen kun näen esimerkiksi televisiossa miehiä puvussa ja kauluspaidassa ilman solmiota. Ei vaan silmä totu. Iloitsen aina kun näen jonkun ilmeisesti muslimimiehen käyttävän pystykauluspaitaa jota kai myös kiinalaiskaulukseksi joskus kutsutaan ainakin Suomessa. En muista mitä nimitystä englanniksi kyseisestä paidankauluksesta käytetään.
Tämä tuli taas mieleeni kun viime perjantaina osallistuin pukumiehenä eräisiin pikkujouluihin pystykauluspaidassa.
Toinen vastaava etikettijuttu tuli minulla mieleen kun katsoin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä. En tiedä kuinka moni diplomaattikunnan edustaja oli muslimi mutta yhtään kättelystä kieltäytynyttä en havainnut joukosta.
Olen nimittäin suuresti ihmetellyt kättelystä kieltäytymistä siitä lähtien kun Ruotsin television tuottamassa ja meilläkin nähdyssä Halal tv ohjelmassa ruotsalaisiksi kotoutuneiksi esiintyvista nuorista hyvinkoulutetuista islaminuskoisista naisista kaksi kieltäytyi Ruotsissa tervehtimästä haastateltavanaan ollutta miespoliitikkoa kädestä - esteenä joku uskonnollinen määräys. Kolmas ohjelman muslimitoimittajanaisista kätteli normaalisti.
Minäkin hiukan kummeksuin sveitsiläisten minareettiäänestystä ja sen lopputulostakin. Sen enempää miettimättä uskoin kyse olevan vain kristillisen kirkon kellotapulia vastaavasta. Kunnes luin erään aina mielenkiinnolla lukemani blogistin, Ruukinmatruunan Takkirauta-blogissaan kirjoittaman minareettiäänestystä taustoittavan hyvin mielenkiintoisen kirjoituksen. Sitä olen miettinyt että mihinkä Sveitsiä islam-myönteisempään ja samalla luotettavaan ja turvalliseen maahan ne öljysheikit niitä kansoiltaan ahnehtimia jättiläisvarallisuuksia voisivat sijoittaa jos pitäisi osoittaa mieltään sveitsiläisiä kohtaan. Vai olisiko sittenkin niin että raha ohittaa islamissakin affektiiviset tunteet?
4.12.2009
Kuukauden kirjoitustauko
On pitänyt kiirettä. Tuleekohan vielä kiirempää sitten kun siirryn osa-aikaeläkeläisestä täyseläkeläiseksi? Ainakin jotkut eläkeläiset valittavat kiireitään ja niin hiukan minäkin. Kun olin täyspäivätöissä sitä oli sittenkin jotenkin vähemmän kiireitä.
Kirjoittamisen aiheita olisi kuukauden aikana ollut vaikka kuinka paljon. Mutta kun seurailen muutamaa kymmentä blogia säännnöllisesti niin aina siellä joku on ehtinyt kirjoittaakin jo aiheesta. On ollut EU:n presidentti- ja ulkoministerikilpaa ja meidän suomalaisten megalomaaniset kuvitelmat omien eläkeläistemme mahdollisuuksista kisoissa ja on ollut sveitsiläisten kansanäänestys minareeteista jne. Ja eräs tuttu koulukaveri viittasi blogissaan otsikolla "mittaamme itsemme hengiltä" Kauppakorkeakoulun professori Juhani Vaivion haastatteluun Kauppalehden painetussa versiossa 1. joulukuuta. Juttu painetussa lehdessä oli otsikoitu "Numeroilla johtaminen tappaa luovuuden" ja käsittelee erästä lempiaihettani eli johtajuutta näkökulmasta joka vastaa minunkin näkemyksiäni.
Lisäys 6.12.2009: Professori Vaivion juttu löytyykin nyt Kauppalehden verkkolehdestä.
Uuden Suomen verkkolehdessäkin oli mielenkiintoinen lausunto joltain Finnairin johtajalta. Sekin sivuaa erästä lempiaihettani: järjetöntä uskoa siihen että yritystoiminnassa "keskitytään" vain johonkin ydinosaamiseen ja kaikki muu ulkoistetaan. Aivan kuin pelkkä johtaminen olisi ainoaa ydinosaamista. Saahan niitä vuokrajohtajiakin ja hallituksenkin voi miehittää ns hallitusammattilaisilla kuten usein tehdäänkin. Joskus mietin onko toimialaosaamisella enää mitään arvoakaan ;)
Vanhana matkailualan konkarina (elätin ja tein uraa silläkin alalla n 18 vuotta joskus aikoinaan) minua muutenkin harmitti että Finnairin lentäjistä ja heidän muka jättiläismäisistä palkoista tehtiin kaiken pahan ruumiillistuma Finnairin nykyjohdon toimesta ja lähes ainoa syy Finnairin huonoon taloudelliseen tulokseen. Kyllä Finnairin lentäjillä on isot palkat mutta niin on muillakin isojen kansainvälisten lentoyhtiöiden lentäjillä. Ei siihen joka poika kykenisi eikä jaksaisikaan. Minusta he ovat palkkansakin ansainneet. Menisi Finnairin ylin johto peilin eteen katsomaan. Kyllä toimitusjohtajan toiselle miljoonalle menneellä vuosipalkalla olisi pitänyt löytää parempaa kuin itkeä medialle lentäjien "pahuutta ja julmuutta" ja AY -liikkeen epäoikeudenmukaisuutta. Taisin kirjoittaakin johonkin Kauppalehden uutiskommenttiin asiasta analysoituani Finnairin tulostietojen ja vuosikertomuksien aika yksityiskohtaisiakin faktoja. Kyllä viat on muualla kuin vain lentäjien palkoissa. Siinäkin näkyi nykymedian pintapuolisuus ja asioihin perehtymättömyys. Finnairin poislähtevän toimitusjohtajan itkut välitettiin yleisölle aivan kuin tosiasioina ja saatiin suuri yleisö ymmärtämättönmänä ikään kuin suuntamaan vihansa vain Finnairin lentäjiin.
Ai niin. Nyt sitten pääsin vasta asiaan josta minun piti kirjoittaa. Nuo oli vain sellaisia alkuhöpinöitä.
Hajosi autostani toisesta etulyhdystä xenon-valo. Katsastuksen viimeinen määräpäivä oli muutaman päivän päässä. Jostain netistä luin kauhutarinoita miten valtuutetussa huoltokorjaamossa oli yhden palaneen lampun vaihto maksanut lähes 700 euroa. Katsastusasemalla kuitenkin lohdutettiin soittaessani ettei palannut xenon ole syy hylätä katsastusta. Annetaan vain määräaika korjaukselle. No katsastus meni läpi ilman muuta moitetta kuin tuon polttimon vaihdolle sain aikaa 2 viikkoa ja siitä tuli merkintä rekisteriotteeseen.
Minulle oli jostain jäänyt kuva että xenon-polttimot kestävät lähes koko auton iän. Samoin minulle oli jäänyt kuva ettei niitä voi itse edes vaihtaa.
Molemmat tiedot ovat käytännössä ilmeisesti väärät. Xenon polttimoiden ikä näyttäisi olevan n 3000 tuntia eli paljon pidempi kuin halogeeneilla tai hehkuilla ja ne voi vaihtaa itsekin. Mutta varovainen pitää olla sähköjärjestelmän kanssa koska xenon valojen ohjausyksiköstä saatta saada 20-80000 voltin jännitteestä aikamoisen tärskyn.
Enen asennusta minä irroitin akun johdot (onneksi löysin radion turvakoodin) ja varmistin että ohjausyksikötkin (niilläkin monta nimeä kuten esim ballastit) olivat tyhjenneet.
Autotallini on niin ahdas ettei siellä oikein mahdu työskentelemään kunnolla. Pitäisi ajaa puoli autoa pihalle ja pitää ovet avoinna jolloin nopeasti olisi aika kylmää tähän vuodenaikaan.
Vaihdoin molemmilta puolilta xenonit työpaikan autohallissa ovat silloin samanikäiset. Torx avain piti ostaa eräiden ruuvien löystämiseksi. Konehuoneessa oli ahdasta mutta sitkeydellä tuli työvoitto. Joku saman mallisella autolla homman tehnyt selvisi tunnissa ja oli käyttänyt apuna ahtaissa paikoissa pienikätistä lastaan. Minulta meni kaksi tuntia. Pari xenon polttimoa maksoi postimyynnissä 56 euroa ja torx avainsarja Espoon Biltemassa 8 euroa. Hyödyin varmaan yli n 200 euroa/tunti kun tein itse. Ihan OK tuntipalkaksi ja vaihtelua arkityöhön. Pelkät polttimot olisivat maksaneet merkkikorjaamolla melkein 200 euroa/kpl - siitä tuo hyötylaskelma. Oli rinta rottingilla kun tulin kotiin :)
Kirjoittamisen aiheita olisi kuukauden aikana ollut vaikka kuinka paljon. Mutta kun seurailen muutamaa kymmentä blogia säännnöllisesti niin aina siellä joku on ehtinyt kirjoittaakin jo aiheesta. On ollut EU:n presidentti- ja ulkoministerikilpaa ja meidän suomalaisten megalomaaniset kuvitelmat omien eläkeläistemme mahdollisuuksista kisoissa ja on ollut sveitsiläisten kansanäänestys minareeteista jne. Ja eräs tuttu koulukaveri viittasi blogissaan otsikolla "mittaamme itsemme hengiltä" Kauppakorkeakoulun professori Juhani Vaivion haastatteluun Kauppalehden painetussa versiossa 1. joulukuuta. Juttu painetussa lehdessä oli otsikoitu "Numeroilla johtaminen tappaa luovuuden" ja käsittelee erästä lempiaihettani eli johtajuutta näkökulmasta joka vastaa minunkin näkemyksiäni.
Lisäys 6.12.2009: Professori Vaivion juttu löytyykin nyt Kauppalehden verkkolehdestä.
Uuden Suomen verkkolehdessäkin oli mielenkiintoinen lausunto joltain Finnairin johtajalta. Sekin sivuaa erästä lempiaihettani: järjetöntä uskoa siihen että yritystoiminnassa "keskitytään" vain johonkin ydinosaamiseen ja kaikki muu ulkoistetaan. Aivan kuin pelkkä johtaminen olisi ainoaa ydinosaamista. Saahan niitä vuokrajohtajiakin ja hallituksenkin voi miehittää ns hallitusammattilaisilla kuten usein tehdäänkin. Joskus mietin onko toimialaosaamisella enää mitään arvoakaan ;)
Vanhana matkailualan konkarina (elätin ja tein uraa silläkin alalla n 18 vuotta joskus aikoinaan) minua muutenkin harmitti että Finnairin lentäjistä ja heidän muka jättiläismäisistä palkoista tehtiin kaiken pahan ruumiillistuma Finnairin nykyjohdon toimesta ja lähes ainoa syy Finnairin huonoon taloudelliseen tulokseen. Kyllä Finnairin lentäjillä on isot palkat mutta niin on muillakin isojen kansainvälisten lentoyhtiöiden lentäjillä. Ei siihen joka poika kykenisi eikä jaksaisikaan. Minusta he ovat palkkansakin ansainneet. Menisi Finnairin ylin johto peilin eteen katsomaan. Kyllä toimitusjohtajan toiselle miljoonalle menneellä vuosipalkalla olisi pitänyt löytää parempaa kuin itkeä medialle lentäjien "pahuutta ja julmuutta" ja AY -liikkeen epäoikeudenmukaisuutta. Taisin kirjoittaakin johonkin Kauppalehden uutiskommenttiin asiasta analysoituani Finnairin tulostietojen ja vuosikertomuksien aika yksityiskohtaisiakin faktoja. Kyllä viat on muualla kuin vain lentäjien palkoissa. Siinäkin näkyi nykymedian pintapuolisuus ja asioihin perehtymättömyys. Finnairin poislähtevän toimitusjohtajan itkut välitettiin yleisölle aivan kuin tosiasioina ja saatiin suuri yleisö ymmärtämättönmänä ikään kuin suuntamaan vihansa vain Finnairin lentäjiin.
Ai niin. Nyt sitten pääsin vasta asiaan josta minun piti kirjoittaa. Nuo oli vain sellaisia alkuhöpinöitä.
Hajosi autostani toisesta etulyhdystä xenon-valo. Katsastuksen viimeinen määräpäivä oli muutaman päivän päässä. Jostain netistä luin kauhutarinoita miten valtuutetussa huoltokorjaamossa oli yhden palaneen lampun vaihto maksanut lähes 700 euroa. Katsastusasemalla kuitenkin lohdutettiin soittaessani ettei palannut xenon ole syy hylätä katsastusta. Annetaan vain määräaika korjaukselle. No katsastus meni läpi ilman muuta moitetta kuin tuon polttimon vaihdolle sain aikaa 2 viikkoa ja siitä tuli merkintä rekisteriotteeseen.
Minulle oli jostain jäänyt kuva että xenon-polttimot kestävät lähes koko auton iän. Samoin minulle oli jäänyt kuva ettei niitä voi itse edes vaihtaa.
Molemmat tiedot ovat käytännössä ilmeisesti väärät. Xenon polttimoiden ikä näyttäisi olevan n 3000 tuntia eli paljon pidempi kuin halogeeneilla tai hehkuilla ja ne voi vaihtaa itsekin. Mutta varovainen pitää olla sähköjärjestelmän kanssa koska xenon valojen ohjausyksiköstä saatta saada 20-80000 voltin jännitteestä aikamoisen tärskyn.
Enen asennusta minä irroitin akun johdot (onneksi löysin radion turvakoodin) ja varmistin että ohjausyksikötkin (niilläkin monta nimeä kuten esim ballastit) olivat tyhjenneet.
Autotallini on niin ahdas ettei siellä oikein mahdu työskentelemään kunnolla. Pitäisi ajaa puoli autoa pihalle ja pitää ovet avoinna jolloin nopeasti olisi aika kylmää tähän vuodenaikaan.
Vaihdoin molemmilta puolilta xenonit työpaikan autohallissa ovat silloin samanikäiset. Torx avain piti ostaa eräiden ruuvien löystämiseksi. Konehuoneessa oli ahdasta mutta sitkeydellä tuli työvoitto. Joku saman mallisella autolla homman tehnyt selvisi tunnissa ja oli käyttänyt apuna ahtaissa paikoissa pienikätistä lastaan. Minulta meni kaksi tuntia. Pari xenon polttimoa maksoi postimyynnissä 56 euroa ja torx avainsarja Espoon Biltemassa 8 euroa. Hyödyin varmaan yli n 200 euroa/tunti kun tein itse. Ihan OK tuntipalkaksi ja vaihtelua arkityöhön. Pelkät polttimot olisivat maksaneet merkkikorjaamolla melkein 200 euroa/kpl - siitä tuo hyötylaskelma. Oli rinta rottingilla kun tulin kotiin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)