11.12.2009

Hölmöläisten touhuako?

Ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara on terävä mietiskelijä. Luin mielenkiinnolla hänen Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiölle tilauksesta kirjoittamaa pamflettia julkisen sektorin tuottavuudesta. Sitä voi lukea Soininvaaran blogin linkistä.

En ole vielä lukenut kuin vain osan kun jo puhisin raivosta että olemmeko me Suomessa todella jotenkin hölmöläisiä julkisella puolella.

Tässä pari kohtaa:

"Valtio yrittää sopeuttaa valtionhallintoa ikäluokkien pienenemiseen niin sanotulla tuottavuusohjelmalla. Tuottavuusohjelman tavoite on vain ja ainoastaan suoraan palveluksessa olevan henkilökunnan määrän vähentäminen, jolloin se ei oikeastaan ansaitsisi tuottavuusohjelman nimeä, koska ”tuottavuutta” kannustetaan nostamaan myös toimintaa supistamalla ja toimintoja jopa tappiollisesti ulkoistamalla. Sekä Kansanterveyslaitos että Säteilyturvakeskus joutuivat sen vuoksi kieltäytymään hyvin kannattavista vientihankkeista, joissa laitosten osaamista olisi myyty ulkomaille. Tältä osin hankeen puutteita on jonkin verran korjattu, mutta ongelmat eivät ole poistuneet."

Huhuh. Ulkoistamista tehdään tappiolla jotta oltaisiin tehokkaampia?

Ja vahvistusta seuraa että olen ymmärtänyt oikein:

"Erään valtion laitoksen johtaja kertoi minulle, että heidän laitoksessaan on ulkoistettu kaikki, mikä ei kuulu laitoksen ydinosaamiseen; esimerkiksi aulan vahtimestarin palvelut ostetaan ulkopuoliselta yritykseltä. Kysyin, paljonko tämä säästää, ja sain vastaukseksi, että se lisää menoja, mutta on välttämätöntä tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi."

Alkaa todella tuntua järjettömältä. Tuskin tuollaista tehostamista kukaan tervejärkinen yrittäjä omilla rahoillaan tekisi?

Vai ymmärränkö jotain ihan väärin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti