23.3.2012

Kenen varoja ovat eläkerahastot ja -maksut?

Periaatteessa eläkerahastot ovat eläkevakuutusyhtiöiden erillistä tarkoitusvarallisuutta ja korvamerkitty käytettäväksi eläkkeisiin. Kuitenkin nyt valtion kestävyysvajetta paikattaessa eläkeasioista on iso poru ja työmarkkinajärjestöiltä yritetään saada päätöksiä miten eläkevaroja aletaan säästetään tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Väestön pidemmät työurat ja eläköitymisen siirtyminen muutamallakin vuodella helpottavat eläkeyhtiöiden maksurasitusta. On yksinkertaisesti enemmän maksavian yrityksiä ja työssä käyviä maksajia.

Mielenkiintoinen asetelma on, että EU:ta varten Suomi on saanut luvan laskea jättiläismäiset eläkerahastot julkiseksi, valtion varallisuudeksi. Ei ihme että Suomi näyttää ulospäin vakavaraiselta kolmen A:n eli AAA-maalta!

No mietitäänpä. Valtion menot v 2012 on budjetoitu 52,4 mrd euroksi ja valtion tulot ilman lainanottoa on budjetoitu  45,3 mrd euroksi.  Eläkerahastot ovat nykyään yli 130 mrd euroa arvostus- ja laskutavasta riippuen. Huomaa suuruusluokan kun vertaa valtion budjettiin. Bruttokansantuotteeseen verrattaessa ovat Suomen eläkerahastot Euroopan suurimmat.

Jos Suomi alkaisi maksaa suurille ikäluokille eläkettä osittainkin noista rahastoista pitääkseen maksurasituksen kurissa alkaisi koko Suomi näyttää kaikkea muuta kuin AAA-maalta.

Toinen este purkaa eläkerahastoja on yhtä raadollinen. Eläkeyhtiöiden ja rahastojen hallinto antaa paljon valtaa työmarkkinajärjestöjen johtohenkilöille. Kun iso osa varoista on sijoitettu esimerkiksi teollisuuteen pääsee moni työmarkkinajärjetön johtomies isojen yritysten hallituksiin omistajan eli työeläkeyhtiön edustajana ja nostaa sielläkin suuret palkkiot.  Samoin jättiläismäisistä rahastoista kuin eläkerahastot voidaan vaivatta maksaa jättimäiset korvaukset pelkästä rahastonkin hallinnoimisesta.

Tämä jälkimmäinen skenaario tarkoittaa minun mielestä loogisesti ettei noissa työmarkkinajärjestöissä kummallakaan puolella haluta purkaa noita rahastoja koska sillä tavoin menetettäisiin omat jättiedut.

Eläkevakuutusyhtiöiden maksutulo tunnutaankin suunniteltavan yritysmaailman työntekijämäärästä riippuvan maksukyvyn mukaan. 

Tämä eläkejärjestelmä on uskomaton viidakko. En missään vaiheessa voinut uskoa minkälainen tämä järjestelmä oikeasti on ja mitä kaikkea muuta se palvelee paljon ensisijaisemmin kuin eläkeläisiä.



        

19.3.2012

Suomalaisten tonttikaupat Karjalassa

En ole kovin tarkkaan seurannut Karjalan tonttikauppojen yksityiskohtia. Mutta nyt olen jotenkin ymmärtänyt, että olisi tapahtunut joku venäläisiäkin ärsyttänyt konfrontaatio jos Venäjä suunnittelee lunastavansa pois jo ostettuja kiinteistöjä.

Alun perin Venäjä tarjosi tontteja vain vuokrattavaksi mutta muutti myöhemmin myös ostot mahdollisiksi. Ja  niin suomalaiset ryhtyivät ostamaan tontteja Karjalasta.

Hetken aikaa olivat ehkä molemmat osapuolet tyytyväisiä kunnes alkoi kuulua kahdenlaista purnausta. Suomessa alettiin ihmetellä miten venäläiset ostivat tontteja kummallisen läheltä Suomelle jotenkin sotilaallisesti tärkeitä kiinteistöjä.

En muista oliko samaan aikaan vai aikaisemmin tai myöhemmin kun Venäjältä alkoi kuulua että  osa Karjalan kiinteistökaupoista ei olisi ollut laillisia ja ne pitäisi perua. Perusteena oli kiinteistöjen sijainti rajavyöhykkeellä.

Suomessa on nyt useita vuosia vaadittu että jos venäläiset saavat ostaa kiinteistöjä Suomesta niin vastavuoroisesti on suomalaisten saatava ostaa kiinteistöjä Karjalasta ja samalla on kovaäänisesti osoitettu mieltä että nyt tuollaista vastavuoroisuutta ei olisi. Ja rivien välissä on pilkistänyt jopa vanha ryssävihakin.

Tuskin Suomikaan sallii kiinteistöjä myytäväksi rajavyöhykkeellä ulkomaalaisille. En tosin tiedä onko meillä mitään laillista mekanismia estää sellaiset kaupat. Mutta se mikä voitaneen estää ettei ulkomaalainen saa lupaa liikkua rajavyöhykkeellä.

Suomen rajavyöhyke lienee leveimmilläänkin muutaman kilometrin levyinen. Venäjällä rajavyöhyke on Karjalassa useiden kymmenien kilometrien levyinen ja se rajaa monet suomalaisia kiinnostavat alueet rajavyöhykkeelle. Eikä tämä rajavyöhykkeen määrittely monien kymmenien kilometrien levyiseksi ole mikään uusi vain suomalaisten kiinteistökauppojen kiusaksi tehty määräys vaan noin leveä oli rajavyöhyke jo 1950-luvulla kun minäkin ensimmäisen kerran kävin Neuvostoliitossa ja ajoimme autolla Karjalan halki silloiseen Leningradiin. Tieltä ei saanut poiketa ja matkaasi valvottiin hyvin tarkkaan. Jos pidit liian pitkää kahvitaukoa  etkä ohittanut seuraavaa tarkastuspistettä 'määräajassa' tuli sinua etsimään rajavartija-miliisien moottoripyöräpartio.

Venäjällä ei ehkä ole samanlaista kiinteistökauppojen valvontajärjestelmää kuin meillä lainhuudatuksineen yms jolloin tuollaiset virheelliset kaupat rajavyöhykkeellä ovat päässet syntymään erehdyksessä.

Minusta vastavuoroisuus on toteutunut jos kyse on vain 'kuumasta' rajavyöhykkeestä. Jos jo tehdyt rajavyöhykkeiden kaupat korvataan Venäjän toimesta täysimääräisesti (myös mahdolliset aloitetut rakennustyöt jne) ostajille niin etteivät ostajat häviä mitään niin turha minusta rähinöidä.

Minä ainakin ymmärrän, että suurvalta Venäjän toiseksi suurimman suurkaupunki Pietarin lähellä oleva raja-alue pidetään leveämpänä kuin mitä me Suomessa olemme tottuneet.

Hiukan minua on jopa hävettänyt, että meidän ex-presidenttimmekin ehdittiin vielä värvätä loppuaikoinaan tuota asiaa selvittelemään  käydessään pääministeri Putinia tapaamassa.

Minusta vastavuoroisuus on toteutunut vaikka rajavyöhyke käsite meillä ehkä poikkeaakin venäläisestä. Miten sattuneet erehdykset korjataan jälkikäteen oikeusturvatakeita noudattaen on toki aivan legitiimi selvittelykohde.                     
       


11.3.2012

Elämäni huonoin työpaikka

Ehdin olla työelämässä yli 50 vuotta. Minulla oli ilo, että niin moni työpaikka kuului sarjaan erinomainen  ja loistava työpaikka. Ja minua seurasi onni, että niinkin usein löysin sellaisen työpaikan.

Olen suunnitellut kirjoitussarjaa 'Elämäni huonoimmat työpaikat - ja vähän juttua parhaista'. Ja kun tällä hetkellä mietitään miten saataisiin ihmiset jaksamaan työpaikoillaan entistä pidempään olisi tärkeä oivaltaa mitä pitää tehdä ja mitä ei. Mutta mitään taikakonsteja  ei ole minullakaan.

Itse asiassa sain kannusteen tähän edellisen blogikirjoitukseni kommenttipuheenvuorosta. Siinä anonyymi kirjoittaja purki kokemuksiaan ja tuntojaan ilmeisesti juuri huonoista työpaikoista.

Kirjoituksien aihe on vaativa. Ja aiheelle on myös joitain hienotunteisuusvaatimuksia. En minä voi jotain ns mulkkua johtajaa kuvata sellaisena vaikka kuinka mieleni tekisi. Siten juttuja ei voi kirjoitella samalla vapaalla tajunnanvirtatekniikalla kuin mitä muuten voi vähemmän aroista aiheista kirjoittaa.

Julkistin tämän nyt tässä ikään kuin jonkinlaisena haasteena ja ohjelmanjulistuksena itselleni. Yritän näin pakottaa itseni kirjoittamaan noista aiheista.

On minulla eräs toinenkin aihe, joka on piinannut minua paljon pidempään. Noin 26 vuotta sitten havaitsin suureksi järkytyksekseni ettei Suomi ole oikeusvaltio. Ei se ollut sitä silloin mutta ei se ole vieläkään enkä ole vakuuttunut onko se edes muuttunut parempaan suuntaa. Että Tarja Halonen presidenttinä joskus juhlapuheissa sellaisen asian mainitsi ei suinkaan tarkoittanut että kysymys olisi ollut jostain todellisesta. Siinä aihe on enemmän poikkitieteellinen, koska minua on askarruttanut myös koko vääryyden hyväksyvien korkeiden suojelijoiden moraali. Olen ihmetellyt ettei vääryyden menon seuraaminen ja omakohtainen edesauttaminen aiheuta omantunnon tuskia ja univaikeuksia.

Joskus oli ajatuksena kirjoittaa myös ajankohtaisista IT aiheista kaikenlaista kerettiläistä. Mutta sen aihealueen olen eläkkeelle siirtymisen jälkeen jättänyt vähemmälle. Kun ei järkipuhe auttanut työssä ollessa niin miksi se auttaisi nytkään.

7.3.2012

Ylelle uusi ilme

Kun yrityksen johto tietää, että jotain pitäisi tehdä mutta ei tiedä mitä pitäisi tehdä niin silloin uudistetaan visuaalista ilmettä, logoa tms. Sellaiseen käsitykseen tulin työelämässä noin 50 vuoden työkokemuksella.

Hyvin harvassa yrityksessä ryhdyttiin silloinkaan parantamaan tuotetta tai palvelua. Monasti syynä tuntui olevan ettei johto, usein palkkajohto,  ymmärtänyt omaa toimialaansa tai asiakkaittensa aitoja tarpeita.

Yle näyttää nyt olevan juuri sellaisessa asemassa. Mikael Jungnerin johtajakaudella luotiin loistava Ylen Areena. Se oli ihan aito katsojaa ja kuulijaa palveleva parannus ja uudistus. En muista alkoivatko uusinnat jo silloin lisääntyä. Ehkä alkoivat ja oivallista että vuorotyötäkin tekevät näkevät samoja ohjelmia kuin muutkin katsojat pelkästään televisiosta ilman että siihen tarvitaan tietokoneita ja nettiyhteyksiä.

Mutta uusintojen määrä tuntuu kasvaneen jo suorastaan ärsyttäviin mittoihin.

Mutta varsinainen aiheeni oli tuo Ylen ilmeen uudistus. Tuntuu että tuota ilmeen uudistusta markkinoidaan asiakkaille aivan kuin jotain olennaista parantuisi Ylen toiminnassa. No jos joku on lopen kyllästynyt Ylen logoon niin ehkä sitä piristyy kun Ylen logo vaihtuu mutta minusta tuollaiset ovat pelkkiä silmänkääntötemppuja eivätkä hyödytä asiakkaita tippaakaan.

Olen 50-vuotisen työurani aikana seurannut varmaan kymmeniä visuaalisen ilmeen muutoksia eri yrityksissä ja käytännössä todennut ne lähes tarpeettomiksi. Sen sijaan samaisissa yrityksissä olisi samaan aikaan ollut mitä suurin tarve  kohentaa palvelua tai avaintuotteita. Mutta ehdin olla muutamassa sellaisessakin yrityksessä, joissa sekin tehtiin. Mutta ne yritykset olivatkin selkeästi sellaisia joita minä olen kutsunut ylivertaisiksi osaajiksi.

Työntekokin tuollaisten ylivertaisten osaajien tiimeissä oli ikimuistettavaa. Useimmilla oli motivaatio korkealla ja se koko yrittäjähenkinen meininki tarttui ja sitä myös tartutettiin kaikkiin. Noissa yrityksissä harvemmin kiinnitettiin huomiota johonkin visuaalisen ilmeen uudistamiseen kun oli paljon tärkeämpää tehtävää jossain asiakkaalle olennaisessa.