24.12.2012

Satuja lapsenlapsille

Vaikka minulla itselläni on viisi lasta ja iältäänkin jo 30-45 vuotiaita niin lastenlapsia on vasta kaksi. Eikä tämä ole valitus ettei synny väärinkäsitystä.

Miniäni on joskus sanonut, että olisi kiva jos lukisin nauhalle jotain satuja lastenlapsille. Hän muisti kuulleensa että olin joskus lukenut sellaisia C-kasetille pojalleni, joka jäi avioerossa vaimon huoltoon. Eli hänen nykyinen aviomiehensä.

Projekti on venynyt. Minulla on usein ollut huono omatunto, että en ole saanut noita aikaiseksi. Tänään sanoinkin, että tuo oli pitkään vain jonkinlainen oblomovilainen sohvaprojekti.

Miniä muistutti jälleen joulun alla aiheesta hyvin hienovaraisesti kun tiesi, että minulla oli marras-joulukuussa kaikki liikenevät rahat ja vähän ylikin menneet auton korjauksiin ja huoltoon. Oli yhdeltä tyttäreltäni kai jotenkin hienovaraisesti varmistanut, että asiasta voi minulle mainita. Hän esittikin asian, että kun minulla on vähän rahaa niin  voisin kaupasta ostettujen lahjojen tilalle lukea jotain kivaa cd-levylle. Ja sitten vielä muistutti, että jotain sellaista mitä voi soittaa ihan tavallisella radioon liitetyllä cd-soittimella.

Nyt tartuin projektiin ihan oikeasti. Tuhannen ja yhden yön tarinat tekivät minuun suuren vaikutuksen pikkupoikana. Niissä oli monessa tärkeässä pääosassa viisas ja pidetty kalifi Harun al-Rašid. Hän oli varmaan yksi minun poikavuosinuoruuteni ensimmäisistä idoleista hyvyytensä ja viisautensa vuoksi. Hyveitä, joiden merkitystä isäni oli minulle korostanut.

No siitä vain työn tuoksinaan.

Pääasiassa olen tottunut käyttämään Windows käyttöjärjestelmän tietokoneita. Ei mitenkään siksi että ne olisivat jotenkin parhaita, mutta kun tunnen ne työurani johdosta läpikotaisin niin minulla on aika vähän ongelmia niiden kanssa ja voin keskittyä kulloiseenkin työtehtävään.

Joskus vuosi sitten tein jotain nauhoitustöitä tietokoneella ja muistelin silloin tutustuneeni Audacity nimiseen avoimen lähdekoodin ohjelmaan. Latasin sen uusimman version ja asensin koneelleni. Aika selkeä juttu kaikin puolin. Oli sentään kyse aika perusjutuista. Kun en tarvinnut ohjelmasta mitään hirveän monimutkaisia hienouksia ym pääsin suoraan töihin.

Kirjan mistä sadut poimin olin jo valinnut. Ja kun eräänä iltana olin valmis työn touhuun keksin, että Gutenberg kirjaprojektissa varmaan löytyy Tuhannen ja yhden yön tarinoita. No löytyihän niitä osat II ja III.

Minulla oli todella kivaa lukiessani tuota projektia tietokoneelle. Harjaantumattomuuteni tuli esiin, mutta aika hyvin selvisin kun olin koko ajan valmiina pysäyttämään nauhoituksen yskimisen tai vesilasin juomisen ajaksi ja sitten jatkamaan. Ja Audacity hallitsi nuo asiat loistavasti. Projektin lopussa vein Audacitystä export toiminnolla ulos cd-levyn formaatissa  olevan tiedoston.

CD-levyn polttoon olen Windowsissa käyttänyt maksutonta ruotsalaista CDBurnerXP ohjelmaa. Niille nyrpistelijöille ja hienostelijoille, jotka ovat pitäneet Microsoftin Visual Basic ohjelmointikieltä jotenkin alkeellisena tai käsipuolena totean, että tuo ohjelmisto on sillä ohjelmoitu.

Levykotelon kannen rakensin ja tulostin Nodesoftin Cover Printer ohjelmalla. Hiukan harmittaa että vanhan laservärikirjoittimeni hajottua syksyllä hankin hädissäni ja kiireessä mustavalkotulostimen. Sen verran kuitenkin tuhlasin, että laserini osaa automaattisesti tulostaa paperin molemmille puolille.

Lahjat on viety. Mutta lahjoja oli lapsilla niin paljon että vaikea vielä arvioida milloin ehtivät paneutua asiaan. Loppukäyttäjähän sen viime kädessä ratkaisee oliko kyseessä hyvä juttu.

Mutta minulla oli kivaa tätä tehdessäni ja varmaankin jatkan tarinoiden lukemista nauhalle lisää.

1 kommentti:

  1. Erinomainen projekti! Itse ostin lapsille halvat MP3-soittimet jouluksi, vaikka ajattelin, että eivätpä niillä paljon tee, kun emme muutenkaan kovasti (edes tarpeeksi) musiikkia kuuntele. Mutta kokeilumielessä latasin pari lasten äänikirjaa niihin ja mukulathan istuivat koko joululoman kuulokkeet korvillaan! Kun omaa ääntänikin tietysti rakastan, niin mikä olisikaan parempi kuin lukea itse tarinat "nauhalle".

    VastaaPoista