25.1.2013

EU:n idiotiaa

Olen jo jonkin aikaa lukenut milloin mistäkin, miten EU:ssa on hyväksyttävä EU:sta kotoisin olevan lääkärin lääkärinoikeudet Suomessa ilman mitään kielikoetta. Tuorein juttu oli Turun  Sanomissa muutama päivä sitten.

Mieleeni tuli samaan aikaan Espanjan aivan hurjiksi nousseet työttömyysluvut. Työttömiä on yli 26% ja nuorisotyöttömiä jopa yli 50%. Minulla ei ole tiedossa onko espanjalainen lääkäriliitto onnistunut samalla tavoin rajoittamaan lääkärikoulutuksen laajentamista kuin Suomessa ja siten pystynyt turvaamaan lääkäreille hyvät palkat ja korkean työllisyyden.

Mutta tiedän lääkärikoulutuksen korkealuokkaiseksi Espanjassa. Aloin mielessäni ajatella sellaista tilannetta, että meille tulee espanjalainen lääkäri hakemaan työtä. Hän puhuu espanjaa ja ehkä sen lisäksi ranskaa ja englantiakin. Eikä häntä voi varmaan huonon tai puuttuvan suomenkielen taidon vuoksikaan syrjiä ettei saa rasisti leimaa. Eli saattaa olla, että hänet on pakko palkata ehkä peräti ainoana hakijana avoinna olevaan lääkärin toimeen.

Puhun sujuvasti englantia, mutta ajattelin sellaista kauhuskenaariota, että minun pitäisi alkaa selostaa kremppojani englanniksi lääkärille jolle englanti on myös vieras kieli.

Minusta tuo EU:n kielto vaatia kielikoetta ulkomaalaisilta lääkäreiltä sen vuoksi että se jotenkin estää tai haittaa vapaata liikkuvuutta EU:n sisällä on järjetön ja ja elämälle vieras. Kyllä meillä kaikilla on EU Euroopassakin edelleen äidinkieli, jolla me parhaiten pystymme ilmaisemaan vähän monimutkaisempiakin asioita.

Kyllä minusta on väärin jos EU byrokratia saa jo tuollaisia muotoja että se määrää meitä toimimaan järjettömästi. Vaikka direktiivi kurkkujen suoruusvaatimuksista ion jo kumottu niin kyse on edelleen selvästä järjettömyyden diktatuurista.

5 kommenttia:

  1. Vaikka lähtökohtaisesti kuulunkin EUn kannattajiin, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "kyse on edelleen selvästä järjettömyyden diktatuurista."

    Jos kansalaisten henki tai terveys on vaakalaudalla, mitä se kielitaitovaatimuksen kieltämisen jälkeen olisi, päätös on todella järjetön, eikä sellaisen noudattamista kansallisesti tule edes harkita.

    Siitä on yksinkertaisesti kieltäydyttävä niissä tapauksissa, jolloin lääkäri työssään joutuu tekemisiin potilaiden kanssa. Kyse ei silloin välttämättä ole enää oikeudesta harjoittaa lääkärin ammattia, vaan rajoituksista tehtävistä, joissa toimivan lääkärin on johonkin rajaan asti hallittava asiakkaittensa, potilaittensa kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole EU:n vastustaja. Idiotiaa vastustan oli se mistä tahansa kotoisin.

      Mutta minua on ihan siitä lähtien kun liityimme EU:hun ihmetyttänyt, että EU:n päätöksentekojärjestelmä ei ole rakennettu Montesquieun vallan kolmijako-oppien mukaisesti. Eu parlamentti on pääasiassa neuvoa antava elin ja sitovat ylikansalliset direktiivit annetaan komission toimesta. Näin siis toimeenpaneva elin, siis komissio, toimii myös lakia säätävänä elimenä. Ja sitten jotain päätöksiä tekevät EU:n ministerineuvostot eli eri maiden ministereistä kokoontuvat elimet. Asia olisi vähän sama kuin jos meillä Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus säätäisi myös lait eduskunnan kansanedustajien sijasta. Jotain pientä veto-oikeutta on kai parlamentille jo annettu ettei näyttäisi liian häiritsevältä mutta ei mitään todellista valtaa.

      Lisäksi aika harva tietää, että komissaarit vannovat uskollisuuden valansa EU:lle ja sitoutuvat olemaan sille uskollisia oman kotimaansa sijasta jos ristiriitaa sattuisi syntymään. Eli ei "meidän" Olli Rehn ole meidän Olli Rehn vaan hän on EU:n Olli Rehn joka ajaa EU:n etua mitä se sitten kulloinkin on.

      Ja pitää muistaa että EU säädökset ohittavat meidän omat, kansallisen eduskuntamme säätämät lakimme jos niiden välillä on ristiriitaa.

      Poista
  2. Igor

    "Asia olisi vähän sama kuin jos meillä Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus säätäisi myös lait eduskunnan kansanedustajien sijasta." Millä tavalla katsot suomalaisen käytännön todellisuuden poikkeavan EUn todellisesta käytännöstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Ero on ehkä vain periaatteellinen. On meillä ainakin teoreettinen mahdollisuus että kansanedustajat oikeasti päättävät napin painamisesta jaa tai ei koska heillä on lain mukaan valtaa. EU parlamentaarikoilla ei ole valtaa. Parlamentti on kallis jättiläismäinen keskustelukerho.

      Poista
  3. Ohoh isa, mun pitaisi lahettaa sinulle meidan luentomuistiinpanot. Olen parlamentti/kongressikurssilla ja yksi kirja minka luimme kasitteli juuri EU-parlamentin ja muiden valtaelinten suhdetta toisiinsa. Oli muuten ERITTAIN mielenkiintoista ja oikeastaan aika jarkyttavaa lukemista. EU ei tosiaan vastaa mitaan perinteista vallanjakoa, kyseessa on aivan alyttomasti koottu poliittinen elin jossa ei ole selvaa minne pain ollaan vastuullisia. Suoraan sanoen EU:n valtarakenteista lukeminen saa aikaan alyttoman paansaryn ja sen toteamisen etta tata mina EN halua tutkia. Koko rakenne oli taysin kasittamaton kylla, ihme etta toimii niinkin hyvin kuin toimii (Toisaalta ilmeisesti USA:n kongressi ei toimi ihan silla tavalla kun "founding fathers" halusivat, kas kun Aristoteleen teoriat eivat valttamatta toimi agoran ulkopuolella.

    VastaaPoista