11.4.2013

Putin taas esillä

Venäjän presidentti Putinista tehdään meillä jatkuvasti mediassa demonia. Milloin hän on pimeyden ydin, milloin maailman rikkain mies tai muuten vaan pahis. En minä Putinin ihalija ole. Mutta tiedän, että hänellä on Venäjällä paljon oikeita kannattajia. Ei vain paperikannattajia väärennetyissä vaaleissa.

Tuore skandaali on ollut kun poliisin salaiseen rekisteriin on tullut (no jokuhan sen sinne on syöttänyt!) merkintä naapurimaan Putinista. Ja nyt tieto tuosta on vuotanut medialle. Kauheaa. Suurin hätä on tietenkin kuka on tiedon vuotanut  medialle eikä suinkaan, että ei se kai oikein korrektia ole, että naapurimaan presidentti kirjataan poliisin pitämään salaiseen rikoksista epäiltyjen rekisteriin.

Siellä samaisessa rekisterissä on muuten myös nimikaimani ja vaikka nimeni on aika erikoinen on sattunut että samanniminen kaveri on kärähtänyt rattijuoppoudesta pääkaupunkiseudulla. Ja on ilmeisesti samainen kaveri kärähtänyt verottomista pimeistä palkoistakin kun olen verottajaltakin saanut kyselyn. Verottajallakin oli ilmeisesti vain katsottu nimeä ja lähetettiin minulle kysely. Olen sekä verottajalle että poliisille joutunut kertomaan, että Suomessakin minulla on jo lähes täydellinen nimikaima. Iässä meillä on toki eroa 45 ikävuotta mutta ei sillä nyt suurempaa merkitystä ole. Minulla on suomalainen sotu ja olen syntynyt Helsingissä. Helsinkiläinen nimikaimani on kotoisin Virosta eikä hänellä taida olla sotuakaan. Venäjällä, Ukrainassa ja Baltian maissa minulla on tiedossani yli 40 nimikaimaa. Yhdellä jopa patronyymi eli ns isännimi on sama. Saman sukunimisiäkin on Suomessa jo yli 40 henkeä  Väestörekisterikeskuksen mukaan. Kolmekymmentä vuotta sitten melkein kaikki olivat lähisukulaisiani. Nauroinkin silloin, että todennäköisyys on suuri, että ovat lapsiani, vanhempiani tai vaimojani.

Niin se poliisin rekisteri on salainen sillä tavoin, että sinne kirjattu henkilö ei voi pyytää otetta itsestään kirjatuista merkinnöistä henkilörekisterilain edellyttämällä tavalla. Mutta kun pääsy sinne on tuhannella poliisilla (onkohan luku muuten ihan oikea vai nyt keksitty medialle kun on niin tasaluku?) niin ei se kovin salainen voi olla. Kuten Supon rekisteri niin tarkastusta voi pyytää vain tietosuojavaltuutetun kautta eikä silloinkaan saa itse tietoja nähtäväkseen.

Uutislähteestä riippuen väitetään, että rekisterissä on vain rikoksesta epäiltyjä. Joku toinen lähde kertoo, että sinne olisi kirjattu myös sellaisia joita epäillään tulevaisuudessa tekevän vakavia rikoksia.

Todellisuus on paljon arkisempi. Tähän poliisin salaiseen rekisteriin kirjataan tiedot myös sellaisista ihmisistä, jotka vain jotenkin ovat tekemisissä rikoksista epäiltyjen kanssa. Hiukan kyseenalaista tuollaisen salaisen vinkkirekisterin ylläpito. Siksi en ihmettelekään, että poliisi kaunistelee nyt julkisuuteen antamissa tiedoissa mitä rekisteriin kirjataan.

Muutamaan median uutiseen, joita en muuten enää löydä - taisivat kadota niin nopeasti,  on ilmeisesti vahingossa putkahtanut paljastava tieto. Presidentti Putin antoi Venäjällä jonkin aikaa sitten jonkun diplomin tai prenikan jollekin Venäjän moottoripyöräjengiläiselle. Siinähän sitä oli kylliksi syytä Suomessakin kirjata nimi talteen miehestä joka seurustelee naapurimaankin moottoripyöräjengiläisten kanssa. Ja on Putin jossain kuvissa ollut itsekin ison Harrikan sarvissa. Vai alkaako poliisin salainen rekisteri seuloa kirjattavia epätasa-arvoisesti virka-aseman perusteella?

4 kommenttia:

  1. Paperilehdessä oli kuvia siitä, kun Putin palkitsee Yön Sudet -moottoripyöräkerhon johtajan. Siellä oli myös kuva Putinista moottoripyörän selässä kerhojohtajan vierellä.

    En ymmärrä, miksi tästä uutisesta nostettiin niin suuri kohu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasara, se suuri kohuhan on nostettu siksi, että saadaan vuodon paljastaja eli oman pesän likaaja pois poliisikunnasta. Sehän tässä on tärkeintä.

      Poista
  2. Joo, sen verran olen minäkin ymmärtänyt, että Putinin nimen järjestelmään kirjannutta poliisia ei etsitä, koska se tiedetään.

    VastaaPoista
  3. Kaiken tähän mennessä esitetyn mediatiedon perusteella, pidän uskottavimpana sitä joka toteaa, että kyseessä on poliisien kosteassa illaanvietossa syntynyt aprillipila, joka unohdettiin poistaa seuraavana aamuna.

    VastaaPoista